IRC-Galleria

[meto]

[meto]

頑張ってください!

Wir werden uns wiedersehenMaanantai 30.04.2012 22:44


tumblr_lucwv8ItEh1qj49r7o1_500.png
anime_sad_love_quote.jpg
2217377.jpg

*huokaus* ...tunnen oloni liian eksyyneksi taas ja toisalta myös sekavaksi. minulla on kova halu tutustua ihmisiin, mutta ekan kerran tunnen oloni sellaiseksi vaikka koitan täältä yksinäisyydestäni kömpiä tipun silti aina vain pohjaan ja esim. en osannut otaksua yhtä uutta ihmistä joka tuli ja puhui minulle, olin hyvin iloinen, koska nykyään ei kukaan edes pahemmin puhukkaan mesessä minulle. vaikka olen hakenut asioihini jopa ammatillista apua, niin tuntuu että jokin on edelleen pielessä kuten tämän uuden tuttavuuden kohdalla huomasin että yritin olla liikaakin "yliymmärtäväinen", ei se ollut tarkoitukseni. tuntui lähes pahalta vain lopulta, oloni tuntuu syyliseltä kun sanoin liiankin "tietäväisenä" mukamas mistä olisi kyse, mutta ei en tiedä edes mistä on kyse joten en voinnut tätä henkilöä ymmärtää. tuntuu pahalta se, että tällä ihmisellä saattaa mennä vielä huonommin kuin minulla itselläni tai no mistä voin tietää, kun en edes tunne häntä, mutta nyt niin sanottu jo hyvän päivän tuttu ihminen ja olisi mukava tutustua häneen, vaikka pelkään lähestyä ihmistä, koska huomasin että jokin puhe tavassani on väärää tai en tiedä. en halua loukata kuitenkaan ketään, kun ei minullakaan elämän tilanne ole mikään "kukkia kukoistava", vaikka niin voisi ihmiset joistain asioistani päätellä, mutta ei olette väärässä. välillä on sellainen olo, että voisin tehdä pahaa vain siksi ettei monikaan ihminen oikeasti tunnu välittävän minusta. tuntuu kuin väliin olisi tullut aina paha aura josta ei pääse lävitse. enkä tiedä miten voisin päästä eroon tästä pahasta aurasta joka tuntuu olevan kuin kirous ylläni. tämä uusi tuttavuus, niin tahtoisin silti oppia tuntemaan hänet, vaikka tunnen oloni heikoksi tai huonoksi etten tiedä mitä puhuisin hänelle etten sanoisi mitään enään väärin... okei, nyt alan kuulostamaan siltä kun haluaisin olla liikakin varovainen, mutta ei ihmistä voi tunteakkaan niin sen takia tulee automaattisesti hieman varovainen olo, kun jos ei tiedä mikä toisella on elämän taustana ja mitä tämä on kokenut. ihan näin yleisestikin kaikista ihmisistä ei tiedä koskaan.
mutta elämä on arvaamatonta ja sokeatakin ..... toivoen että vielä joskus se valo loistaisi paremmin.
gamine_len.jpg

elikäs juu, Len cossi suunitelma palaa kuvioihin ja luultavammin tulee olemaan sitten cossina ANIMECONISSA :D<3

TOISET HYVÄT UUTISET!!!!!

mä Preussi oon tulossa Kikuconiin luultavammin Sealandin ja Latvian (taikka Italian?) kanssa ;;A;; *todella liikutus* ...kaikki on kiinni nyt rakkaasta äidistäni että saan majotuksen hänen luotaan, vaikka tosin kerta se Kikuconin pito paikka on lähellä keskustaa niin pääsen kyllä ainakin päiväksikin sinne yksiksenikin jos en saa majoitusta äidiltä (riippuen hänen mielen tilasta ;A; ...ei ole siis kyse etteikö äitini halua nähdä mua tai mitään sellaista vaan KYSE on hänen sairaudestaan joten en itse voi vaikuttaa pahemmin asiaan) ;;A;; mutta toivotaan nyt parasta!^^

