IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -
- ULKONÄKÖ

minulla on pahasti rohtuneet huulet
minulla on siniset silmät
minulla on mustat hiukset
hiukseni ovat oikeasti kiharat mutta suoristan kärsivällisesti
minulla on useita korvalävistyksiä
pidän hiuksistani eniten ulkonäössäni
minulla on pitkät etuhiukset
minulla on paljon arpia käsissä
muiden mielestä olen söpö
oikea hiusvärini on blondi

-LUONNE

olen ailahtelevainen
olen aamuisin yleensä äreä
olen hyvin masentunut juuri nyt joskaan en näytä sitä
vihaan ulkonäköäni jopa niin paljon etten siksi elä täysillä
haaveilen paljon
nauran helposti
saan ihmiset nauramaan
nautin positiivisesta huomiosta
suutun yhtä helposti kuin minut saa rauhoittumaan
itken paljon, yleensä pari kertaa viikossa, joskus ilman syytä
haluaisin ikävien ihmisten kuolevan
kadehdin laihoja ihmisiä
osaan myös olla kiltti, järkevä, mukava ja luotettava, kun minuun tutustuu paremmin

- VIHANKOHTEET

wannabe-ihmiset
pissikset
liian pirteät x1000
urputtavat ihmiset
aamuherätykset

- RAKKAUS

olen käynyt lempibändini keikalla
olen tällä hetkellä ihastunut / rakastunut
piilottelen usein ihastumistani
olen seurustellut omaa sukupuolta olevan kanssa
olen sutannut vihon sivulle sydämiä ja leijunut pilvissä

- TUNNUSTAN ETTÄ OLEN

luntannut kokeessa
ajanut mopolla/autolla/mönkijällä kännissä
katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
kiroillut vanhempieni kuullen
saanut arestia
kävellyt päin seinää
kiusannut tarkoituksella
tappanut eläimen
soutanut veneellä
vittuillut
nukahtanut kirkossa
nukahtanut tunnilla
saanut nelosen jostain kokeesta
polttanut tupakkaa
valehdellut

- SURU & HENKINEN TUSKA

itkenyt riidellessäsi jonkun kanssa
itkenyt silmäsi turvoksiin
itkenyt pääsi kipeäksi
halunnut vahingoittaa itseäsi
tuntenut oikeasti henkistä tuskaa
itkenyt kahtena päivänä peräkkäin saman asian takia
itkenyt viikon putkeen
kärsinyt jonkun ihmisen takia hyvin paljon

- VIHA

inhonnut jotakuta
vihannut jotakuta
oikeasti vihannut jotakuta sydämesi pohjasta
haukkunut jotain päin naamaa
hakannut jonkun sairaalakuntoon
pettynyt johonkin ihmiseen x100000
tuntenut vihaa jonkun toisen puolesta
halunnut kostaa
itkenyt vihasta

- RAKKAUS

rakastanut jotain koko sydämestäsi
rakastanut eläintä
itkenyt rakkaudesta/välittämisestä
menettänyt sinulle tärkeän ihmisen
kokenut pieniä sydänsuruja
kokenut isoja ja kamalia sydänsuruja
ja itkenyt niiden takia
ajatellut, ettet pääse ikinä jonkun henkilön yli
mutta pääsit?


Vastaa jokaiseen kysymykseen (totuudenmukaisesti).

PERHE

Nuorin perheestäsi? - Katja
Kenelle puhuit viimeksi? - Kullan kanssa
Soitit viimeksi? - No kullalle ^^

YSTÄVÄT

Onko sinulla ystäviä?- On!
Kuka ystävistäsi soitti sinulle viimeksi?- Karita
Kenelle ystävälle puhuit viimeksi?- Karita
Onko parasta ystävää?- Ei varsinaisesti =)
Asuuko joku ystäväsi eri paikkakunnalla kun sinä?- Asuu
Asuuko joku ystäväsi eri maassa kun sinä?- Noup

ULKONÄKÖ

Minkä väriset hiukset sinulla on?- Punaiset
Minkä väriset silmät sinulla on?- Siniset
Paljon haluaisit olla pitkä?- Tä on hyvä
Pyöreä vai soikea pää?- öö.. wot O.ó
Millainen tyyli sinulla on?- No en tiiä yhhtää
Shortsit vai caprit?- Caprit
Toppahousut vai haalarit? - Toppahousut
Minkälaisia kenkiä pidät?- Kaikenlaisii

NYT

Mitkä sukat sinulla on nyt jalassa? - Lämpimät
Sataako ulkona? - Noup
Onko hiuksesi auki? - On
Onko hiuksesi harjatut? - On :)

JOTAIN

Väsyttääkö?- Ei kauheesti
Mitä tekee mieli?- Hali olis ihana..
Mitä tapahtuu? - Dataan ja ajattelen tota ihanaa joka ei ole täällä nyt =)
Kesä vai talvi?- KESÄ!

