IRC-Galleria

Näin afrikkalaisperäisen naisen tuudittavan pientä lastaan sylissään ja laulavan tälle jotain kehtolaulua keskellä katua Helsingissä. Ei se kai outo tapa ole lastaan laululla tuudittaa Suomessakaan, mutta keskellä katua muiden jurojen suomalaiskörmyjen katseiden alla sitä ei moni suomalaisäiti kehtaisi tehdä. Tai kuvittelisin näin. Hymyilin.

"Sattuuko suhun vielä?", tyttö katsoo kärsineitä kasvojani ja kysyy. Nostan katseeni tossuistani hieman hämilläni, otan siemaisun oluestani ja luon kasvoilleni hymyntapaisen ilmeen. "Vähän ehkä, mutta alkoholi auttaa", vastaan, mukamas virnuillen, tytölle. Tunnen silti sisimmässäni, että vaikutan olemuksellani ja ilmeilmaisullani samanlaiselta tapaukselta kuin Helsinginkadun Alkon vakioasiakkaat. I'm not in the best shape. En saa edes oikeaa silmääni juuri auki.

This little dog needs to learn new tricks. It's in a bad shape. Probably needs someone to take care of him. Too bad that I don't think that there's anyone to take this little puppy in.

Piti soittaa yhdelle ihmiselle. Alunperin ottaa toinen ihminen kiinni. En saanut aikaan, pystynyt. Jouduin juomaan kolme olutta ennen kuin tartuin puhelimeen. Ja ihan vaan todetakseni, että se oli liian myöhäistä.

Moneskohan ihminen toi oli jo? "Tarttet apua."

Perjantaista maanantaiyöhön asti putkikänni. Unohdin jopa syödä kokonaan sunnuntaina. Ja jos rakennuksessa on 5 kerrosta, ni ikkunoista ei vissiin pidä ninjailla ulos. Vatsalihastreeniä kyl teki ihan mielellään puolet vartalosta ikkunan ulkopuolella. Humala auttaa vissiin korkeenpaikankammoon.

Joku mystinen taito saada toisista ihmisistä ihan tajuton määrä informaatiota ulos, mut itsestä ei yleensä jää muille käsiin mitään pintaa syvällisempää.

Enkä haluu negaa ihmisten ilmoilla. Pilaa fiiliksen. Valitettavasti jossain kymmenen promillen pienissä pikkuränneissä ei vissiin enää vaan jaksa. (Ja mä olin jotenki arvannu, että noin tulis käymään jo perjantaina. Näin sen samantien, ku tuli kutsu.)

Ehkä mun ongelma on liian kiltit ihmiset. Ei haluis olla niin vaikeestilähestyttävä, mut sit kuitenki pitää jollain tasolla ihmiset poissa iholta. Sit ku joku lähestyy kunnolla, et lopeta toi esittäminen, ni oon ihan rikki. Ja oon aina ollu samanlainen all in, balls out. Nopee kaveri.

Edes mun jalat ei kantanu, ku koitin "aamulla" nousta ylös. Sit sain jossain vaiheessa hiivittyä kauppaan asti ja eka ostos oli vesimeloni, spraitti ja kilo karkkia. Läskiydyin ihan sikana viikonlopun aikana. Ei enää ikinä tommosta olotilaa. Näki viel pari kuvaa ittestä, ni huomas, että näytin "lievästi dokanneelta".

Selvinpäinki ois kiva olla. Ihmisten seurassa. Nähdä niitä kivoja ihmisiä silleen "aidosti". Mutta enpä oikeen osaa. Pärjään kyl one on one -tilanteissa ihan hyvin, mut pari ihmistä siihen pyörimään, ni oon heti se, joka on kaikista eniten hiljaa. Ku jouduin koko ajan tarkkailemaan itseäni, et kuinka mä näytän ulospäin siltä, et oon sosiaalisesti korrekti aina kaikissa tilanteissa, ni mun aivojen kapasiteetista suurin osa menee siihen. Sit ei vaan kykene enää luovaan ajattelutyöhön, ku pelkää sitä, et miltä näyttää. Pelkään, että teen jotain väärin.

