IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

ROADRACINGSunnuntai 29.06.2008 00:03

Tänään ajettiin Assenissa, joten kisat olivat jo näin lauantaina. Eipäs paljon riemun hetkiä nähty... Epävakainen keli, välillä tuli sade kuuroja ja sitten taas kuivui. 125 kuutioisissa jouduttiin ottamaan uusintastarttikin sateen takia. Di Megliolla oli jotain pieniä ongelmia. Podiumin valoitti tällä kertaa vanhukset eikä teinit. Vaihtelu virkistää, mutta ei silloin kun ykköspallilla irvistää Talmacsi... >:( Toinen oli Olive ja Corsi kolmas. 4. Cortese 5. Smith 6. Rabat 7. di Meglio 8. Iannone. Mike johtaa MM-sarjaa, mutta ero kaventui 16 pisteeseen.
250 kuutioisten startti viivästyi, kun juuri ennen lämmittelykierroksen alkua alkoi sadekuuro. Kisa oli sitten ”wet race”, mutta kaikki tai ainakin melkein kaikki lähtivät kuitenkin kisaan slikseillä. Kallion kisa alkoi hyvin ruudusta 11 ja Mika taisteli sijasta kolme, mutta sitten alkoi ongelmat. :( Lüthi lähti heti karkuun ja sai yli kahden sekunnin eron. Bautista ja Simoncelli saivat osumaa lähdön jälkeen ja putosivat useamman sijan, mutta Bautistan kuitenkin onnistui nopeasti lähteä Lüthin takaa-ajoon. Kallio valui alaspäin riekaleisella takarenkaalla, eikä voinut sille yhtään mitään. Bautista sai Lüthin kiinni ja paineli ohi, kunnes alkoi taas sadekuuro ja yhtäkkiä Lüthi olikin taas sekunnin Bautistan edellä. Lopulta Bautista meni kuitenkin menojaan. Bautista siis voitti ja Lüthi oli toinen. Kolmanneksi ajoi, valitettavasti, Simoncelli... >:( Se ei ole vieläkään mennyt parturiin... 4. Debon 5. Barberá 6. Aoyama 7. Kallio :( 8. Takahashi. Pasini kaatui. Kallion MM-johto säilyi vielä, mutta, kiitos rengasvian, ero Simoncelliin on vain yksi piste.
Motogp:n kisa oli aika tylsä. Nyt se sitten taas alkaa, meinaa Ducatin ylivoima... Mua ärsyttää kun se Stoner taas tulee niin per**leesti ja voittaa joka hel**tin kisa viidellä minuutilla... V**tu... Rossi teki temput lähdön jälkeen ekoissa mutkissa ja meni nurin, kaataen samalla de Puniet’in. Hetken päästä kaatui myös de Angelis. Rossi pääsi jatkamaan kisaa. Ainoaa kunnon taistelua käytiin yhdessä vaiheessa sijasta neljä Dovin, Nakanon ja Vermeulenin kesken. Viimeisen kierroksen viimeisessä shikaanissa Hayden hyytyi ja Edwards kiitti. Viime vuonna herrat taistelivat voitosta ja samaisessa mutkassa molemmat menivät leveäksi, mutta vain Hayden sai pidettyä pyörän pystyssä ja voitti kisan Edwardsin kirotessa hiekalla. Tänään kisan kuitenkin voitti herra Keijo Kivinen... >:( toiseksi ajoi Pedrosa :) Edwards oli kolmas ja Hayden neljäs. 5. Dovizioso :) 6. Lorenzo... 7. Vermeulen 8. Nakano. MM:ää johtaa nyt Pedrosa ja ero Rossiin on neljä pistettä. Ja se perhanan Stoneri on enää vaan 29 pojoa Danista... >:( Tämä vuosi on Pedrosan vuosi, ***kele!

[Ei aihetta]Lauantai 28.06.2008 18:55

TUNTEELLINEN "Ei tää voi olla totta, itkettää taas"
(/) Minut saa helposti itkemään
( ) Saatan ottaa asiat liian raskaasti
( ) Itken heti, jos minulla on riitaa kumppanini kanssa
(x) Läheiset ihmiset ovat minulle tärkeitä
( ) Kerron usein muille, kuinka paljon heistä välitän
(/) Tunnen ihmisiä kohtaan joskus pientä sääliä
(/) Kirjoitan paljon tunteistani
( ) Puhun paljon tunteistani
= 2½

KUUNTELIJA "Kyllä se varmaa siitä.."
(x) Kuuntelen mielummin kuin puhun
( ) Minulle kerrotaan paljon luottamuksellisia asioita
( ) Minusta ollaan sanottu, että olen hyvä kuuntelija
( ) Moni ihminen luottaa minuun
( ) En kauheasti puhu muista pahaa, koska olen vähän kaikkien kaveri
( ) Tuen ihmisiä
(/) Autan ja neuvon ihmisiä
( ) Olen usein huolissani ystävistäni
= 1½

HILJAINEN/VETÄYTYVÄ "Hmm, nii.."
(/) Perussanasto: "joo, hmm, en tiiä, ei, öö.."
(x) Olen yleensä aika vetäytyvä
(x) En tykkää puhua isossa porukassa
(/) Minusta ei välillä oikein saa mitään selkoa..
( ) En puhu ihmisille, jotka eivät minua kiinnosta
(x) Saatan olla ehkä hiukan ujo..
(/) Sosiaalliset tilanteet tuottavat minulle ongelmia
( ) Jännitän yleensä puhuessani tai kertoessani jotain asiaa.
= 4½

