IRC-Galleria

Mentiin treenikselle soittamaan tänään. Kitaristi ei päässy ja rumpali unohti tulla. Basisti mandolinisti + pillisti ja vokaalit + kitara. Maniska ja pilli vaihtu kitaraks, ku laulajan laulu kärsi soittamisesta. Kitara, basso ja laulu. Ei ollu ees paha. TPP comeback joskus tulevaisuudessa.

Tehtiin vahingossa Ghost riders in the skyy (vodka):sta hilpee versio. Sit jotain kivaa viel lisäks ja johan heruu. Fiksattiin kans sävellajeja oikeille paikoille. Huomenna pitää tavata yks Vantaalainen ja käydä kirjastossa. Ja keskustassa syömässä.

Mutsi soitti just käräjäoikeudesta tauolta ja pyys, että se tullaan hakemaan illalla autolla pois sieltä. Ei kuulemma uskalla tulla yksin pimeellä pois sieltä. "Tääl on niin paljon poliiseja." Joo. Nehän ne vasta vaarallisia onkin. Varsinkin lautamiehille. Pelottaa oikeesti ajatella, kun tietää minkälaista porukkaa siellä on lautamiehinä, että mitä päätöksiä siellä tehdään. Kaikki sokeet, vajaat, hermoheikot ja kusipäät lautamiehiks. Kansanvaltaa. Vittu joo. Joku pikkusenkin ihmeellisempi tapaus ja mutsi ei uskalla tulla edes yksin himaan. Sanoin sille suoraan, että se mitä sen kannattaa eniten pelätä on se, että jos mun pitää tulla sinne autolla, niin ajan varmasti sen päältä.

Oon just tasan niin väsyny nyt, etten jaksa olla kiinnostunu mistään. Menin aamulla kouluun tarkoituksena seurata 2 luentoa. Nukuin ne kummatkin läpi. Olipa hyödyllistä. En mä mene tonne kouluun enää itseni takia. Vaan siks, ettei oo muutakaan tekemistä.

Tulin pois teoriatunnilta. Rakennuksen ovesta ulos vilpoiseen pimeään iltaan päästessäni vedin syvään henkeä. Tässäkö se nyt oli? Kuukausia kärsitty alemmuuden ja huonouden tunne vihdoinkin poissa loppuvuodeksi.

Sitä ei voi selittää miten voin tuntea häpeää ja turhautumista osaamattomuudestani. Mulla on siellä tunneilla huono olo. Istun siellä aina puolitoista tuntia lihakset jäykkinä, että kohta tehdään taas jotain, mitä en osaa. "Lauletaan tää. Tää on ihana." Ihmisillä näyttää olevan jopa hauskaa. En mä haluu. En mä osaa. Päästäkää mut harjottelemaan yksin johonkin pimeeseen huoneeseen. Omassa rauhassa. Kiva olla niin totaalisessa jännittyneisyyden tilassa, ettei pysty edes lukemaan tekstiä paperilla tai kuuntelemaan ohjeita. Mä tartten omaa järkkymätöntä rauhaa oppiakseni asioita. Tai sit mahdollisuuden olla joku muu kuin oma itseni.

Tänään on tän vuoden viimeinen huono tiistai. Viimeinen musiikin teoriatunti. Hipheiiiiii!

Ostin mikkejä eilen. Kaveri menee vankilaan tänään. Senkin näin eilen. Se tappo yhden raiskaajan. (Tai sit ei.)

Koulussa joku verkkoluento, jossa jätkä selitti jotain diipadaapaa. Ei jaksanu innostaa. Katottiin kaks luentoa ja nukuin sen toisen ajan. Koko viikko tätä. Eikä mitään mielenkiintosta asiaakaan. Alan dokaa viinaa aamusin koulussa. Tuleepahan ainakin varmasti piristävämmät luennot. Ja ruoka tulee ainakin maistumaan hyvälle. Tosin hyvää se on jo nyt.

Tapasin Amarillossa miehen, joka näytti tuntevan mut. Se oli ku mun paraski frendi. Oli pakko kysyy mistä se mut tuns. Ja vastaus oli Baarikärpäsestä. Oon jutellu sen kaa pitkän aikaa jostain. Mul on ollu joku rooli ilmeisesti päällä, ja se on sopinu siihen tilanteeseen sillon. Aika vaikee ku tommonen ihminen tulee vastaan jossain out of the blue, eikä tiedä miten sen kanssa pitäis käyttäytyä. En pysty olee oma itseni vieraiden ihmisten kanssa. Joku tilanteeseen sopiva rooli käy aina paremmin. Toi on vaan tosi huono sen kannalta, et kukaan ei koskaan opi tuntemaan mua. Eli tommonen sopii hetkellisiin silanteisiin, muttei jatkuvaan elämiseen. Harmi etten opi tota. Mul on semmonen hovietiketti-kasvatus, että pitää aina pyrkiä olemaan kohtelias kaikille ja miellyttämään. Suurin ilkimys olen kavereilleni, joka on mielenkiintoista, koska niistä välitän kuitenkin eniten.

