IRC-Galleria

vilbourg

vilbourg

Ja jos jostain joskus löytyy jumala, ei se lapsekseen, kuvakseen, minua tunnista.

Uusimmat blogimerkinnät

kannattaa lukee huolel, hieno mies!Lauantai 26.06.2010 00:29

Kun keskustelu loppuu, väkivallan riski kasvaa.

Tuomitsevan linjan valitseminen estää muiden vaihtoehtojen näkemisen ja tuomion myötä asia on loppuun käsitelty.

"Tuo on erilaista, minä en ainakaan tuollaista niele. Kuka tuota tekeekin, on VÄÄRÄSSÄ."

Niinkin harmiton ja tyhjänpäiväinen asia kuin musiikki saattaa peilata ihmisten ajattelumaailmaa ehkä enemmän kuin haluaisimmekaan. Moni maailmaa syleilevä hippi menettää pelimerkkiensä hallinnan välittömästi kuullessaan "pelimiesräppiä", tai vapaata markkinataloutta kannattava liikemies saan niskavillansa permikselle kantaaottavan räbäytyksen soidessa. Sama pätee tietenkin muihinkin genreihin, mutta käytettäköön räppiä tässä esimerkkinä, ilmeisistä syistä.

Kuten ajatteleva ihminen huomaa, molemmissa ylläolevissa esimerkeissä piilee paradoksi. Kun sananvapautta viimeiseen asti puolustava vasuri/anarkomarko/hippi tuomitsee yrittäjäräpin alimpaan helvettiin, hän toimii periaatteitaan vastaan. Sananvapaus kun täytyy oikeuttaa silloinkin, kun se ei satu itseään miellyttämään. Samoin kapitalismia hehkuttava hainevätukka ruikuttaa täysin turhaan vasemmistolaisesta räpistä. Jos se kerran menee kaupaksi, niin eikö se silloin ole todiste markkinoiden Näkymättömän Käden toimivuudesta?

Ainoa ihmisryhmä, joka voi hyvällä omallatunnolla tuomita tai kieltää valitsemansa bändin tai genren, on fasismin kannattajat. En nyt ota kantaa fasismiin ajattelun laiskuutena tai yksinkertaisena lokerointina, nyt kirjoitan musiikista.

No nyt joku saatanan pissis (tai vielä pahempaa, 28-vuotias ikiteini) vinkuu siellä: "Ei musiikki ole tyhjänpäiväistä, mä en vois elää ilman musaaaa! Äää! Äää! Äää!"
Musiikin ja viihteen ylikorostuminen yhteiskunnassa kertoo monesta asiasta. Mun mielestä elämän täytyy olla aivan järjettömän tyhjää, jos vahvoja tunteita herättää käyttöviihde. Tietenkin Salkkareiden käänteistä, räppilevyistä tai Mannerheim-animaatioista saa keskustella, mutta suurten tunnelatausten liittäminen siihen on vain... huvittavaa.

Kahta työtä puskeva yksinhuoltajaäitiä ei varmaankaan kiinnosta vittuakaan, jos menet pitkän päivän päätteeksi kyselemään siltä, kumpi on nyt sitten parempaa: Fintelligens vai Julma-Henri?
Yksinhuoltajaäidillä on tärkeämpiäkin ongelmia, kuten laskut, pyykit, lasten hyvinvointi ja harrastukset, kauppareissu ja yritys elää omaa elämää. Karrikoiden voisi sanoa, että musiikkinörtteily kertoo vain epätoivoisesta identiteettihakuisuudesta ulkoisten tunnusmerkkien keinoin. Tai mikä pahempaa, se saattaa kertoa yksinkertaisesti vitun tyhjästä elämästä. Itse tunnen henkilökohtaisesti aikuisia ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti siedä muuta musiikkia, kuin omasta hyllystä löytämäänsä. "Vääränlaisen" musiikin soidessa he tuntevat olonsa epämukavaksi ja arvostelevat suureen ääneen musiikin paskuutta, vieden kuuntelunautinnon niiltäkin, jotka nyt sattuisivat musiikista pitämään. Oma identiteetti on rakennettu huolellisesti pukeutumista, mielipiteitä ja musiikkia myöten, ette nyt perkele tee siihen säröjä soittamalla mun imagoon sopimatonta musaa! Mä menen lavalle esiintymään tietyllä asenteella, joillain ihmisillä on stagelookki päällä ympäri vuorokauden. Samat ihmiset suorastaan tyrmistyvät siitä, että "Steen1 feattaa Cheekin levyllä! Nyt se on vittu myynyt sielunsa! Senhän kuuluisi vihata Cheekkiä! VIHATA!"

SIIS IHAN VITUN AIKUISTEN OIKEASTI, KETÄ VITTU KIINNOSTAA! 2000 LASTA ON KUOLLUT JANOON TÄTÄ BLOGIA VÄSÄTESSÄ. YKS CHEEKKI EI SIINÄ TUNNU MISSÄÄN.

Suurin kynnys musiikissa ei lienekään ei ole itse musiikki, vaan arvomaailmojen yhteensopivuus. Kun suomea ymmärtämättömälle soitetaan nyt vaikka esimerkkibändejä (Fintelligens ja Julma-Henri), on siinä ja siinä, kummasta musiikista he pitävät enemmän. Vasta biisien sisällön avaaminen saattaa tehdä vahvemman jaon bändien välille. Ja tässä päästäänkin suvaitsevuuden alkulähteille: Siedämmekö muita mielipiteitä, kuin omamme? Onko musiikki meille vain halua adaptoitua johonkin auktoriteettiin, joka nyt sattuu tässä tapauksessa olemaan laulaja? Tekeekö asennemusa susta asennejätkän? Saako Julma-Henrin tai Fintelligensin tekstit irroittaa musiikista ja käyttää niitä elämänfilosofiana?

Hyväksymmekö naisten esineellistämisen, väkivallan suuremman hyvän vuoksi, vähemmistöjen halveksimisen vai päihdeongelmat? vai kuuntelemmeko musiikkia puhtaasti irroittautuaksemme arjesta ja viihtyäksemme?

Kuuntelemamme musiikki kertoo meistä enemmän kuin haluaisimmekaan.




eli siis lainaus Steen1 Blogista
http://steen1.blogspot.com/2009/04/asennemusaa.html

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.