IRC-Galleria

"Hauskin" minulle koskaan tapahtunut juttu. Muutama kuukausi sitten
päätettiin vaimon kanssa mennä Turussa pizzeria Raxiin syömään. Jonotettiin
kassalla, maksettiin ja haettiin paikat ja alettiin mättämään safkaa
naamariin. Niille jotka eivät tiedä, RAX on tämmöinen "all-you-can-eat"
ravintola eli yhdellä kertamaksulla saat syödä ja juoda niin paljon ja niin
kauan kuin haluat.
Olin sitten jo viidettä lautasellista pizzaa ja pastaa ja kanansiipiä
kiskomassa sisuksiini ja alkoi maha olemaan TODELLA täynnä - ehkä liiankin.
Noh, minulla oli koko päivän ollut hiukan ilmavaivoja, ja nyt alkoi taas
mahassa kiertää ja tuntui niin hirveä paine että oli vaikeuksia
hengittää..ja samalla peräpäässä paine kasvoi.
No, ajattelin tietenkin että se on vain kaasua ja voin siinä huomaamatta
päästää pihalle pienissä erissä ilman sen kummempaa hässäkkää.. mutta ikävä
kyllä asia ei ollut niin. Tajusin että minulla oli räjähtämispisteessä oleva
ripuli.
Joten nousin pöydästä ja lähdin vessaan. Siinä vaiheessa kun pääsin perille
ja olin lukinnut paskahuussin oven, paine anaalissa oli jo noussut jo
suorastaan raamatullisiin mittoihin. Aloitin "liikkeen" suorittamisen.
Tiedoksi niille naisille jotka lukevat tätä: Selitän pikaisesti mikä "liike"
on. Miehet jostain syystä tietävät mitä heidän suolistonsa puuhaa minä
tahansa hetkenä.. ja kun tulee tyhjennyksen hetki, alkaa ennaltamäärätty
fysiologisten tapahtumien sarja jota ei voi keskeyttää missään olosuhteissa.
Tässä "liikkeessä" yhtä aikaa lähestytään vessaa, väännetään ruumiin
takapäätä kohti WC-pönttöä, tartutaan sormilla housujen vyötäröön vetäen
housuja alaspäin samalla kun aletaan kumartua istuma-asentoon.
Kaikenkaikkiaan se on hyvinkin sujuva liikesarja joka - oikein tehtynä -
johtaa virheettömään paskantamiseen sekunnilleen sillä hetkellä kun perse on
mukavasti asettuneena WC:n istuimelle.
No, olin noin puolessa välissä "liikettä", kun satuin katsomaan lattialle ja
huomasin läjän oksennusta kopin nurkassa. Normaalisti tuollainen ei olisi
pahemmin haitannut, mutta olin syönyt niin tajuttomasti ja paine suolistossa
ja koko vatsan alueella oli niin kestämätön että koin minulle varsin
harvinaisen yökkäys-refleksin. Ja kun tuo refleksi alkoi, yhdistettynä
vatsassa vallinneeseen turvotukseen, neljä lautasellista pizzaa ja pastaa
alkoi nousta ylös uusintaotteluun.
Seuraavaksi asiat etenivät niin nopeasti että tarkka tapahtumien kulku on
hiukan epäselvää, mutta yritän konstruoida ne parhaani mukaan. Tuona hetkenä
kun yrjöt alkoivat tulvia suuhun, huomioni tietenkin hetkellisesti siirtyi
pois takapään tapahtumista. Eli pysäytyskuvana: Olin puoliksi kumartuneena
paskalle, housut polvissa, ruokatorvi ja suu täynnä oksennusta.
Useimmathan tietävät että yrjöäminen vie keskittymisen paskantamiselta,
aivan sama mitä peräpäästä olisi tulossa pihalle.. se on ilmeisesti joku
evoluutioon liittyvä juttu. Paskantaminenhan ei voi tappaa, mutta yrjöäminen
vaatii täyden huomion jotta ei tule vetäneeksi tavaraa keuhkoputkiin ja
mahdollisesti tukehdu kuoliaaksi.
Joten huomioini siirtyi... ja sillä samalla sekunnilla, perseeni räjähti
kuin varpusparvi. Jonkinlainen hieman kovempi "tulppa" paksua mutamaista
paskaa ja sen perässä rasvaista ripulia alkoi lentää takapäästäni. Ahaa,
mutta muistakaa - olin vasta puolessa välissä pytyllä siinä vaiheessa.
Ripuliaalto oli niin voimakas, ja osui ilmesesti sellaisessa kulmassa
pystyssä olevan WC-kannen kaarteeseen, että se "kimposi" kannesta ja roiskui
ympäri seiniä. Osa paskasta levisi tietenkin istuimelle jonka päälle samassa
istuuduin.
No, takaisin oksennukseen. Eli samalla kun ripulit olivat tulleet, yrjö teki
edelleen tuloaan. Siinä vaiheessa kun olin lysähtänyt istumaan pöntölle, suu
oli täyttynyt vastasyödyllä pizzalla. OK, mitä ihmisruumis yleensä tekee
vaistomaisesti kun oksentaa?
Kumartuu. Joten kumarruin. Mutta istuin edelleen pytyllä, joten kumartuminen