Tapasin Baarikärpäsessä 2 tyttöä Heosta. Tai periaatteessa 3. Mut nää kaks oli mun linjalta. Tarjosin kuitenkin näille drinkin tai pari. Ilman taka-ajatuksia. Päätin vetää vanhaa linjaa. Aika hazardi veto. Meni 80e. En oo pitkään aikaan päässy tolle tasolle. Mut on se paljon parempi, ku ne kerrat, jollon on menny 120e. Tytöt oli kuitenki vähän huppelissa. Fiksu liike parantaa asiaa ostelemalla lisää viinaa niille. No ei ne nyt hirveessä ollu.

Kaverini olivat sen verran rasittavia BK:ssa, etten hengannu niiden kaa kovinkaan pitkää aikaa. Kävin aina välillä hieromassa persettäni niitä vasten. En tiedä mihin käytin kaiken aikani. Tapasin tosiaan vielä kolmannen tytön Heosta, joka oli muutenkin tuttu ennalta. Juteltiin hetki jotain. Toivottavasti nään sen vielä esiintyvän jossain. Se on aika persoona. Ja sil oli nätti kampaus.

Lähdin kotiin ennen valomerkkiä. Kävelin yksin kotiin. Matkallani vajosin ajatuksiin ja tein jotain, joka olisi ehkä pitänyt tehdä vuosia sitten. Tai sitten ei. Kuitenkin... Poistin yhden tytön numeron kännykästäni. Ja toisen kanssa, mut sille oon lähettäny yhen viestin elämäni aikana. Gänässä tietty. Mut tää toinen tyttö oli mulle aika special case. Sen tapaaminen vaikutti mun koko ajatusmaailmaani aikoinaan. Oon kuitenkin puhunut sen kanssa selvin päin ehkä noin minuutin elämäni aikana. Luotan siihen, että päätökseni numeron poistamisesta oli jollain tasolla oikein. Vaikka olinkin humalassa, muistan miettineeni asiaa pitkään ja tarkkaan. Suoraan sanottuna, mä en varmaan koskaan ois saanu tota päätöstä aikaan, ellen ois ollu tuubassa. Näin yleisestikin pätee se, että saan asioita paremmin aikaan ensimmäisen promillen jälkeen. Oisin silti halunnut kirjottaaa sen hyvästi viestin selvinpäin. Sen ois voinu muokata hienommaks. Nyt se oli aika suora. Muistan millä sanalla se alko... Se oli semmonen, et sen lukija huomaa, et joku on tekemässä jotain mikä tuntuu. Tosin huonosti mut tunteva voi myös pitää mua täytenä mielisairaalapotilaana. Voisin jopa kuvitella, ku se tyttö lukee sen aamulla: "Sekopää..."

Kai se on pakko lähtee vetää.

Myöhästyin tänään koulusta taas reilut 15 min. Menin ovelle asti ja kun kosketin ovenkahvaa, jäädyin siihen. Olin sen verran reilusti myöhässä, että vitutti. Päätin hakea kahvia tai jotain jostain. Jotkut ihmiset oli vähän ihmetelly, kun katselivat ikkunasta, kun ilmestyin ovelle ja lähdin menemään. Ei vaan jaksanu.

Kahvi muuttui pian ikkunashoppailuksi. Menin Sokokselle katselemaan erilaisia (juoma)laseja. Villeroy & Boch on ihan ok. Niil on ainakin ohutta lasia: kallista, helposti hajoavaa. Ei sovi tosin mulle. Tai mun kukkarolle. En ostanut mitään. Haaveilin.

Sokoksen alakerrassa ihailin karkkihyllyä ja ostin lopulta itselleni alkoholissa maustettua kirsikkasuklaata. Sain siitä hyvän tekosyyn myöhästymisestäni. "No, ku teki mieli kirsikkasuklaata." Joojoo. Meni läpi. Ne pitää mua sen verran sekopäänä, et anything goes. Ei ne väärässä oo.

Pahin asia, jonka tiedän, on saada rakastamansa ihminen itkemään. Joku muukin on huomannut sen.

Puusa tuli ja meni. Valokuvaaja. Tyyppi, joka näkee tän maailman kulisseista. Se on sen verran kyllästyny menoon Suomessa, et se lähtee ehkä sotakuvaajaks, ku sen poika täyttää 15-16. Sillä on into tuottaa journalistista valokuvaa, mitä ei monilla ole. Sen mukaan täydellinen valokuvaaja on semmonen, joka täysin itsestään piittaamatta menee ja HAKEE sen valokuvan. Varmasti hyödyllinen piirre... valokuvaajalle. Huonot puolet on, että toi on paska piirre ihmiselle. Jos se äijä menee heittämään veivinsä johonkin harhaluotiin, kuvatessaan jotain, niin se jättää jälkeensä surevia perheenjäseniä. Miehen pojalle tuodaan valokuva, joka otettiin hetkeä ennen kuolemaa; Tuntematon mies osoittaa Kalashnikovin piippu ojossa kohti kameraa.

Oisin voinu kysyä mitä se ajattelee. En kysynyt.