IRC-Galleria

Aissi

Aissi

Let's be born in a better world in next life

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.06.2010 23:17

-Ihmisen on mahdotonta nuolla omaa kyynärpäätään. (75 % tämän tiedon lukeneista yrittää nuolla kyynärpäätään.)
-Katkaravun sydän sijaitsee sen päässä.
-Aivastaessa sydän pysähtyy millisekunnin ajaksi.
-200 000:aa strutsia seurattiin yli 80 vuoden ajan, eikä kertaakaan nähty strutsin pilottavan päätään maahan.
-Yhdysvalloissa joku haastaa toisen ihmisen tai yrityksen oikeuteen joka 30. sekunti.
-Sian on fyysisesti mahdotonta katsoa ylös taivaalle.
-Rotat ja hevoset eivät voi oksentaa.
-Kuulokkeiden pitäminen tunnin ajan nostaa korvasi bakteerien määrän 700-kertaiseksi.
-Sähkötuolin keksijä oli hammaslääkäri.
-Tupakansytytin keksittiin ennen tulitikkua.
-100 % lottovoittajista lihoo voiton jälkeen.
-35 % henkilöistä, jotka etsivät seuraa sanomalehtien henkilökohtaista-palstoilta on naimisissa.
-Sorsan vaakkuminen ei kaiu missään olosuhteissa - syytä ei tiedetä.
-Elämänsä aikana ihminen syö nukuessaan 70 lentävää hyönteistä ja 10 hämähäkkiä.
-Useimmat huulipunat sisältävät kalan suomuja.
-Kolibri painaa vähemmän kuin sentin kolikko.
-Suomen ensimmäinen matkapuhelin painoi 8 kiloa.
-Vaaleanpunaisella Pantterilla on 6 viiksikarvaa.
-Torakka voi elää yhdeksän päivää ilman päätään, enne kuin se nääntyy nälkään.
-Historian lyhin sota käytiin Zanzibaarin ja Englannin välillä 1896. Zanzibaar antautui 38 minuutin jälkeen.
-Kaksintaistelu on laillista Paraguayssa, kunhan molemmat osapuolet ovat rekisteröityneitä veren luovuttajia.
-Jos pidät kultakalaa pimeässä huoneessa, se muuttuu lopulta valkoiseksi.
-Naiset räpyttävät silmiään melkein kaksi kertaa enemmän kuin miehet.
-Yksikään USA:n presidentti ei ole ollut ainoa lapsi perheessä.
-Raamatussa on 31174 jaetta.
-Etana voi nukkua 3 vuotta.
-American Airlines säästi 40 000 dollaria vuonna 1987 poistamalla yhden oliivin jokaisesta salaatista joka tarjoillaan ensimmäisessä luokassa.
-Mel Blanc (Väiski Vemmelsäären ääni) Oli allerginen porkkanoille.
-Vähintään 9 miljoonalla ihmisellä on syntymäpäivä samaan aikaan kuin sinulla.
-Montpelier, Vermontissa on ainoa USA:n osavaltion pääkaupunki jossa ei ole McDonald'sia.
-Jokaista USA:n asukasta kohti on kaksi luottokorttia.
-Maailman yleisin nimi on Mohammed.
-Vain yksi ihminen 116 miljardista elää 116 vuotiaaksi.
-Kanadalla on kaikista maailman valtioista eninten rantaviivaa.
-Mitään isoa tai ohutta paperia ei pystytä taittamaan seitsemää kertaa enempää.
-Ranskalaiset syövät vuosittain noin 500.000.000 (500 miljoonaa) etanaa.
-Krokotiilit ovat värisokeita.
-Kirahvit pystyvät nuolemaan omia korviaan.
-Psykiatrit tekevät vuodessa tuplasti enemmän itsemurhia kuin heidän potilaansa.
-Kymmenen prosenttia maailman vuosittaisesta suolavarojen käytöstä kuluu Yhdysvaltojen teiden suolaamiseen.
-Ihmiskehossa on niin paljon hiiltä, että kyseisestä hiilimäärästä saataisiin tarvittava määrä lyijyä noin 9.000 lyijykynään.
-Jäätelö keksittiin vuonna 1620.
-40 prosentilla ruotsalaisista on son-loppuinen sukunimi.
-Amsterdamin poliisilla on osasto, joka on erikostunut autonajajien pelastamiseen kanavista.
-Maailman vanhin toimivan huuhtelun omaava vesiklosetti on yli 4.000 vuotta vanha. Se sijaitsee Knossoksessa.
-Kuningatar Elisabet I:n hallitsemiskaudella oli olemassa miesten partavero.
-Englannin parlamentti julisti joulun poistetuksi vuonna 1647.
-Monopolipelin valmistajat painavat vuosittain enemmän rahaa kuin Yhdysvaltain rahaviranomaiset.
-Sveitsin laki kieltää auton oven kiinnipaukauttamisen.
-Los Angelesissa on enemmän autoja kuin ihmisiä.
-Vuonna 1848 laskettiin San Franciscossa olevan 800 asukasta. Kalifornian kultalöydön jälkeen asukasmäärä laski viikon aikana seitsemään.
-Perhosen keskimääräinen lentonopeus on 32 km/h.
-Ihminen nukahtaa keskimäärin seitsemässä minuutissa.
-Jos huutaisit 8 vuotta, 7 kuukautta ja 6 päivää, olisit tuottanut tarpeeksi äänienergiaa lämmittämään yhden kupin kahvia.
-Jos piereskelisit yhteen menoon 6 vuotta ja 9 kuukautta, olisit tuottanut ydinpommin sisältämän energiamäärän tuottamiseen tarvittavan kaasumäärän.
-Sian orgasmi kestää 30 minuuttia. Mielenkiintoisin kysymys on kuitenkin se, kuka on kellottanut tämän ilmiön?
-Pään hakkaaminen seinään kuluttaa 150 kaloria tunnissa.
-Ihminen ja delfiini ovat ainoat lajit, jotka harrastavat seksiä pelkästään nautinnon vuoksi.
-Ihmisruumiin vahvin lihas on kieli.
-Oikeakätinen elää keskimäärin yhdeksän vuotta pitempään kuin vasenkätinen.
-Krokotiili ei pysty työntämään kieltä ulos suustaan.
-Muurahainen voi nostaa 50 kertaa oman painonsa, vetää perässään 30 kertaa itsensä painoista taakkaa ja kaatuu aina oikealle kyljelleen kuollessaan myrkkyyn.
-Postimerkin nuoleminen kuluttaa 0,1 kaloria.
-Jääkarhut ovat vasenkätisiä.
-Kissakalalla on yli 27 000 makuaistia.
-Kirppu pystyy hyppäämään 350 kertaa ruumiinsa pituisen matkan.
-Koiraspuolinen rukoilijasirkka ei voi paritella, jos sen pää on kiinni omassa ruumiissaan. Naaras aloittaa seksin esileikillään, jossa hän leikkaa koiraan pään irti.
-Leijonat parittelevat jopa 50 kertaa päivässä.
-Elefantti on ainoa eläin, joka ei osaa hypätä.
-101 Dalmatialaista ja Peter Panin Wendy, ovat ainoat Walt Disneyn hahmot joilla on molemmat vanhemmat paikalla ja jotka eivät kuole elokuvan aikana.
-Osterin silmä on suurempi kuin sen aivot.
-Tähtikaloilla ei ole aivoja.
-Yhdysvalloissa teurastetaan joka kiitospäiväksi 45 miljoonaa kalkkunaa.
-Tälläkin hetkellä 10 miljoonaa ihmistä harrastaa seksiä.
Jos jaksoit lukea tämän loppuun, ja yllätyit lukiessasi, lisää tämä blogiisi.

