IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

No niinpä tietystiSunnuntai 07.09.2008 22:23

"Ferrarin Felipe Massa on tuomariston päätöksellä nostettu formula ykkösten Belgian GP:n voittajaksi.

Ruutulipulle ensimmäisenä ajanut McLarenin Lewis Hamilton sai kisan jälkeen tuomaristolta 25 sekunnin aikarangaistuksen. Hamiltonin katsottiin hyötyneen siitä, että hän oikaisi shikaanin taisteltuaan kärkipaikasta Kimi Räikkösen kanssa.

Hamilton putosi näin ykkössijalta kilpailun kolmanneksi. Toisena ruutulipulle ajanut Massa nousi voittajaksi. Kolmantena ruutulipulle ajanut BMW:n Nick Heidfeld nousi toiseksi."

ja

"Toyota-tallin saksalaiskuljettaja Timo Glock on pudotettu kahdeksannelta sijalta yhdeksänneksi formula ykkösten Belgian GP:ssä.

Glock ajoi ruutulipulle kahdeksantena, eli viimeisellä pistesijalla, mutta tuomaristo antoi hänelle kisan jälkeen 25 sekunnin aikarangaistuksen. Glockin todettiin ohittaneen Red Bullin Mark Webberin keltaisten lippujen alueella kisan lopussa. Keltaisten lippujen alueella ohittaminen on kielletty.

Webber nousi näin 9. sijalta pistesijalle kahdeksanneksi."


Mä en sitten yhtään tykkää näistä kisan jälkeen jaettavista rangaistuksista. Tolla Hamiltonin oikaisullakaan ei ollut mitään merkitystä lopputuloksiin. No joo, saihan se tietty etua, mutta olisi se ohi mennyt kumminkin. Oli Lewis sen verran nopeampi kuin Kimi siinä vaiheessa... :\

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.