IRC-Galleria

25 Faktaa minusta:

1. Minun oikea nimi ei ole Lotta, vaan minun nimi on kaksiosainen väliviivan kanssa.

2.Vaikka saatan vaikuttaa ulospäin sosiaaliselta ja muutenkin reippaalta, olen pohjimmiltani loppujenlopuksi melko ujo.

3. En tykkää soittaa mihinkään virastoihin ym. vaan menen mielummin paikan päälle selvittämään asiat

4.Minulla olisi paljon enemmän sanottavaa asioista, mutta pelkään ihmisten lyttäävän mielipiteeni, joten tyydyn usein vain olemaan hiljaa..

5. Aika ajoin haastan tahallani riitaa, koska mielestäni välillä on kiva vaan riidellä.

6.Joskus mietin tarkoituksella surullisia asioita ja itken, koska kunnolla itkeminen helpottaa oloa..joskus aika paljonkin.

7.Pelkään aivan älyttömästi kuolemaa. Ja jos minulla on outo olo, menen googgeliin ja etsin oloani vastaavia oireita ja kappas, minulla on joku parantumaton sairaus :D

8. Uskon yleensä kaiken, mitä sanotaan joissan esim. tieteellisissä artikkeleissa, siksi Lauri onkin kieltänyt minua lukemasta sellaisia..

9. En tykkää olla itsekseen kotona yötä, koska minua pelottaa, että joku murtautuu meille kotiin.

10. En tykkää siitä, jos minua käsketään tekemään jotain. Vaikka pidänkin imuroimisesta, mutta jos joku käskee minua imuroimaan, jää se mitä varmimmin tekemättä, ihan vain sen vuoksi, että minua on käsketty.

11. Minua ahdistaa mennä kauppaan silloin, kun siellä on paljon ihmisiä, koska kaikki muut ovat hitaita ja aina minun tiellä. :D

12. Minulla on omituinen tapa nyppiä Laurin kulmakarvoja ja hiuksia.. se on pakkomielle ja siitä on vaikea päästä eroon :D

13. En ikinä voisi kuvitella meneväni itsekseni minnekään kahvilaan tai ravintolaan syömään.

14. Puhun melko usein itsekseni ihan vaan tarkistaakseni osaanko vielä puhua

15. Olen kamalan utelias. Viihdyn täällä galleriassakin joskus monia tunteja tutkiskellen ihmisten yksityisasioita.. ihan tuntemattomienkin

16. Muodostan ihmisistä usein mielipiteen jo ennen kuin tapaan heidät pelkästään huhupuheiden perusteella ja saatan "inhota" jotain henkilöä, vaikka en olisi ikinä jutellutkaan hänelle.

17. Viivyttelen tahallani tärkeiden asoiden hoitamista, vaikka minulla ei olisikaan mitään järkevää syytä siihen.

18. Inhoan murrosikäisten poikien ääntä. Esimerkiksi pikkuveljeni kuulostaa tällä hetkellä AIVAN KAMALALTA ja minua alkaa puistattaa lähes aina, kun hän puhuu :D

19. Kun kerron ihmisille jostain tilanteesta missä olen ollut, väritän usein tapahtumia hieman.

20. En tykkää olla kenenkään kanssa riidoissa pitkään. Pyrin selvittämään asiat nopeasti ja pyytämään itse anteeksi, vaikka minulla ei olisikaan siihen aihetta.

21. Peitän usein todelliset tunteeni heittämällä kaiken vitsiksi.

22. Olen melko herkkä ja monet ihmiset ovat loukanneet minua tietämättään.

23. Elän yleensä kaiken "etukäteen". Suunnittelen, miten tietyt keskustelut sujuvat ja mitä tulee tapahtumaan ja milloin. Yleensä kuvitelmissani ei ole mitään totuudenmukaisuutta :D

24. Ahdistun kamalasti, jos asiat eivät mene juuri niinkuin olen suunnitellut, joten olen usein melko ahdistunut

25. Minulla on sairas mielikuvitus ja usein ajattelen asiat pahimmalla mahdollisella tavalla. Pessimisti, kun ei pety ikinä..


























[Ei aihetta]Tiistai 10.02.2009 13:15

MITÄ SINULLA ON ?
Ikävä -miksi ei ketä, no mitä, no laurin kainaloa.. :/
Taskuissasi - nukkaa
Hiuksissasi-ponnnnnnnnnpulapinnnnpula
Huoneessasi - mulla ei oo omaa huonetta..se on MEIDÄN..minun ja laurin ja tulevan vauvan.. ja mitäkö siellä on.. sänky ja pinnasänky ja laatikosto ja vaatekaappi ja peili ja kohta hoitopöytä, kunhan lauri kasaa sen
Mielessä - no nyt ajattelen, että "hyi helvetti, kun tuon koiran hengitys haisee!"