TULEVAISUUS

Mitä teet huomenna?- Kouluun -> töihin -> nukkumaan
Mitä teet kahdeksan päivän päästä?- Öö..
Tuletko isona lentäjäksi?- JuuE
Miksi tulet isona?- Lähihoitaja..
Leivotko huomenna tai ylihuomenna?- I don't think so

VIIMEISIN HENKILÖ

Joka sai sinut nauramaan?- P <3
Joka sai sinut häpeemään? - P <3 :D
Joka makasi sängyssäsi?- P <3
Jolle soitit?- P <3
Jolle vastasit?- Mammal :P

RAKKAUS

Oletko koskaan ihastunut ystävääsi?- Ehkä juu =)
Oletko koskaan rakastanut / ihastunut jotain / johonkin, mutta et ole kertonut tälle?- Varmasti
Pelkäätkö sitoutumista?- Enpä oikeastaan
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?- En, mutta ihastumiseen kyllä

TÄNÄÄN

Mitä teet nyt?- Tätä kyselyä ja kuuntelen musiikkia, ikävöin P <3
Mitä teet myöhemmin?- Nukun, toivottavasti =)
Mitä sulla on päällä?- Sukat ja pikkarit+peitto :D
Mitä olet syönyt tänään?- Äitin naminami menun ja mummin voisilmäpullia <3

NIPPELIJUTTUJA

Minkälainen on unelma miehesi / naisesi?- Ei mitään varsinaista unelmaa, olen tyytyväinen tämän hetkiseen
Pidätkö kaljasta?- I LOVE IT!
Pidätkö siideristä?- Joskus

OLETKO KOSKAAN

Ollut vankilassa?- En
Rullalautaillut?- En
Varastanut jotakin?- Jhu :D
Potkaissut jotakuta?- Juu
Ollut tappelussa?- No jaa..
Rikkonut pulloja?- Juu
Ollut konsertissa?- Kyllä
Ollut ulkomailla?- Olen koskaan ollut ulkomailla

Paniikkihäiriö :DTiistai 24.01.2012 01:06

Mikä PSYYKKINEN SAIRAUS sinulla on?

ALKOHOLISMI

[\] minulla on pakottava tarve juoda alkoholia
[ ] kärsin vieroitusoireista, jos en saa alkoholia
[\] juon yli 16 (nainen) tai 24 (mies) annosta viikossa
[\] sanonta "Silmät liikkuu, lisää viinaa!" voisi olla minun mottoni
[ ] olen ollut hoidossa alkoholin käyttöni takia
[ ] Alko on lempikauppani
[ ] kännissä oleminen on parempaa, kuin selvänä

2½/7

MASENNUS

[ ] mielialani on ollut pitkään alakuloinen
[ ] mikään ei tunnu kiinnostavan minua
[ ] kärsin unettomuudesta TAI nukun liian paljon
[ ] minulla on itsetuhoisia ajatuksia ja/tai kuolemantoiveita
[ ] keskittymiskykynyni ja muistini on huono/huonontunut
[ ] minua ahdistaa usein
[ ] viiltelen itseäni
0/7

SKITSOFRENIA

[ ] kuulen tai näen asioita mitä muut eivät
[ ] olen sosiaalisesti eristäytynyt
[ ] minulla on ongelmia tiedon käsittelyssä, uuden oppimisessa ja kielellisessä muistissa
[ ] luulen, että television ja lehtien kautta tulee jotain viestejä minulle
[ ] tunteeni ovat latistuneet
[ ] minulla on neuroleptilääkitys
[ ] olen hyvin vainoharhainen
0/7

ANOREKSIA

[ ] painoindeksini on alle 17,5
[ ] kuukautiseni ovat loppuneet
[ ] laihdutan, vaikka olen normaali/alipainoinen
[ ] ruoka on viholliseni
[ ] liikun pakonomaisesti
[ ] nautin näläntunteesta
[ ] olen mielestäni lihava, vaikka muut sanoisivat muuta
0/7

