IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Rakkaus
Perustettu
14.8.2005
Tilastot
Käyntejä: 619 (1.7.2008 alkaen)
Koko
36 jäsentä
Tyttöjä: 20 (56 %)
Poikia: 16 (44 %)
Keski-ikä
33,4 vuotta
Otos: 28 jäsentä
Tyttöjen keski-ikä: 32,2 vuotta
Poikien keski-ikä: 34,9 vuotta
Ylläpitäjä
perhosnei

Jäsenet (36)

PhunkyChickMaRc0oLi0Veriputousjorski36apeldinholeiffi_anselicaFekoDrummerjapenirandamarko-82Nalle78Bisqwitkamako-77[hiutale]dimma85st_maria
« Uudemmat - Vanhemmat »

DaealisHengetöntä menoaLuonut: DaealisTorstai 21.06.2012 01:10

Aiemmin mietin jo matkaani teismistä ateismiin. Myöhemmin lukiessani kirjoitusta läpi uudemman kerran, huomaan aina pysähtyväni miettimään samaa kohtaa tarkemmin. Pyhän hengen osuus uskonelämästä. Itselleni Pyhä Henki, ja kaikki se mitä pyhän hengen kontolle uskovat lataavat, oli se kaikista suurin kynnys, minkä yli piti kiivetä matkallani kohti jumalattomuutta. Olinhan sentään nähnyt kuin myös kokenutkin kaikki ne asiat, mitä pyhän hengen vaikuttimiin kuului.

Koska pyhä henki ilmoittaa jumalan tahdon ihmisille, monissa rukoustilaisuuksissa pyydeltiin "Anna pyhän hengen koskettaa meitä", tai "Vuodata henkesi meidän päällemme". Usein koinkin tämän tunteen. Muiden kanssa asiasta puhuttaessa ja kokemuksia vertaillessa esille nousee aina sama tapa "tuntea jumalan henki". Tunne on kuvailtu yllättävän universaalisti samoin sanoin: Lämmin tunne sisällä, painottoman kevyt tunne. Kuin kaikki ongelmasi olisi nostettu pois harteiltasi. Mielesi on tyyni ja rauhallinen, mikään ongelma ei tunnu niin suurelta että sillä kannattaisi päätään vaivata ja hymyilet ilosta. Näin itse koin tämän "jumalaisen kosketuksen", välillä lievemmin, välillä niin voimakkaasti, että luulin jo irronneeni maasta keveyden johdosta.

Muistan elävästi kun rukouspiirissämme olimme ehkä tunnin verran istuneet pienen kynttilän ympärillä ja vuodattaneet kaikki ongelmamme ilmoille, ja yksi paikallaolijoista alkoi puhumaan kielillä kesken lauseen. Hetken aikaa puhe oli vain iloista jokeltelua, ja muutaman minuutin kuluttua katkennut lause jatkui kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sinä iltana tuntui tämä hengen kosketus, minkä aiemmin kuvasin, voimakkaampana kuin koskaan ennen. Ainakin kerran olen itsekin kielillä puhunut samanlaisessa tilaisuudessa. Suu kävi eikä sanonut mitään järkevää, muut kuuntelivat ja omassa pääkopassani ilon ja tyyneyden keskellä harhaili ajatus 'mitta hittoa jokeltelen, mitä tapahtuu'.

Kuten kaikilla uskon taakseen jättäneillä, en voi osoittaa jotain yksittäistä tapausta, jolloin heitin suuren osan elämästäni pois ja aloitin alusta. Pikemminkin se on itsetutkiskelevaa sielun arkeologiaa: Kuulemma jossain minuuden keskipisteessä pitäisi olla joku sielu. Pala palalta tämän "sielun" ympäriltä hakattiin ylimääräistä kuonaa pois ja kun viimein luulin saaneeni tuon mystisen hengellisyyden lähteen esille, huomasin sen ylimääräisen paskan olleen kaikki mitä sisältä löytyy. Ei sielua, ei henkeä. Vain suuret suojamuurit kuvitteellisen keskipisteen ympärillä.

Lienee kohta kymmenkunta vuotta, kun ensimmäiset reiät uskon jollaan ammuttiin. Kiinteät nettiyhteydet saapuivat. Halusin kvantifioida uskoni, tietoa siitä mitä aivoissa tapahtuu, mistä nämä tuntemukset juonsivat juurensa. Törmäsin ensimmäistä kertaa myöskin siihen epämääräiseen suohon, joka on nettifoorumien apologetiikka(Epämääräinen, koska taso heittelee totaalisesta luiskaotsaisesta roskasta niin korkean tason filosofiaan, ettei keskustelun lukeminen ollut mahdollista ilman pientä filosofian sanakirjaa ja Wikipediaa). Löysin tutkimuksia, joissa oli tarkasteltu aivokemiallisia tapahtumia näissä hengellisissä tilanteissa. Samanlaista kuin tietynlaisissa puutostiloissa. Hukkuessa, hapen puutteessa, olo on usein kuvailtu viime hetkillä euforiseksi ja tyyneksi. Monet ovat "nousseet valoa kohti". Joitain tutkimuksia löytyi, joissa näitä ruumiistairtautumisia oli tuotettu koejärjestelyin. Toisin sanoen, koehenkilöiden aivoja oli huijattu, ja ihmisen mieli hoiti loput.