KAIKKISunnuntai 13.06.2010 01:39

Nonii, kaikki saa ehottaa mulle Sakitolta jotai lookkii cossattavaks Traconii. Ainoot säännöt on, et pitää löytyy hyviä kuvia ja et ei oo koko mustaa/blondia tukkaa.
Randomitkin.

XD lmaoPerjantai 11.06.2010 19:43



Eijee repeeen XDDDD
Asagi♥ ja Hitsugi on söpö. XD

[Ei aihetta]Torstai 10.06.2010 20:07

Vuonna 2010 tähän mennessä olen:
[x] matkustanut lentokoneella
[x] ollut laivalla
[x] ollut ulkomailla
[ ] oksentanut
[ ] ollut kännissä
[ ] polttanut röökiä
[ ] seurustellut
[x] harrastanut jotain
[x] ollut vittuuntunut lumen määrään
[x] haaveillut kesästä
[x] luistellut
[x] laskenut pulkalla
[x] viettänyt omia synttäreitäni
[x] kävellyt vesisateessa
[x] ollut ihastunut
[x] puhunut englantia jollekkin ulkomaalaiselle
[ ] ratsastanut
[x] uinut
[x] saanut kokeesta yli 9
[ ] saanut kokeesta 4
[x] ollut jälki-istunnossa
[ ] muuttanut
[ ] ostanut uudet bikinit kesäksi