aiheutti sen että pääni painui polvieni väliin, suoraan housujeni
yläpuolelle. Ainiin, en tainnutkaan mainita että jalassani ei ollutkaan ihan
tavalliset housut, vaan elastiset pyöräilyhousut.
Yhdellä pitkällä yökkäyksellä, semmoinen kilon verran pizzaa, pastaa,
pari-kolme kokista ja pizza-taikinasta tehtyä sämpylää lensivät housuihini..
sisäpuolelle... eikä ulospääsyä lahkeista. Seuraavan muutamaan sekuntiin
sisältyi kourallinen pieruja, pari paskapökälettä - ja tapahtuma oli ohi. Ja
siinä istuin pöntöllä housut täynnä oksennusta, selkä ripulissa joka oli
kimmonnut kannesta, roiskunut kolmelle kaakeliseinälle parin metrin
korkeuteen.. riittävällä voimalla jotta oli vielä satanut takaisin selkääni
niin että paita oli ripulipisaroita täynnä.
Ja perkele, siellä ei ollut edes vessapaperia. En enää voinut muuta kuin
nauraa. Kuulostin varmaan täysin mielipuolelta sille tyypille joka samalla
tuli vessaan. Hän kysyi kopin ulkopuolelta että "onko kaikki kunnossa" kun
nauroin niin hysteerisesti että sitä ei varmaan erottanut itkusta.. mutta
rauhoituin sen verran että sain pyydettyä häntä hakemaan henkilökunnan
paikalle, ja tuomaan vessapaperia.
Kun sitten joku työntekijä tuli sisään, hän toi mukanaan paperia, mutta ei
varmaankaan ollut valmistautunut siihen mitä tapahtui seuraavaksi. anoin
vain että en edes aio yrittää selittää mitä täällä kopissa on tapahtunut,
mutta tarvitsisin useita märkiä pyyhkeitä, ja vaimoni tänne auttamaan.
Sanoin hänelle missä istuimme ja hän lähti hakemaan. Tyyppi varmaan
kuvitteli että olin kussut housuuni tai jotain muuta harmitonta.
Minuuttia myöhemmin vaimoni tuli vessaan ja kuullosti huolestuneelta.
Selitin hänelle (edelleen pidättäen nauruani) että oli sattunut pieni
vahinko ja tarvitsin apua. Tietäen että minulla oli joskus aikoinaan käynyt
pari "läheltä piti" -tilannetta, hän varmaan oletti että olin kakkinut
hiukan housuilleni ja että hänen pitäisi hakea auto jotta pääsemme samantien
lähtemään. Kunnes pyysin häntä, hän ei varmaan olisi osannut arvata että
joutuu hakemaan lähimmästä kaupasta minulle uudet alusvaatteet, uudet sukat,
uudet housut, uuden paidan, ja tuossa vaiheessa lahkeet olivat jo sen verran
vuotaneet että myös uudet lenkkarit. Hän alkoi itsekin nauraa kun minä
edelleen nauroin, ja kysyi että mitä oikein on tapahtunut.. ja lupasin
kertoa myöhemmin, nyt vain piti hoitaa vauriopuoli kuntoon. Hän lähti.
Ravintolapäällikkö tuli sitten puolentusinan märän pyyhkeen kanssa, ja
muutaman kuivankin. Pyysin häntä tuomaan myös mopin ja ämpärin, mihin sain
vastauksen että he kyllä hoitaisivat siivouksen jos jotain tarvitsee
siivota. Paljastamatta mitään likaisia yksityiskohtia, selvitin hänelle että
se mitä täällä kopissa tapahtui menisi sen verran jokaisen ymmärryksen yli
että en odottaisi kenenkään joutuvan siihen koskemaan. Sillä hetkellä kaveri
vissiin ymmärsti tilanteen vakavuuden ja meni jopa niin pitkälle että toi
paikalle vesiletkun. Onneksi vessoissa nykyään on melkein aina lattiakaivo,
varsinkin kaupallisissa, jolloin paikan siivoaminen on helppoa. Aloin sitten
putsaamaan itseäni märillä pyyhkeillä.
Kun olin siivousurakan loppupuolella, vaimoni tuli takaisin uusien
vaatteiden kanssa ja ojensi ne WC-koppiin, jossa sitten survoin sottaiset
kuteet vaatteiden mukana tulleeseen muovipussiin ja annoin sen vaimolle.
Siistin vielä itseäni ja laitoin uudet vaatteet päälle, edelleen jumissa
WC-kopissa sillä ajattelin että se tästä vielä puuttuisi jos joku näkisi
minut strippaamassa. Lopuksi vielä huuhtelin vesiletkulla koko WC-kopin
ylhäältä alas ja kohti keskellä sijaitsevaa lattiakaivoa. Ajattelin vielä
mennä kiittämään ravintolapäällikköä, mutta kun kävelin ulos, kolme
ravintolan työntekijää seisoi siinä rivissä ja antoi aplodit. Aloin jälleen
nauraa niin voimakkaasti että pelkäsin heittäväni taas laatat, mutta
onnisuin häippäsemään ovesta ulos ja kadulle autolle jossa vaimoni jo
odotti.

