IRC-Galleria

Niin, muutaman päivän päästä pääsin sairaalasta. He halusivat välttämättä pitää minut tarkkailussa, jotta voisivat varmistaa, että olin kunnossa. Kotona minua odotti äitini. Ja hänen huutonsa. En jaksanut noteerata niitä mitenkään...
Ennen kuin hän mainitsi psykiatrin...
Hän laittaisi minut psykiatrille! En ymmärrä miksi!
Kotiin päästyäni kävin Tashan kanssa Tonyn luona. Hän ei todellakaan voinut hyvin. Hänen masennuksensa oli vain pahentunut, eikä hän enää pääse sängystä ylös. Olen viettänyt paljon aikaa Tonyn luona Tashan ja Georgen kanssa. Jonas ja Nina ovat käyneet silloin tällöin. Muita en ole ehtinyt nähdä.

Päivät kuluivat ja pian oli kulunut kaksi viikkoa sairaalareissustani. En ole Zackia nähnyt, enkä puhunut hänen kanssaan. Hän ei ole vastannut viesteihini. Eikä hän ole käynyt Tonyn luona, jossa olen itse viettänyt aikani.
Chrisin kanssa kävin nopeasti kahvilla, kuten tavallisesti. Sitä en voinut jättää väliin. Chris kertoi, että Zack on ollut outo kohtaukseni jälkeen. He kuitenkin näkevät toisiaan usein, joten... En tiedä, mitä ajatella. Olen itsekin huolissani Zackista. Eihän hän vastaa minulle.

Olen huolissani...

Avatessani silmäni seuraavan kerran, sokaistuin todella. Kaikkialla oli valkoista. Totuteltuani kirkkauteen tajusin olevani sairaalassa. Viereisessä nojatuolissa istui Zack, joka piti minua kädestä.
”Miten voit?” Zack kysyi hymyillen.
”Mitä tapahtui?” ihmettelin. En muista mitä tapahtui.
”Sait ahdistuskohtauksen. Tulin tajuihisi hetkeksi, mutta pian pimenit taas. Emme saaneet sinua heräämään, joten soitimme ambulanssin”, Zack kertoi.
”En muista mitään kohtauksen jälkeen...” myönsin.
”Niinkö? No, ehkä se on ymmärrettävää. Olithan kamoissa”, Zack sanoi.
”Niin kai.”
”Nick! Heräsit!”
Hätkähdin kepeää huudahdusta. Chris ja Abi olivat astuneet huoneeseen.
”Abi? Mitä sinä täällä teet?” katsoin ihmeissäni siskoani.
”Chris soitti ja käski tulla tänne. Oletko kunnossa?” Abi kysyi.
”Uskoisin niin.”
”Ihan varmasti?” Chris tarkensi.
”Aivan varmasti”, naurahdin.
”Hyvä. Käyn hakemassa lääkärin, jotta hän voi tutkia sinut”, Abi sanoi ja lähti huoneesta.
”Ovatko muutkin täällä?” kysyin.
”George ja Hillary ovat kahviossa. Susan ja Thomas ovat tulossa”, Zack kertoi.
”Vanhempani taas tykkäävät tästä...” huokaisin.

