IRC-Galleria

Blogimerkintä

- Vanhempi »

HANKI LAPSI NIIN...

1.)PYSYT VIREÄNÄ. Aivosi saavat kaivattua liikuntaa, koska tavarat
eivät milloinkaan ole siellä, minne ne laitoit, vaan haastavasti
hyvinkin luovissa piilopaikoissa. Lehtiroskista ei kannata tyhjentää
ennen kuin on ottanut lompakkonsa sieltä pois. Kenkä on
potentiaalinen paikka etsiä kadonneita aurinkolaseja ja jääkaapin
alahyllyltä voit löytää uusimman Kate Bushin levysi.

2.)TAJUNTASI LAAJENEE. Koskaan aiemmin ei mieleesi olisi tullut
katsoa tai puolella korvalla kuunnella 1457 kertaa samaa elokuvaa
tai teeveeohjelmaa, mutta Muumilaakson tarinoiden kohdalla se ei
tuota ongelmia.

3.)OPIT ERIKOISTAITOJA. Esimerkiksi pizzan tekeminen yhdellä
kädellä ei ole pikkuvauvan vanhemmalle temppu eikä mikään. Erityisen
hienoa on oppia bravuuri, kuinka juusto raastetaan lapsi sylissä.

4.)OPIT SOSIAALISEKSI. Sinun ei tarvitse käydä yksin edes
vessassa.

5.)SAAT UUDEN SISUSTUKSEN. Kun ennen keittiösi pöydän alla ei
ollut mitään, nykyään siellä on kolmesta viiteen kiloa erilaisia
ruuantähteitä, eikä auta, vaikka imuroisit kaksi kertaa tunnissa.
Pöytä erittää murusia. Sitä mukaa kun siivoat kaksiosi
länsisiipeä, itäsiipi alkaa täyttyä erilaisista traktoreista,
kaulahuiveista,
kattiloista, lehdistä, kirjoista ja ylipäätään kaikesta, mitä ei
ole ruuvattu kiinni.

6.) OLET AINA SEN NÄKÖINEN KUIN OLISIT LÄHDÖSSÄ LOMALLE. Vauvan
kanssa tarvitset tunnin kyläreissulle kutakuinkin yhtä paljon
tavaroita kuin normaalille kahden viikon etelänlomalle. Kylässä
käyminen on myös matkana yhtä rasittava.

7.)ELÄMÄ MUUTTUU SEIKKAILUKSI. On jännää huomata, kuinka tyynesti
pystyt suhtautumaan siihen, että heräät keskellä yötä jalkopäähän
piilotetun leikkipaloauton sireenin ääneen.

8.)OPIT KOMMANDOKSI. Pystyt toimimaan niin hiljaa ja taitavasti,
että onnistut riisumaan nukkuvan ihmisen ja vaihtamaan hänelle
vaipat, pukemaan hanskat, haalarit, sukat ja kengät sekä
siirtämään hänet paikasta A paikkaan B-ilman että hän herää.

9.)SAAT EXTREME-ELÄMYKSIÄ HALVALLA. Base -hyppy ei ole mitään
verrattuna siihen, että saat juoda kokonaisen kahvikupillisen
rauhassa. Et kylläkään saa.

10.)ELÄMÄ TUNTUU PITKÄLTÄ. Yksinkertaisinkiin asioihin, kuten
lähtemiseen, saat helposti menemään hyvin piiitkän tunnin.

11.)MAAILMA MUUTTUU JÄNNITTÄVÄKSI. Samastut James Bondiin, sillä
sinunkin elinympäristösi on täynnä kuolemanvaaroja: tuoleja, joille
voi kiivetä, legoja ja peukalonpään kokoisia ruoka-aineita, joihin
voi tukehtua sekä ylisummaan kaikkea mahdollista, mihin ylettyy- ja kaikkeen
ylettyy.

12.)KOET ENEMMÄN IHMEITÄ KUIN OPETUSLAPSET. Kuten että on täysin
mahdollista tunkea molemmat jalat tuolin selkänojapinnojen välistä,
vaikka jalka on puolet paksumpi kuin pinnojen väli; tai ettei ole
temppu eikä mikään tunkea nenään herne, vaikka sierain on niin pieni,
ettei sieltä pääse edes räkä valumaan esteettä, mikä estää nukkumisen.
Siis vanhempien nukkumisen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.