OLETKO?
Ihastunut - rakastunut..
Kipeä - kylkiluut on kipeät. henkisesti kyllä :D
Särkenyt jonkun sydämmen - kyllä :/ mutta paikkailen kyllä kovasti sitä.
Valvonut koko yön - no joo
Lähettänyt yli 100 tekstaria päivässä - helpostikin
Katunut tekojasi - moniakin

ONKO?
Joku ihastunut sinuun - rakastunut on..
Joku särkenyt sydämmesi - onp.
Lyönyt sinua - venla hakkaaa...:( :D
Ahdistellut sinua - no..emmä tiedä mikä lasketaan ahdisteluks..on kai..
Kivaa - ai nytkö, no ei kyllä ole.. tylsää ja ikävä

YLEISTÄ:
Lempipaikka? -oma koti
Mitä pelkäät? - kamalia asioita. :S
Haluatko mennä naimisiin? -hakuan ja aion ja menen
Pitääkö kukaan sinusta? - taisin vähän aikaa sitten vastata samaan kysymykseen. ei:((((((((
Oletko ollut radiossa/tv:ssä? - raatiossa joskus vuonna silli ja sardiini
Oletko pitänyt jostain henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti?-ooolen
Kolme asiaa joita teet päivittäin? - käyn vessassa, herään ja syön
Oletko yksin juuri tällä hetkellä? - no en, kun tuo haiseva koira makaa tuossa vieressä

MITÄ JOS...
... ihastuksesi pyytää sinua ulos huomenna? - rakastus. sanoisin, että elä hupsuttele vaan tule kotiin sieltä ja ruvetaan nukkumaan :D
... voittaisit lotossa miljoonan? -menisin sekasin " öö, en oo kyllä lotonnu"
... joku kosisi sinua? - "menisitkö sä joskus mun kanssa naimisiin?" "elä nyt kun mua itkettää. TIETYSTI!"

TURHAMAISUUS:
Hyväksytkö plastiikkakirurgian? - vain siinä mielessä, jos korjaillaan vaikka jotain synnynnäisiä tai onnettomuuksista johtuvia esteettisiä vikoja, mitkä OIKEASTI haittaavat jokapäiväistä eläämää. silikoonitissi bimboilua en ymmärrä sitten millään. vituttaa sellaset silikoonitissiset hutsut!
Mitä teet kun kukaan ei näe/kuule? - yleensä lauleskelen itsekseni..

RAKKAUS/SUHTEET:
Missä kulkee pettämisen raja? - mun mielestä flirttailukin on jo liikaa. tiedä sitten olenko liian niuho, mutta en pidä sellaisesta..
Oletko himoinnut kaverin kumppania? - no en
Mitä mieltä olet yhden illan jutuista? - no en oikein arvosta..
Minkälainen olisi ihanteellinen kumppani? - löytyy jo..larepare

VIIMEISIN:
Henkilö jonka näit? -Venla
Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - Lauri
Henkilö jota halasit? - Lauri..
Henkilö jonka kanssa tekstailit? - Lauri
Kappale jonka kuuntelit? - uaua.. popppoppoppoookerface
Asia jota mietit? -eilisiltaa ja jotain kamalan sydäntäsärkevää..

Kasvunpaikka..Tiistai 10.02.2009 12:39

Luin viime vuoden päiväkirjamerkintöjä tältä samaiselta päivältä. Ohhoh...

Viime vuonna oli penkkarit muutaman päivän päässä ja ajatukset pilvissä..kaikki oli oikeastaan täysin toisin kuin nyt. Jotenkin sitä oli vaan niin huoleton. Nyt en ole.. läheskään. Saattaa kuulostaa siltä, että asiat olisi ollut ns. paremmin, vaan älkääpä nyt herranjumala menkö luulemaan niin. Olen vaan vuoden aikana joutunut kasvamaan enemmän, kuin ikinä ennen elämässäni olen tehnyt. Se ei ole huono asia, mutta jos joku olisi kertonut minulle viime vuonna tähän aikaan minun nykyisen elämäntilanteen, niin nauru olisi ollut varmaan herkässä, enkä olisi varmastikaan uskonut sanaakaan kuulemastani.

