IRC-Galleria

kirjaesitelmä
suunnitelmia viikonlopulle
ryhmätyö
pitkä puhelu
pyykinpesua käsin
psykologian kirja
ruokalista
a4:n tekstiä englanniksi
väsymys

Lisää edeltävät sanat/lauseentyngät seuraavanlaiseen tekstiin:


Tänään koulussa piti sitten pitää (1.)____ nuorisokulttuureista, se meni melkoisen hyvin. Koulusta kotiin taaperrettuani aloin tekemään (2.)____ mummon kanssa. Heti tämän jälkeen soitin (3.)___ kullalle ja vastaus oli KYYLÄ! Noh sitten aloinkin ahertamaan enkun (4.)___n kanssa ja tovien uurastuksen jälkeen oli edessäni (5.)____. Huokaisin helpotuksesta ja päätin harrastaa (6.)___, se oli melko hupaisaa vaikka käsiä hiukan kirveli... Kirjoitin torstaita varten jo (7.)___n valmiiksi, kun nääs teemme silloin kullan kanssa ruokaa yhdessä! Kirjoittaessani huomasin, että mieltä painaa jo (8.)___. Harmi, ettei tämä turha tekstin ahertaminen oikein auta. Sain idean, kun kirjoitin tuohon merkinnän alkuun todella tylsiä sanoja. En tahtonut tyytyä sellaiseen, vaan ajattelin, että niitä voisi JÄNNÄSTI lisäillä tekstin tyhjiin aukkoihin. Noh kuitenkin pitäisi vielä ottaa kätösiin (9.)___ ja lukea torstain kokeeseen. Good night!

+ etsi kaksi kirjoitusvirhettä! (voi niitä olla enemmänkin)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.