VITTUUNTUNUT "Ei perkele, missä mun röökit on?"
( ) Minulla on usein huono päivä
( ) Vituttaa vielä rankemmin kuin eilen..
( ) Aamut ovat minulle hurjan vaikeita
( ) En keksi mitään järkevää syytä aikaisille kouluaamuille
( ) Olen hurjan negatiivinen
( ) En nää yleensä asioissa hyviä puolia
( ) En usko parempaan huomiseen
( ) Tää testiki pisti vituttamaan..
= 0

PAHIS "Mulle sä oot yhdentekevä.."
( ) Mitä teen, sen tekevät muut perässä
( ) Poltan ja juon
( ) Minua ollaan sanottu tunteettomaksi
(/) Maailma on kasvattanut minulle erittäin kovan kuoren
( ) Olen ilkeä ihmisiä kohtaan, jotka ovat minua kohdelleet väärin
( ) Olen ilkeä ihmisiä kohtaan, joita en edes tunne
( ) En ole kamalan suvaitsevainen..
(/) Olen ehkä pikkuisen itsekäs
= 1

MASENTUNUT/ALAKULOINEN "En jaksa enää ees huutaa.."
( ) Minulla on todettu masennus
( ) Minulla on masennus, vaikkei sitä ole todettu
( ) Minulla on lukihäiriö tai jokin muu
( ) Olen usein surullinen
(/) Kuuntelen surullista musiikkia
(/) Menneisyydessäni on paljon ikäviä asioita
(/) Joku on satuttanut minua todella pahasti
(/) Masennukseni johtuu asiasta, mistä en ole kaikille muille edes uskaltanut puhua
=2

POSITIIVINEN "Koitetaa piristyy, ei maailma tähä kaadu"
( ) Olen hurjan positiivinen
(/) Ajattelen asioiden positiivisiä puolia
( ) Muita ehkä jopa hiukan ärsyttää positiivisuus
( ) Kun ystävältäni kysytään millainen olen, he sanovat että positiivinen
(/) Vaikka maailma olisi väärinpäin, kaikki sodat käynnissä ja jotkin muut asiat pielessä, yrittäsin ajatella positiivisesti
( ) Minusta negatiivisuus on yliarvostettua..
(/) Olen aina kamalan pahoillani asioista
( ) Yritän ehkä peittää positiivisuudellani jotain..
= 1½

PERIAATETYYPPI/SUORAANSANOJA "Saanko sanoo suoraan.."
(/) Minulla on paljon periaatteita
( ) En poikkea periaatteistani
( ) Minulla on ollut jo aika kauan samat periaatteet
( ) Anteeks, mut jonkun tarvii puhua suoraan..
( ) Inhoan ihmisiä, jotka eivät voi tulla sanomaan asioita päin naamaa
( ) Inhoan matkimista
( ) Minulla on vankat mielipiteet asiasta, enkä pelkää ilmaista niitä
( ) Yritän silti olla sovussa muiden kanssa ja sopia riidat
= ½

TEESKENTELIJÄ/VIHATTU "Mikä teillä on mua vastaan?"
( ) Olen joskus valehdellut ystävälleni ja joudun kärsimään siitä vieläkin..
(?) Minusta puhutaan paljon pahaa
(/) Minua saatetaan hiukan kiusata
( ) Ihmiset katsovat minua usein ilkeästi
( ) Olen silti itsekin ilkeä ja juonitteleva
( ) Ihmiset luulevat etten ole herkkä, mutta minussa on oikeasti herkkä puoli
( ) En välitä, jos joku vihaa minua/puhuu pahaa minusta
( ) Satuta mua, saat tuplana takaisin.. Kosto elää.
= ½

Tuppisuu, olipa yllätys ;)

[Ei aihetta]Tiistai 24.06.2008 00:06

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.
Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.
Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.
Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.
Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.
Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.
Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.
Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.
Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.
Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.
Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.
Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.
Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.
Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.
Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.
Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.
Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.

Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot homofobian olevan väärin.

[Ei aihetta]Maanantai 23.06.2008 23:57

Laita Media Player tai muu soitto-ohjelma shufflelle, ja listaa 20 ensin tulevaa biisiä. Älä skippaa yhdenkään yli.
Vastaa sitten kysymyksiin.

1. 30 Secons to Mars - From Yesterday
2. Brian Littrell - In Christ Alone
3. Willie Nelson - Unchained Melody
4. Backstreet Boys - I Need You Tonight
5. *N Sync - I'll Be Good for You
6. Jefferson Airplane - White Rabbit
7. Darren Hayes - Insatiable
8. Stevie Ray Vaughan and Double Trouble - The House Is Rockin'
9. Good Charlotte - Change
10. Linkin Park - Don't Stay
11. Muse - Map of the Problematique
12. Neljä Ruusua - Sukellus
13. Poets of the Fall - Locking Up the Sun
14. Green Day - No One Knows
15. Mr. Big - Burn
16. Lifehouse - Better Luck Next Time
17. Muse - Take a Bow
18. Lynyrd Skynyrd - Freebird
19. Sonata Arctica - Champagne Bath
20. The Offspring - Staring at the Sun

Tuoko biisi numero 6 sinulle mieleen muistoja ?
- En nyt sanoisi muistoja, mutta siitä tulee aina mieleen kun Gordon Walker puukotti Scott Careyn kuoliaaksi

Osaatko biisin numero 20 sanat ulkoa ?
- En todellakaan osaa

Kumpi on parempi - biisi nro 14 vai 1 ?
- Kyllä mä sanon, että ykkönen

Onko biisin numero 19 esittäjä kaunis / komea ?
- En tiedä, mutta en usko

Milloin kuulit ensimmäisen kerran biisin numero 15 ?
- Hmmm... On siitä jo muutama vuosi

Kuuluuko biisin numero 4 esittäjä suosikkeihisi ?
- Aaawwwww... <3

Kenelle omistaisit biisin numero 13 ?
- Älä kysy noin vaikeita

Missä mielentilassa kuuntelet biisiä numero 3 ?
- Kuuntelen juuri nyt... Tommonen herkkisbiisi

Voisitko soittaa biisin numero 10 häissäsi ?
- Enpä usko

Miten luokittelisit biisin numero 17 ?
- En muista miten se menee...