BULIMIA

[ ] ahmin suuria määriä ruokaa
[ ] ...jonka jälkeen oksennan
[\] pelkään lihomista
[ ] hampaani voivat huonosti oksentelun takia
[ ] toisinaan liikun ja paastoan
[ ] ahmin esim. jäätelöä, keksejä, karkkia ja sipsejä
[ ] näen monet asiat ruokana (esim. maali voi näyttää vanukkaalta)
½/7

KAKSISUUNTAINEN MIELIALAHÄIRIÖ

[ ] minulla on pitkiä ja vaikeita masennuskausia
[ ] ...sekä kausia jolloin olen hyvin vauhdikas, iloinen ja ylienerginen
[ ] rahan käyttöni on holtitonta (tiettynä jaksona)
[ ] suvussani on psykooseja
[ ] reagoin ärsykkeisiin normaalia herkemmin
[ ] teen äkkipikaisia ratkaisuja
[x] välillä jään vaan sänkyyn makaamaan ja haluan pois
1/7

PANIIKKIHÄIRIÖ

[ ] olen kokenut paniikkikohtauksia
[x] ...ja voimakkaita pelkotiloja
[x] joskus pelkään sekoamista
[x] olen rynnännyt joskus jostain tilanteesta pois
[x] joskus käteni tärisevät, huimaa, sydän tykyttää...
[ ] olen pyörtynyt
[x] vältän joitakin vaikeita tilanteita
5/7

SOSIAALISTEN TILANTEIDEN PELKO

[ ] olen hiljainen ja ujo
[ ] pelkään nolaavani itseni
[ ] jännitän sosiaalisissa tilanteissa hyvin paljon
[\] vältän juhlia ja muita tilaisuuksia missä on paljon ihmisiä
[ ] tulkitsen tilanteita usein kielteisesti
[ ] en osaa/halua aloittaa keskustelua
[ ] ahdistun tulevista tapahtumista jo etukäteen
½/7

just...Tiistai 17.01.2012 03:45

Gootti
[ ] Angstaan ja/tai viiltelen.
[ ] Olen itsetuhoinen.
[\] Käytän kajaalia.
[ ] Olen kalpea.
[\] Käytän vain mustia ja/tai violetteja vaatteita.
[ ] Käytän korsettia.
[ ] Kuuntelen goottimusiikkia ja/tai black metallia.
[ ] Olen käynyt Tuska-festivaaleilla.
[ ] Piirrän itselleni kulmakarvat.
[ ] Ostan vaatteeni Morticiasta.
[x] Musta kuuluu lempiväreihini.
[ ] Minua masentaa, vaikkei sitä ole diagnosoitu.
[x] Pimeys on kaunista.
[x] Viini maistuu.
[x] Minulla on diagnosoitu masennus.
[ ] Olen masennus- tai/ja unilääkekuurilla.
= 5

Hevari
[ ] Käytän ketjuja, niittivöitä ynnä muita ulkonäön korostamiseen.
[ ] Kuuntelen mieluisesti heavy, power, thrash ja black metallia.
[x] Omistan pitkät hiukset (ainakin olkapäihin ylttyvät).
[ ] Iron Maiden kunniaan.
[ ] Cradle of Filth ja Children of Bodom ovat parhaita.
[ ] \,,/
[ ] Omistan Cradle of Filthin, Children of Bodomin tai Iron Maidenin paidan.
[x] Olen värjännyt hiukseni mustiksi.
[ ] Omistan Iron Maidenin seinälipun.
[ ] Hevarit ja heavy metal kunniaan.
[ ] Käytän nahkavaatteita.
[ ] Olen pessimistinen.
[x] Kalja maistuu.
[ ] Olen ollut Nummirockissa.
[x] Osaan karjua. (ainakin murista ;D)
[ ] Rap ei ole musiikkia.
[ ] Olen muiden mielestä pelottavan näköinen.
= 4