Silti, en muuttaisi tämän hetkisestä elämän, olin..mikälie tilasta en niin mitään! Oikeastaan väitän olevani miljoona triljoona kertaa onnellisempi, kuin viime vuonna tähän aikaan. Vaikka suunnitelmissa ei ollutkaan pieniympyräinen perhe-elämä ja oma koti järverannalta, ei minulla ole mitään valittamista! Sain sen mitä todella halusin.. tai noh, se joku on vielä tällähetkellä täällä masussa, mutta jospa se kullanmuru kohta tulisi ihan isin ja äitin(ja vähän muidenkin) iloksi tänne ulkomaailmaan.

anteeksi, olen äitiyslomalla..Maanantai 09.02.2009 14:15

Mä en usko rakkauteen ensisilmäyksellä. Jos olen joskus aikaisemmin niin väittänyt, niin unohtakaa kaikki, mitä olen asiasta sanonut! Kun puhun rakkaudesta tarkoitan tällä kertaa vain naisen ja miehen välistä rakkautta, tai noh, nykymaailman mukaan ja tasapuolisuuden nimessä kahden naisen ja kahden miehen välistä rakkautta myös. Sitä romanttista rakkautta nimenomaan. Vanhempien ja lasten välistä rakkautta on turha sotkea tähän. Se on kuitenkin täysin oma lukunsa.

Niin, mä en vaan vilpittömästi voi uskoa, että kukaan ihminen voi rakastua toiseen ihmiseen ensisilmäyksellä(toivottavasti kaikki ensisilmäyksellä rakkauteen uskovat, repivät hiuksiaan irti päästään juuri tällä hetkellä). Kuitenkin, kun näemme uuden ihmisen, muodostamme hänestä ensivaikutelman aluksi ihan vaan noin ulkoisenolemuksen perusteella. Ja kenenkään on turha väittää, että aina ensitapaamisesta asti muka antaisimme kaiken ja olisimme juuri tasan tarkkaan sellaisia niinkuin oikeasti olemme. En voi väittää, että teeskentelisimme jotain, mitä emme ole, mutta ihmisillä on kuitenkin tietynlainen toisten ihmisten miellyttämisentarve ja enpä usko, että sinäkään, jonka silmät liikkuvat näiden kirjainten yli, haluat antaa itsestäsi uudelle ihmiselle vittumaisenpaskapään- kuvan heti kättelyssä.

En halua edes puolikkaalla sanalla väittää, että tietäisin mitä rakkaus kokonaisuudessaan on. Uskaltaisin kuitenkin väittää tietäväni edes murto-osan siitä, mitä siihen rakkauteen kuuluu. Tiedän, että rakkaus ei ole pelkästään toisen ihmisen ulkonäön tai luonteenpiirteen ihailemista. Rakkaus on jokin isompi kokonaisuus, missä rakastetaan koko ihmistä kaikkine vikoineenkin.

Got the point? Olishan se tosiaan hienoa voida sanoa, että " kyllä se oli sitä rakkautta ensisilmäyksellä, heti toisiimme rakastuttiin". Niimpä niin. Se mitä ihmiset väittävät ensisilmäyksellä rakastumiseksi, on ehkä sellaista suuresti tykästymistä. En väitä, etteikö ihmisestä voisi pitää suuresti heti ensitapaamisesta lähtien, mutta rakkaudesta lähtisin puhumaan vasta sitten, kun on nähnyt sen pienen(tai joskus aika isonkin) kusipään, joka meissä kaikissa ihmisissä asustaa. Jos jaksaa vielä katsella sen toisen naamaa multivitutuksen jälkeen, voi oikeutetusti sanoa olevansa rakastunut.

Mä olen rakastunut ja luulen, että muakin rakastetaan samalla tavalla. Mä en rakastunut ensisilmäyksellä, en sitten niin millään. Ja suuttuisin, jos Lauri väittäisi rakastuneensa muhun ensisilmäyksellä. Mä en nimittäin mielestäni esitellyt itseäni Laurille tyyliin: " Moi, mä olen Lotta. Mä olen uskomattoman mustasukkainen ja vaikea ihminen. Mökötän aina monta päivää putkeen ja olen aika kapeakatseinen ja suvaitsematon. Riitely minun kanssani on jotain kamalaa, koska minä en koskaan ole väärässä ja tiedän tasantarkkaan kaikesta ja kaikista kaiken, jopa sinun tunteistasi ja tekemisistäsi, vaikka minulla ei todellisuudessa olisi niin minkäänlaista hajua mistään!"

Joten näin olen taas saanut vuodattaa itseäni. Rakkautta ihmiset. Let there be assholes and love...

paha ihmisen yssikseen olla on..Torstai 05.02.2009 19:08

Täällä hiljaisia laivoja
Joiden kylkiin on kirjoitettu
Salaisuuksia joita yksinäiset huutaa unissaan
Joku kaipaa kylkikyljessä kotiin takaisin
Ja toinen kerää kuolleita tähtiä katuojista

Ja mä odotan sua takaisin
Odotan, iltaisin

Sanoit, että rakkaus voittaa
Sanoit, että se voittaa, lupaat sen
Entä sellainen rakkaus joka on vain sinulle
Entä sellainen rakkaus joka on vain sinulle
Se tekee ikävän enkelin mun huoneeseen

Nauroit meitä hölmöjä hiljaisia
Jotka huutaa elämää ja katujen väliin jättää
Samettitakin nappia salaa suutelin ja odotin
Odotin sua takaisin, iltaisin

