IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Elämänkatsomus ja filosofia
Perustettu
3.6.2005
Tilastot
Käyntejä: 444 (1.7.2008 alkaen)
Koko
20 jäsentä
Tyttöjä: 12 (60 %)
Poikia: 8 (40 %)
Keski-ikä
28,4 vuotta
Otos: 11 jäsentä
Tyttöjen keski-ikä: 28,7 vuotta
Poikien keski-ikä: 27,6 vuotta

Jäsenet (20)

Lydeliinix_xFuckface-MoonzorrodödannanaelinakukkisrotunainenJuciferPsilocybinTiistaineuronisymppisnatsiAntikristemilystarrveeranlainenKlavier
« Uudemmat - Vanhemmat »
Päivä 17: kuva jostain mitä teet joka päivä
j752qo.jpg

Kun ajattelen (c, what i did thar) tätä kysymystä, totean sen vaikeaksi, sillä ei ole paljon mitään, mitä tekisin jok'ikinen päivä. Sellaisetkin arkiset asiat kuin syöminen ja nukkuminen jäävät minulta joskus välistä, ja vaikka olenkin ahkera dataaja, on silti päiviä, jolloin en ole tietokoneella ollenkaan.

Sitten välähti! Päivääkään ei ole elämässäni kulunut, ettenkö olisi jotain ajatellut. Ajatusten laadusta en sitten mene takuuseen... xD

Kuten René Descarteskin sen sanoi: "Ajattelen, siis olen." Valitettavasti. Sinä päivänä, kun minulla ei ole enää ajatuksen häivääkään, olen viimeinkin poistunut tästä olevaisuudesta - sitä odotellessa. :D

Päivä 18: kuva joka kuvaa elämääsi
Päivä 19: kuva kielestä minkä aloitit viimeksi
Päivä 20: kuva sinusta enemmän kuin 10 vuotta sitten
Päivä 21: kuva henkilöstä jota ihailet
Päivä 22: kuva joka saa sinut hymyilemään
Päivä 23: kuva autosta jonka näit viimeksi
Päivä 24: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 25: kuva parhaasta puolestasi/osastasi
Päivä 26: kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 27: kuva onnellisesta muistosta
Päivä 28: kuva lempi vaatteestasi/asusteestasi
Päivä 29: kuva joka kuvailee aamujani
Päivä 30: kuva lempipaikastani
Päivä 31: kuva jostain johon uskoin lapsena
Päivä 32: kuva jostain mieliruoastani
Päivä 33: kuva ensimmäisestä harrastuksestani
Päivä 34: kuva bändistä jonka musiikkia kuuntelen nyt
Päivä 35: kuva jostain mitä odotan paljon
Päivä 36: kuva lempihiustyylistäni
Päivä 37: kuva henkilöstä jonka haluaisin tavata
Päivä 38: kuva siitä mitä mieltä olen koulusta
Päivä 39: kuva joka tuo muistoja mieleeni
Päivä 40: kuva siitä miten vietän mieluiten perjantai-iltani

anniinainenAlemmuuskompleksiLuonut: anniinainenMaanantai 31.08.2009 19:44

Haluan kaupungille ja tehä kirpparikierroksen ja kameran ja ruskan ja sosiaalisen elämän 8<





TemetheusHuimaaaa.Luonut: TemetheusTiistai 17.03.2009 02:51

Huh.. uudenlaisia kokemuksia. Odotusta. Innoitusta. On älytöntä muuten havaita runoudesta, kuinka oma suhtautuminen maailmaan ja itseen muuttuu.. itseni kohdalla positiivista. Kun vertaa laitosaikojen tai viime syksyn runoiluja nykyiseen runouteen ja viilikseen, olen tyytyväinen suuntaan.. suuri epävarmuus, pelko ja ahdistuneisuus ovat alkaneet pikku hiljaa väistyä positiivisten vibojen ja tämän kaiken ihmeellisyyden hämmästelyn tieltä. Tai pikemminkin voisi sanoa, että positiiviset asiat elämässä ja yleisen mielialan koheneminen ovat tehneet osansa sen kanssa, että olen oppinut suhtautumaan mielen pimeisiin puoliin järkevämmin. Ne on vaan ajatuksia, niitä tulee ja menee. Ahdistus tulee ja menee. Ei sitä pidä ruokkia sillä, että pelkää itsessään sitä ahdistuksen määrää. Rosa sanoi tänään hyvin, ei pidä hämmästellä tai pelätä omia ajatuksiaan tai kelojaan. Jos niitä alkaa pelätä, sitten vasta alkaakin tulvia niitä syitä pelätä itseään. Tuskin kirjoittaisin tätä tekstiä jos mulla olis oikeesti syytä pelätä itseäni. :)

Mutta pikku hiljaa.. ei saa rakentaa pilvilinnoja. Vaan keskittyä olennaiseen ja kaikkiin juttuihin, joista saa kiksejä, jotka vievät eteenpäin.