Kumpi on parempi: biisi numero 2 vai 16 ?
- Valitsen kappaleen 16

Oletko joskus itkenyt / nauranut biisille numero 8 ?
- Ehkä

Mihin tilaisuuteen biisi numero 11 sopisi ?
- En muista miten toi biisi menee!

Mikä on mielipiteesi biisistä numero 12 ?
- En muista sitäkään!

Kumpi on parempi: biisi numero 7 vai 18?
- Nyt tuli paha... Friiibööööödddd

Oletko kuullut biisin numero 5 livenä?
- En ole

Onko biisi numero 9 sinulle tärkeä?
- Ei kun en muista miten menee... -.-

Nimeä komen parhaan kappaleen numerot?
- Ykkönen, kolmonen ja ööö... laitetaan kolmetoista

FORMULA 1 / ROADRACINGMaanantai 23.06.2008 19:27

Formuloilla ajettiin eilen Magny-Coursissa ja ratamoottoripyörillä Doningtonissa.
Piikkien kisaa en oikein seurannut kuin puolella korvalla. Doningtonissa, jossa karkuun ei helpolla pääse, se kuitenkin tapahtui Iannonen ja Reddingin yhteistyöllä. Di Meglio lähti vasta ruudusta 20, mutta nousi vauhdilla ylöspäin. Iannone meni jossain vaiheessa nurin ja siinä olikin sitten Scottilla helppoa ajaa voittoon. Talmacsia ei näkynyt missään, joten tuli kaiketi keskeytys, harmi... x)
Voittaja oli siis Redding, joka vissiin joku juuri ja juuri 15 vuotta täyttänyt kakara, niin kuin melkein kaikki muutkin... 2. di Meglio :) 3. Marquez 4. Gadea 5. Corsi 6. Koyama 7. Olive 8. Nakagami. Mike-poika johtaa nyt MM:ää 23 pisteellä.
Kaksiviisikymppiset jäi näkemättä, kun tulivat formuloiden kanssa samaan aikaan. Kyllä ketuttaa, oli vissiin upea kisa Mikan osalta. Kallio lähti ruudusta 14 ja oli 15 kierrosta ennen maalia vajaat 10 sekuntia kärjestä. Kärjessä ajoivat Bautista ja Simoncelli. Molemmat pysyivät radalla, mutta niin vain Mika tuli, näki ja voitti! Wtf? Mä olisin halunnut nähdä ton kisan!!! >( 1. Kallio 2. Simoncelli 3. Bautista 4. Barberá 5. Lüthi 6. Aoyama 7. Debon 8. Simon. Mitäs Pasinille mahtoi tapahtua? Kallion MM-johto Simoncelliin kasvoi nyt kahdeksaan pisteeseen. :)
Motogpkin meni jostain syystä vähän ohi... Stoner karkasi ja kakkossijasta taistelivat Pedrosa ja Rossi. Takana kurvailivat Edwards ja Dovi ja taaempaa taistelivat Hayden ja Lorenzo... Voittoon ajoi Stoner... 2. Rossi... 3. Pedrosa 4. Edwards 5. Dovizioso :) 6. Lorenzo... 7. Hayden 8. Vermeulen. MM-taistelussa Rossi johtaa Pedrosaa 11 pisteellä. Go Dani!
Sitten fomuloita... Ferrarit eturivissä huonomassa järjestyksessä, Alonso kolmosena, Heikki ruudussa 10 ja Hamppi 13. No, niin kuin pelkäsin, Ferrarit menivät ihan menojaan ja väärässä järjestyksessä. Hamilton jumittui Piquet’n taakse ja onnistui hankkimaan itselleen varikonläpiajorangaistuksen. Olisi se nyt voinut olla ottamatta sitä rangaistusta... Räkä oli ajamassa voittoon, mutta mutta...voihan pakoputki sentään! ;) Massa kiitti ja painoi ohi, mutta valitettavasti Trulli ei pystynyt samaan. Olisi nyt edes hajonnut se auto, mutta ei... No, aina ei saa mitä haluaa... Alonso kisavauhti oli hukassa ja sitten vielä viimeisellä kierroksella(?) Adelaidessa joku helv*tin Force India ei nähnyt Alonsoa ja Piquet pääsi ohi... No, sai Alonso sentään kaikkien aikojen kuudentena kuskina kasaan 500:nnen MM-pisteensä :) 1. Sössömassa... 2. Räkä... 3. Trulli 4. Kovalainen 5. Kubica 6. Webber 7. Piquet 8. Alonso. MM-tilanne on mielenkiintoinen: Massa johtaa, mutta eroa Kubicaan on vain kaksi pistettä, Räkä on kärjestä viisi pistettä ja Lewis kymmenen. Paras voittakoon, kunhan se ei ole Ferrari, eikä mieluusti myöskään Hamilton! ;)