NYT ANGSTAAN ...TAATANA !!! ;;A;;Sunnuntai 29.04.2012 04:54

5v0t9v.gif
Mini_Moon_cry.gif....Sugiyama-sama tulee kesä'desuun ja mä en kerenny saada lippuu ;;A;; .......
hiton raha tilanne eikä mulla oo lainata keltään kun ei oo varaa maksaa takasinkaan ja.......tumblr_m1rmuznkyV1r9rmb6o1_500.gif
1146707_o.gif


elikäs mulla noihin Hetalia cosseihin Norjan ja Islannin lisäksi olisi siis aivan AWESOME PREUSSI !!!<3

__hetalia__prussia_by_hayami_chan587-d39t46a.jpg

vois jossain Conissa ehkäpä jo Animeconissa viimeistään cossatakin CASUAL TYYLISTÄ Preussii <3

tai minultahan hyvin löytyy valkoinen kauluspaita, tuo erikoinen risti (kuten preussilla & saksalla on yleensä kauluksessa x3) ja sitten tuollaiset hieman juhlallisen tapaiset mustat housut + eräistä kengistäni jotka omistan niin saan hieman pituutta niin se olisi aika täydellinen :D:D:D:D awesomee!!

pitää tuossa joku päivä pukeutuu niihin ja pyyttää faijaa ottaa kunnon kuvan kokonaisuudesta niin sitten tääl hyppelee Preussi ympäri taloa ;;A;;

Shane's dieries C;Keskiviikko 25.04.2012 00:16



tumblr_ld1jlyY14C1qccbu9o1_500.gif
tumblr_ld4xvjQYKc1qccbu9o1_500.gif
tumblr_ldya5ixeXm1qccbu9o1_500.gif
gif-hot-kate-moennig-lesbian-shane-Favim.com-294031.gif
8539_d47b.gif
2557777333_1.gif
tumblr_lryjx2cdho1qh9vm2o1_500.gif
tumblr_lhdm2vWXhk1qhxldwo1_400.gif
6y2yrb.gif
tumblr_ljgiysWIlY1qd90klo1_500.gif
tumblr_lnnej2dlvj1qz4zoeo1_500.gif
tumblr_lym945SOyE1r7usano1_500.gifcarmen-shane-the-l-word-Favim.com-374478.gif
tumblr_lmca5tTNIx1qk6utro1_500.gif
tumblr_ld4t4oP7y81qccbu9o1_500.gif
tumblr_m1q6u7t6fj1rnfblto1_500.gif
tumblr_lr5zwjVlRZ1qltrsfo1_500.gif
3430_1c33.gif
t50478675.gif

just näin!Torstai 19.04.2012 19:09

nonni nyt lähti opintotukikin ...yhdyn tosiaan kelan raivoojiin !! että vittua kansalle, moro....-.-'' ei vois enää huonommin mennä, että joo'o...

this is the way we live ~Keskiviikko 18.04.2012 00:13



olot L-koodin hurmiossa tässä ja ofc ennen kaikkea Shanen a.k.a Katherine<3 seksikäs ja kuumin naisnäyttelijä maan päällä<3 ja mun ainut ja suurin nais-idoli<3 hän on jollain tapaan mulle esikuva~

Jaden Yuki cossi<3Tiistai 17.04.2012 19:51

JadenYuki-1.jpg

PUUTTUU/KESKEN:
- takki (aluillaan jo!)
- kengät
- peruukki (tai sitten omat hiukseni :3)

TÄLLÄ HETKELLÄ VALMIIT OSA ALUEET:
+ t-paita
+ housut


takista siis puuttuu hihat ja kaulus plus nuo muutamat yksityis kohdat, mutta lähes valmis n . n
TEE TÄMÄ NI PÄIVÄSTÄS TULEE TOSI IHQ