Sanoit että rakkaus voittaa
Sanoit, se voittaa
Entä sellainen rakkaus joka on vain sinulle
Sellainen rakkaus on sinulle
Ikävän enkelin huoneeseen
Ikävän enkelin mun huoneeseen




..on ikävä..

mun elämäKeskiviikko 04.02.2009 16:26

MIKSI?
Miksi et seurustele ihmisen kanssa josta pidät? - no kyllähän seurustelen. enemmänkin..
Miksi olit viimeksi vihainen? -no eilen illalla vitutti.........................
Miksi teet tätä testiä? - ai tää testaakin jotain? ei oo muuta elämää. antaa sisältöä päivään :D

MILLOIN?
Milloin viimeksi nauroit? - tänään omalle mahalleni, kun sovitin mekkoa, niin se näytti ihan pöytäliinalta siinä mahan päällä..
Milloin viimeksi olit auton kyydis? -uaau..eilen olin.. ajoin.. vahinkossa..
Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? -umm..no varmaan joskus joulun alla laurin ja niitten mökillä, kun piti ihan yssikseen kävellä ulkona pimeässä.. :S

ONKO?
Onko sinulla mp3? -noei itseasiassa, kun se meni rikki..
Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? - eii oo.
Onko sinulla salaisuuksia jotka voisivat kauhistuttaa muita ihmisiä? - noo.. jookyllä, mutta ei mulla ole sellaisia synkkiä salaisuuksia, mitä kukaan ei tietäis..
Onko sinulla ollut montaa ihastusta samaan aikaan? - hmm.. ei, mutta joskus ala,-ylä-asteella ne vaihtu aika tiuhaan tahtiin :D

OLISIKO?
Olisiko elämä helpompaa, jos maapallo olisi litteä? - no mihinkähän se siitä muuttuis. ei varmaankaan..litteä lähtis varmaan helpommin mukaan avaruuden tuuliin.. eikös avaruudessa kuitenkin tuule?
Olisiko elämä helpompaa tai parempaa ilman rakkautta? - no ehkä helpompaa, mutta laadusta ja mielekkyydestä en ole sitten niinkään varma.
Olisiko maailma parempi ilman sotia? -no miksi ei muka olisi?

SINÄ?
Monta kirjainta on etunimessäsi? - viisi
Missä kuussa olet syntynyt? - huhtikuussa
Oletko allerginen jollekkin? - penis(illiini)
Onko sinulla mitään sairautta? - luulosairaus.
Kuinka pitkä olet? -158 JA puoli

YSTÄVÄT?
Onko sinulla paljon ystäviä tai kavereita? - tarpeeks
Montako hyvää ystävää sinulla on? - muutama
Riiteletkö usein kavereidesi kanssa? - no en kyllä oikeestaan

VIIMEISIMMÄT?
Viimeisin pitkä automatka? - no kuopioon on aika pitkä matka..
Viimeisin vierailtu nettisivu? - tää, tää, tää, tää, tää, tää täätäätää

SEKALAISIA?
Kärsitkö matkapahoinvoinnista? - enp.
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? -kylläihan:D
Pidätkö ukkosmyrskystä? - noenkyllä.

voisko olla parempaa tekemistä?Perjantai 30.01.2009 14:43

Paljonko vuosia täytät vuonna 2009?
- liikaa.. noei 20, lähetäänkö katja alkoon? ;) :D:D:D:D

Voisitko seurustella jonkun kahdeksan vuotta vanhemman kanssa?
- noen, kun olen kihloissa laurin kanssa. pönttö!

Oletko mustasukkainen?
- vähän turhankin..paitsi nyt on kyllä vaaleanpunaiset sukat. enkä kyllä tykkää mustista sukista..

Oletko hyvä peittämään oikeat tunteesi?
- vlähän riippuu, miten vahvoja ne tunteet on.. en kovinkaan..tai vähemmän tutuille on helpompi esittää muuta, kun on oikeasti, mutta läheiset kyllä osaa jo päätellä liiankin hyvin..

Mainitse yksi asia, jota odotat innolla:
-VAUVVAAAAAA! ja tänään lauria. ainiin piti olla yksi asia. no vauvvaa. meijjän pientä <3

Puhuisitko ihmiselle, joka satutti sinua eniten?
- oolen kyllä puhunutkin.

Lyön vetoa ettet pysty juoksemaan ulos ja takaisin neljässä sekunnissa!
- häviäisit.:D:D:D

Ajattelet jotakuta, etkö niin?
-no sitä joka on satuttanut eniten..onneks kaikki on hyvin

Mitä tekisit, jos viimeinen ihminen jota suutelit, vihaisi sinua?
- noh..se olisi aika ikävää. en osais varmaan tehdä mitään. lamaantuisin ja kuolisin pois

Miltä hiuksesi näyttävät tällä hetkellä?
-märiltä ja takkuisilta

Milloin itkit viimeksi?
-eilen meinasin, mutta maanantaina yhä edelleenkin

Voisitko olla kuukauden puhumatta parhaalle ystävällesi?
- noenkyllävois..