[Ei aihetta]Torstai 19.06.2008 23:42



Harry Potter
[x] Minulla on silmälasit
[x] Ja syntymämerkki
[/] Olen suhteellisen varakas
[ ] Jompi kumpi/kumpikin vanhempani on kuollut/muuten ollut poissa elämästäni
[ ] Äitini siskon perhe on/oli osittain inhottava
[ ] Minulla on todella kiva setä
[/] Minulla on kovin itsepäiset hiukset
[ ] Rupean huutamaan herkästi
yht: 3

Hermione Granger
[ ] Olen todella hyvä koulussa
[x] En halua rikkoa koulun sääntöjä
[ ] ...Mutta rikon niitä silti, ainakin joskus
[ ] Pyrin puolustamaan niitä, jotka ovat sorrettuja ja väheksyttyjä
[/] Ystäväni kopioivat minulta usein läksynsä
[ ] ... Vaikka sanon, että se on väärin
[/] ...Ja annan heidän silti tehdä sen
[x] Minulla on ruskeat hiukset ja/tai silmät
[ ] Olen ahkera
yht: 3

Ron Weasley
[ ] Olen köyhästä perheestä
[ ] Perheeni on suuri
[ ] Äiti on meillä se, joka määrää
[/] Inhoan ja/tai pelkään hämähäkkejä erityisen paljon
[x] Olen rohkea, vaikka en siltä usein vaikutakaan
[x] Jätän usein läksyt viimetippaan
[/] Ja (silloinkin) saatan kopioida ne ystävältäni
[ ] Minulla on punertavat hiukset ja/tai pisamia
yht: 3

Neville Longbottom
[/] Olen huono koulussa
[ ] Olen helppo kohde kiusaamiselle
[ ] Olen yksinäinen
[x] Olen hiljainen tai ujo
[ ] Unohtelen asioita
[ ] Olen kiinnostunut kasveista
[ ] Olen sisimmässäni rohkea, vaikka ei päälle päin uskoisikaan
[x] Olen uskollinen
[ ] Olen hyvin kömpelö
yht: 2½

Draco Malfoy
[ ] Olen kovin seksikäs, ja tiedän sen
[ ] Minulla on oma pieni ihailijajoukkoni
[ ] Ystäväni tekevät kaikki asiat puolestani
[ ] Olen rikkaasta perheestä
[ ] Olen ainut lapsi
[ ] Olen johtaja-ainesta
[ ] Inhoan rehtoriani
[ ] Saatan olla kiero tai ilkeä
[ ] Halveksin tummaihoisia
yht: 0

Severus Kalkaros
[x] Minua koulukiusataan/on koulukiusattu
[x] Saatan olla hyvinkin puolueellinen
[ ] Hiukseni ovat mustat ja/tai rasvaiset
[ ] Jotkut epäilevät minun olevan sekaantunut johonkin laittomaan
[ ] Puhun hiljaa ja hitaasti
[ ] Olen ehkä ilkeä
[ ] Omistan salaperäistä vetovoimaa
[ ] Olen jo pitkään havitellut jotakin
[ ] Ja vihdoin sain sen jonkin
yht: 2

Dobby kotitonttu
[ ] Palvelen usein toisia
[ ] Ihailen suuresti erästä henkilöä, teen mitä tahansa hänen vuokseen
[ ] Minulla on hieman oudohko pukeutumistyyli
[ ] Toisten on helppo komentaa minua
[/] Minulla on suuret silmät ja/tai korvat
[ ] Ääneni on vikisevä
[ ] Lajitoverini halveksivat minua pukeutumistyylini vuoksi
[ ] Rankaisen itseäni tehdessäni väärin
[ ] Olen hyvin pieni
yht: ½

Oljo
[x] Olen hieman höperö
[ ] Olen suvulleni uskollinen
[/] Äitini on minulle hyvin tärkeä henkilö, kunnioitan häntä
[ ] Arvostelen usein toisia
[/] Osaan sanoa pahasti
[/] Useat ihmiset eivät pidä minusta
[ ] Mutta se ei haittaa, koska he ovat itsekin tyhmiä
[ ] Tiedän henkilön, joka ei ole minua vastaan, vaikka hänen ystävänsä ovat, mutta silti en pidä hänestä
[ ] Vaan haukun häntä, kuten hänen ystäviäänsäkin
yht: 2½

Nymfadora Tonks
[ ] Hiustyylini muuttuu usein
[ ] Usein se on hyvinkin villi
[ ] Olen kömpelö
[x] En ole koskaan ollut hyvä/tehokas siivoamisessa
[/] Kaikesta huolimatta olen mukava
[ ] Saatan ihastua reilusti vanhempiin ihmisiin
[/] Tykkään auttaa muita
[ ] Aina apuani ei kuitenkaan oteta vastaan
[x] Olen yleensä iloinen
yht: 2

Alastor "Villisilmä" Vauhkomieli
[ ] Olen kyyninen
[ ] Toinen silmäni on/haluaisin sen olevan erivärinen kuin toinen
[ ] Tutkin tarkkaan kaiken, mitä syön
[ ] Alituinen valppaus!
[ ] Nenäni on hyvin outo
[ ] Näytän ehkä hieman rähjäiseltä
[ ] Pelottavalta, jopa
[ ] Juon usein alkoholia
[ ] Joku on esiintynyt minuna
yht: 0

