IRC-Galleria

Tuntuvatko keittiöhommat järkyttävän vaikeilta?
Et ole ainoa. Seuraavat esimerkit ovat totta:


- Yksi juttu, jota en ole koskaan ymmärtänyt, ovat liharuoat.
Kaupoissa ja mainoksissa liha on punaista, mutta lautasella ruskeaa.

Ratkaisu: Naudan, sian ja lampaan lihan väri muuttuu kypsennettäessä.
Raaka liha on punaista, kypsä ruskeaa. Broilerin ja vaalean kalan liha
muuttuu vaaleanläpikuultavasta luonnonvalkoiseksi.

- Hyvä, että lehdessä oli yksityiskohtaisesti selitetty liivatteen
käyttö. Olen aikaisemminkin yrittänyt tehdä hyytelöitä, mutta ne eivät
koskaan hyytyneet.
Nyt tiedän, että liivatteiden liotuksen jälkeen ruokaan lisätään
liivatteet eikä sitä liotusvettä.

- Monissa resepteissä neuvotaan ruskistamaan voi pähkinänruskeaksi,
mutta minulla voi aina ennättää sulaa pannulle.

Ratkaisu: Sulaminen kuuluu asiaan. Voin ruskistaminen on juuri sitä,
että voi paistinpannulla tai kasarissa sulatetaan ja annetaan
kuumentua, kunnes väri on pähkinänruskea.

- Pitäisi taas ostaa uusia pannulappuja. Nämä on taas ihan liasta
kankeita.

Ratkaisu: Pannulappuja voidaan pestä.
Tehdasvalmisteisissa, tikkikankaasta valmistetuissa pannukintaissa ja
-lapuissa on usein mukana pesuohjekin. Itsevirkatut tai -neulotut
pannulaput voi pestä käsin haaleassa vedessä (pesupulverin kanssa).

- Minäkin kokkaisin mielelläni, mutta kun en oikein tajua reseptejä.
Kun ohjeessa sanotaan, että voidellaan vuoka, niin kummalta puolelta
se oikein voidellaan?

Ratkasu: Vuoka voidellaan sisäpuolelta. Rasvalla voiteleminen estää
sen, ettei ruoka tartu liiaksi vuokaan kiinni. (!)

- Ystävätär antoi omasta mielestään helppotekoisen kaurakeksien
ohjeen. Leipominen tyssäsi heti siihen, etten löytänyt kaupasta

ohjeessa vaadittavia kauraryynejä.

Ratkaisu: Kauraryyni on kansanomainen sanonta kaurahiutaleista. Etsi
seuraavan kerran pakettia, jossa lukee kaurahiutaleita tai
kaurasuurimoita.

- Monissa leivontaohjeissa neuvotaan, että kohoamista voi nopeuttaa
laittamalla taikinan nousemaan lämpimään veteen. Se on vain niin kovin
hankalaa.

Ratkaisu: Lämpimään veteen asetetaan koko taikinakulho, jossa taikina
on tehty. Taikinaa ei kaadeta veteen ilman astiaa.

- Annoimmme sukulaiselle lahjaksi kahvinkeittimen ja kysyimme
myöhemmin, onko se toiminut hyvin.
- En osaa vielä sanoa, minulla on niin harvoin käyttöä kymmenelle
kupilliselle.

Ratkaisu: Keittimellä ei tarvitse valmistaa enimmäismäärää kahvia.
Pienempikin kuppimäärä onnistuu hyvin.

- Suomessa on paljon meitä sipuliallergikkoja. Miksi lähes kaikissa
ruokaohjeissa on silti sipulia?

Ratkaisu: Sipulin voi jättää pois, tai korvata sen jollain muulla
mausteella. Sipuli ei vaikuta ruoan rakenteeseen, ellei kyseessä ole
erityinen sipuliruoka kuten sipulikeitto tai täytetyt sipulit.

- Onkohan tässä lusikkaleipien reseptissä joku vika, kun taikinan
määrä tuntuu niin suurelta? Minulla on ihan normaali määrä lusikoita,
mutta taikinaa ei ole mennyt kuin kolmannes ja kaikki lusikat on jo
käytetty.

=D
eikö ny vielä hankalammaks vois tuon työn tekemistä tehä=/ meidän pitäis nyt ite laittaa se fucking kysely nettiin ja arvakkaapa kuka sen homman loistokkaasti osaa... no en ainakaan minä, ja apuja ei saa saa***a keltään! Sori lukijat nuo voimasanat, mut nyt mä voisin heittäytyä parvekkeelta alas! voi .............................!!%&$@£½

mä oon ollu ahkera tänään=DTorstai 25.10.2007 16:51

imuroin tuosa aamulla ja muutenkin siivoilin paikkoja, makarooniloota on valmiina ja mokkapalat on uunissa=P illalla sit vaunutteleen kaverin kans, ettei tuo kakku jää vyötärölle! =D

no voi vi***u =/ Keskiviikko 24.10.2007 15:51

mä oikeesti kaljuunnun täälä.. tukkaa lähtee niin et sitä on jokapaikas! saa***a!!!!
ja tuon per**leen kyselylomakkeen kans tulee hulluks ku joku kokoajan laittaa kapuloita rattaisiin.. ei yhtään taas ressaa ku sen pitäis olla ma jo netisä.. voi voi....... verisuoni kohta poksahtaa pääs!
1. Minkälainen olet kännissä?
yleensä iloisella päällä ja tanssijalka vipattaa tietenkin=D joskus tulee itkukänni ja itken mitä kummallisimmista syistä!

