IRC-Galleria

Toi tiivistää oikeestaan paljon. Jos siihen lisätään vielä tendenssi alistua muottiin, joka on valheista valettu, niin saadaan aikaan monivivahteinen soppa.

Joskus sitä, siis ihan joskus harvoin, tulee mietittyä, että mitä varten pitää esittää jotain muuta kuin on. Sitten lopulta vaan tajuaa, että se tulee niin luonnostaan, että muuhun ei juuri enää kykene. Ja jos yrittää olla omana itsenään, niin siinäkin käytös menee niin tarkoin kontrolloiduksi, että sitä ei voi enää kutsua normaaliksi - tai vapaaksi.

Eilen ilta alko semmosella jutulla, että oli pakko vaan pyrkiä poistamaan mielestä se, mitä juuri kuuli. Se ei tuntunu yhtään hyvältä, kun paras kaveri pyytää anteeksi päätöstään, joka ei ole sinänsä mitenkään ajankohtainen. Ja kun perustelut on sitä, että kuuntelijalta ei löydy voimavaroja toimia tehtävässä, niin sitä ottaa luonnollisesti itseensä. Varsinkin kun ottaa huomioon, että jos näytöt olisi olleet muunlaisia kuluvien vuosien aikana, niin tilanne olisi eri. Itse olen sänkyni pedannut. Tai jättänyt petaamatta.

Tosin päätös oli järkevä. Tai se voi olla. Se oli edelleen hieman auki ja siinä on semmonen villikortti, jonka pöytään iskeminen sattuu mua henkilökohtasesti jo niin paljon, että teen luultavasti sen seurauksena jotain tyhmää. Tai sitten mä vaan hymyilen tyhmää hymyäni ja olen niin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Perinteinen skenaario.

Mä en mieluummin mieti sitä.

---

Pari olutta ja kruisailemaan kaverin autolla. Ei kuulu mun harrastuksiini, mutta vaihtelu oli piristävää. Shaggyn luukuttaminen täysillä pitkin yö-Helsingin keskustaa oli oma elämyksensä.

Juotiin pari shottia kossua ja tajusin ettei musta tuu koskaan venäläistä. Juotiin pikkushottilaseista ja venakot imee vodkansa helposti yli 4 senttilitran laseista. Ei kykenis.

Jossain vaiheessa tunne, että nyt Mamaan perkele. En muista mikä siihen ideaan ajoi, mutta jostain se kuitenkin kumpusi. Jos se tuli sydämestä, niin pitänee ottaa huomioon, että se pumppas aika terästettyä verta.

Soitto tytölle, joka olis saattanu olla Mamassa. Ei ollu, mutta oli Man's Streetillä. Kutsu sinne. Multa pieni harkinta, koska se paikka on jo aika karhu mesta. Oisin kuitenkin loppujen lopuks jopa menny sinne, mutta tyttö soitti takas, että ehti lähteä sieltä. Ehkä se oli parempi niin.

Törmättiin jätkään, joka oli löytäny itselleen naisen. Ja se nainen oli harvinaisen mukava ihminen. Huomas, että sillä oli graafista talenttia, kun satuin tsekkailemaan joitain sen valokuvia ja töitä. Onnea niille. Joo joo.

Oli uskomaton sumu, eli jännä ajokeli. Käytiin Seurasaaressa. Tai sen liepeillä. Vein porukat siellä sijaitsevaan rautakautiseen kylään, joka oli siinä säässä, niin sairaan vaikuttava, että melkeen itki sitä, että kameraa ei ollu mukana. Ja se vanhanaikanen purje/soutuvene siinä yössä lillumassa sumuisessa, synkässä vedessä. Eikä mitään merkkejä nykypäivästä. Oltiin aika suut auki. Vau. Yllätin jopa itseni, kun löydettiin sinne mestaan. Samalla tiesi, että sitä hommaa ei voi uusia, koska niitä olosuhteita ei tule juuri koskaan.

Illan viimeset tunnit mattolaiturilla. Istuttiin ja katseltiin merelle vienon tuulen puhaltaessa. Olin antanut takkini kaverin tytölle, koska sillä oli kylmä. Sää oli silti kohtuullisen lämmin. Kello läheni kuutta.

Autolla oven eteen himaan. Päässä sykki sen verran, että osas odottaa jysäriä aamuks.