IRC-Galleria

wtflower

wtflower

se on kohta kesä taas<3

Blogimerkintä

- Vanhempi »

[Ei aihetta]Perjantai 26.01.2007 14:50

oletko...

[x] varastanut kiviä jonkun pihalta
[ ] esittänyt supersankaria koulun joulujuhlassa
[ ] jäänyt lukituksi vihaamasi pojan kotiin
[ ] melkeen hypännyt alas parvekkeelta
[ ] oksentanut jonkun päälle
[ ] juonut tiskiainetta sitruunamehuna
[ ] esittänyt ihQdaa-teiniä naamiaisissa
[ ] lukenut jouluevankeliumin päiväkodissa, koska olit ainoa joka osaa lukea
[ ] syönyt joulupukin partaa
[ ] ollut epäilyttävävssä asennossa luokkasi pojan kanssa, ihan vahingossa ja ilman mitään taka-ajatuksia
[ ] melkeen kuollut
[ ] melkeen tappanut parhaan ystäväsi, tottakai vahingossa
[x] sukeltanut uimarenkaan läpi veteen, joka ylsi sinua vain polviin
[ ] saanut jotenkin ihmeellisesti hiuksiisi niin paljon jäätelökoristeiden "haituvia", että niitä lähti vielä kahden päivän päästä käydessäsi suihkussa
[x] puhunut salaisista asioista ihan liian lujaa
[ ] ollut totaalisen yksin melkeen vuoden
[ ] saanut syntymäpäivälahjaksi kolme pakettia stabilo-kyniä
[ ] lyönyt turpaan itseäsi kaksi vuotta vanhempaa poikaa
[ ] onnistunut niittaamaan itsesi kiinni demi-lehteen
[ ] pitänyt ystävänauhoja kädessäsi yli kolme vuotta
[ ] muuttanut viereiseen asuntoon
[x] leikkinyt barbeilla muotinäytöstä(joskus pikkusena :P)
[ ] ampunut tikan ilmakivärillä
[ ] ennustanut teestä
[x] uskonut kummituksiin
[x] nähnyt "kummituksia"
[ ] syväjäädyttänyt kaverisi mummon asuntoa
[x] ollut niin sokerihumalassa, että olet vain kikattanut typerästi koko ajan
[ ] joutunut pitämään hammasrautoja
[ ] onkinut ahvenia merestä
x] tehnyt typerää runoa luokan lehteen
[ ] sytyttänyt verhot palamaan

1. Monestikko viikossa joku perheen jäsenesi ottaa sinua päähän tai hänen juttunsa tai tapansa?
-every day :P

2. Kertooko ulkonäkösi sinusta?
- jonkunverran.

3. Mitä radio kanavaa kuuntelet yleensä?
- yleX:ää

4. Ymmärtääkö vanhempasi juttusi ytimet?
-joskus.. :DD

5. Onko eläinrääkkäys oikein?
-EI!!!

6. Onko sinulla omat mielipiteet vai muuttuvatko ne kavereiden mukaan?
- aina omat.

7. Uskotko kohtaloon?
-en

8. Ronaldo vai Beckham?
-Ronaldo

9. Koira vai kissa?
-kissa<333

10. Jos löydät 50e setelin, mitä teet?
- pitäisin.....:P

11. Aiotko hankkia ajokortin joskus?
-joo

12. Oletko tietokoneella joka päivä yli tunnin?
-en :)

13. Ymmärtävätkö ystäväsi sinua?
-jees

14. Onko koulusi vanhanaikainen?
-eip

15. Katsotko O.C:n vai kummelin?
-kummelin

16. Kuinka monesti kuukaudessa kiukuttelet?
-usein

17. Onko sinulla tai perheelläsi lemmikkiä?
-on..monta:)

18. Ottaisitko 500e lahjakortin IKEAan vai H&M:ään?
-h&m

19. Onkko sukujuhlat tylsiä?
-jep


20. Onko/oliko isovanhempasi mukavia sinulle?
-sillointällöin


21. Onko opettajasi mukava?
-on se aina joskus.

22. Tunnetko ketään julkkista?
-joo

23. Oletko yli vai alle 15v?
-siinä niin

Olet...
(x)tyttö
( )poika
( )10-13 vuotta
(x)13-16 vuotta
( )vanhempi
( )ruskeahiuksinen
(x)vaaleahiuksinen
( )mustahiuksinen
( ) joku muu
(x)iloinen
(x) väsynyt

Kuuntelet...
(x)musiikkia
( )Madonnaa
( )Tiktakkia
( )Smakkia
( )Rasmusta
( )Himiä
( )Slipknotia
( )Diabloa
( )U2:sta
( )Antti Tuiskua
(x)jotain muuta