Metalhead
[ ]Ulkonäön korostaminen ei ole tärkeätä.
[ ] ...mutta käytän ketjuja ynnä muita.
[x] Omistan pitkät hiukset (yli olkapäiden).
[ ] Inhoan wannabe-hevareita.
[ ] Cradle of Filth on kaupallista paskaa ja Bodom teinirällätystä. Molemmat huonoja.
[x] Mikä ei tapa, sattuu, ja paljon.
[ ] Mikä ei satu, siitä saa nautintoa.
[ ] Minulla on värjäämättömät hiukset.
[ ] Tiedän metallimusiikista, ja tieto siitä on tärkeää ennen kuin alkaa hevariksi.
[ ] Hevariliimaleteille naru kaulaan ja kaivoon.
[ ] Käytän nahkatakkia.
[x] Olen realisti
[ ] Regurgitate on mahti ja goregrind on ammattilaisille suunnattua musiikkia.
[ ] Death metal on muutakin kuin örinää ja blast beattia.
[ ] Osaan öristä.
[\] Rap on musiikkia.
[ ] Grindcore, goregrind ja deathgrind eivät kuulu hevareille.
= 3 ½

Punkkari
[ ] Juon kotitekoisia alkoholijuomia.
[x] Olen usein humalassa.
[x] Käyn festivaaleilla.
[x] Olen festivaaleilla humalassa.
[ ] Minulla on punkrock-yhtye.
[ ] ...jossa kukaan ei osaa mitään.
[ ] Keikkaa tulee (silti).
[x] Olen köyhä
[ ] Olen työtön enkä käy koulua.
[ ] Omaan/haluan irokeesin.
[ ] On paljon lävistyksiä.
[ ] ...itse tai kaverin tekemiä.
[ ] Kuuntelen pääasiassa (punk)rockia.
[ ] Käytän usein farkkutakkia.
[x] Kiroilen hyvin spontaanisti.
[\] Poliisi on vihollinen.
[ ] Olen anarkisti.
= 5 ½

Hoppari
[ ] Poltan pilveä
[ ] ...ja käytän muitakin huumausaineita.
[ ] Pidän isoista koruista.
[ ] Kuuntelen vain rap ja R&B -musiikkia.
[ ] Dogtagit on jees.
[ ] Maalaan graffiteja.
[ ] Heiluttelen käsiä puhuessani.
[ ] Käytän liian isoja vaatteita.
[ ] "Isot pallit vaatii isot kuteet".
[ ] Puhun slangikielellä.
[\] Kytät on perseestä.
[ ] Olen kapitalismia vastaan.
[ ] Kommunismi kunniaan.
[ ] Vittuilen ja/tai uhkailen toisia.
[ ] Bling bling.
[x] Rikos kannattaa, jos siitä ei jää kiinni.
[ ] Olen miestennainen.
= 1 ½

Pissis
[ ] No en Gyl ol3.
[\] Siideri maistuu
[ ] Kirjoitan kirjainyhdistelmän KS usein/aina X-kirjaimeksi.
[x] Olen blondannut itseni.
[ ] Omistan napakorun.
[ ] Poltan tupakkaa.
[ ] ...ja Marlboron punainen on parhainta.
[ ] Käyn ostoksilla Vero Modassa ja H&M:ssä.
[ ] Pop ja R&B -musiikki on jees.
[ ] ...sekä kaikki mainstream-musiikki.
[x] Kavereiden halailu on kivaa.
[ ] Raksut on rakkaita, eikä mitään koiranruokaa.
[ ] Meikkaan paljon.
[ ] IRC-Galleria on irkki.
[ ] "Kai mää nyt muistan, et oon ollu kännissä!"
=2 ½

Fruittari
[ ] Minulla on Lacosten kengät.
[ ] Käytän paljon hiusgeeliä.
[ ] Raidallinen vaatetus on pop.
[ ] Minua haukutaan usein seksuaalisesti kieroutuneeksi
[ ] Kuuntelen pääasiassa mainstream-musiikkia.
[ ] Muoti on niille, kellä on makua.
[ ] Kiinnitän naispuolisten ihmisten huomion.
[ ] Olen itserakas.
[ ] Otan peilikuvia IRC-Galleriaan.
[ ] Omistan paljon vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä.
[ ] Käyn "Mesessä" vain sopimaan tapaamisista tai puhumaan "chickseille".
[ ] Kutsun naispuolisia henkilöitä kissoiksi.
[ ] René Lacoste oli hieno mies.
[ ] Lukiolaistytöt ovat kuumia.
[ ] BMW ja Mercedes Benz ovat ihania.
[ ] Laitan puntit sukkien sisään.
[x] Minulla on molemmissa korvissa koru(ja)
= 1