Kuulin epäselvää puhetta.
”Nick!”
Joku lausui nimeni. Yritti kutsua.
”Nick!”
Joku löi minua kasvoihin.
”Nick!”
Kuulin huudahduksen selvästi.
Avasin silmäni. Sokaistuin. Kirkkaita valoja.
”Nick!”
Avasin silmäni uudelleen. Kaikki oli sumeaa. Erotin hahmoja.
”Onko hän kunnossa?”
”Mitä vittua tapahtui?”
Kuulin ääniä. Puhetta.
”Jonkinlainen kohtaus kai.”
”Mistä vitusta sekin tuli?”
”Pitäisikö hänet viedä sairaalaan?”
”Nick! Nicole!”
”Hän virkoaa.”
”Luojan kiitos!”
”Nicole!”
Erotin mustat hiukset ja lasisen harmaan katseen.
”Zack...” mumisin epäselvästi.
”Nick, oletko kunnossa?” Zackin ääni kysyi.
Joku auttoi minut istumaan ja piti pystyssä.
”En tiedä...kai”, sanoin.
”Mitä tapahtui?” joku kysyi.
”Nick sai kohtauksen.”
”Minkä kohtauksen?”
”Ahdistuskohtaus”, Zack sanoi.
Tunsin Zackin kädet kasvoillani. Hän siirteli hiuksia kasvoiltani ja silitti poskeani.
”Pitäisikö mennä sairaalaan?”
”Ei!” parahdin samassa.
”Ei sairaalaa...”
”Nick, mikä sinun on? Oletko varmasti kunnossa?” Zack kysyi. Tunsin kuinka poika kietoi kädet ympärilleni ja halasi tiukasti.
Eikä päästänyt hetkeen irti.
”Enköhän.”
Kaikki oli edelleen hiukan sumeaa. Päässä heitti. Olo oli todella hutera...

Musiikki pauhaa. Päässä heittää. Värit sekoittuvat. Perhosia... Tuntuu mukavalta. Onnelliselta.

Ihmiset tanssivat ympärilläni. Tunsin heidät. Avasin silmäni. Kohtasin tutun lasisen harmaan katseen. Kädet kietoutuivat ympärilleni ja sulkivat lähelle toista. Seisoin siinä. Paikallani. Seisoimme yhdessä. Kaikkien keskellä. Paikallamme.

Äänet kiihtyivät. Kovenivat. Valot välkkyivät nopeammin ja kirkkaammin. Ihmiset tanssivat lähempänä ja tulivat koko ajan lähemmäs. Tuntui kuin kaikki happi olisi karannut ilmasta. Hengitin kiivaammin. Yritin saada henkeä. Kaikki tila katosi ympäriltäni. Olin ansassa!
Hengitin kiivaammin. En saanut tarpeeksi happea. Tunsin kuinka kädet painoivat minut tiukemmin toista vasten. Takerruin mustaan t-paitaan. Pidin lujaa kiinni. Aloin täristä.
Äänet kovenivat. En kyennyt hengittämään! Takerruin toiseen kovemmin. Kiedoin kädet hänen ympärilleen ja pidin kiinni. Hän painoi minut tiukasti itseään vasten.

Hengitykseni vaikeutui! En saa henkeä!

Tunsin, kuinka hän alkoi liikkua... viedä minua pois väkijoukosta. Liikuin mukana. Käsien suojassa. Päästämättä irti. Äänet muuttuivat epämääräisiksi. En saanut selvää mistään. Kaikki alkoi pyöriä silmissä. Alkoi sumentua. Henki ei kulkenut!
Pääsimme väkijoukosta. Jalat pettivät altani. Romahdin maahan. Velttona. Kaikki oli sekaisin... yhtä sekasortoa... Jokin tuntui painavan joka suunnasta!
Nousin ilmaan. Joku nosti minut. Ja alkoi viedä johonkin.

Maailma sumeni entisestään... pimeni.

”Hillary sitten sai kaapattua sinut mukaansa?” Tasha kysyi kun istuimme yhdillä portailla kahdestaan muiden ollessa tanssimassa.
”No, hyvä ystävä taas täällä luonamme. Pakkohan sitä oli suostua”, naurahdin.
”Niin kai. Oletko nähnyt muuten Tonya vähään aikaan?” Tasha kysyi.
”En. Eikö hänen pitänyt tulla tänään?” katsahdin Tashaan kulmat kurtussa.
Tumma ystäväni nyökkäsi.
”Kamalassa kunnossa. En ole nähnyt häntä huonompana”, Tasha kertoi.
”Mitä hänelle on tapahtunut?” ihmettelin.
”En ole varma. Hän on saanut uuden lääkityksen taas”, Tasha katsoi minuun. Hänen tumman ruskeat silmänsä olivat täynnä huolta. Ymmärrettävää, olihan kyse hänen lapsuuden ystävästään.