Luuletko että joku ajattelee sinua tällä hetkellä?
- no toivoisin että ajattelis..

Kerro paidasta, joka on ylläsi.
- mulla on kaks. no olipa kerran kietaistava villapaita vaaleanpunainen, joka oli ylisuuri, koska lotan maha on niin kamalan iso. ja olipa kerran t-paita, pitkä valkoinen sellainen, johon on näköjään mennyt ruokaa, mutta ei se haittaa, koska olen raskaana ja kaikki mitä en mahani alta nää, ei ole olemassa.:D

Mikä on viimeinen alkoholiton juoma, jonka nautit?
- no tää on helppo, kun en oo juonu alkoholia piiiitkiin aikoihin. siis kaakao

Pidätkö siitä että asiat pysyvät samanlaisina, vai haluaisitko niiden muuttuvan?
- no tietynlainen järjestelmällisyys on ihan mukavaa, mutta jos kaikki menee aina samallalailla kyllästyn kyllä helposti, että KYLLÄ ja EI

Oletko ikinä toivonut omistavasi jotakin toista sukunimeä?
- no joo. ja ´toivon, että parinvuoden sisällä omistankin sen (:

Vilkutatko kun näet ihmisiä joita tunnet?
- no vähän riippuu kestä on kyse. jos en halua jutella, niin oon ihan hiljaa ja jatkan matkaa, mutta juu, yleensä vilkutan ja huudan että TERVE!

Onko vanhempasi suojelevaisia sinua kohtaan?
- "pidähähn huoli itestäs" sano iskä kun tänään soitti

Mikä oli viimeisin punainen asia minkä söit?
- hmm..onko maksamakkara punasta. no on se tarpeeks

Viimeinen ihminen joka kommentoi sinulle galleriassa tai facebookissa?
- auuuaaa.. esko

Keneltä on viimeisin viestisi?
- lareparelta

Mitä mieltä olet tupakoinnista?
- se haisee. tällähetkellä tuo vaan pahaaoloa pelkkä haju, että ei kiitos

Kuinka sinä ja paras ystäväsi tutustuitte?
- khoulussa.

Viimeisin asia, jonka printtasit koneeltasi?
- jag haar inte printterii..mut laurin kanssa printattiin niitten porukoilla aikoja sitten vuokrasopimus..

Tykkäätkö saada isoja haleja?
- KYLLÄ! semmoset ällöt puolikkaat halit on inhottavia, kun tulee semmonen olo, että se ihminen halaa vaan pakosta. pittää ruttuuttaa kunnolla!

Onko sinulla usein halipula?
-no kyllä on.

Jos hyppäisit nyt huoneesi ikkunasta, kuinka pahasti sinun kävisi?
- no ensinnäkin, en oo huoneessani, vaan äitin olkkarissa ja jos yrittäisin hypätä ikkunasta, niin jäisin varmaan mahastani kiinni :D

Pidätkö aivastamisesta, vai inhoatko tunnetta sitä odotellessa?
- eikös se oo ihan tieteellisesti todistettu, että aivastaminen laukaisee jotain hyvän olon juttuja..vai puhunkohan taas läpiä päähäni. inhoan odottelemista muutenkin.

Pidätkö jäätelökakusta?
-no vähän riippuu.. en kaikista..

Jos voisit mennä naimisiin jonkun julkkiksen kanssa, kuka se olisi?
-no en kyllä haluais mennä kenenkään julkkiksen kanssa naimajaisiin..

[Ei aihetta]Torstai 29.01.2009 21:29

VIIMEISIN HENKILÖ:
• Joka makasi sängyssäsi - no meidän yhteisessä sängyssä molemmat maattiin laurin kanssa..
• Joka sai sinut itkemään - hmm.. varmaan lauri.. mut vaan sen takia, kun se lähti takas paskamaahan
• Jonka kanssa olit elokuvissa - tais olla siskosieni ja mummeli
• Jonka kanssa menit shoppailemaan -aa...laurin kanssa shoppailtiin vanna pikkuselle
• Kenen kanssa olit suihkussa -mahani :D
• Joka sai sinut nauramaan -äitin kanssa jotain naurettiin
• Joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä - ymm.. sen on täytynyt olla lauri tai essi