Emo
[x] Leikkelen/Olen leikellyt hiuksiani.
[ ] Hiukseni ovat mustat.
[ ] Olen pessimisti.
[ ] Viiltelen.
[ ] Kuuntelen emoa, emocorea, punkrockia ja kaikkea romanttisen kuuloista.
[ ] Omistan emoyhtyeiden paitoja.
[ ] Raitapaidat on jees.
[\] Käytän paljon tennareita.
[\] ...ja kajaalia.
[ ] Piirrän itselleni kyyneleitä ja viiltohaavoja.
[ ] Kuvissani on angstiset tekstit
[ ] Emotyypit ovat aika namuja.
[ ] Elämäni menee huonosti.
[ ] Olen yksinäinen.
[ ] Minulla on silmäkuvia kuvagallerioissa.
[ ]...ja mustavalkoisia portrait-kuvia.
= 2

Amis
[ ] Minulla on Toyota Corolla.
[ ] Tyttöystäväni on alaikäinen.
[ ]...ja isken vain alaikäisiä.
[ ] Ajelen paskanrinkiä.
[ ] Minulla on usein alaikäisiä takapenkillä.
[ ] ...sen toivossa, että saan niiltä.
[ ] Saatan hakea heille siideriä ja tupakkaa.
[ ] Auton tuunaaminen rocks.
[x] Olen ammatti(korkea)koulussa, teknisellä alalla.
[\] Leijona-viina on parhainta.
[ ] Isänmaa kunniaan.
[ ] Minulla on hiekkahiotut farkut.
[ ] Olen koittanut keittää laittomia alkoholijuomia kotona.
[\] Lukiolaiset on hinttejä.
[ ] Pääni on kalju tai minulla on siili.
[x] Isot tissit on pakolliset.
[ ] Ennen autoa, mopo on pakollinen.
= 3

Vammane kysely XDTiistai 25.10.2011 21:50

KUINKA TYYTYVÄINEN OLET ELÄMÄÄSI;

[ ] Sinulla on tyttöystävä/poikaystävä
[x] Olet rakastunut/ihastunut
["x"] Sinulla on oma huone
[x] Omistan kännykän
[x] Omistan iPodin/mp3
[ ] Vanhempasi ovat edelleen naimisissa
[x] Sinulla on enemmän kuin 1 paras ystävä
[ ] Teillä on takapihalla uima-allas/poreamme/tramboliini
T O T A L: 5

[x] Pukeudut niin kuin haluat
[x] Hengaat kavereidesi kanssa enemmän kuin kerran viikossa
[x] Sinulla on omassa huoneessasi tietokone/läppäri
[ ] Sinua ei ole koskaan hakattu/lyöty
[ ] Et koskaan itke useammin kuin 2 kertaa kuukaudessa
[x] Saat kuunnella musiikkia mistä pidät
["x"] Huoneesi on tarpeeksi iso sinulle
T O T A L: 5

[ ] Sinulla on enemmän kuin 50 kaveria Irc-Galleriassa
[x] Sinulla on kuvia Irc-Galleriassa
[x] Vanhempasi antavat sinulle luvan pitää Galtsuprofiilia
[ ] Keräilet kaikkea normaalia
[ ] Odotat innolla että menet kouluun/töihin
[x] Et toivo että olisit joku muu
[x] Harrastat jotain/Urheilet
[x] Teet jotain koulun jälkeen
T O T A L: 5

[x] Omistat auton
[ ] Et yleensä riitele äitisi kanssa
[x] Olet tyytyväinen ulkonäköösi
[ ] Sinulla ei ole huonoja koenumeroita koulussa
[x] Sinulla on ystäviä
T O T A L: 3

[x] Tiedät mitä maailmassa tapahtuu
[x] Välität monesta ihmisestä
[x] Osaat puhua enemmän kuin yhtä kieltä/opiskelet
[ ] Omistat lemmikin
[x] Muistat ulkoa ainakin viiden biisin sanat
[x] Sinulla ei ole vihollisia
[x] Olet ehdottomasti hyvä ihminen
T O T A L: 6

Laske vastaukset yhteen ja kerro sitten kolmella, niin tiedät kuinka tyytyväinen olet elämääsi.