Tämä oli luultavasti se ensimmäinen isku. Tiesin, että nämä kokemukset pystyttiin melko tarkasti määrittelemään, jopa toistamaan, ilman yliluonnollista välikättä. Ei tämäkään yksinään ole mikään kuolettava isku uskolle, nämä tutkimukset löysin ja luin hihhulikauteni huipulla joka jatkui vielä useamman vuoden. Portit epäilyksille oli kuitenkin aukaistu, kun tajusin, että kysymykset, joihin ei Ylistaron suljetussa yhteisössä osattu vastata, olivat yleisiä muuallakin, ja niihin löytyisi vastauksia. Oli vain mentävä sinne, minne uskonsa kanssa ei rehellisesti kannata mennä, mikäli haluaa säilyttää sen ehjänä. Kuvittelin rakentavani kestävän selityksen itselleni siitä, miten maailma toimii: Jumala säilyisi pohjana, kaiken liikkeellelaittajana ja takapiruna, kun tieteen saavutukset taas kertoisivat sen käytännönläheisemmän puolen todellisuudesta.

Jälkeenpäin ajateltuna epäilisin juuri tämän olevan se suuri askel poispäin. Tietokaan, tai tiedonsaanti, ei uskoa horjuta, jos et vain hyväksy mitään. Kiellät sen mahdollisuudenkin, että ihminen voisi olla oikeassa omien ajatustensa kanssa, ja lakaiset kaikki ristiriidat uskosi kanssa vain maton alle piiloon. Sen sijaan huomasin itse että ennen pitkää tilanne kääntyi päinvastaiseksi, ja jumala etsi epätoivoisesti jotain pientä selittämätöntä, tuntematonta reikää, minne piiloutua.

Muuttaessani Tampereelle olin saanut pyöriteltyä uskon ja tieteen mielenkiintoiseksi ravioliksi missä tarkoin valitut tieteelliset faktat ja paimentolaistarinat sekoittuivat keskenään epämääräiseksi puuroksi, minkä kasassa pysymisen pystyn jälkikäteen selittämään kahdella seikalla: "Pyhän hengen" vaikutuksella ja sillä, että olin elänyt Ylistarossa suojellussa kuplassa, missä kukaan ei kyseenalaistanut näitä ajatuksia eikä vaatinut selitystä tai pukemaan edes sanoiksi niitä järkeilyjä. Olin teistinen evolutionisti, olin jo hyväksynyt evoluution ja alkuräjähdyksen selityksinä maailman tämänhetkiselle tilalle, tiesin Gilgameshin tarinan olevan luultavasti se alkuperäinen tulvatarina enkä pitänyt raamattua absoluuttisena totuutena yhdessäkään käytännön asiassa. Moraalin ollessa kyseessä löytyi samat aiheet lähes kaikkien muidenkin uskontojen papereista, jotka olivat vain kirjoittaneet ohjeitaan ylös. Sen lisäksi raamatun tekstejä väänneltiin jo silloin huikeat määrät: Tuohon aikaan naispappeus oli se suuri tapetille nostettu aihe, jonka ansiosta kourallinen kavereitani erosi kirkosta(he eivät hyväksyneet, että naiset pääsivät papeiksi. Voisin kuvitella tämän hetken 15-18 -vuotiaiden seurakuntanuorissa olevan samanlaista kahtiajakoa homoliittojen kysymysten kanssa. On niitä, jotka kannattavat tasa-arvoa ja ihmisyyden edistämistä, ja niitä, jotka seuraavat raamattua). Raamattu oli kirja muiden joukossa, jonka jumalallinen vaikutus roikkui ainoastaan uskon ja muiden vakuuttelujen varassa, mutta jonka sisällöstä vastanneet vanhat sovinistit ripottelivat oman näkemyksensä mausteeksi.

Tampereella tiedon valtatien kiinteä liitospiste tarjoili ammuksia uskoa vastaan sellaisissa volyymeissä, että vuoden kuluttua Tampereelle muutosta olin viimeistelyä vaille valmis unohtamaan lapsuuden sadut pilvikaupungeista. Pyhä henki oli kutakuinkin ainoa, jota en ollut vielä täysin voinut selittää ulos yhtälöstä omakohtaisten kokemusten takia. Tiesin kyllä, ettei yliluonnollisia ihmeitä ole koskaan nähty. Epätodennäköisiä tapahtumia, kuten äkillisiä parantumisia tietenkin tapahtuu harva se päivä. Niiden syyt vain eivät enää näyttäneet yliluonnollisilta, pelkästään epätodennäköisiltä. Silti edelleen muistin, kuinka tunsin pyhän hengen kosketuksen ja vaikutuksen seurakunnan piireissä ja hartauksissa.