Gilderoy Lockhart
[ ] Huoneeni on täynnänsä kuvia minusta itsestäni
[ ] Olen helvetin hyvännäköinen
[ ] Ja tiedän sen itsekin
[ ] Olen voittanut jotakin hyvän ulkonäköni ansiosta
[ ] Ihmiset pitävät minua rohkeana
[ ] Mitä en oikeasti ole sitten nimeksikään
[ ] Valehtelen alituiseen
[ ] Minulla on pepsodenthymy
[ ] Usea on ihastunut minuun
yht: 0

Luna Lovekiva
[ ] Näytän uneksivalta
[ ] Uskon asioihin, joihin muut eivät usko
[ ] Mutta se ei vaikuta siihen, uskonko itse
[ ] Koska isä sanoo, että ne asiat ovat totta, niin silloin ne ovat
[/] En ole kovin suuressa suosiossa, mutta en silti yksinäinenkään
[ ] Toisten mielestä käytän hullunkurisia/hassuja/naurettavia vaatteita ja/tai asusteita
[x] Mutta vaikka asia on/olisi näin, se ei minua haittaisi
[ ] Toisten mielipiteillä ei ole väliä
[ ] Toisten mielestä olen omituinen
yht: 1½

Albus Dumbledore
[ ] Olen viisas
[x] Olen ymmärtäväinen
[ ] Toiset ihmiset kunnioittavat minua
[/] Kohtelen toisia yhtä hyvin, kuin itseäni
[ ] En pelkää kuolemaa
[ ] Tiedän olevani hieman keskivertoikäistäni viisaampi
[x] Mutta vaikka asia on/olisi näin, en väheksy(isi) muita
[x] Olen rauhallinen
[ ] Minua on vaikea tulkita
yht: 3½

Dolores Pimento
[ ] Käytän ajoittain pinkkiä paitaa
[ ] Käytän rusettia
[ ] Saatan näyttää hieman sammakolta
[x] Olen puolueellinen
[ ] Minulla on kimeä ääni
[ ] Minulle on luontaista ottaa joku tietty ihminen silmätikukseni
[ ] Saatan tehdä vastoin sääntöjä, joiden puolesta itsekin työskentelen
[ ] Ystävällisyyteni ja herttaisuuteni on usein tekaistua
[ ] Nautin siitä, jos vihamieheeni sattuu
yht. 1


Tasaista, mutta olen näemmä eniten Dumble.

[Ei aihetta]Torstai 12.06.2008 23:54


1. Mitä luulet tekeväsi tänään kello 01.00?
- Tänään kello 01.00 on mennyt jo

2. Missä paikassa huoneessasi oleskelet mieluiten?
- Sängyssä koneillen, teeveillen tai lukien

3. Oletko saanut tänä lukukautena hyviä koenumeroita?
- Enpä juurikaan... No, sain yhden viitosen, mutta nollia ja ykkösiä on ihan liikaa

4. Milloin viimeksi kuuntelit radiota?
- Tänään aamulla ja päivällä

5. Rasti kaksi parasta:

[x] Suklaa
[ ] Lakritsi
[ ] Toffee
[x] Salmiakki
[ ] Sokeriton karkki
[ ] Hedelmäkarkki

[ ] Koulu
[x] Loma
[ ] Yö
[x] Aamu
[ ] Työ
[ ] Kotityöt

[ ] Raha
[x] Ystävät
[ ] Tavarat
[x] Rakkaus
[ ] Asusteet
[ ] Talo

[ ] Urheilu
[x] Nauraminen
[ ] Syöminen
[ ] Leikkiminen
[x] Nukkuminen
[ ] Leipominen

6. Mitä joit viimeksi 0,5l pullosta?
- Hmmm...vettä?

7. Pidätkö joulusta?
- En erityisemmin

8. Poliisi vai palomies? Miksi?
- Palomiesten työ on vaarallisempaa

9. Katsoitko tänään lastenohjelmia?
- Prätkähiiret katsoin aamulla :)

10. Rasti mitä olet tehnyt tänään:
[x] Syönyt
[x] Käynyt suihkussa
[ ] Huutanut
[ ] Laulanut
[ ] Viheltänyt
[ ] Antanut anteeksi
[ ] Soittanut soitinta
[x] Kuunnellut musiikkia
[x] Katsonut tv:tä
[ ] Leikkinyt
[x] Ollut ulkona
[x] Ollut iloinen
[x] Ollut surullinen
[x] Ollut pihalla henkisesti
[x] Voinut pahoin
[ ] Puhunut kaverille
[ ] Lukenut kouluainetta
[ ] Itkenyt
[ ] Katsonut valokuvia


11. Mitä ostit viimeksi?
- Jaa-a, enpäs muista

12. Mitä kammoja sinulla on? Kauan ne on ollu sinulla?
- Ahtaanpaikan kammo ja lievä korkeanpaikan kammo sekä jonkun asteen insektofobia

