Eli partsille (hyrr... kylmä)... kamera kouraan... hieman kiroamista (pitäisi ottaa olkkarin ikkunanläpi, sitä kun ei vaan voi avata prkl.)... hieman pohdiskelua kuinka pervolta näyttää kun kuvaa naapuritalon ikkunoita... naps...
Ja no tulos ei yllättäen ollut mitenkään erikoinen (tosin veikkaan että uusia voi yrittää ottaa lähipäivinä uudestaan).
Kiinnostavaa tässä vain oikeastaan on se miten jonkin asian harrastajana saattaa saada päähänsä nyt on pakko tehdä 'jotain' nähdessään vain pienen asian. Tulee mieleen lintubongari tuttu joka ajaa satojen kilometrien päähän katsomaan hömökuukkelitulkkua kun sellaisesta tiedon saa. Siihen on onneksi kuintekin vielä matkaa.