2. Milloin aloitit kännäämisen?
no joo.. tohtisko paljastaa, maisteltiin ehkä tuossa 7 luokalla ekoja kertoja! =)

3. Oletko kännipäissäsi lähtenyt jonkun henkilön matkaan jonka naama ei aamulla miellytä?
en myönnä=D

4. Kuvaile juomistasi neljällä sanalla.
pikkuhuppelis on kiva olla!

5. Mitä yleensä juot?
siideriä, lonkkua, paukkuja ja valkkaria!

6. Mikä on pahinta juomaa mitä tiedät?
kalja, viski ja konjakki!

7. Oletko ollut alaikäisenä baarissa? Missä?
oon ollu, muutamassakin mut en nyt paljasta!

8. Ketkä ovat vakio-juoppokavereitasi?
ennen oli vakiojuopot messis mukana mut nyt tulee niin harvoin otettua et ei enään oo sellasia!

9. Kerro ärsyttävä piirre, joka tulee esiin sinusta kännissä?
lässytän yleensä vähän liikaa ja tosiaan tuo itkukänni on ärsyttävää..

10. Osaatko mielestäsi juoda?
kyllähän juomat alas menee, joskus ne vaan tulee ylöskin=D

11. Kerro pahimmista övereistäsi.
oiskohan se kun oltiin tuon rakkaan äijäni kans oltu vasta vähän aikaa yhes ja menin sit sen kämpille yöks ja olin niin heikos hapes et vietin koko loppuyön vessas, eli nukuin siel lattial sit aamuun asti! =D

12. Kerro noloin tekosi humalassa?
no tuo edellinen ja sit yks kerta mentiin sjoelle AMK:n pikkujouluihin ja laskeuduin erittäin sievästi linja-autosta nenälleni ja tietenkin oli minihame päällä ja paljon porukkaa ympärillä... ku oli vaan niin liukasta=D

13. Parhaat kotibileet tms. joissa olet ollut?
ei nyt heti tuu mieleen..

14. Mikä on lempi juomasi?
siideri, minttukaakao ja marianne!

15. Tanssitko tai laulatko paljon humaltuessasi?
kyllä mä aina tanssisin, riippuu vaan seurasta!

16. Tappeletko kännissä?
yhen ainoan kerran oon tapellu!

17. Oletko usein poliisien kanssa tekemisissä humalassa?
en

18. Miten valmistaudut iltaan?
monen tunnin meikkaus ja tukanlaitto -maratoonilla=D ja tottakai ilolientä nauttimalla!

19. Mitä muut sanovat juomisestasi?
en kyllä itseasiassa tiedä!

20. Jos saisit valita, huomenna on vappu, juhannus vai uusivuosi?
juhannus ehdottomasti!

21. Kuvaile tanssimistasi humalassa.
kädet heiluu pään yläpuolella ja lantee ketkuu=D

22. Mikä on lempi biisisi humalassa?
aika moni käy.. pitää olla vaan hyvä rytmi!

24. Oletko hyvä juomaan väkeviä shotteina?
joo no kyllähän niitäkin on alas saatu, lempparini on minttuviina raakana!

25. Lopuksi kerro paras drinkkivinkkisi tai mikä on sinun mieluisin sekoitus?
lämmitä maito mikrossa lisää kaakaojauhetta ja minttuviinaa ja sit kermavaahto päälle, nam!!
tänään oon sit saanu vähän taas tehtyä tuota yhtä rästitehtävää ja laitoin just marjapiirakan uuniin että on sit jotain tarjottavaa huomena kun kaveri tulee muksunsa kans käymään=)
Artulla on taas tänään ollu tissiraivareita ja mulla on lähteny melkeen järki=/

maanantaiks oon sit suunnitellu tekeväni luokkakamun kans opinnäytetyötä, koululla pitäis käydä palauttaas tehtäviä ja kysästä toimistosta et tarvinko jotain lappua sieltä kun oon täytelly opintotukihakemuksen taas.. saan sen tän äippätuen päälle kun se jo muutenkin on minimissä, pitää nyt vaan tehä noita tehtäviä sit ettei tuu ongelmia kelan kans!=D
ma palautus ja opintopisteitä pitäis rapsahtaa tilille 6kpl! ei menny sit ku muutama kolme päivää niiden teos, oli sit sen verran hankalia tehtäviä!

[Ei aihetta]Tiistai 16.10.2007 17:50

1.Äiti on oikeassa
2.Äiti on aina oikeassa
3.Jos joku tuntee olevansa oikeassa, kts.edelliset kohdat
4.Äiti ei makaa- hän mietiskelee
5.Äiti ei juo- hän maistelee
6.Äiti ei ole myöhässä- hän ei ole nyt paikalla
7.Äiti ei riitele- hän perustelee
8.Äiti ei lue lehtiä- hän kerää aineistoa
9.Äiti ei juoruile- hän tekee selvitystä
10.Äiti ei vehkeile ystäviensä kanssa- hän kasvattaa teitä
11.Äiti ei huuda- hän painottaa asiaa, jotta kaikki kuulisivat
12.Äiti ei hauku- hän neuvoo
13.Menet äidin luokse oman ideasi kanssa- palaat äidin idean kanssa
14.Mitä enemmän kritisoit äitiä, sitä huonommin menestyt elämässä

Äidit, kopioikaahan tämä! =)