IRC-Galleria

En jaksa enää olla tällänen rampa. Kuka voi auttaa, kuka voi lohduttaa? Vai voiko kukaan?

Mulle tuli yhtäkkiä kauhea ikävä. Ikävä ihaniin hetkiin, ihanien ihmisten kans ihaniin paikkoihin. Kaikki hauskat ja oudot asiat hymyilyttää, vaikka aikaa on väliin mahtunut ehkä liikaakin. Tajusin ihan ajattelematta miten joku ihminen voi olla niin rakastettava, kaikki ne pienet asiat jotka saa hymyilemään.

Mä haluuuun koiran. Oon niin kyllästynyt oleen vammanen rampa ja Totsikin on niin rasittava.

Rankkaa ajatella treenausta. Vaikka se on kyllä kivaa. Tulis vaan se Eevu, ei oltais niin heitteillä. Kannukset on pelottavat.

Mut en mä VOI olla siellä viiteen asti!

Mulla ei oo elämää, kuulemma. Lähden Nipan kaa Hamina Bastioniin. Mutku ei se oo mun opettaja enää, me ollaan oikeesti vaan kavereita.

Mä tarvisin sporrat, kuulemma. Kun mun kukkanen on hiukan vetelä. Pitäis löytää joku ryhti, niin olis helpompi koota. Kun sais koottua, pääsis hyppeleen.

Mun päävehkeet hajoo, näemmä. Pitää tehdä asialle jotain. Kenties käyttää jesaria, mutta ei missään nimessä ostaa uusia.

Haluaisin hackamoret. Niitten kanssa kaikki vois olla helpompaa, kuulemma. Mut ei veikkoset, en mä sellasia ostaa aio. Ne maksaa rahaa, jota mulla ei ole ja sponsoreilta ei heru. Edes rahaa.

Ihmepähkinöitä. Ime pähkinöitä. Joo. Mo.

Kärpäsen kakka
tahrana paperilla
Roska silmässä

Hah, keksin sen tallilla. Olipa kivaa.

Mietimpä vaan joo
Kärpänen lensi jo pois
Jäätelökesä

*

Aurinko polttaa
Sulattaa jäätelönkin
Satelee vettä

*

Laine liplattaa
Paljaat jalat hiekassa
Hiekkainen pyyhe

*

Voi mehiläinen
Omenapuun kukkien
tuoksu tuntuu

Ohi on. Eikä ole edes hirveän haikea olo, en ole vielä tajunnut koko asiaa, itku tulee sitten kun tajuan. Pelkkiä hyviä muistoja on mielessä, viimeiset hyvät päivät koulussa ja muualla hukuttaa kaikki huonot muistot. Tai no, Mikkiksen maailmanennätys potkulaudalla... :D

Ei millään muulla porukalla oo kiva saada kokiksia päälle vaan koska jollekin tulee mieleen heittää ne sun naamalle, tai saada ruohoa ja naperoita housuihin ja paidan alle ja joka paikkaan koska jollain sattuu oleen hepuli.

Opettajan välinpitämättömyys ja vaivautuneisuus on pieni kivi mun kengässä, mutta aika kultaa muistot ja joskus se hiertää kenkään reiän ja putoaa matkalle. Todistus harmittaa ehkä kaks päivää, paitsi jos sillä ei pääse mihin haluaa.

Huoh. Yhdeksän kertaa huoh, yksi jokaiselle vuodelle.

10.6.2017

Pelkään että särjet mun sydämen,
siks heitän sen mielummin itse lattialle kun annan sun tehdä sen

Hetki katoava,
katson sun silmiin ja näen kyyneliä

Tajuan tehneeni virheen,
mutta en voi enää tehdä sitä tekemättömäksi

Viimeinen hetki elämää,
särkyvä ja häviävä.

Ei tehtyä voi tehdä tekemättömäksi,
katson sun silmiin ja näen kyyneliä