IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

FORMULA 1Sunnuntai 24.08.2008 22:01

Saatiin sitten MM-sarjaan taas yksi uusi rata, jolla on lähes mahdotonta ohittaa... Miksei kukaan voi suunnitella rataa, jolla pääse ohi muutenkin kuin varikkokäyntien aikana? Valencian katuradalla ainokaisen kunnon ohituksen esitti Nakajima. Massa oli ihan pitelemätön, vain Hamilton onnistui jotenkin sinnittelemään perässä. On se vaan kumma, ettei Heikki ikinä pääse mihinkään... ja mikäs sillä Räikkösellä oikein oli, kun ei kulkenut? Positiivista oli nähdä taas BMW kärkiporukassa. Hyvä, hyvä :). Jos Massan kisa oli täydellinen, samaa ei voi sanoa Räkästä. Ensin Heikki pääsee startissa ohi, sitten toisella varikkostopilla Kimi hätäilee ja ajaa mekaanikon yli ja lopulta pari kierrosta myöhemmin hajoaa moottori. Joskus käy näin. Massan voittoa lukuunottamatta Ferrarilla oli kyllä synkkä sunnuntai. Mistä mahtaa johtua, ettei Ferrarin moottori kestä kahta peräkkäistä kisaa? Unkarissa hajosi Massan kone ja nyt meni Räikköseltä. Spassa lienee sitten taas Felipen vuoro. Fernando Alonson toinen kotikisa päättyi jo ensimmäisissä mutkissa kun joutui Nakajiman jyräämäksi :(. Oli myös harmi, ettei Toyota toiminut superpehmeillä renkailla, olisi ollut kiva nähdä Glock taistelemassa Kubican ja Kovalaisen kanssa palkintosijasta. Kisan ylivoimaiseen voittoon ajoi Massa. Tuomaristo päätti vasta kisan jälkeen tuleeko Massan ja Sutilin välisestä varikkoinsidentistä rangastuksia. Massalle ei tullut, mutta Ferrari sai sakkoa 10 000 euroa ja nuhtelut päälle. Kisan ylivoimainen kakkonen oli Hamilton. Kolmanneksi ajoi Kubica :) ja Heikki oli neljäs. 5. Trulli, 6. Vettel, 7. Glock, 8. Rosberg. Taistelu maailmanmestaruudesta jatkuu tasaisena. Hamilton johtaa Massaa kuudella pisteellä. Räikkönen on seitsemän pistettä Massasta ja kahden pisteen päässä Räkän niskaan hengittää Kubica. Kubicasta Kovalaiseen onkin sitten 12 pistettä ja mainitaan nyt vielä Heidfeld, joka on kaksi pistettä Heikin takana. Heidfeldin ero Hamiltoniin on kyllä jo sitten 29 pistettä. Kisoja on kuitenkin jäljellä vielä kuusi kappaletta, joten ei tässä nyt vielä pidä ketään unohtaa, vaikka hyvin epätodennäköiseltä näyttääkin. Olen tässä taas mietiskellyt, että kelle sen mestaruuden mieluiten soisi kärkikolmikosta, niin tällä hetkellä olen Lewisin kannalla. Nyt on sellainen tilanne, ettei mulla ole mitään sitä vastaan. Se voi kyllä muuttua vielä moneen kertaan kauden aikana. Toivottavasti BMW keksii jotain niin saadaan kauden päätteksi vielä yllätysmestari!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.