Tasha on äitini ystävän veljen tytär. Olemme siis perhetuttuja. Ja pyörimme samoissa piireissä. Tasha on tummaihoinen. Hänellä on kauniit tummat silmät ja kauniit tummat pitkät hiukset, jotka olivat tuolloin pikkuleteillä. Rakastan Tashan kasvonpiirteitä. Hyvin sirot.
Hän on se, jonka kanssa puhun jos haluan puhua tyttöjen jutuista, mistä Chris ja Zack eivät ymmärrä mitään. Emme muuten ole loppujen lopuksi kovinkaan läheisiä, mutta hän kuuluu kuitenkin ystäväpiiriini.

”Voi ei... Ei hyvä juttu yhtään...” huokaisin ja otin kaljapullosta kulauksen.
”Vitut! Että tää kaikki on perseestä!”
”Niinkö meinaat?” Tasha naurahti väkinäisesti.
”Mutta pidetään nyt hauskaa. Huomenna mennään yhdessä Tonyn luokse!” sanoin ja nostin pulloani.
”Tälle illalle.”
”Tälle illalle”, Tasha sanoi ja joimme maljan.

”Vau! Ollaanpa sitä hemaisevia!” George huikkasi meidän saapuessa clubin oville, missä muut jo jonottivat.
”Todellakin!” Zack naurahti.
”Kiitos pojat. Mitäs tänne kuuluu?” Hillary kysyi pirteästi.
”Hyväähän täällä. Ei kummoista eikä mikään ole muuttunut”, Chris sanoi.
”Paitsi Georgen hiusten väri! Ihanat!” Hillary oli samassa kiinni Georgen vaaleanruskeissa hiuksissa.
”Kiitos vaan. Itsekään et näytä pahemmalta”, George sanoi vilkuillen samalla Hillaryn vaaleanpunaisen topin kaula-aukosta sisään.
”Hei! Äläs yritä!” Hillary huudahti naurahtaen ymmärtäen Georgen vitsin.
”Eivätkö Jonas ja Nina päässeet?” kysyin ihmetellen, ettei Jonas ollut paikalla.
”He tulevat myöhemmin”, Tasha sanoi.
”Okei.”
”Ja rakas Tasha! Miten sinä voit?” Hillary kysyi napaten tumman ystävänsä halaukseen.
”Hyvinhän minä. Mites itse? Millaista ulkomailla oli? Ja missä kaikkialla olitte?” Tasha kysyi.
”Kiersimme Eurooppaa olan takaa. Ja matka oli ihana! Sain paljon hienoja vaatteita ja koruja... ja minulla on teille kaikille jotain” – Hillary iski silmää pirullisesti – ”mutta saatte ne vasta myöhemmin. En jaksanut tuoda niitä nyt. Mutta kuitenkin... Matka oli todella virkistävä! Aivan ihanaa!” Hillary selosti.
”Epäreilua... Minäkin haluan matkustella...” George parahti.
”Et ole ainoa!” naurahdin perään.