En koskaan oppinu olemaan ryhmässä, ku olin aina ulkona kaikkien poikien jutuista jo päiväkodissa. Olin aina se, jonka kustannuksella naurettiin. Perhaat leikkikaverit oli tyttöjä. Ja edelleen mun on miljoona kertaa helpompaa olla naisseurassa, ku miesten kanssa.

Sopivassa tuiskeessa mä vaan olen "parempi" miljoonassa asiassa. Laulanki tuhat kertaa paremmin, ku on saanu joutua sopivasti. Koska sit stressaa vähemmän ja ei oo niin kiree fiilis. Ja äänihuulet yllättäen vaan skulaa paremmin. Ja toki on helpompi olla tunteellinen. Viimeks, ku lauloin Näin minä neitonen sinulle laulan, ni mietin yhtä ihmistä: "Jos olis valta, niin kuin on mieli, niin ottaisin omakseni." Some things you just can't get. Oma moka.

Jos hyppää ensin parvekkeelta alas ja sit kiipee vielä takas? (True story btw.)

Ja oon allerginen Rastilalle. Tulee joku oksennusrefleksi aina, ku oon siellä selkeesti.

Uuteen nousuun. 8 pulloa olutta ja 0,7l pullo rommia tekee hienoa jälkeä mistä vaan. Tälle päivälle varaudun vaan normi-Jallupullolla ja sadalla litralla olutta.

Nothing to give, nothing to lose. Let's partay!

(INB4 that woman's got me drinking.)

Otas ny itteäs niskasta kii homo.

No okei. Haen kaupasta mäyräkoiran sit. Synnyn uudestaan. Paskon kultaa.

That woman's got me drinking. Look at the state I'm in.

-OIIIIII VITTU KUINKA OSUVAA! Tavallaan.

Friday, I'm in love.

Se näytti ihan yheltä tytöltä, jonka oon tavannut idässä, vaikka sen tytön nimi onkin pohjoisemman Suomen kunta, mikä alunperin taas on lähtösin saamenkielestä.

3B hurahti ohi siitä, kun seisoin pianistin ja basistin kanssa maksamattomassa kyydissä. Huomasin sen jo pitkältä. Hakaniemi/Kallio alueella ei yleensä löydy keskellä yötä ku sekopäitä ja juoppoja. Siitä näki, ettei se ollut kumpaakaan. Ehdin jo ääntelehtiä soittoystävieni puoleen, että eikö please voida pysähtyä tähän ja että menen kysymään, mikä sen nimi on. Harmi vaan, että seuraava pysäkki oli vasta Karhupuistossa.

Hyppäsin sitten siinä pois. Luovuttaen. Pianisti katsoi mua surullisesti tietäen mitä mun päässä liikkui, vaikkakin epäillen, ja basisti, joka oli soitinvalintaansa nähden liian pinnanalaisen fiksu poika, toivotti mulle kaunista yötä. Kävelin sitten vaan sänkyä kohti. Taas jäi jotain.

"Tää on vaan hyvä poppibiisi." Ei siinä muuta.

Heräsin summerin sirinään treenikämpällä. Ovesta tuli sisään kaunis ihminen. Pianisti. Juttelin sen kanssa tovin kahvikupin äärellä. Olin ihan simoissa.

"Kaikista pahin on se tunne, kun on ihan yksin, ja uudet minuutit ei tuo mitään, ketään."

En tykkää duuribiiseistä. Ja ihan ite sanoin. Ton kaiken.

Kun on ihan naamat, niin se on ihan huijausta. Kaikki on helppoa. Ainaki melkeen. Muuten mulla käy ihmisten ilmoilla silleen hassusti:

Sanat ei tuu ulos.
Vartalo ei reagoi.
Lukko.

Silti nautin enemmän siitä humalan jälkitilasta. Siitä, kun tuntuu hirveeltä.

Henkinen paha olo on hyvä tunne.

Kirjottelin pimeessä huoneessa ajatuksenkatkelmia paperille, kun kyyneleet valu pitkin poskia. Mokasin. En eilen. Vaan jo kauan aikaa sitten.

Mulla ei ole mitään. Ei yhtään mitään, mitä haluaisin tältä elämältä. Kun pari vuotta sitten vihdoin "heräsin" ja tajusin, että yks kaunein asia, mihin ikinä olen elämässäni törmännyt, on se, mitä vihdoinkin, kerrankin tässä elämässä haluan, niin onnistuin heittämään sen asian menemään. Ihan itse. Mokasin.