Rakkausi menossa. Ja huimia kokemuksia tulossa varmasti.. on ihanaa oottaa jotakuta kotiin. :))

Kiitollisuuden tunne.

Tajusin käyttäessäni koiraa ulkona sen potentiaalin joka minussa on entistä paremmin.. niin kaiken kokemisen kuin ennen kaikkea luomisen suhteen. Tekstini parantuvat aforismi aforismilta, lyriikka lyriikalta.. nykyään pystyn säveltämään ja keksimään hienoja basso- ja kitarajuttuja. Ja keksimään kauniita laulumelodioita. Ja jengi on sanonut diggaavansa mun tekstejä. Ja osaan fiilistellä. Ja tiedän että pystyn viedä tätä juttua vaikka kuinka paljon eteenpäin, kun vaan jaksan uskoa itseeni ja tehdä sen eteen työtä, jota teenkin paraikaa, ja päivä päivältä enemmän. Huh. Uskomatonta. Tällaisia viiliksiä mulla ei oo pitkään aikaan ollut oikeesti. Ainutlaatuisuuden tunne.

Jumankekka.

QuatermassThief fanfictionLuonut: QuatermassTiistai 24.02.2009 08:57

En pahemmin harrasta fanfictionia. Tästäkin piti tulla vain tuon kellotornikeikan kuvaus, mutta se sitten vähän levisi. Jos olet Thief-pelisarjan vannoutunut fani, kannattaa miettiä haluatko lukea.
Tuo sisältää pari spoileria pelistä Thief - Deadly Shadows, pidä se mielessä jos et ole vielä pelannut tuota.

--


Garrett lämmitteli polttouunin hehkussa ihaillen kättensä töitä. Koko aamuyö oli mennyt hiippaillessa Hammerite-kirkon kellotornissa henkilökuntaa kolkkaillen. Mutta hän oli ollut ahkera ja kärsivällinen, ja vähä vähältä hän pamputti jokaisen vasaraa kantavan hihhulin tajuttomaksi, ja heivasi heidät kellotornin suureen polttouuniin.
Jäljelle jääneet hammerit juoksentelivat ihmeissään uunin edustalla ja huudahtelivat aina kun uusi ruumis tipahti uuniin. Eipä aikaakaan kun tuli heidänkin vuoronsa.
Jokin terveen järjen hippunen Garrettin mielen perukoilla yritti ihmetellä, että oliko tämä kammottava teurastus aivan välttämätöntä hänen tehtävänsä kannalta. Miksi hän teki näin?
Garrett tuijotti leimuaviin liekkeihin, ja muisteli hermoromahdusta josta kaikki oli alkanut.

Eräänä tuottoisana yönä kaupungissa Garrett pani merkille, että suurin osa hänen ryöstämistään kansalaisista näytti melkein samalta. Aivan kuin Kaupungin ihmiset olisi tehty vain muutaman eri muotin mukaan! Sama ongelma vaivasi vartijoita. He myös kuulostivat melko samalta. Vain muutama erilainen ääni karjui hänen peräänsä "Stop running you coward!"
Garrett vaipui monta päivää kestävään masennukseen, jota vain pahensi se seikka että päivänvaloa ei ikinä näkynyt. Aina oli yö!
Hän saattoi valvoa päiväkausilta tuntuvan ajan eikä aurinko ikinä noussut. Ainoa keino saada vuorokausi vaihtumaan oli suorittaa jokin keikka.
Hän yritti jopa itsemurhaa monta kertaa, mutta turhaan. Joka kerta hän huomasi palanneensa salaperäisellä tavalla aikaan muutamaa hetkeä ennen kuolemaan johtanutta tekoa. Se oli viimeinen naula häiriintyneen varkaan arkkuun.
Garrettista tuli raivohullu.

Ruumiita alkoi tulla kuin heinää. Garrett ei välittänyt edes varovaisuudesta. Hän vain hyökkäsi suin päin ihmisten kimppuun, nauraen ja puukottaen. Sen verran varkaan mieli yhä toimi että hän muisti ottaa arvoesineet talteen.
Hän tappoi miehiä ja naisia. Lapsiakin olisi tappanut, mutta jostain syystä heitä ei näyttänyt olevan lainkaan tässä maailmassa. Taas uusi omituinen seikka joka ajoi häntä yhä syvemmälle hulluuteen.
Jos vartija pääsikin hänen jäljilleen, tarvitsi hänen vain mennä pimeään varjoon kököttämään. Hämäräsokeat vartijat ihmettelivät aikansa, ja päättivät sitten ettei se mitään ollut. Vaikka kadut olivat täynnä ruumiita! Tämän ajatteleminen alkoi särkemään Garrettin aivoja.