Ovi kello soi.
Ryntäsin avaamaan oven.
”Nick!”
Kimppuuni syöksähti pitkä ja blondi tyttö ja kietoi halaukseen.
”Ihana nähdä sinuakin Hillary”, naurahdin halauksen lomasta.
”Samoin. Miten voit? Vau! Ovatpa hiuksesi kasvaneet! Ja mikä tuo paita on olevinaan? Mehän olemme menossa ulos!” Hillary selitti huitoen käsillään.
Hillary on ystäväni, joka on ollut pitkään ulkomailla. Nyt hän on taas täällä! Hillary on todellinen juhlijaluonne. Hän tietää aina missä ja milloin on parhaimmat bileet.
”Sinä et ole muuttunut pätkääkään!” naurahdin.
”Kiitos! Sinä sen sijaan... No, sama vanha Nick! Onko muuten sinulla ja Zackillä vieläkään mitään?” Hillary ei sitten voinut lakata puhumasta. No, sellainen hän on. Aina äänessä.
”Ei ole, eikä tule. Mennään huoneeseeni, niin vaihdan vaatteet”, vedin ystävän perässäni huoneeseeni.
”Miksei? Tehän olisitte niin täydellinen pari! En ymmärrä, mikä teillä kahdella on ongelma!” Hillary toitotti suureen ääneen dramaattisesti.
”Ongelma? Me olemme vain ystäviä! Ei muuta”, sanoin astellessani vaatekaapille.
”Aivan sama. Olen sitä mieltä, että te kaksi kuulutte yhteen. Piste. Mutta mitä muuta rakkaalleni kuuluu?” Hillary kysyi istuessaan sängylleni.
”Ei mitään ihmeellistä. Tässähän tämä elämä kulkee”, sanoin tonkiessani vaatekaappiani.
”Ihan varmasti? Kuulin, että sinulle olisi ollut juttua jonkun kanssa tuossa tovi sitte”, Hillary vihjaili pirullisesti.
”No, ne huhut ovat kyllä päättömiä! Tiedät, etten perusta seurustelusta”, tuhahdin ja vedin kaapista mustan tuubitopin.
”Käykö tämä niiden mustien pillifarkkujeni kanssa?”
”Ai niiden liituraidallisten? Joo.”
”Okei. Laitan sitten ne”, sanoin ja kaivoin farkut kaappini sisuksista.

Istuin sohvalla ja tuijotin televisiota. En tosin tiennyt mitä katsoin, enkä ymmärtänyt ohjelmasta yhtään mitään. Enkä oikeastaan välittänytkään...
Jonas rojahti viereeni sohvalle.
”Tässä”, Jonas sanoi ja ojensi minulle höyryävän teemukin.
”Kiitos.”
Otin mukin ja hörppäsin kuumaa teetä. Rakastan teetä. Samoin Jonas. Vietämmekin paljon aikaa yhdessä teetä juoden ja mukavia jutellen. Olemme tunteneet Jonaksen kanssa pitkään, ja olemmekin hyviä ystäviä.
Jonasta on mielestäni aina ilo katsella. Hän on hyvännäköinen, pitkä ja laiha. Hänellä on lyhyet mustat hiukset ja vihreät silmät. Hänen kasvon piirteensä ovat voimakkaat, mutta samalla hyvin suloiset.
Jonasta voisi kuvailla rokkariksi. Hän on räväkkä ja menevä luonne, mutta hän on loppujen lopuksi aika syvällinen.

Vetäisin hiukset korvan taakse ja asetuin paremmin istumaan sohvalla.
”Miten olet jaksellut? Ei olla nähty vähään aikaan”, Jonas kysyi teemukinsa takaa.
”Ihan hyvinhän tässä. Elämä entisellään. Mites sinulla? Kuinka Ninan kanssa?” kysyin.
”Tavallisesti. Ei mitään uutta. Ninan kanssa tuli juuri puoli vuotta täyteen”, Jonas kertoi.
”Niinkö? Onneksi olkoon!”
”Joo. Etsimme muuten toista laulajaa bändiimme”, Jonas sanoi.
”Mihin te toisen laulajan tarvitsette?” ihmettelin.
”Ajattelimme, että se voisi tuoda lisää sävyä bändiin. Nyt kun olemme soittaneet tässä kokoonpanossa jo... vuoden.”
”Ette te toista laulajaa tarvitse! George on loistava! Eikö kaksi basistia riitä?” naurahdin.
”Nononono...” George ei vaivautunut vastaamaan vaan hukutti sanansa teemukiin.
Naurahdin ja join kulauksen mukistani.
”Mikä tämä ohjelma muuten on?” kysyin viitaten televisioon.
”En tiedä. Katson tätä aina. Tämä on aika huvittava”, Jonas vastasi.
”Totta, tämä on huvittava”, myönsin.
”Kiva, että pidät”, Jonas hymyili.