YLEISTÄ:
• Tatuointeja - eipoop
• Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä - kamalia asioita :(
• Missä haluat mennä naimisiin - kirrrrrrkossa
• Pitääkö kukaan sinusta - ei varmaankaan :((((((
• Tykkäätkö olla ihmisten kanssa -no kyllä. mielummin kaksin kuin yksin..
• Oletko yksinäinen tällä hetkellä - no kaipaan sitä toista puoliskooni joo..
• Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti - nokyllä joo
• Mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi -rakastuksesta.. monetkin..
• Paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä - toivottavasti sitä ois enemmän, kuin luulen että on..
• Onko sinulla sukat jalassa - onp.
• Sattuuko sinua johonkin nyt - KYLLÄ! kylkiluuhun

MITÄ JOS..
• Ihastuksesi suutelisi sinua huomenna - rakastus.. toivon sitä ja ihmettelen jos ei..
• Voittaisit lotossa miljoonan - no ostaisin meille oman kodin
• Saisit päättää; kuoletko ampumalla vai hukuttamalla - yäääh.. ampumalla
• Saisit valita, oletko tyttö vai poika - tyttö kiitos

SEKALAISTA:
• Oletko pitkä vai lyhyt -lyhyt
• Miten elämäsi sujuu yleensäkin - no tällähetkellä kiitos hyvin ja toivottavasti näin jatkuu
• Oletko ihastunut tällä hetkellä -rakastunut
• Onko paras ystäväsi hyvä koulussa -vähän laiskanlainen:D onse jos haluaa olla

OLETKO KOSKAAN:
• Nolostunut vanhempiesi takia - monestikin
• Salannut jotain tärkeää asiaa vanhemmiltasi - nojookylläoon
• Ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen - no oon kyllä. *hymy*
• Miltä sinusta tuntuu juuri nyt - sattuu kylkiluuhun ja on ikävä, mut aika helpottunut olo on..
• Kuunteletko nyt jotain kappaletta - enp
• Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin. - en oikeestaan
• Missä olet tällä hetkellä - äitin loona
• Missä haluaisit olla - kotona kullan kanssa
• Kaunein kuulemasi kappale - örmh.. en jaksa ajatella tämmösiä..
• Paistaako ulkona aurinko -varmaan jossain, mutta täällä sitä ei oo näkyny piiiiiitkään aikaan
• Oletko musikaalinen -tarpeeks
• Käytkö salilla - kävisin jos saisin
• Oletko koskaan meinannut kuolla - en kai..
• Kenelle lähetit tekstiviestin viimeksi? - laurin äitille
• Kuka lähetti sinulle tekstiviestin viimeksi? -laurin äiti
• Entä haluaisiko kukaan muu olla sinä -no enpä usko..

•Mitä teit tasan vuorokausi sitten? -varmaan tätä samaa :D


•Kuinka tutustuit henkilöön, joka on kännykkäsi numeroluettelossa seitsemäntenä? - asiakaspalvelu..tuli liittymän mukana tutuksi:D

•Onko sinulla paljon rutiineja?-liikaakin
•Oletko rehellinen? - perus..
•Miksi asut siellä missä asut? - siks, koska haluttiin laurin kanssa muuttaa sinne
•Osaatko sanoa (kalenteriin katsomatta) monesko päivä tänään on? - tänään on 29. 2..ens kuussa tähän aikaan..mm.. VAUVVA!

•Koska viimeksi teit itse ruokaa? -tänään iltapäivällä
•Muistatko, minkä CD:n ostit ensimmäiseksi? - aaaauuuuuuaa...jipun levyn ostin aaaaaaaaaaikoja sitten

•Millaisessa asennossa olet tällä hetkellä? - melko epämukavassa.

•Mitä haluaisit huomenna tapahtuvan? - kaikkee kivvaaa. kulta tulee kotiin! jeeei
•Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on? - aika paljon
•Näetkö paljon unia? kerro viimeisin. -nään, mutta en kyllä muista viimeisintä..
•Oletko enemmän ujo vai villi? - vähän riippuu seurasta

•Aistitko, jos sinua tuijotetaan? - yleensä joo
•Ketä kättelit viimeksi? -laurin pikkuserkkua
•Mitä näet kun suljet silmät? -valoja

•Kuinka monet kengät omistat? - "liian monet"
•Kuinka suuren joukon edessä olet esiintynyt? - hmm..warkaussalillisen
•Mikä oli päivän paras juttu? -se, että neuvolassa oli kaikki hyvin

•Luokitteletko ihmisiä? - vähän turhankin armottomasti
•Kuinka korkealta katselet maailmaa? -vähän riippuu missä oon..:D
•Onko sinulla lemmikkieläimiä? -lauri.. ja porukoilla on kaksi koiraa
•Oletko tullut enemmän äitiin vai isään? -en tunnusta, mutta isään..
•Mikä oli suurin huolesi pikkulapsena? - porukat eros..
•Uskotko ihmeisiin? -joo (:

•Kumpi on kiireisempää aikaa; arki vai viikonloppu? - no tällähetkellä varmaan viikonloput.. tuntuu, että ne menee vähän liiankin nopeasti :/
•Olitko iloinen herätessäsi aamulla? -no vähän riippuu.. mihin herään..
•Oletko tavannut isovanhempiesi vanhempia? isomummin kyllä
•Mikä tappaa kiinnostuksen (ihmisistä puhuttaessa)? -"MINÄMINÄMINÄMINÄJAARVAASITTENKUNMINÄMINÄMINÄMINÄ.."
•Oletko kateellinen muille ihmisille? - no joskus juu

•Oletko ollut kirpparilla myymässä? -no siis on meillä ollu pöytä siellä
•Koska eletään elämän parasta aikaa? -än yy tee nyt
•Kuinka monta serkkua sinulla on? -10?
•Kirjoitatko päiväkirjaa? - no tätä :D
•Koska olet viimeksi itkenyt?-mm.. maanantaina..


•Mikä muistuttaa viime kesästä? -EEESTIEEESTIEEESTI, KAIPAAN SINNE PERKELEESTI :D
•Olemmeko kaikki jollekin tai jotenkin korvaamattomia?- no kyllä luulisin
•Kuvaile hiustesi luonnollista väriä. - haluatko yhä edelleen arvata
•Menetkö koskaan nukkumaan meikit naamassa? - koetan välttää, mutta joskus ne vaan on jostain kumman syystä jäänyt päähän.. :D
•Osaatko keittää riisiä? -kyllä
•Pidätkö yksinäisyydestä? - ei tykkää yhtään

•Seurusteletko? -kyllä..elän avoliitossa..
•Onko sinulla unelmia? - paljonkin
•Lempi vuodenaikasi? - kesä

•Mitä ajattelet juuri nyt? - lareparee

onneks galleria on kuitenkin keksitty :D:D:DKeskiviikko 28.01.2009 14:08

Ulkonäkösi:

1. Pituutesi? -sataviiskytkaheksan JA puoli
2. Painosi? -huima lukema
3. Hiusten väri? -haluatko arvata?
4. Silmien väri? - vihertävät
5. 2 asiaa joista pidät ulkonäössäsi? - silmät ja..NENÄ :D:D
6. 2 asiaa jotka vaihtaisit joskus - kilot ja hiukset
8. Pidätkö ulkonäöstäsi? - kysy sitten, kun oon pyöräyttänyt tän pikku kullan
9. Mitä sinulla on juuri nyt päällä? - yökkäri ja alkkarit :D
10. Lempi vaatteesi? -no tällä hetkellä varmaan lököhousut, kun ne ei paina mahaa :D

Yksityiselämäsi:

11. Vapaa vai varattu?- täysin varattu
12. Oletko ihastunut? -rakastunut
13. Minkälainen on ihastuksesi? - rakastukseni on semmonen maailman ihanoin ja tärkein miehenköriläs
14. Unelmiesi kumppani? - no se ihanoin ja tärkein miehenköriläs
15. Minkälainen seurustelukumppani olet? - varmaan aika kamala ja vaativa :D en kyllä ikinä seurustelis itteni kanssa :D
16. Kuvaile täydellisiä treffejä? - makoillaan sängyssä: "RÖYH, kulta hae kaljaa" "en jaksa" "kyllä haet, et muuten täytä avovaimon velvollisuuksia" *murhaava katse* "okei, käyn ite.." täydellistä sanon minä
17. Romanttisin teko jonka poika/tyttö voi tehdä? - no ei tuu mitään kummempaa mieleen. kosinta on varmasti aina romanttinen.. toivottavasti.. ::D
18. Pisin ihastuksesi? - yyyyyli viis vuotta kiitos
19. Tiedätkö mitä on rakkaus? - luulen tietäväni.. vaikka ei sitä varmaan täysin voi aina tietää.. se on niin monimutkainen asia, että blondin aivot ei ainakaan siihen kykene, mutta voin sanoa, että rakastan tälläkin hetkellä
20. Oletko särkenyt jonkun sydämen? - kyllä, mutta yritän parhaani mukaan elvyttää sitä, luulen, että olen jokseenkin onnistunut siinä.. :)

Kaverisi:

21. Äänekkäin kaverisi? - NO KATJA ja yhdessä olemme räjähtävä duo ;)
22. Hiljaisin kaverisi? -hmm..ei mulla ole mitenkään kovin hiljaisia kavereita..
23. Lapsellisin kaverisi? - no minusta lapselliseksi sanominen on haukkumista, ja ois lapsellista nimetä ketään tähän
24. Kaunein kaverisi? - no.. kaikki on niin super kauniiit, et en kyl viitti sanoo niinQ ketään erikseen! heij beijbet ootte ihnoita!
25. Hauskoin kaverisi?- HAHAHHAHA, HAUSKOIN.. ei hauskoin oo sana.
26. Ihanin kaverisi? - no kyllä ne kaikki on ihan ihania
27. Paras vastakkaista sukupuolta oleva kaverisi? -no.. lasketaanko lauri kaveriks?
28. Kuka kavereistasi kuuntelee huonointa musiikkia? - välistä aina esko.. ei oikein aina natsaa :D:D:D
29. Entä parasta? - no katja kuuntelee semmosta jumputusta, mitä voi tanssia:D
30. Tylsin kaverisi? - no ei kukaan oo tylsä..