13. Mainitse hassu sana:
- En keksi mitään...

14. Vastaa laulun sanoilla miltä sinusta tuntuu:
- En kuule opettele sanoja ulkoa

15. Näitkö eilen ystäviäsi?
- En

16. Mitä et koskaan aio tehdä?
- Polttaa tupakkaa/käyttää huumeita

17. Mitä teit aamulla ekaksi kun heräsit?
- Avasin telkkarin

18. Millainen paita sinulla on nyt päällä?
- Tämmönen valkoinen, jossa lukee "Parfum des Roses"

19. Oletko koskaan ajanut nurmikkoa?
- Valittettavasti kyllä olen ja oli niin kivaa, että... Ei enää ikinä...

20. Maalais- vai kaupunkielämä?
- Kaupunkiin

21. Naamiaiset vai bileet?
- Ei kummatkaan

22. OLEN:
[ ] Tarkkaillut naapureitani
[x] Halannut
[ ] Hakannut
[ ] Tehnyt kaalilaatikkoa
[x] Oksentanut koulussa
[?] Oksentanut viikon sisällä
[ ] Oppinut soittamaan kitaraa
[ ] Ampunut kuulapyssyllä
[ ] Leikkinyt tarzania
[ ] Muistuttanut apinaa
[x] Nauranut kovempaa kuin kukaan
[x] Saanut ihmiset tuijottamaan itseäsi vihaisesti
[ ] Pelastanut auton alle jäävän
[ ] Auttanut liikennevaloissa
[ ] Korjannut kattoa
[x] Vaihtanut lampun
[ ] Suututtanut äidin
[ ] Antanut anteeksi
[ ] Soittanut selloa
[ ] Käyttänyt hammasrautoja
[ ] Ollut sodassa


23. Onko sinulla äitisi silmät?
- Öö...Ei?

24. Päässäsi soi nyt..?
- Joku Linkin Parkin biisi (en muista nimeä)

25. Mitä iloa tässä gallupissa on?
- Ei mitään

26. Talven hyvät ja huonot puolet?
- Ei ole ötököitä, mutta pimeetä ja kylmää ja loskaa ja...

27. Onko muistoissasi ikimuistoinen päivä, mitä et voisi unohtaa iki-iki-ikinä ja muistat sen tarkasti?
- Ei

28. Mitä biisiä vihaat?
- Kaikkia örinämörinäbiisejä, Hanna Pakarista ja Irinaa

29. Mitä keräät? Omistatko niitä paljon?
- En kerää

30. Miltä huoneesi näyttää?
- Mun huoneelta

31. Toivotko, että tapahtuisi jotain jännää?
- Ei tartte

32. Millä vaatteilla nukut?
- Pyjama

33. Neuvosi ihmisille:
-

34. Milloin viimeksi pelasit jollain pelikonsolilla?
- Viime viikolla varmaan

35. Onko läksyt tehty?
- Meillä mitään läksyjä lomalla ole tai muutenkaan

36. Viimeinen koenumerosi?
- Nolla

37. EN TYKKÄÄ
[x] Tomaatti
[x] Matikka
[x] Riitely
[x] Pimeys
[x] Aamu
[ ] Nukkuminen
[x] Tylsyys
[x] Sotku
[ ] Puhuminen
[ ] Risteily
[x] Sota
[x] Köyhyys
[ ] Perhe


TYKKÄÄN
[x] Musiikki
[ ] Kala
[ ] Luonnontieteet
[ ] Pojat
[x] Purkka
[ ] Siivoominen
[ ] Huutaminen
[ ] Väittely
[ ] Kengät
[ ] Yksinäisyys
[x] Yö
[x] Sänky
[ ] Maksa

38. Mitä sinulta viimeksi kysyttiin?
- Jotain milloin mul on maanatai se

39. Onko sinulla ollut kepit?
- Ei ole

40. Monelta maanantaina alkaa koulu?
- Kesäloma

41. Jäillä vai ilman?
- Riippuu juomasta. Maito ilman, lähes kaikki muut jäillä

42. Kehtaisitko kertoa vitsejä lavalla?
- En

43. Festareille vai ei?
- Ei

44. Mikä on väärin tässä maailmassa?
- En mä jaksa vastata tämmösiin mitkä vaatii ajattelua...

[Ei aihetta]Torstai 12.06.2008 00:02


1.Mihin käyttäisit 20 euroa juuri nyt?
- Ei kakskymppiä riitä mihinkään

2.Milloin viimeksi olet puhallellut saippuakuplia?
- Taisi olla vappuna

3.Löytyykö kaapistasi mitään maastokuviollista vaatetta?
- Ei löydy

4.Lähin oleva sininen tavara/esine?
- Kännykkä

5.Mitä olet syönyt viimeksi?
- Uusia perunoita ja tillilihakastiketta...nam, nam :)

6.Mikä olisi todellisin syy siihen että olet jäänyt auton alle?
- Juoksen pitkin teitä hirveässä kiireessä

7.Koska viimeksi leikkasit hiuksiasi?
- En leikkaa itse

8.Montaako erilaista juomaa olet juonut tänään?
- Kahta

9.Missä säilytät kolikoitasi?
- Arvokkaammat kolikot lompsassa ja loput "possussa"

10.Itketkö helpommin fyysisestä vai henkisestä tuskasta?
- Henkisestä ehdottomasti

11.Minkä väriset silmät ja hiukset sinulla oli syntyessäsi?
- Silmät luultavimmin olivat siniset ja ne harvat hiukset, jos niitä ehkä mahdollisesti oli, olivat kai todella vaalean ruskeat

12.Onko sinulla/teillä kylpyammetta?
- Ei ole

13.Pidätkö pillifarkkuja?
- Hyi

14.Millaisen huulirasvan omistat?
- Labello classic tällä hetkellä

15.Mitä mieltä olet vaaleanpunaisista Dakinen massarepuista?
- Mitä ne on...?

16.Oletko nähnyt The Simpsons movien? Mitä pidit?
- En ole nähnyt, eikä pahemmin kiinnostakaan

17.Lempihedelmäsi?
- Ananas tai omppu

18.Milloin olit viimeksi eläintarhassa?
- Jaa-a... Korkeasaaressa joskus ööö... vuonna 1999?

