IRC-Galleria

Erosin viimeisimmästä poikaystävästäni kohta 2,5 vuotta sitten ja edelleenkin kun törmään häneen jossain, sydämeni hyppää kurkkuun ja jättää vaarallisen monta lyöntiä väliin. Eikä kyse kuitenkaan ole siitä, että haluaisin hänet takaisin: Tiedän vallan hyvin, että sen väärempää ihmistä ei minulle tämän maan päältä löydy. Mistä siis on kyse? Kuinka ihminen joka joskus aikojen alussa merkitsi minulle jotain, on edelleenkin henkeni salpaava näky kadulla?
Voisi kuvitella, että tämä kohtaaminen aiheuttaisi raivokkaan mustasukkaisuus kohtauksen, jos ex sattuu kulkemaan mukanaan uusi hemaisevan kaunis tyttöystävä, jonka sääret ylettyvät kaulaan saakka. Näin ei kuitenkaan ole. Mustasukkaisuus ei näyttele minkäänlaista roolia tässä draamassa. Tämä draama koostuu ainoastaan minun sydämeni ja silmieni välisestä yhteistyöstä, joka saattaa toisinaan johtaa myös onnettomuuksiin. Pitkä hapen puute tai sydämen pysähdys kun ei ole tunnetustikaan perin terveellinen idea.
Ja huolimatta järkeni uskottelusta, tämä ei ole ainoastaan minulle tapahtuva asia. Kyse on universaalista ilmiöstä, joka tiettävästi vaivaa satunnaisesti myös miesrotua. Myös miehillä on yleensä vähintään se yksi ex, jonka näkeminen saa aina sydämen pysähtymään.

Mikä siinä yhdessä tietyssä exässä sitten oikein on? Se juttu on kokeiltu ja huonoksi todettu. Sitä on siirtynyt elämässään eteenpäin ja silti exä kulkee mukana ihon alla. Kumpi tässä pelissä on hidasälyinen: järki vai tunteet?
Voiko olla niin, että vaikka juttu loppui ajat sitten ja sydän etsii jo uutta tietä, järki ei kuitenkaan voi uskoa, että on tuhlannut kallista aikaa elämästään juttuun, joka olikin tuhoon tuomittu? Onko ihmismieli niin itsepäinen, että koittaa väkisin työntää sydäntä takaisin sinne mistä on tultu? Josko siitä kuitenkin tulisi jotain…
Voisiko olla, että kaikki se rakkaus, intohimo ja jopa riidat, ovat jättäneet niin vahvan tunnemuiston aivoihin, ettei järki pysy perässä kun tulisi aika päästää irti? Mikä on se aika jonka jälkeen järkikin tajuaa sen minkä tunteet on tiennyt jo kauan?

Jokaiselle tulee myös se vaihe kun alkaa kuuntelemaan sitä pientä ääntä joka sanoo, että ”ehkä sittenkin”. Mitä jos se ihmeellinen ex olisi kuitenkin ”se oikea”? Jokainen etsii sitä yhtä ihmistä, jonka kohdattuaan kaikki maailman murheet katoavat ja jokainen aiemmin kärsitty vääryys korjaantuu. On ihanaa uskoa siihen, että jokaiselle on olemassa se yksi ihminen, se oikea ihminen, joka tekee kaikkien niiden väärien ihmisten kanssa kärsityistä asioista sen kaiken arvoista. Ehkä juuri siitä on pohjimmiltaan kyse: Kun näkee sen erään exän, joka saa vieläkin sydämen poukkoilemaan tai veren kiehumaan, alkaa miettimään, että josko on tullut tehtyä suuri virhe kun on haudannut sen suhteen. Eivätkö kaikki asiat ja ihmiset kuitenkin ansaitse toisen mahdollisuuden?

Mutta ei murhetta, lopulta sekin ihmeellinen ex kumppani katoaa mielestä. On ihmeellistä yhtenä kauniina päivänä kävellä kadulla vastaan ihmistä, joka on ennen saanut sydämen pysähtymään, ja huomata ettei enää tunne mitään. Vaikka ei koskaan voikaan unohtaa sitä ihmistä (eikä kuulukaan), niin jossain vaiheessa hän kuitenkin lopettaa ihon alla kulkemisen. Tulee päivä, jolloin sekä järki että tunteet ovat samalla viivalla ja ymmärtävät, että jossain on olemassa ihminen joka on oikeampi kuin se ex joka sai jalkasi pettämään. Joskus se vain vie hieman odotettua enemmän aikaa. Se on se elämän tarjoama haaste nimeltään ex-tekijä.