IRC-Galleria

Lujille tää ottaa. En olisi uskonut, että olen näin koukussa... mutta nyt sen huomaa, että varsinkin
henkinen riippuvuus on kova. Polttaminen pyörii koko ajan mielessä, eikä siihen auta edes liikunta.
Vitutus on ehkä jonkin verran laantunut, mutta sen tilalle on tullut epämääräinen eksyksissä olemisen tunne.
Ja nälkä on koko ajan. Onneksi ei oo mitään mässäiltävää, tai muuten en kai muuta tekisikään kuin söisin. Tai en tiedä... Mun suurin pelko, joka tupakanpolton lopettamiseen liittyy on, että korvaisin tämän riippuvuuden jollain toisella - ja luultavasti se liittyisi syömiseen tai juomiseen. Ja itse pidän tupakointia (siinä määrin kuin sitä itse harrastan) huomattavasti pienempänä pahana kuin alkoholismia tai ylensyömistä siihen liittyvine ongelmineen.

Alan kallistua hetki hetkeltä enemmän sille kannalle, etten todellisuudessa edes halua lopettaa. Ja senhän minä tiesin jo ennen kuin tähän lakkoon rupesin.

Tämä tupakitta oleminen tuntuu itseasiassa melko lailla samalta kuin jos olisi lähtenyt kävelemään huonosta suhteesta. Järjellä kyllä tietää, että on itselle parasta olla ilman tuollaista tekijää, joka ei loppujen lopuksi tee lainkaan hyvää omalle ruumiille/sielulle. Mutta kun tietynlaisesta olemisesta on tullut vuosien saatossa tapa, on siihen emotionaalisesti erittäin sitoutunut (eli koukussa), ja takaisin entiseen palaaminen tuntuu välillä oikeinkin houkuttelevalta. Uusi elämäntilanne on haastava, innostava, pelottava ja jopa ahdistava vuorotellen ja jopa kaikkia näitä yhtä aikaa. Eikä noista tunteista pääse hetkessä eroon, vaikka kuinka järkeilisi. Sopeutuminen vie oman aikansa.