Vuonna 2010 aion:
[x] ottaa aurinkoa
[ ] mennä viroon päiväristeilylle
[x] mennä uuteen kouluun
[ ] panostaa kouluun
[x] viettää villin juhannuksen
[x] toivoa joululahjoja
[x] viettää kesää ulkomailla
[x] olla ajattelematta koulua
[x] saada hyvän todistuksen
[ ] ratsastaa
[x] aloittaa uuden harrastuksen
[x] matkustaa euroopan ulkopuolelle
[x] saada uusia ystäviä

on se vaikeeta ficcaajalla.Torstai 10.06.2010 20:05

Daisai sanoo:
MOI
tarviin sun apuas
H y o n h y o n ★ sanoo:
MOI
okei
Daisai sanoo:
:C
H y o n h y o n ★ sanoo:
: )
Daisai sanoo:
kerro mulle mitä Hizumi, Zero ja Karyu vois pelata automatkalla XDDDD
H y o n h y o n ★ sanoo:
............
XDXDXDXD
okei
no ne vois pelata
Daisai sanoo:
XDDDDD
H y o n h y o n ★ sanoo:
venaas mietin mitä me pelataan aina porukoitten kanssa...
LAIVA ON LASTATTU! XDXDXD
u know
Daisai sanoo:
XDDDDDDDD
H y o n h y o n ★ sanoo:
tiätsä mikä se on?
Daisai sanoo:
liian lapsellinen XD
H y o n h y o n ★ sanoo:
no eikä oo!!
siitä sais just hauskan XDXDXD
Daisai sanoo:
ei about 30 vuotiaat miehet pelaa laiva on lastattua XDDDD
H y o n h y o n ★ sanoo:
no helposti XDXDXD äiti on 32 ja late on en ees haluu tietää XDXDXD
Daisai sanoo:
XDDDDDDDDDDD
no kai se on sit pakko
H y o n h y o n ★ sanoo:
mut
Daisai sanoo:
se on sun syy jos täst osast tulee floppi XD
H y o n h y o n ★ sanoo:
XDDDDDDDDD
anteeks ;; __ ;;
XDXD

JeahKeskiviikko 26.05.2010 20:50

Sain betan sain betan sain betan sain betan sain betan sain betan mun fanfic50-pätkille !
Oonks ees vähäse paras? XD
Eivaa. Mut vähänkö oon ilone ku saan nää sit tungettuu lafii :----D

[Ei aihetta]Maanantai 24.05.2010 00:14

Kun pieninä kaaduimme asfalttiin nousimme aina ylös ,
pyyhimme kätemme housuihin , emme pelänneet
likaa vaan poika- ja tyttöbakteereita .
Ei tarvinnut esittää mitään vaan pystyi olemaan oma itsensä .
Suurin salaisuus minkä salasimme vanhemmilta oli ,
että poistuimme kotipihalta tai sanoimme ruman sanan .
Tytöt ja pojat leikkivät joskus keskenään ,
mutta eivät koskeneet toisiaan .
Kavereiden kanssa suunniteltiin yhdessä kuinka isoina
muutetaan samaan taloon tai ollaan ikuisesti ystäviä .
Mutta totuus on , että kun sanomme tämä kestää , sen
voi korvata lauseella: "mikään ei ole ikuista"
Muistatko, kun luvattiin, ettei kumpikaan saa kuolla ennen toista ?
Entä ne kyyneleet , sen kusipään takia ?
Entä se ihana nauru kaiken, sen helpotuksen keskeltä?
Muistatko kun naurettiin yhdessä ?
Kun vietettiin koko kesä yhdessä ?
Kun kerrotiin salaisuuksia, mistä kukaan ei tiennyt mitään ?
Kun olimme erottamattomat ?
Lisää tämä päiväkirjaasi ,jos et halua menettää sitä kenen kanssa olet kokenut paljon hyviä muistoja.

.Tiistai 04.05.2010 17:37

☻/
/▌
/ \ Tässä on Esa. Esa on vittu supermies.
Jos lisäät Esan päiväkirjaasi,
hän kumoaa kaikki "Jos et lisää tätä päiväkirjaasi, kuolet" -jutut ja saat elämänhalusi takaisin

.Maanantai 03.05.2010 18:01

Mitä merkitsen sinulle?
/ = TUTTU
♥ = KAVERI
♥♥ = TÄRKEÄ
♥♥♥ = TOSI TÄRKEÄ
♥♥♥♥ = RAKAS
♥♥♥♥♥ = TOSI RAKAS
Lisää tämä 30 sekunnin sisällä blogiisi tai rakkauselämäsi tulee olemaan huono. Ja tämä ei toimi ellet vastaa ensin sille, ketä tämän on lisännyt!