▬ Nykyhetki
Kuis hurisee? ♦ taisin todellakin ihastua<3
Oonko oikeassa, että sulla on tylsää? ♦ no nyt kun kotiin tulin niin joo
Paljonko kello on? 20:39
Soiko musiikkia? ♦ todellakin
Jos soi, niin mikä kappale? ♦ - Get Another Boyfriend - Backstreet boys<3
Millaiset vaatteet sulla on päällä? ♦ paita ja boxerit C;
Onko meikkiä? ♦ juu :O
Tunnusta, pitäisikö sun olla tekemässä jotain tärkeämpää? ♦ ei

▬ Tulevaisuus
Onko suunnitelmia kesälle? ♦ vähäsen
Jos on, niin mitä? ♦ joku coni :D
Unelma-ammattisi? ♦ kampaaja taikka vaatetus artesaani
Haaveiletko paljon? ♦ ~~ <3
Mitä teet tän gallupin jälkeen? - en tiiä<3

▬ Rakkaus & ihmissuhteet
Ootko ihastunut? ♦ toki♥
... vai seurusteletko jopa? ♦ en ;;_;;
Entä onko sulla parasta ystävää? ♦ vaik en oo kauaan tuntenut niin kyllä tämä henkilö on se paras<3
Jos on, kuinka kauan olette tunteneet? ♦ yli viikon vasta ~pitkä tie viel
Omistatko vihamiestä? ♦ ehk
Tutustutko helposti uusiin ihmisiin vai oletko ns. sisäänpäin kääntynyt? ♦ sisään kääntynyt..
Vietätkö paljon aikaa kavereidesi kanssa? ♦ jatkossa kyllä ja kaverin kanssa<3
Entä onko sulla paljon tuttuja? ♦ joo

▬ Sekalaista
Pidätkö kotikaupungistasi? ♦ en kehuis, mut kyl nyt toistaseks pitkästä aikaa se fiilis et kelpaa asuu kun kaveri asuu ihan kaupunki rajaan yhdistyväs seuraavas kaupungissa<3
Missä maassa haluaisit asua, jos Suomea ei saisi valita? ♦ japani taikka joku amerikan maa tai tanska ja eeehkä ruotsikin
Pelkäätkö ukkosta? ♦ nääh
Oletko koskaan ollut Ruotsinlaivalla? ♦ joskus iiiiiiiiiiiiiiiiiiihan pikku penskana ollut etten itse muista siit mitään
... tai hyppinyt alasti sateessa? ♦ kyllä!
... entä oletko ikinä juuttunut rengaskeinuun? ♦ toki
Pidätkö nimestäsi? ♦ NO EN AINAKAAN MUN OIKEASTA NIMESTÄ D<
Entä luokastasi? ♦ no en
Katsotko Muumeja? ♦ joskus tappina katsoin (:
Pidätkö Justin Bieberistä? ♦ HYI VITTU!!! tuokaas se sinko tänne >D
Entä onko Frontside ollie hyvä? ♦ *oksentaan kunnolla*
Mun mielestä ei. ♦ no se on sun ongelmas kiddo!
Mä silmiäni usko en... ♦ KUN TÄN KAUNIIN NAISEN NÄIN!!!<3
Joo, palataan aiheeseen. Lempiartistisi on...? ♦ niitä on paljon..
Vai mitä, että koulu on syvältä? ♦ hyvinkin syvältä :D
Suosikkiviikonpäiväsi? ♦ la & su
Mistä kappaleesta tämä on: "Faija anna mun ajaa mökkitie, lupaan että saunaan vettä vien"? ♦ no joku Arttu se kai oli ...en oo ees kuullu (katsoin luntti lapusta XDDD)
Ootko tyytyväinen, kun Suomen tasavallan 12. presidentiksi valittiin Sauli Niinistö? - ihan tyytyväinen
Pidätkö saunomisesta? ♦ en oikee