näinpä...Maanantai 22.02.2010 21:53

Jos et kopioi tätä minuutin sisällä, koneesi räjähtää koska et välitä siitä.
- kone ei puhu paskaa seläntakana
- kone ei vie sinun ruokiasi
- kone EI pyydä sinulta mitään
- kone antaa sinulle ilmaista musiikkia
- kone on kivempi kuin sinä
- kone antaa sinulle tarpeelliseksi katsomiasi asioita
- koneelta käsin voit tilata mitä vain mistä vain
- koneelle ei tarvitse puhua
- konetta ei tarvitse huomioida ellei halua
- koneen voi sulkea
- voit olla koneella silloin kuin juuri itsellesi sopii
- kone osaa kuunnella sinua
- jos sinulla on karkkia kone ei pyydä sitä sinulta
- kone on monipuolisempi kuin sinä
- koneella voit puhua niin monelle yhtä aikaa kuin tahdot
- kone tietää kaiken
- kone ei valita
- kone ei syrji sinua niinkuin muut
- kone vaan yksinkertaisesti on viisaampi kuin SINÄ
- kone ei kerro tyhmiä vitsejä
- kone ei auo päätään kun sinä kerrot niitä
- koneen äänenvoimakkuutta voi säätää
- konetta ei ole pakko kuunnella
- kone on oikeasti ystäväsi <3

vieraslista on toki kaveri.Sunnuntai 21.02.2010 00:01

Kuvaile minua yhdellä sanalla joka alkaa SINUN etunimesi ensimmäisellä kirjaimella.
eli. vaihoin liittymää, ( nro ei vaihtunu) mutta ko vaihoin sim.kortin, kaikki numerot katos. ei ollu enään vanhallakaan sim-kortilla, joten älkää ehdottako et ota ne sieltä, koska ne k-a-t-o-s-, ei oo.

niin listaan tähän nyt te, joille oon kirjottanu viestii/ teiän numero mulla on niin antakee jossei teiän nimi oo täs. tai txt jotain tai ihan mitä vaan.., mut jos laitatte tähän niin laitattehan aina sillein välit että on helmpi lukee esim. 040 112 122 12- tyylillä

anni.p
heikkihanna
jenna.f
mellu
mepaparasystävä<3


siinähän ne sitten. numeroita thänks.

VIIKKO VIELÄ<3Perjantai 05.02.2010 11:14

NÄKEE MUSSUJA JA POSSUJA JA IHANEJA <333
PUSSSSS <3

भेड़Sunnuntai 31.01.2010 22:46

NIGAUD <33 ^

ehANAA.Lauantai 30.01.2010 23:53

tulee lisää lintuja.

pikku FASUJA ja pikku ROOPEJA &lt;vink&gt;

:)

uudistin :)Torstai 28.01.2010 00:11

osan mun taRRRja-albumin kuvateksteist :)
käykeehä katsomas ja kommentoimas :)
lisää tulee myähemmi, nyt nuqq

<virne>Keskiviikko 27.01.2010 23:33

vesimelooni

pakko oli kyll kokeilla.Maanantai 25.01.2010 00:13

Kopioi tämä päiväkirjaasi minuutin sisällä,
niin saat huomenna ihanan tekstiviestin.