IRC-Galleria

Savolaisäidin kirje pojalleen.

Äeti kirjottaa:

Rakas poekani,

Kirjotan tämän kirjeen hyvin hittaasti, kun tiiän, ettet ossoo lukkoo kovin noppeesti.

Myö ee asuta ennee siinä samassa paekassa ku sillon, ku lähit kottoo. Isäs nimittäin luk lehestä, jotta usseimmat onnettomuuvet sattuu 30 km:n sätteellä kottoo, jotenka myö muutettiin muuvalle.
En voe lähettee sulle osotetta ku se tamperelaisperhe, joka asu tiällä ennen, vei osoitekilven mukanaa, jotta heiän ei tarvis muuttaa ommoo osotettaan.

Tämä asunto on oeken mukava. Tiällä on pesukonekkii.En oo ihan varma, toemiiko se kunnolla. Viime viikolla laetoen pyykit konneesee ja vejin nupista, enkä oo nähnynnä pyykkilöitä sen koommin.

Siä ee oo tiällä olleenkaa hullumpi.Viime viikolla sato kaks kertoo. Enskiks sato kolome päevee ja toisella kerralla nelejä.

Tuavetti sano, että takki, jonka pyysit lähettämmää, on nappinee kaaheen paenava ja sen lähettämmine oes tullunna kovin kalliiks. Niimpä myö leikattii napit irti ja laetettii ne taskuuhi. Takki on tulossa moternisti sähköpostina.

Jussilta jäe eellen aaton avvaemet aaton sissään - kerettiin jo olla huolissammo, kun kesti ylj kaks tuntia, ennenkä Jussi sae meijät ulos aatosta.

Elli-sisko sae eellen lapsen. En vielä tiijä, onko se tyttö vae poeka, joten en tiijä, ookko nyt setä vai täti. Laps näättää iha veljeltäs.

Teuvo-setä putos kilijutynnyrii par viikkoo sitte. Sitä yritettii kiskoo ylös, mutta se taestel urheesti vastaa.

Tämmöstä tasasta tänne kuuluu eekä mittää kummempia tapahu, kute ee ennenkää.

Terveesin äetes.

PS. Piti laettoo vähä rahhaa mukkaan, mutta kirjekuorj oli jo kiinni.

Hyvää joulua kaikille ylimegamahtaville ja vähemmän mahtaville ihmisille tasapuolisesti <3 <3
ihQuja ootte :P

ps. Lahjoja otetaan vastaan xD

Perrrrrrjantai <3

ja taaaas uuus nro... :D
046-6618505

Pyhimys ft.Spin (Prod. Coma) - Ihme ja kumma
Asa, Jurassikki & Jussi Valuutta - Pojat teki soppaa
Julma-Henri - Rikosrekisteri
Julma-Henri & Syrjäytyneet - Porthaninkatu
jontti&shaka- kolmatta linjaa
julmahenri& syrjäytyneet - kemikaali keijo
jontti&shaka-kunnon poika
petos- iso kolmonen

duduuduuu, siin on loisto biisi, ei pahatkaan asiat oo aina niin pahoi:P
olen ikuinen lapsi, älkää odottako multa muuta:D <3

Siellä ne kyyhötti etsimässä voimaa toisistaan
Kaks pientä lasta, maailmasta peloissaan
Möröt sänkyjen alla, pysy niistä kaukana
vaik pimeys vaanimassa alati huoneen nurkissa
Toinen paikoillaan, toisen vuoro pitää vahtia
Jos ne ois erossa, ne ois sahattu ja kahtia
Piti toisiaan kädestä, ettei toinen katoaisi
Jos päästi hetkeks irti, niin heti pimeys sen nieli

Yks oli pieni, ne oli kahdestaan suurempii
eikä ne tarvinnu kummempii unelmii
Se yks hetki, ja pedot pysy kaukana,
jotka etti rakkautta mut ei tainnut sitä tajuta
Sylikkäin eteni ulos, varjot seurasi,
jotka yritti varastaa, toisen niistä seurakseen
Katso ikkunasta sisään, ihmisiä valossa
ne tarvitsi vaan toisiaan ja pimeys pysy poissa

Tarina joka pistää miettimään elämää...

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan
pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan. Ajattelin
itsekseni: "Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
"Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle,
pippaloita ja jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa
maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen
silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti
päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä Etsien
lasejaan, kyynel
silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin:
"Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen."
Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän
sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen
kirjoista. Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa. Hän
vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa
kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat
muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä
lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot
jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla,
mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja
nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän
tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen.
Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten
läimäytin häntä selkään ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa.
"Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka
ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista.
Vanhempia, opettajia, sisaruksia, valmentajiakin kenties...
mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä sanomassa teille,
että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen
ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan."
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä,
jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna.
Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä
keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili.
"Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni
pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika
kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden
syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan
suuntaan.


Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1)Voit kopioida tämän omaan päiväkirjaasi
2)tai voit olla kopioimatta viestiä ja toimia ikään kuin se ei olisi
vaikuttanut sinuun mitenkään.