IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Päivä 85Tiistai 25.09.2007 01:12

Mulla on terve hevonen.

Päivä 73Torstai 13.09.2007 02:39

Nyt alkaa hysteerinen tila helepottaa senverran että kykenee jo jotakin kirjoittamaankin tälle päivää.

RATSASTIN tänään Pikkumustalla ensimmäistä kertaa kymmeneen ja puoleen viikkoon, tosin vain 10min käyntiä mutta ratsastimpa kuitenkin. Jatkettiin vain suoraa siitä mihin juhannuksen tienoilla jäätiin, ilman satulaa ja kuolaimia tuosta nuin vaan taipaleelle eikä tietoakaan höntyilystä tms. On se viisas.

Paljon on tässä välissä ehtinyt tapahtumaan, mutta jotenkin ei ole saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään ylös. Sen verran voisi sanoa, että Tessu on nokkosihottumalla valtavan polttiaismäärän vuoksi, mutta eiköhän tilanne helpota pikkuhiljaa kun yöt kylmenevät.





Vanhat tammat lähtivät viime torstaina sateenkaarisillalle. R.I.P.

Päivä 47Lauantai 18.08.2007 01:56

Klinikkareissu takana.

Vähän jännitti ko laitettiin poikia koppiin että miten käy, kaataako ne koko harjotuksen vai potkiiko toisensa hajalle vai.. mutta eivät ääntäkään päästäneet. Varikolta taluttelin sitten liitoravia leijailevan pikkumustan kohti klinikkaa, ja oli ihmiset hiukan ihmeissään ko kyselivät miksi sinne klinikalle ollaan menossa ja kuulivat vastauksen. Joo-o, ei se näytä siltä että sillä on jalka palasina..

Klinikalla koko toimitus oli nopeasti ohi, kuvissa näkyi vielä haalea murtumalinja ja taivutuksen jälkeen ontui ravissa erittäin lievästi. Uudisluumuodostelma on sulanut melkein kokonaan pois, ja vuohisluu näyttää luutuneen tiiviiksi. Ja mikä parasta, nivelessä ei edelleenkään näy muutoksia eli kyllä tuosta vielä hevonen tullee :D

Haaleana näkyvän murtumalinjan vuoksi jatketaan kopissa vielä toiset 6vkoa (tai siis yhteensähän siitä tulee 12 ½ vkoa), joista kuitenkin kaksi viimeistä viikkoa saa jo kävelyttää lyhyesti pari kertaa päivässä.

Oli muuten kova homma selittää Tessulle varikolla katoksessa ko ooteltiin lounasravien loppumista että ei, me emme ole starttaamassa seuraavaksi. Pettymys oli käsinkosketeltavissa kun katoksesta oli käveltävä suoraan vinkkaan. Sen typerän orin kaveriksi.

Päivä 46Perjantai 17.08.2007 00:56

Huomenna klinikalle. Jännittää.

Päivä 45Torstai 16.08.2007 00:37

Tiedättekö miten nopeasti pienellä mustalla hevosella voi älykkyysosamäärä laskea alle ruumiinlämmön? Voin kertoa, että siihen menee noin sadasosasekunti. Tarvitaan vain halkopinon päälle kavunnut kissa ja soppa on valmis. Meninkö kehumaan että hyvin on Tessulla pää kestänyt seisomisen, meninkö??? :D

Päivä 44Keskiviikko 15.08.2007 01:19

Jaiks. Ny se oli hinkannut niskansa nahattomaksi. Nokkosrokko oli kyllä laskenut Prob-öljyllä mutta sitä ennen kutina oli ilmeisesti ollut sietämätöntä. Voi perkele sanon minä jos se oikeasti on sitä kesäihottumaa.

Päivä 43Tiistai 14.08.2007 01:53

Nyt olis sitten kuusi pitkää viikkoa täynnä, ja poni on edelleen jotakuinkin järjissään. Nyt vain perjantaihin asti jännätään koiven (ja koko ponin) kohtaloa.

Polttiaiset ovat löytäneet tiensä talliinkin, ja Tessun kaula on ihan järkyttävän näköinen. Nokkosrokkoa on kaikkialla, paitsi harjan suojaamalla alueella, ja vasempaan kylkeen on noussut yksi iso, kämmenen kokoinen rakko. Raukka on varmasti kipeä ja naatiskelee kylmällä vedellä valelusta kuin myös kesäihottumaisille tarkoitetun öljyn levittämisestä. Olenkin alkanut miettiä, voisiko Tessu sairastaa ihottuman lievää muotoa, mutta korkean kipukynnyksensä vuoksi ei hankaisi itseään niin kovasti? Tiedä häntä..

Päivä 39Perjantai 10.08.2007 02:26

Pikkumusta ei ole enää rauhallinen ja hillitty itsensä, vaan hänestä on tullut Suuri Ja Mahtava Orhi. Tessu ja Huge viettivät tänään aikaa vierekkäisissä karsinoissa, totuttelemassa toisiinsa, koska oripoika menee raviloihin samalla kyydillä ko me klinikalle.

Siellä oli sitten oriit ottaneet mittaa toisistaan, molemmat päät olivat olleet polleilta kevyenä ja lievää sähköisyyttä oli jäänyt ilmaan vielä kohtaamisen jälkeenkin. Jos eivät tuosta asetu niin samaan vinkkaan niillä ei ole mitään asiaa..

Tessu sai omppulelunsa uudella sisuksella höystettynä, höpsö hakkasi siihen päätänsä :D

Päivä 37Keskiviikko 08.08.2007 01:22

Varasin eilen kontrolliajan klinikalle ensi viikon perjantaiksi. Jännittää. Mitäs jos tuleekin huonoja uutisia..?

Pikkumusta on ollut sangen aktiivisena viimepäivät, mulle selvisi muunmuassa että karsinassa voi laukata.. Jospa tämä piina kuitenkin jo puolentoista viikon päästä päättyisi.

Päivä 26Lauantai 28.07.2007 02:38

Tässäpä ei ole ihmeempiä tapahtunut, jalka on koko ajan paremman ja paremman näköinen ja varovaisen toiveikkaana olen shoppaillut taas jonninverran varusteitakin :)

Muuten ei ole ollut havaittavissa tyytymättömyyttä sisällä olon johdostakaan, mutta Tessu on nyt jokusen päivän sotkenut heiniänsä. Palattiin puolen vuoden tauon jälkeen takaisin heinäverkkosysteemiin, huomenna näkee onko auttanut yhtään.