Vaihtelun vuoksi (ja saadakseen vuorokauden taas vaihtumaan) Garrett alkoi tehdä taas keikkoja. Yksi niistä muistetaan nyt yhtenä Kaupungin hirveimmistä murhenäytelmistä: Rutherfordin linnan teurastus.
Pian tuon tapahtuman jälkeen mystinen Keepers-järjestö otti häneen yhteyttä.
Korkean moraalin ja oikeudentajun omaavat Keeperit jättivät veriteot täysin huomiotta, ja sen sijaan pyysivät häneltä palvelusta. Päästäkseen miettimästä tätä järjettömyyttä Garrett otti tehtävän vastaan.
Hänen olisi anastettava pyhä esine sekä Hammerite-kirkolta että Pakanoilta. Ei liene vaikea arvata kuinka tuo epätoivon ajama mielipuoli suoriutui tehtävistä. Sekä hammereiden että pakanoiden jäsenluku oli laskenut huimasti seuraavaan yöhön mennessä.
"Tämän on pakko vaikuttaa tähän maailmaan edes jotenkin" tuumasi Garrett.

Kuten arvata saattoi, typerät Keeperit eivät osanneet pitää Garrettin osallisuutta salaisuutena. Kohta molemmat loukatut osapuolet kirjoittavat vihaisen ukaasin. Molempien viestien sisältö oli tiivistettynä seuraavanlainen:
"Suorittamastasi rikoksista rangaistukseksi on säädetty kuolema. Olemme kuitenkin valmiita antamaan anteeksi, ja jopa toivottamaan sinut liittolaiseksi, mikäli teet meille pieniä palveluksia..."
Garrett ei voinut uskoa tätä todeksi. Hän oli tappanut kymmeniä heidän jäseniään ja ryövännyt heidän arvokkaimmat pyhät aarteensa!
Ja nyt tuo ukko, Keeper Artemus, selitti jotain. Garrett iski puukon hänen niskaansa.

Ja heräsi taas ajassa muutamaa hetkeä aiemmin, kuten kuollessaankin. Eikö hän voisi vahingoittaa Keepereitä?? Argghhfahffhaahhwsffafaufhffaf!!!
"Voisitko toistaa tuon?" Keeper Artemus sanoi. Garrett ei ollut tajunnu mölisseensä ääneen.
"Ei mitään. Tiesitkö muuten että olen tappanut satoja ihmisiä viimeisen muutaman päivän aikana?", hän kysyi. Artemus hymyili kohteliaasti ja näytti hajamieliseltä.
"Niin että lähden tästä tappamaan vielä vähän lisää porukkaa! Ja jonain päivänä tapan teidätkin, joka ikisen, kunhan tämä keinotekoinen rajoitus väistyy yltäni. Mitäs siihen sanot?"
"Onnea matkaan, veli." Artemus toivotti.
Garrett joutui surmaamaan hyvin monta kansalaista ennenkuin rauhoittui.

Hänen seuraava tehtävänsä sijoittui edesmenneen kapteeni Moiran merenrantahuvilaan. Siitä tuli tietysti samanlainen verilöyly kuin Rutherfordin tapauksesta.
Garrettin tavaramerkiksi oli jo muodostunut kokin tunkeminen uuniin.

Takaisin nykyhetkeen. Garrett tuijotti melkein kateellisena polttouunissa roihuavia ruumiita. Voisipa hän sukeltaa heidän sekaansa ja palaa tuhkaksi! Mutta taas hän syntyisi uudestaan muutamaa hetkeä ennen kuolemaa. Eikö elämässä ole muuta sisältöä kuin loputon teurastus?
Kenties tarina täytyy viedä loppuun, hän ajatteli. Kenties suoritettuaan kaikki järjettömät tehtävänsä hän saisi viimein vaipua ihanaan unohdukseen.
Töihin sitten vain. Hän silmäili kellotornin laitteistoa. Eiköhän homma hoituisi kun vain kääntelisi kaikkia mahdollisia vipuja.

Sitten Keepereitä tapaamaan. Garrettilla oli aavistus että Keepereiden tappamista estävä ärsyttävä rajoitus olisi pian poistumassa. Vihdoin hän pääsisi kostamaan alituisen komentelun.
Mielisairaasti hymyillen hän käänsi vipua aloittaen tuhoisan ketjureaktion kellotornin koneistossa. Ei tämä elämä ehkä sittenkään niin kurjaa ollut.
« Uudemmat - Vanhemmat »