Tampereella löysin myös uuden harrastuksen: Reivit. Klubeilla käyminen Seinäjoella tai Vaasassa oli huomattavasti monimutkaisempaa ja harvinaisempaa kuin Tampereella, missä sai viikoittain valita vain parhaat päältä eri tapahtumien välillä. Neljättä tuntia lattialla tanssineena koin samanlaisen keveyden ja tyyneyden, mistä aiemmin syytin pyhää henkeä. Syytin vieläkin, ja ensimmäisillä kerroilla sain suorastaan hengellisiä piikkejä ajatusmaailmaani. Yhä useammin näin käydessä aloin analysoimaan kokemuksiani sen mukaan mitä pystyin muistamaan niistä. Aina pitkä, välillä jopa kuudenkin tunnin lähes tauoton tanssilattian kulutus, ei alkoholia, hyvin vähän nestettä yleensäkään. Rytmistä musiikkia, kutakuinkin tasaisella tempolla. Olin lukenut tekniikoista, joilla shamaanit vaivuttivat itsensä transsiin. Useimpiin menetelmiin liittyy oleellisena osana rytminen elementti, joko musiikin, liikkeen tai ääntelehtimisen kautta. Vaikutti kovastikin siltä, että tunne olisi jonkinlainen transsitila. Tämä oli se puuttuva pala.

Pyhän hengen tuntemus ei ole kovin monilla heti alusta alkaen mukana. Useimmiten se vie aikaa ja paljon käyntejä. Muistelisin käyneeni seurakunnan tapahtumissa vajaan vuoden ennen ensimmäistä tällaista kokemusta. Sen jälkeen tähän tilaan pääseminen muuttui vähitellen helpommaksi. Kuten meditaation kanssa, harjoittelulla ja kärsivällisyydellä oikeaan tilaan pääseminen helpottuu lopulta lähes refleksinomaiseksi, mitättömällä ajatustyöllä tapahtuvaksi siirtymäksi. Näin kävi "pyhän hengen" kanssa, ja näin kävi myös "klubitranssien" kanssa.

Seurakuntatapahtumissa samoja ajatuksia taotaan päähäsi joka käänteessä, alusta loppuun. Rukouspiireissä sama homma; Toistetaan samoja platonisia lauseita ja monotonisia jankutuksia, jonka jälkeen kuvitellaan jonkun suuremman voiman auttavan. Lopulta kaikki se jankutus menee järjen puolustuksien läpi ja uskot sitä jaarittelua, jolloin tunnet tämän "pyhän hengen" kosketuksen, joka vie kaikki ongelmat hetkeksi pois. Hypnoottisen paskapuhe ja oikeista naruista vetely juuri epävarmojen teinien keskuudessa: Kuinka lähellä tämä lieneekään Hitlerin värväyskampanjoita ja puheita saksan talousvaikeuksien kanssa painiville massoille(myönnän tietämättömyyteni, en ole lukenut mitään analyysejä Hitlerin oikeista metodeista, vain että hänen puheensa olivat varsin hypnoottisia).

Kun viimein yhdistin nämä kaksi, "pyhän hengen" ja transsien indusoinnin menetelmät, tajusin juuri sitoneeni myllynkiven siihen viimeiseen hengellisyyden pelastusrenkaaseen faktojen meressä. Jumalaa ei tarvittu maailman luomiseen, elämän luomiseen, elämän monimuotoisuuteen... Jumalaa ei tarvittu selittämään mitään. Sielua ei ole olemassa, Pyhää Henkeä ei ole olemassa. JUMALA EI OLE OLEMASSA.

AnriettaI will never let go. <3Luonut: AnriettaTiistai 24.06.2008 04:28

ihanaa.<3
äää.
Jeesus on nii mieletön. :')<3

tänään taas saatiin missiolla ylistää mooonta tuntia!<3
ja PyhäHenki vaikutti taas vahvasti, ja aah.
en vaa osaa muuta tehä ku kiittää.<3

Jeesus oot ihmeellinen.<3

En aio koskaa päästää tästä mitä oon saanu ni irti!

Joskus sillo kerran kadotin sen ensirakkauteni,
mutta aina ikävöin sitä paloa mikä mullla sillon oli
ja Jumalan läsnäoloa.

Nyt oon saanu sen takas,
ja viel moninverroin,
enkä aio päästää irti!
Roikun tässä vaikka väkisin!<3

I can't and I will never let go! <3

let my whole life be worship for You Jesus. <3

I love You, my saviour, my King.<3
« Uudemmat - Vanhemmat »