72% WOHOO!!

kiss kiss kissMaanantai 28.03.2011 14:44

TEE TÄMÄ TAI ET SAA ENÄÄ IKINÄ PUSUJA !
Olen suudellut....
[x] poskelle
[x] kaulalle
[x] huulille
[x] kädelle
[x] huoneessani
[x] hänen huoneessaan
[x] eri sukupuolta
[x] samaa sukupuolta
[x] vanhempaa kuin minä
[x] ruskeahiuksista
[x] mustahiuksista
[x] blondia
[ ] kiharahiuksista
[x] sinisilmäistä blondia
[x] suorahiuksista
[ ] minua lyhyempää
[ ] jotakuta kenellä on huulikoru
[ ] jotakuta kenellä on kielikoru
[x] jotakuta kenestä välitän yhä
[x] kuka oli todella humalassa
[x] kun olin itse todella humalassa
[x] pidempää kuin minä
[x] aamulla
[x] juuri heräämisen jälkeen
[x] ennen nukkumaan menoa
[x] myöhään illalla
[x] jossakin ulkona
[x] jotakuta ketä en halunnut suudella
[x] joka seurusteli jonkun muun kanssa
[x] sängyllä
[ ] heti sen jälkeen kun olin suudellut jotakuta muuta
[ ] hautausmaalla
[ ] koulussa
[x] seinää vasten
[ ] esityksessä
[x] rannalla
[x] altaassa
[x] sateessa
[ ] jotakuta kenellä on sukupuolitauti
[x] autossa
[ ] lentokoneessa
[ ] elokuvissa
[x] julkisella paikalla
[ ] kylpyhuoneessa
[x] pimeässä
[ ] katolla
[ ] veden alla
[ ] kun sinä/hän ajoi
[x] täysin tuntematonta
[ ] vanhainkodissa
[x] suihkussa
[x] puistossa
[x] kahden kesken
[x] kun ihmiset katselivat

[Ei aihetta]Perjantai 14.01.2011 22:00

Kerro pojasta , jota viimeksi ajattelit :

1. Oletko nähnyt hänet tänään?
- No olen ;)

2. Voisitko halata häntä?
- Tiätty

3. Millon viimeksi huusit hänelle?
- hNo en oo huutanu :D

4. Oletteko olleet saunassa yhdessä?
- Joo ^^

5. Milloin näitte ensimmäisen kerran?
- Emmä muista...

6. Mitä mietit kun näit hänet ensimmäisen kerran?
- Jaa jaa...

7. Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä?
- Noup

8. Oletko vihannut häntä joskus?
- No miks olisin? :)

9. Oletko pussannut häntä?
- olen olen :)

10. Oletko itkenyt hänen takiaan?
- Enpä ole : )

11. Oletko ihastunut häneen?
- No myönnettäköön ;)

hmmmTiistai 28.12.2010 02:48

Our psychological state allows us to see only what we want/need/feel to see at a particular time.
What five words do you see?

Leave
Fool
Hate
Man
Kiss

Kun olet vihdoin omillasi
niin kuin unelmoit
niin mitä silloin teet
kun olet vihdoin vapaa
vapaa lähtemään
niin minne silloin meet

Ei sido enää mikään
kahle jos lähdet näin
kun koko mennyt maailma
kauas taakse jäi
vaan mitä silloin teet
minne silloin meet
kun olot vihdoin vapaa
vapaa lähtemään

Kun vapauden tuulet
niin kutsuvina soi
niin mitä silloin teet
kun olet vihdoin varma
ettet jäädä enää voi
niin minne silloin meet

Ei sido enää mikään...

Kun suljet oven hiljaa
miksi pyyhit kyyneleitä
vieläkö kaipaat heitä kuitenkin
kun istut yksin huoltamolla
miksi sun on paha olla
vieläkö mietit missä väärin teit
kun olet vihdoin vapaa
vapaa lähtemään

Hän pöllii ne siskoltaan..Torstai 28.10.2010 03:55

1. Selitä neljällä sanalla miksi viimeksi oksensit?
- Minä en voi muistaa

2. Kuka luultavasti puhuu sinusta tällä hetkellä pahaa?
- Hmm.. En osaa sanoa

3. Onko joku ihastunut sinuun?
- No ainaki rakasutunu ;)

4. Mitä ovat tämän illan suunnitelmat?
- No tälle illalle; Nukkumaan

5. Jos olisit sairaalassa, tulisiko ykkösfacebookfavourittisi katsomaan sinua?
- Tulisi varmasti! :)))

6. Pyysikö sinua elämässäsi eniten sinua satuttanut henkilö sinulta anteeksi?
- En mä oikee tiiä kuka mua on elämässäni eniten satuttanu, mut jos meititään yhtä ni... yritti mut ei se saanu anteeks sitte :))

