IRC-Galleria

{F}Riikka

{F}Riikka

luulee olevansa taiteilija

Väsymystä, mitä uutta?Tiistai 28.04.2009 00:04

Jos ei lihakset kehity ja itsehillintä, tämä koulu ja orjatyö on ollut turhaa. Saattaa pinna palaa vapunaattona, ehkä vetäydyn ja suljen ulkopuolisilta kaiken. Mutta HYVÄT ystävät ei sellaista ansaitse, vaikka olisi kuinka paha olla. Yksi halaus voi muuttaa paljon. Kyllä te ymmärrätte?
Ei se navetassa työskentely ole paha asia, lehmät ovat ihania ja jotkut heistä kuuntelevat manaillessani lypsykoneen kanssa. Ne kauniit silmät muistuttavat, että joskus se työkin voi olla palkitsevaa.
Olen vain vieläkin heikko ja tarvitsen lääkettä, tai alkoholia, koska kuitenkin, jossain sisimmässäni tarvitsen seuraa. Minua vain riivaa huono itsetunto ja muistot tyhmistä teoista ja sanoista, kun en vain osaa käyttäytyä ihmisten kanssa, koska useimmat ei ymmärrä kieroutunutta huumoriani ja että vielä ihailen kaikkia poikkeavia, friikkejä, kusipäitä..
Aina löytyy minua vahvempia ja pahempia, mistä taidan kilpailla. Vielä minä näytän muutakin kuin kankeaa tanssikykyäni... Yritän silti välttää baarissa tätä kyvyttömyyttäni.
*huokaus* Mitähän viime jaksossa Mosta Haunted tapahtui, menempä vilkaisemaan..

Ahdistaa ja vituttaa!Perjantai 24.04.2009 12:42

Tulin koululle klo:8 eikä ollutkaan tunteja, hyvin kulkee informaatio tässä laitoksessa aaargh!
Ei riitä, että on paha olo jo tulla tänne, vaan pitää opettajien olla niin paskiaisia!
Nyt ei galleriaan kirjauduta sitten pariin päivään, minut tavoittaa vain tekstiviestein, tuskin pystyn vastaamaan puheluihin nukkuessani, ettei tarvitsisi katsoa lähes hiljaista ja tyhjää asuntolaa. Olo on niin angst ja haluan rikkoa paikat heh he.. Toivottavasti tunteet purkautuu kaapiessani lehmien paskat ja lapioidessani turvetta kärryihin, ainakin kunto kohenee ja lihakset (!?!) kehittyy. Pitäisi kai tässä alkaa päntätä fysiikan kokeeseen, joka menee yhtä hyvin kuin eilinen ympäristöopin.
Osaan nauraa itselleni, elämäni on draama/komediaa, ei silti oscarin arvoista..
Nyt kiitän ja kuittaan, puran tunteitani taas sitten ensi viikolla.
Pakko vielä purkautua seuraavasta viikonlopusta.
Silloin päivä menee 5:30 aamunavetta ja n.3 työtunnin jälkeen 4-5 tuntia vapaata mutta sen yleensä nukun, kunnes on mentävä 14:30 iltanavettaan taas sama rumba ja illalla 19:00 aikaan raahaudun liian väsyneenä syödäkseni tai peseytyäkseni. Kaipaan niin paljon unta ja lepoahan juuri tarvitsen, että jaksan toisenkin samanlaisen päivän. Mitään muuta aikaa ei juuri olekaan, hyvä jos kirjaan voin uppoutua...
Näin minulla menee jatkuen ensi viikon, ehkä vapunaattona ei tarvitse ja olisi vain ke. asti?

pe ilta
la aamu ja ilta
su aamu ja ilta
ma aamu ja ilta
ti-to ilta

Sinkkuna vapaa ja huoleton?Keskiviikko 22.04.2009 22:51

Kaipaus.
Sen näet silmistäni,
kyynelistä kiiltävät.
Suolaiset,
maistuu katkeruus.

Poista tuskani.
Ja rakasta.

Tai jätä rauhaan,
haavojen parantuessa..

Kevät on vallaton tipitii...Tiistai 21.04.2009 17:25

Kyllä jokaisella vuodenajalla, paitsi ehkä kesällä, on ihanaa seurata sen saapumista.
Mutta ampiaiset. Mikä järki niiden on tulla parvekkeelleni jossa haisee tupakka ja suitsukkeeni (tehdään kuivatuista kanin papanoista) ja nekin haisee oudolle.
Miksi!?!
Liekinheittimen teen sytkärin ja hiussuihkeen yhteisvaikutuksesta, sillä niittaan jokaisen joka tulee lähelleni ärsyttämään.
...ja naapureille on luvassa liekkishow minun parvekkeeltani.

