IRC-Galleria

Synkkä ja harmahtava ilta-aurinko laskee Katan hartioiden takana. Pelottava,tumma varjo lankeaa metsän yli,kuin paiskaten päivän mennessään. Kukaan ei sano mitään,mutta silti ajatukset,ajatuksissa pyörivät kysymykset voi kuin lukea kalvakoilta kasvoilta. kata koskettaa mun kirjottamaa tekstiä vielä kerran "ikuisesti" Kata toistaa mielessään. "Ikuisesti". Se ei ymmärtäny tai ei vaan välittäny, tilanne oli siltä pimennossa. Vasta se "ikuisesti" paljasti.. Mä olin mennyt..
Hiljainen aamunkajo tunkeutu mun hiuksiin. Se hiveli mun pinkkiä ihoani. Mä kuljin ilman kenkiä polttavan kylmässä aamukasteessa. Mun mielessä liikku vaan yks pieni ja sillä hetkellä suloinenkin ajatus; Pakotie, itsekäs pakotie. Mun ajatukset ei enää liikkunu vanhassa vaan ne kuin itsestään poukkasivat tulevaisuuteen. "Miten mä viettäisin viimoset hetkeni täällä? Tässä pienessä tuppukylässä? Ennen mun suurta pakoani pohjoiseen, Mihin mä menisin?" Mä olin jo Katan postilaatikon luona ja tipautin kirjeeni vihreään,sammaloituneeseen laatikkoon.. Naurahdin kun kirje suloisesti kumahti peltilaatikon pohjalle. "ohi on"
Mä kuljin vielä kerran läpi pienen metsän,jossa Katan kanssa vietettiin aikaa. Sillon ennen. Aurinko poltteli ja pisteli mun kulmettynyttä ihoani ja sai kasvoni punertamaan. Tanssin valon ympäröimänä. Jotenki vain annoin sieluni tanssia tuulen mukana ja ruman,likaisen ruumiini lysähtää maahan. Tanssin kauniimmin kuin kukaan koskaa ennen,kunnes joku tipautti mut maan pinnalle. Se jokin itki,se jokin oli tumma ja suttuinen, se jokin oli lukenut kirjeeni: Liian aikaisin. Se jokin oli Tea. Hän iskeytyi syliini ja löi rintaani. Kaaduin sijoilleni maahan enkä osannu liikkua. Mä jymähdin suolapatsaaksi enkä tuntenu yhtään myötätuntoa Teasta oli tullut vaan tumma hahmo joka vaati mua jäämään ja uhkas kertoa jolleki. "ÄLÄ!" ja kun hahmo ei vaan jättäny mua rauhaan,olin julma, myönnän, löin. otin kiven maasta ja löin. Ei verta ja hengittikin. juoksin karkuun. Nyt itkin. Olin likasempi ku luulinkaan.
Mä juoksin ja juoksin. Mun mustat kynityt hiukset oli kuin lyijyä,painoivat,pelottavan paljon painoivatki. "Kuin synti" Joku oli sanonut joskus. Mä päätin nyt nopeesti. Juoksin ylös mäkeä,loivaa mut korkeaa mäkeä,aamuinen hyvä olo oli poissa.. Revin suttuisen ja rujon oloisen yöpaidan päältäni. Polvesta vuosi vertakin. Mä nousin mäen päälle. Sen toinen reuna oli hakattu sepeli-silpuks. Aurinko katosi pilven taakse, harmaan jättimäisen pilven taakse. "ukkospilvi"
Tuuli kosketti alastonta vartaloani. Paksuja pohkeitani. Sääriäni,muhkeaa vatsaani. Mietin miten minä ja pienen pieni eliza,syntymätön pienoiseni pärjättisiin "Pohjoisessa"?? -Hyvin- tuuli kuiskasi -hyvin-. Suljin vihreät silmäni ja annoin tuulen kuljetaa. Ja niin kaksi lasta oli matkustanut pois,kauas POHJOISEEN!
Mäen alla makasi alaston tyttö sateessa ja ukkosessa. Siellä soran ja kivimassan joukossa,kultainen hymy kasvoillaan. Sadepisarat huuhtoivat hänestä kaiken lian pois. Kata luki kirjeen vielä kerran. "Rakas,mä olen pois. Ikuisesti"