Sen illan mä voin elää yhä uudestaan ja uudestaan. Ja uudestaan...

Yks sosiopaatti totes mulle kerran, että "jos olisit ollu niin kun ne kaikki muut normaalit ihmiset, niin sä voisit olla onnellinen nyt".

Ite tein. Kukaan ei vaan vissiin kertonu, että ite saa valitakin.

Se on ihan hyvä tunne,
kun on niin heikko,
ettei edes h:ta jaksa henkästä.

I hope you find someone nice.

Ruumiillinen kurittaminen on haitaksi lapsen kehitykselle

"Lapsen luonnollinen keino selviytyä vaikeiden tunteiden kanssa on sijoittaa ne itsensä ulkopuolelle, ja vanhemman tärkeä tehtävä on ottaa lapsen tunteet vastaan ja sietää niitä menemättä tolaltaan. Tästä esimerkistä lapsi oppii, että tunteita voi käsitellä mielen sisäisesti ja sanoittamalla ilman, että tarvitsee sijoittaa omaa kipua toiseen lyömällä.

Ruumiillinen kurittaminen viestii vanhemman kyvyttömyydestä sietää tunteita ja ajatella. Lapsi ei voi oppia sietämään aggressiota, jos ei vanhempi pysty siihen itsekään."

-Vartti 27.4.11

Now I know you better...

______________
Pakko miellyttää.
Aivan pakko.
Hymyile, tottele, seiso selkä suorana ja pidä suu kiinni jos ei ole järkevää sanottavaa. Näytä aina hyvältä. Mieti, mitä sanot. Muista hymyillä. Muista, että vaikka muut tekevät tyhmyyksiä, niin sinun ei tarvitse. Näytä siistiltä ja huolitellulta.

Ulospäin näytin niin hyvältä valvovien katseiden alla, mutta jos joku olisi katsonut pitkään syvälle silmiin, niin sieltä olisi löytynyt siihen kaikkeen hymyilyyn hyvin, hyvin väsynyt pieni ihminen.

Pelkään edelleen vain olla. Hengittää rauhassa antaen sydämen lyödä omaan tahtiin ilman painostusta.
___________________
All that I wanted was...

EI OO TOIVOA

EI OO PELKOA

HETKET VAIN JOIHIN TARTTUA

Antakaa mulle ongelma ja sopivat vaatteet, ni vaan jälkimmäinen jää jäljelle. Jos jää sekään.

Mitä pitäis sit opiskella??? Superräjähtävällä on/off-persoonallisuudella ja vasemman käden tatinräpläystaidoilla ei juuri raketti-insinööriks tulla. Kaikkialle muualle kyllä ja muut saa siivoo. Ja mun motivaatio löytyy vaan aina välillä jostain kivien alta, jotka kaatuu vahingossa, ku hypin niiden yli viidakkomaihareissa ja lederhoseneissa kommandona.

What's the cure? Medicine? Make me like them?

That's not gonna happen.

RooliRooliRooli. Aina päällä. Välillä alla ja ratsuna. That's how I roll.

Sopiva A-I-H-E. Sopiva, ni oon tulessa ja murskaan muut alleni mahtijormallani. Kuten yks journalistiopettaja totes kerran: Toimittaja saattaa harvinaista juttua tehdessään päätyä tietämään aiheestaan yhtä paljon, kuin pari ihmistä koko maailmassa. Ja ku sickoloogikko tutkii aihetta, ku aihetta, ni sekin voi tietää aiheestaan yhtä paljon, ku mitä Sulu tietää anaalisondeista.

Koksuu ja amfetamiinia mullehetinyt.

"Alkoholi lisää dopamiinia aivoissa ja yllättävästi myös sen odottelu. Amfetamiini lisää myös dopamiinia tukkimalla sen molekyylin, joka normaalisti kuljettaisi sen pois. Dopamiinin säätelyjärjestelmä on erittäin monimutkainen ja koostuu yli triljoonasta hermosolusta ja suuresta joukosta muita välittäjäaineita, aminohappoja ja hormoneja. Tätä kaikkea aivotoimintaa säätelee genetiikka, normaali kehon rytmi, ympäristön ärsykkeet ja vieraat aineet."

Aina kännissä. Live fast. Die young.