7. Rehellisesti, mitä todella haluat juuri nyt?
- Mitä nainen tähän aikaa haluaa;) (00.37)

8. Kello 04.00, kännykkäsi soi. Kuka soittaa?
- Nanna tai tai tai... Nii ;)

9. Onko joku jota et koskaan unohda?
- ONNN!!

10. Onko sinulla ystävä jolle voit kertoa asioita ja olla varma että hän ei kerro eteenpäin?
- On onnekseni :))

11. Oletko koskaan suudellut ketään joka nimi alkaa J:llä?
- Olen

12. Tietääkö kukaan muu salasanaasi?
- Ehkä ;)

13. Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä?
- Tulee ;)

14. Oletko päässyt syliin viimeisen 5 päivän aikana?
- Olennnn ♥

15. Missä olet kahden tunnin päästä?
- Vetämäs vähä unta kaalii ^^

16. Minkälaisen unen näit viimeksi?
- Jtn mis ajoin diesel autoo ja unohin hehkuttaa sitä O_o

17. Montako ystävää sinulla on elämäsi aikana ollut?
- Onhan noita.. :)

18. Mikä on lempivaatteesi?
- Lökäpöksyt, tissipaidat, toi yks mekko :))

18. Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit?
- Mummua ja pappaa... ja riisi- ja perunapuuroo

19. Koska viimeksi teit kukkaseppeleen?
- Jaa-a..

20. Montako laukkua omistat?
- Rakastan niitä, päätelkää siitä (^^)~~

21. Monetko kengät omistat?
- Rakastan niitäkin (^^)~~

22. Koska olet viimeksi vetänyt "perskännit"?
- öö... heinäkuus?

23. Vastakkaisen sukupuolen tärkein ulkonäöllinen seikka?
- Simmu(t)

24. Oletko nyt ihastunut?
- No rakastunu ainaki ;))

25. Haluaisitko seurustella?
- Haluan ;)

26. Olitko tänäkesänä kesätöissä?
- Olin

27. Kenen kanssa tekstailet useimmin?
- Erään rakkaan ;))

28. Miksi vietät joulua?
- Koska kaikki kokoontuu yhteen ja saa hyvää ruokaa ja lahjat kaupanpääl ;))

30. Aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt?
- Taidan olla aikuinen ;)

31. Mitä mieltä olet homoista?
- I♥Gays

32. Mitä aiot tehdä huomenna?
- Mennä kouluun ja sit käymää keskustas :))

33. Ketä ihailet?
- Hmm... Ihmisiä jotka uskaltaa vaan repästä ja tehä kaikkee mitä sit haluaaki :))

34. Kuka viimeksi soitti sinulle?
- 2mas

35. Kuka viimeksi lähetti sinulle tekstiviestin?
- Äiti ^^
36. Kissa vai koira?
- Koira!

37. Käytätkö aina turvavyötä
- Aina, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta

38. Vietätkö tulevaisuutesi todennäköisesti yksin vai parisuhteessa?
- Parisuhteessa :))

39. Vaihdatko helposti puhelinnumeroa uusien tuttavien kesken?
- Vaihan :)

40. Paras naapurisi?
- En minä tunne heitä lainkaan!

41. Oletko ikinä värjäyttänyt ripsiäsi?
- E..

42. Pidätkö valokuvaamisesta?
- Pidän pidän :)

43. Käytätkö converseja?
- Käyttäisin jos olisi, tennareita kyllä

44. Onko footbaggaily kivaa?
- Ja mikä oli?

45. Mitä eroa on ystävillä ja kavereilla?
- Kaverit soittaa ovikelloa ja tulee sisälle, istuu pyydettäessä, ystävät tulevat ovesta sisään ja menee löhöämään sohvalle ^^

46. Millainen olet aamuisin?
- useimmiten väsyny, saatan olla hiukan aamukiukkuinen, harvemmin tosin :)

47. Kuinka monta kertaa sinut on lävistetty?
- 5 noi niiku ammattilaisen käsistä ja sit muutama ilman ammattilaista

48. Koska menet seuraavan kerran ulkomaille?
- Kesällä toivottavasti Españaan ^^

49. Omistako crocsit?
- Ainaki Neljät ^^

50. Miten hiuksesi ovat nyt?
- Pyyhkeessä sisällä :D

51. Koska joit viimeksi kaakaota?
- Maanantai illalla ^^

52. Onko sun sänky nyt pedattu?
- Ei olé

53. Minkä väriset lakanat sulla just nyt on?
- Mustat :)))

54. Minkä vaatteen ostit viimeksi ja kuinka paljon se maksoi?
- Tunika, 7€

55. Onko sinulla salaisuuksia jotka voisivat kauhistuttaa muita ihmisiä?
- ON!
56. Romanttinen koti-ilta vai huuruinen bileilta?
- Saisinko molemmat kiitos ♥