19.Oletko ikinä kerjännyt jotain vanhemmiltasi sanomalla "Kaikilla muillakin on sellainen..."?
- En muista tehneeni moista

20.Käytätkö käsivoidetta?
- Jalkoihin, kun ne ei kestä 8 seisomista putkeen... Voide auttaa edes vähän

21.Kengänkokosi?
- 39-40

22.Kädessäsi on matkalippu. Siinä lukee meno-paluu. Kysymys kuuluukin, lähtisitkö mieluummin menneisyyteen vai tulevaisuuteen?
- Menneisyyteen varmaan

23.Montako paitaa sinulla on päälläsi nyt?
- Yksi

24.Oletko katsonut kokonaista jalkapallo-ottelua alusta loppuun?
- Kyllä näitä joidenkin tiettyjen maiden arvokisaotteluita tulee katsottua

25.Milloin olit viimeksi hautajaisissa?
- Vuonna 1996

26.Kutiatko helposti?
- Kyllä

27.Onko sinulla ainakin yhden poptähden juliste seinälläsi?
- Ei ole

28.Kuinka usein katsot itseäsi peilistä?
- Liian usein

29.Mikä kehon osa on vaikein piirtää?
- Pää

30.Käytätkö nukkuessasi sukkia?
- Yleensä en

31.Minkä värinen päiväpeittosi on?
- Ei ole

32.Tykkäätkö juustoista?
- Oltermannista

33.Onnenlukusi?
- 7

34.Kulta vai hopea?
- Koruissa hopea, muuten kulta

35.Minkä ikäisenä sait halin kaverilta ensimmäisen kerran?
- En mä vaan tiiä

46.Paras alkoholijuoma?
- Mä olen edelleen siidereissä...

47.Minkä värisellä tuolilla istut nyt?
- En istu tuolilla

48.Mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
- Musen Jättikokonen musta aukko

49.Mikä on viimeisin lause jonka sanoit?
- En muista

50.Kenelle sen sanoit?
- Äidille vissiin

51.Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
- Sitä että nään huomenna teksitin: "Kokeesi on...HYVÄKSYTTY"

52.Millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit? (auto, linja-auto, pyörä jne.)
- Linja-autolla

53.Mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
- Jos mokaan se teoriakokeen...

54.Minkälaista liikuntaa harrastat?
- En niin minkäänlaista

55.Minkä väriset hiukset sinulla on?
- Värjätty tumman ruskeiksi

56.Kenen luona olit viimeksi?
- Ööö... Mummin ja ukin

57.Kuka nauroi sinulle viimeksi?
- Kommer inte ihåg...

58.Mitä teet nyt?
- Mitäköhän...? Ja jalkapalloa seurasin sivusilmällä. Portugeez voitti :)

59.Mihin aikaan heräsit tänään?
- Joskus ysin jälkeen kun alkoi joku perkeleen kattoremontti!!! >(

60.Onko kädessäsi sormusta?
- En juuri nyt

61.Millä tuulella olet nyt?
- Stressaan

62.Kun heräät aamulla, mitä teet ensimmäiseksi?
- Katson kelloa ja mietin nousenko vai en

63.Unohdatko aina unesi?
- Jotkut tosi intensiiviset muistan pidempäänkin

64.Paras huvipuistolaite?
- Joku siisti, en ole ollut kaikissa mitä haluaisin kokeilla. HALUAN HUVIPUISTOON!!!

65.Mistä tuoksusta pidät eniten?
- Tykkäsin pienenä ihan hirveesti mamman autotallin tuoksusta

66.Milloin viimeksi hypääsit järveen vaatteet päällä?
- Enpäs ole koskaan järvessä pulikoinut

67.Jos olisi pakko luokitella, mihin kategoriaan, esimerkiksi pukeutumisen kannalta, sujauttaisit itsesi?
- Jos luettelisit gategoriat, olisi vastaaminen vähän helpompaa...

68.Mitä aiot tehdä eniten tänä kesänä?
- Vietän lomaa (työt jatkuu vasta elokuussa) ja aijon saada sen ajokortin ja sitten terrorisoin Sauvo-Turku välistä liikennettä

69.Oletko kokeillut seksiasentoa 69?
- Mikäs se sitten mahtaa olla...

70.Mitä lupaisit presidenttiehdokkaana kansalle?
- Voisin luvata ainakin sen, etten voi luvata mitään varmaa