Katsot..?
(x)Lostia
( )Salkkareita
( )Täydellisiä naisia
( )24:sta
( )Will& Gracea
( )Kotikatua
( )Innoa
(x)Olet mitä syöt
( )Siskoni on noitaa
(x)Jotain muuta

Pidät...
(x)Musiikista
( )Koulusta
(x)Kavereista
(x)Ystävistä
( )Lostista
( )Tietokonepeleistä (sims2...:))
(x)Pimeästä jos on kynttilöitä
(x)Valoisasta
( )Gallupeista
(x)Sisustamisesta
( )Sotkemisesta
(x)Siisteydestä
( )Hunajasta
(x)Nauramisesta
( )Lentokoneista
(x) Matkustelusta
(x)Autoilusta
(x)Radiosta
( )Kauhusta
(x)Komediasta
(x)Draamasta
( )Scifistä
(x)Perheestä
(x)Sukulaisista
(x)Auringosta
(x)Uimisesta


Hiukseni ovat...
[ ] Puoleenselkään ulottuvat
[ ] Olkapäille
[ ] Yli olkapäiden
[x] Melkein olkapäille
[ ] Kynityn lyhyet
[ ] Siili
[x] Ruskeat
[ ] Mustat
[ ] Vaaleat
[ ] Violetit
[ ] Jonkin muun väriset
[ ] Rastoilla
[ ] Pikkuleteillä
[ ] Nuudelikiharoilla
[ ] Permanentatut
[x] Suorat
[ ] Luonnonkiharat


Omistan lävistyksistä...
[] Kulmakorun
[ ] Huulikorun
[ ] Kielikorun
[ ] Nenäkorun
[ ] Napakorun
[ ] Rustokorun
[ ] Medusan
[ ] Nännikorun
[ ] Niebuhrin
[ ] Poskikorun
[ ] Septumin
[ ] Unicornin
[ ] Jonkin muun (minkä)

Omistan tatuoinnin/tatuointeja...
[ ] Kyllä
[x] En(haluaisin :))

Vaatteideni yleisin väritys on...
[x] Musta
[ ] Vihreä
[ ] Vaaleanpunainen
[ ] Keltainen
[ ] Purppura
[x] Punainen
[x] Harmaa
[x] Ruskea/beige

Pidän mieluiten ylläni...
[x] T-paitaa
[x] Hihatonta paitaa
[x] Toppia
[x] Farkkuja
[ ] Verkkareita
[ ] Sammareita
[x] Pitkiä hameita
[ ] Polvipituisia hameita
[x] Minihameita
[x] Raitasukkia
[ ] Varvassukkia
[x] Tavallisia sukkia
[x] Tavallisia pitkähihaisia
[ ] Poolopaitoja
[x] Huppareita
[ ] Villatakkeja
[ ] Kauluspaitoja

Lempi kenkäni ovat...
[ ] Maiharit
[ ] Tennarit
[x] Blendit
[ ] Ballerinat
[ ] Skeittarit
[x] Kiilakorkoiset
[ ] Saapikkaat
[x] Korkokengät
[ ] "Sipuli" kärkiset
[ ] Sandaalit

Asujani täydentämään käytän...
[ ] Kravatteja
[ ] Käsikoruja
[ ] Pinssejä
[ ] Niittivöitä
[x] Kangasvöitä
[x] Sormuksia
[x] Kaulakoruja
[x ] Metallisia avainketjuja
[ ] Rintaneuloja
[ x] Huiveja

Meikkaan (meikkivoidetta ja puuteria ei lasketa mukaan)...
[x] Kyllä
[ ] En

Tyyliäni/ulkonäköäni kuvaisi parhaiten sana...
[ ] Tavis
[ ] Pissis
[ ] Gootti
[x] Hevari
[ ] Nykyajan hippi
[x] Punkkari
[ ] Rockari
[x] Erikoinen
[ ] Metallisti

mitä nimii käytät näistä:
1.matematiikka - matikka
2.äidinkieli - äikkä
3.kotitalous - köksä
4.liikunta - liikka
5.musiikki - musa
6.kemia - kemia
7.koti - koti
8.äiti - äiti
9.isä - iskä
10.sisko - sisko
11.veli - veli
12.karamelli - karkki
13.kaveri - kaveri,kamu
14.kynäkotelo - penaali
15.viivain - viivotin



1. Syntymäkuukautesi
elokuu

2. Kuunteletko nyt jotakin musiikkia, mitä?
heviä

3. Mitä sinulla on päälläsi?
housut,hame,2 paitaa,huivi,...jne

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.