Seisoin Lexin musiikkikaupan edessä.
Satoi. Olin aivan märkä kävelystä. En ollut jaksanut ottaa bussia, kävelen mieluummin. Ja Lex on muutenkin niin lähellä.
Vedin märät hiukset pois kasvoiltani. Vilkuilin ympärilleni. Pojat olivat myöhässä.
”Nick!”
Kuulin huudahduksen ja näin Jonasin hölkkäävän katua pitkin.
”Hei! Olet myöhässä”, naurahdin.
”Joo, bussi oli myöhässä. Eikö Zack ole vielä täällä?” Jonas kysyi.
”Eip. Mennäänkö jo sisälle?”
”Joo, tänne jäätyy”, Jonas nyökkäsi.

Astuimme bändijulisteilla tapetoituun pieneen liikkeeseen, joka oli täynnä cd-levyjä, kitaroita, rumpuja ja monia muita soittimia ja bändituotteita ja kaikkea mahdollista, mitä musiikin harrastamiseen tarvitsee. Irokeesipäinen naismyyjä kohotti katseensa lehdestä ja hänen kasvoilleen levisi hymy meidät nähdessään.
”Nick! Jonas! Suosikki asiakkaani!” Lex tervehti pirteästi.
”Tervehdys! Mitä tänne kuuluu?” Jonas kysyi ja asteli tiskin luo.
”Hyväähän tänne. Oikeastaan loistavaa! Uusi kitara tilaus tuli juuri! Nuo uudet ovat rautaa!” nainen selitti innoissaan.
”Niinkö? Näytäppäs! Tulin juuri etsimään uutta kitaraa”, Jonas sanoi.
”Tietenkin.”
Lex liihotti tiskin takaa ja he katosivat Jonaksen kanssa liikkeen perälle ihailemaan kitaroita.
Lex on mukava ja lävistetty musiikkikaupan omistaja. Hänen irokeesinsa ja lävistykset ja nahkavaatteet saattavat pelottaa joitain, mutta hän on todella mukava ja hieno ihminen. Itse pidän hänestä kovasti.

”Moi. Anteeksi myöhästymiseni.”
Hätkähdin Zackin ääntä takanani. En ollut kuullut hänen tulevan sisään.
”Moi. Mikä sinulla kesti?”
”En saanutkaan kyytiä, vaikka äiti oli luvannut heittää minut, joten jouduin kävelemään”, Zack sanoi puistellessaan märkää takkiaan.
”Nyt uskallan tervehtiä kunnolla”, Zack sanoi ja nappasi minut halaukseen.
Se on tapamme tervehtiä. Halaamme aina kun näemme ja aina kun eroamme.
”Zack! Sinäkin jaksoit tulla paikalle!” Jonas huudahti liikkeen toiselta puolelta.
”Joo. Anteeksi, että myöhästyin. En saanutkaan kyytiä”, Zack selitti Jonakselle.
”Ainiin! Zack, kuulitko jo uutiset?” madalsin hiukan ääntäni, jotteivät Jonas ja Lex kuulisi.
”Mitkä uutiset?”
”Cate ja Abi menevät ulos.”
”Niin! Cate kertoi. Hän on innoissaan!”
”Niin on Abikin. Toivottavasti kaikki menee hyvin”, huokaisin.
”Niinpä. Muuten voi tulla tukalat oltavat”, Zack sanoi.
”Jep.”

”Zack.”
”Hei, Nick täällä”, tervehdin puhelimessa.
”Ai hei! Mitä asiaa rakkaallani on tällä kertaa?”
Tyypillistä läppää. Olemme toisillemme ”rakkaita” ja ”kultia” ja vaikka ja mitä.
”Mietin tässä, ehtisitkö näkemään tänään.”
”No, olin menossa Jonaksen kanssa katsomaan kitaroita, mutta tule ihmeessä mukaan!” Zack ehdotti.
”Mihin menette?”
”Lexille. Näemme yhdeltä.”
”Selvä. Olen silloin siellä.”
”Nähdään!”
*tuut tuut tuut*