Karmeaa darraa teille kaikille!Lauantai 18.04.2009 22:43

Mikä minuun taas meni ja piti ottaa alkomahoolia?
Koska elämä on lyhyt, hulluutta mikä vain ei tapa.
Sexiä, drugsia and rock'n rollia!
Tunteet pinnassa, yksin, tahdon läheisyyttä, silitä niin kehrään sulle. *prrrr*
Ostin viimein Sauniksen la. lipun (IIIIK! Mötley Crue!)
Ja olen hurahtanur mangaan, vain vähäsen en totisesti ala lolitaksi pukeutumaan ja Tuskassa kiljua japsibändien perään. Nämä sarjikset sattuvat inspaamaan ja mallista piirrän omiani, ei mitään isosilmäisiä tyttöjä ja miehiä joilla leuka on liian suippo (enkä edes osaisi, vaikka yrittäisin). Meillä kaikilla on hourailumme..?
Kipua päässä, tunnen olevani takaraivoon ammuttu, teloitus taisi vain mennä pieleen heh he..
Kevät! Hymyilyttää kevättuulen saadessa hiukseni sekaisin, haluaisin olla tuo luonnonilmiö. Kääntää ihmisten sateenvarjot nurin, lehtipyörteitä, myrskynä aallot kasvamaan metrien korkuisiksi.. *huokaus*
Vuodenajat vaihtuu aina yllättävästi. Olen nähnyt västäräkin, peipon ja leskenlehtiä.
Kertokaa, missä ovat kauneimmat valkovuokkoniityt?

[Ei aihetta]Torstai 16.04.2009 23:46

Eilistä kelan kirjettä syytän nyt kaikesta.
Se veti minut alas ja matikankoe meni ohi, itkien häivyin koulusta. Se mitä häpeän, etten olisi pystynyt navettatöihin. Ei ole lehmien vika. Kilttejä olivat eilenkin minulle ja päänsä käänsivät jutellessani.
Tuntuu taas kaikki mahdottomalta, en näe kesässä auringonpaistetta. Haluaisin lopettaa tosissani tuon ''laitoksessa'' käynnin. Vain nukkua, painajaisetkin on pientä mitä tämä ''todellisuus.''

teki mieli runoilla jotain kamalaaTorstai 16.04.2009 23:41

Tule lähemmäksi,
tiedät että juuri sinuun kiinnitän katseeni tanssiessani.

Tahtoisin halata sinua,
lujasti pitää kiinni
sulkea kehän ympäriltämme.

Lupaan olla hiljaa.
Kunhan vain olet siinä.

henkistä kuolemaa mä teen..Keskiviikko 15.04.2009 22:06

Trallatilaa... Kela vähentää tukia niin, että loppukuukausi pitäisi aina elää 50€ Siis mit vit..!? Ja vielä kehtaavat takaisinmaksua periä jtn 400€ ei tuu kesää!
Mieliala vetää kuopan pohjalle, köysi katkeaa ja joku varasti tikapuut. Ja miksi tätä sanotaan hyvinvointivaltioksi? Hmm.. Kenenkään ei voi luottaa, paitsi ystäviin ja perheeseeni.

Itsetuntokin nolla, en ole tarpeeksi itsevarma ja kadehdin niitä rohkeita naisia jotka poseeravat Dare girls sivustoilla, eivät pelkää kameraa ja kasvoissa enemmän eloa, tosin kuin minun ikuinen ''häipykää lähettyviltäni'' kun on monet kerrat saanu kuulla huomautuksia milloin vaatteista, meikistä painosta...
Olen tyytyväinen kehooni kaulasta alaspäin mutta tuo naama, ei se osaa olla rento ja hymyillä, kun koko ajan pelkään, joka aamu syyn kokea ahdistusta. No joo, on sitä luonnevikaakin ja tunteettomuutta tullut lisää.
En voi rakastua, vaikka haluaisin, en osaa. Tahtoisin pystyä halaamaan, ilman että luulen inhottavani kosketuksellani.
Kukaan ei halua hyytävää Mörköä lähellensä... *snif*