IRC-Galleria

niiMaanantai 16.10.2006 22:20

Hyvä laskun lähettäjä!

Olen juuri lukenut kiihkeäsävyisen kirjeenne koskien laskuanne, jonka suoritus mielestänne olisi pitänyt tapahtua jo aikoja sitten ja jossa kerrotte, että Te voitte järjestää minulle vaikeuksia ellei suoritusta tule.

Kun puhutte vaikeuksista haluaisin hieman valistaa Teitä. Vuonna 1957 ostin velaksi sahan. 1958 härkävaunut, tukkireen, kaksi hevosta, haulikon, traktorin, revolverin sekä pari astutettua sikaa.

1959 saha paloi, eikä jäljelle jäänyt kuin kasa tuhkaa. Toinen hevosistani kuoli, toisen lainasin eräälle äpärälle, joka antoi sen kuolla nälkään. Sen jälkeen liityin kirkkoon. 1960 kuoli isäni ja veljeni hirtettiin hevosvarkaudesta. Torpparinpoika pani tyttäreni paksuksi ja minun oli pakko maksaa 440mk puoskarille, jotta en saisi äpärää sukulaiseksi.

1961 yksi pojistani sai sikotaudin, joka oli niin vaikea että hänet oli kastroitava hengen pelastamiseksi. Kerran ollessani kalassa vene kaatui ja menetin suurimman kalan minkä olin ikinä nähnyt. Samalla hukkui kaksi pojistani, kumpikaan niistä ei ollet se joka oli kastroitu.

1962 vaimoni karkasi neekerin kanssa, mutta jätti matkamuistoksi pari mustaa kaksospoikaa. Menin piikani kanssa naimisiin, jotta voisin pitää kustannukset kurissa. Hän oli kuitenkin kylmä ja minulla oli vaikeuksia saada hänet laukeamaan, joten menin lääkäriin. Tämä neuvoi minua luomaan jännitystä kun vaimoni lähestyi huippua. Minä otin haulikon mukaan sänkyyn ja kun mielestäni aika alkoi olla kypsä, työnsin piipun ikkunasta ulos ja painoin liipasinta. Siitä seurasi, että vaimoni paskansi sänkyyn, minulta jäi kesken ja ammuin parhaan lehmäni.

1963 paloi loput rakennuksistani ja minä aloin ryypätä, enkä lopettanut ennenkuin minulla ei ollut mitään muuta jäljellä kuin vesitiivis kello ja munuaisvaivat. Pitkään aikaan en sitten tehnyt muuta, kuin vedin kelloni ja kusin.

Seuraavana vuonna yritin aloittaa uudestaan. Ostin lannanlevittimen ja puimakoneen, mutta hirmumyrsky tuli ja vei ne naapurikunnan puolelle. Vaimoni lähti kulkukauppiaan matkaan, poikani pyyhki persettään maissintähkällä joka oli kyllästetty rotanmyrkyllä ja joku kelvoton ampui palkintosonniltani kivekset. Nyt olen niin käyhä, että jos paskantaminen maksaisi pennin, minun olisi pakko oksentaa.

Minulta rahansaanti on yhtä vaikeaa, kun yrittäisi työntää voita villikissan perseeseen sukkapuikolla. Ja Te, hyvät herrat, sanotte, että voitte aiheuttaa minulle vaikeuksia ellei suoritusta tule. Siihen en voi sanoa muuta kuin että olette sydämellisesti tervetulleita yrittämään.


Ystävällisin terveisin Juho Joru

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.