IRC-Galleria

Justiinan tempauksetTorstai 31.08.2006 14:09

Justiina ja sukkavetissi

Aamulla oli tarkoituksenani lähteä kouluun, kaivoin kaapista vielä viime hetkellä sukat ittelleni, samaan aikaan alahyllylle kiipesi Justiina, ja pienen maanittelun jälkeen kiskoin vastahakoisesti vastaan rimpuilevan kissani ulos kaapista.
Ilmeisesti suuttumuksesta tämä nuori neiti sitte tarttui lattialla olevaan kimmon sukkaan kiinni ja alkoi riepottaa sitä suustaan, revin sukkaa irti, ja kissi piti vain kiinni edelleen, kunnes otin sen väkisin pois. Seuraavaksi tämä viehkeä neiti tarttui lattialla olevaan toiseen sukkaan, vastahakoisesti myös luopui siitä.
Tässä vaiheessa tytöllä varmasti oli hermot jo niin kireellä kun siirryin laittamaan sukkia kaappiin piiloon että tämä tarttui jalkaani ja roikkui siinä niin kauan kunnes vastahakoisen kahakan jälkeen sain hänet irroittettua jalastani.

eikä siinä vielä kaikki...

Eilen salkkareiden aikaan pidimme ovia auki alakertaan, kuten tavallista. Kissa sitten syöksähti alakertaan Ja alkoi kuulumaan hetken kuluttua kämppikseni Lauran ärinää kissalle. Kissa oli mennyt varastamaan Hänen poikakaverinsa sukkia lattialta, ja salaa yritti kuljettaa niitä kohti yläkertaa.

että näin meillä, Justiina ;)

hihiPerjantai 25.08.2006 15:58


Ja pallo senkun kasvaa :)

oi miksi teit eilen sen, oi miten menit ja tuhosit elämäni,
oikun mä en kestä enää, oonko mä nyt huono ihminen?
*angst*

:'''''''(

OR NOT
Repesin eilen oikeesti, nii makee teko, kiva huomata että fyysisesti
ikäistäni vanhemmistaki löytyy kunnon angst, teenage, joka mielellään
potkaisee "ikävät" (lue= ihminen jolla on omat mielipiteet, ja faktoja taskussa)
ihmiset pois silmistä ;)

tiedän etten ole yksin mielipiteeni kanssa, olen vian ainut joka ilmaisee asian.

Kiitos kuitenkin makeista nauruista, päivän paras ;)

ikkuna rinsessaMaanantai 07.08.2006 22:23


yritin ikuistaa itseni väliikkunaan

irhi mirhiKeskiviikko 26.07.2006 02:32


vastailee kummia kysymyksiä
olet enää ainoa, tee mitä pitää

muuta sanoisin jos kuuta janoisin.

pukuMaanantai 17.07.2006 01:04


Alasti naamiaisiin.
käytännössä huono idea, tietääkseni naamiaisten idea on piilottaa se oma "minä", kun taas oman itsensä paljastaminen sotii tätä periaatetta vastaan, joten te jotka harkitsitte edes tätä asiaa nii miettikääs asiaa tältä kannalta ja hommattaaka vaikka valeasuksi jokin alastomuutta esittävä puku.

ei täs nyt muuta tällä kertaa.

sieltäMaanantai 17.07.2006 00:59


MISSÄ OVI ONNN??

ItkuLauantai 15.07.2006 04:04


Mä menetin oman silmätikkuni,
jäljelle jäi vain arpi käteen.
Nyt sut omistaa jo toinen mies.
huutomerkki, olit yks niistä oikeista,
miksi paljastit luonteesi niin myöhään?
miksi olet mies?
miksi niin ruipelo ja suursyömäri,
miksi et hämähäkkimies?
sinuakaivaten: sinua jo kaipaava!

ps. kiitos tukijalleni!

vastausKeskiviikko 05.07.2006 23:23


- koskaan kukaan ei muistanut ajoissa hommata juhlakorttia

henkinen konkurssi?Keskiviikko 05.07.2006 05:02


maailmassa on jo paljon photoshoppaajia, miksi minun pitäisi olla yksi niistä?