Satunnaisia kysymyksiä:

31. Ihanin pojan/tytön nimi? - enkerro :D
32. Jos sinun pitäisi luopua yhdestä aistista, mikä se olisi? - hmm..kipu :D
33. Kuinka usein halaat toista ihmistä? - mahdollisimman usein
34. Uskotko, että ihminen pystyy muuttumaan?- no jos oikeasti haluaa, niin kyllävain
35. Voisitko tappaa rahasta? - no en kyllä..
36. Jos maailma räjähtäisi ja jäljelle jäisi vain yksi elokuva, mikä se olisi? - white chiks HAHAHHAHAH
37. Oletko onnellinen?- Olen kyllä
38. Jos tekisit itsemurhan, mitä välinettä käyttäisit? - asetta
39. Onko Jonne Aaron ihan oikeasti seksikäs? -NO HYI.
40. Oletko sortunut seitsemään kuolemansyntiin? - en muista niitä kaikkia, mutta luultavasti olen..
41. Minkä väriset alushousut sinulla on? - siniset
42. Mitä aijot tehdä kesälomalla? - vaihtaa kakkavaippoja
43. Käytkö lenkillä? - kävisin, jos saisin
44. Jos kuolisit tänään, mistä ihmiset muistaisivat sinut? - en halua kuolla vielä. naurusta..
45. Oletko sinä koskaan jäänyt kiinni tupakanpoltosta? - no.. en kyllä ainakaan millonkaan porukoille, mutta laurille kylläkin joskus..
46. Poltatko? -no en kyllä
47. Mainitse 5 asiaa, mitä rakastat?- lauri, pikkunen, vanhemmat, venlakalle, kaverit
48. Mainitse 3 asiaa, mitä vihaat? - itsekeskeisiä ihmisiä, loskaa, maksaa
49. Jos saisit yhden toiveen, mikä se olisi? -että kaikilla ois kaikki hyvin
50. Haluatko naimisiin?- no kyllä oon luvannu mennä naimisiin jo

Kumpi:

51. Suklaa vai vanilja? - suklaati
52. Parisuhde vai pari suhdetta? - parisuhde
53. Televisio vai Tietokone?- hmm.. tietokone, kun siitä voi kattoo myös telkkaria :D
54. Halaukset vai suudelmat? - molemmat, mut suudelmat vaan laurilta kiitos :)
55. Ystävät vai Seurustelukumppani?- no molemmat!
56. Köyhä suomalainen vai rikas amerikkalainen? - suomalainen
57. Kamera vai kännykkä? - puhe- elin
58. Pinkki vai Lila? - hmm PINKKI
59. Norrena vai Niittymäki? - HÄH?! en tunne
60. Jääkiekko vai jalkapallo? -no jos on pakko valita niin.. jääkiekkoo katon mielummin, mutta jalkapalloa pelaan mielummin..

nuuu daagennnKeskiviikko 28.01.2009 13:26

tänään on paljon parempi olo. *puhuu itsekseen ääneen* joo, en kuulosta enää sammakolta. piti kokeilla.. mä olen nyt ihan varma, että mun kylkiluu on murtunut. siihen koskee aivan älyttömänkamalanhirveästi. se on yhteisvaikutusta yskästä ja vauvan potkuista. voisko se isi tulla äkkiäkäkkiä kotia, niin vois sitten sitä potkia päähän. väsyttäää. heräsin tänään, kun venla lähti kouluun..olisitte kuullut "rapirapirapi..lallllaaaaalllaalallaaaaaa. TUMPS.KOPOTIKOPKOPKOPKOPKOP. TUMPSTUMPSTUMPS. SLAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAM!" sitten kun se oli läimäyttänyt sen oven kiinni, niin tuo yks munapää koira alko haukkumaan..mua ois väsyttänyt ihan kamalasti vielä. yritin nukkua sohvalla, mutta tuo toinen koira tuli tuohon viereen haisemaan. en ymmärrä miten noin pienestä koirasta voi lähteä noin kamala haju..toivottavasti se pitää suunsa kiinni :D hammaskivi on kiva kaveri koiralla.. :(((((((((( kiitos kysymästä, kyllä, tylsää on vielä.. voisitteko ihmiset lopettaa opiskelun ja muuttaa takaisin varkauteen tänne minun seuraks?!!