57. Luonne vai ulkonäkö?
- Tä on helppo; Luonne
58. Mitä kolmannessa viestissä kännykässäsi lukee?
- Ei kerrota teille ^^

[Ei aihetta]Torstai 21.10.2010 20:58

M I N Ä

Montako kirjainta nimessäsi on? :: 6
Minkä ikäinen olet? :: 18
Poltatko? :: Ehkäpä ;)
Oletko ikinä ollut humalassa? :: Juu
Pidätkö koulusta? :: Ömm... pakkos e o käydä
Minkälaiset hiukset sinulla on? :: Joku violetinpunasensävynen musta+ my cute vaalee tyvikasvu
Kuka on mielestäsi paras näyttelijä? :: no emmää tiiä
Tykkäätkö kauhuelokuvista? :: RAKASTAN <3
Pusu, suudelma, vai nuoleminen? :: Suudelma <3
Oletko neitsyt? :: oota ku mä mietin... EN
Minkä värinen paita sinulla on nyt? :: sinisillä ja harmailla raidoilla varustettu
Missä asut? :: Turussa
Lempivärisi? :: Musta ja punasen eri sävyt =)

R A K K A U S

Oletko ihastunut tällä hetkellä? :: a paljon olenki ^^
Entäpä rakastunut? :: OLEEN <3
Siviilisäätysi? :: Ei kuulu pojat teille ^^
Voisitko kuolla jonkun puolesta? :: Voisin
Onko joku joskus särkenyt sydämesi? :: O.. yäk, onneks se o ehjätty =)
Oletko sinä ikinä särkenyt kenenkään sydäntä? :: Vissii ehkä?
Onko kukaan ihastunut sinuun tällä hetkellä? :: On...
Kuinka montaa poikaa/tyttöä olet suudellut viimeisen kahden vuoden aikana? :: öö... yhteensä molempia ehkä.. 20-25
Voisitko mennä naimisiin rahasta? :: Nevah!
Onko rakkauselämäsi vilkasta? :: On se nyt ainaki <3
Millainen oli ensisuudelmasi? :: se oli vaa pusu ja mua jännitti kauheesti :D
Pitkä suhde, vai monta lyhyttä? :: Pitkä <3
Onko romantiikka tärkeää suhteessa? :: Saattaa se tärkeää ollakkin muttei välttämätöntä =)

Y S T Ä V Y Y S

Onko sinulla yhtä parasta ystävää? :: On mulla Nanna ja Annina
Onko sinulla paljon kavereita? :: yllättävän paljon :)
Kenen kanssa liikut koulussa? :: Suurimmaks osaks yksi, välil Nannan ja yhe Jennin
Onko sinulla ystävää jonka olet tuntenut pienestä asti (alle kouluikäisestä)? :: Ei taida olla :F
Nimeä kolme ystävää, joiden kanssa sinulla on parhaat muistot? :: Nanna, Annina ja Katja
Oletko ikinä pettänyt ystäväsi luottamusta? :: Olen.. :( sain sen onneks takaisin <3
Menevätkö uudet ystävät vanhojen edelle? :: Ei
Jos voisit mennä ajassa taaksepäin, muuttaisitko jotain ystäviisi liittyvää? mitä? :: Muuttaisin, en olis koskaan tutustunukkaa Jussiin ja tutustuttanu sitä kehenkää!!
Kehen pystyt luottamaan 100%? :: Nannaan <3 Ja Tuomaksenkin =)
Voisitko lyödä ystävääsi? :: En, ehkä ravistaa vähä ett tajuis jtn :'D
Pidetäänkö sinua luotettavana ystävänä? :: Pidetään =)

M U U
Harrastatko mitään? :: Kv.. ja sit on näit "urheilullisii" harrastuksii ;))
Minkälainen perhe sinulla on? :: Mä en oikeestaa tiiä ketkä mun perheeseen kuuluu
Missä haluaisit asua? :: Sielä missä nytkin, mut ottaisin sinne erään ihanan <3
Oletko tyytyväinen elämääsi? :: Nyt mä olen, Erittäin <3
« Uudemmat -