FORMULA 1Maanantai 09.06.2008 15:56

Kanadan GP tarjosi taas yllätyksiä. Mureneva rata ja epävakaat olosuhteet aiheuttivat huolta kilpailun turvallisuudesta. Lopulta ratahenkilökunnan liimaukset kuitenkin kestivät suhteellisen hyvin loppuun asti. Kanadan kisan varsinaisesta urotyöstä vastasi Lewis ”puusilmä” Hamilton. Pitäisiköhän lähettää kiitoskortti ja kukkia? Adrian Sutilin aiheuttaman turva-auton poistuttua kärkiäijät tulivat letkassa varikolle: Hamilton, Kubica, Räikkönen + keitä muita siinä olikaan... Rosberg, Alonso, Massa ja Kovalainen ainakin. Räkä ja Kubica pääsevät varikolla Lewisin ohi, mutta joutuvat pysähtymään rintarinnan varikon portille valon ollessa punainen. No, Lewis ei tätä valoa huomannut tarpeeksi ajoissa, vaan täräytti suoraan Räkän perään (onneksi Hami valitsi Räkän eikä Kubicaa...). Valo vaihtuu ja Kubica lähtee, samoin Alonso, mutta Nico-poika törmää Lewisin perään ja hajoittaa siipensä. Pääsi kuitenkin jatkamaan. Siinä sitten kierrettiin rataa varsin erikoisessa järjestyksessä. Tilanne normalisuoitui hieman, kun loputkin kävivät varikolla. Alonson havittelema suuri pistepotti jäi saamatta vaihdelaatikkovian ja pyörähdyksen seurauksena :( Kovalaisella ei kulkenut, ei sitten millään. Vettel kurvaili monta kierrosta edessä, mutta Heikki ei päässyt ohi. Voitosta taistelivat molemmat BMW:t. Robert Kubica oli lopulta ylivoimainen ja otti itselleen ja tallilleen ihkaensimmäisen voiton! Wohooooouuuu! x) Bemarin täydellisen päivän kruunasi Heidfeld ajamalla toiseksi! :D Kolmas oli Red Bullin Coulthard. 4. Glock :D 5. Massa 6. Trulli 7. Barrichello 8. Vettel. Heikki jäi yhdeksäneksi ja sai kultaisen ananaksen. Onkohan sekin joku Oskari Saaren oma keksintö? Maailmanmestaruustaistelu meni taas ihan uusiksi, hyvä, hyvä. Kärjessä on Kubica ja perässä tasapistein Hamilton ja Massa. Räkä on kolmantena, mutta ero Kubicaan on tosin vain seitsemän pistettä. Seuraava kisa on Ranska, jossa varmaan palataan siihen normaaliin ja tylsään letkassa ajamiseen, jossa ohitukset tapahtuvat ainoastaan varikolla, jos sielläkään. Huoh...

ROADRACINGSunnuntai 08.06.2008 21:42

Kauden toinen kolmesta kisasta Espanjan maaperällä. Vettä ei onneksi saatu kisojen aikana. Perjanataina kävi sellainen tapaus, että Lorenzo heittätyi ja sai sen verran kovan tällin päähänsä, että kisaviikonloppu päättyi siihen. Onneksi kaveri on kunnossa, muttei kyllä haittaa pätkääkään, ettei Lore voinut osallistua kisaan... x)
Aloitetaan piikeistä, joka oli tylsää, tylsää, tylsää, kunnes aloin kunnolla seurata viimeisiä kierroksia. Terol jahtasi di Megliota ja taaempaa kärkkyivät Espargaro ja Talmacsi. Voittotaistelu kuitenkin hiipui, kun Terol päätti tutustua lähemmin Montmelon (kirjoitetaankohan noin) turva-alueisiin. Hyvä juttu, koska Mike sai voiton, huono juttu, koska Talmis pääsi podiumille... Voitto siis Suomelle! :) Ja Ranskalle myös, tietty... 2. Espargaro 3. Talmacsi 4. Bradl 5. Corsi, jota ketuttaa 6. Redding 7. Bonsey 8. Cortese. MM-tilanne on nyt sellainen, että di Megliolla on pisteitä 112 ja toisena olevalla Corsilla 98. Jee, jee. :)
Kaksipuolikkaissa ei tapahtunut mitään positiivista, ei niin mitään (tai no, jos halutaan väkisin etsiä, niin ehkä se, että Pasini ei ollut kärjessä). Olin tosi kiukkunen kisan jälkeen ja meinasin pistää tv:n kiinni... No, auki se lopulta jäi kumminkin. Kalliolla ei kulkenut ihan sillälailla kun olisi toivottu, mutta ihan jees kisa kuitenkin eteni, kunnes sitten ajokki ei jaksanut enää. :( No, ei se mitään, onhan Pasini vasta kuudentena ja Simoncelli toisena, joten ei mitään hätää. Kohti kisan voittoa ajanut Bautista oli kuitenkin eri mieltä. Viimeisen kierroksen loppumetreillä Alvaro tekee idioottimaisen virheen ja lahjoittaa voiton täysin ilmaiseksi Simoncellille. Voi kiitos, kiitos, olipa kiva juttu... >( Kisan kolmas oli Barbera, 4. Debon 5. Lüthi 6. Pasini 7. Aoyama 8. Faubel. Kallio johtaa edelleen MM-sarjaa, mutta piste-etumatka hupeni lähes täysin. Simoncelli oli perässä 28 pistettä, mutta simsalabim, nyt ero on vain kolme pistettä! >( Pasinin ero Mikaan on sekin vain kahdeksan pistettä...
Motogp:ssä Pedrosa ampaisi kakkosruudusta kärkeen ja repäisi heti valtavan etumatkan. Kisan suola oli Stonerin ja Rossin välinen taistelu kakkospaikasta. Dovizioso pääsi väläyttämään ohittamalla Stonerin kisan alussa ja ajaen kakkosena. Valitettavasti Hondalla ei vain oikein pärjää. :( Ylivoimaiseen voittoon ajoi siis Dani Pedrosa! :D Toinen oli, valitettavasti, Rossi ja kolmas Stoner. 4. Dovizioso :) 5. Edwards 6. Toseland 7. Vermeulen 8. Hayden. Melandri oli vasta 11. ja de Angelis kaatui... :( MM-pisteissä kärjessä on Rossi, mutta Dani väijyy seitsemän pisteen päässä. Tämä vuosi on Pedrosan vuosi!