IRC-Galleria

Puiston halki kuljen kuin kauttaaltaan kuumuuden savannin.
Ympärillä sorsat nokkivat patonkia kuin lahja tiputettaisiin taivaasta.
Muistuttavat kovaa, ainakin jostain kummasta tavasta mikä minullakin lompakon uumenissa kurkistaa. Tyhjyys on vailla vertaa mietin, samalla pikkupoikaa keinuessa kun tarkastan.
Ehjä se on.
Pojalla punertavat, kurasta hohtavat haalarinkaltaista muistuttavat housut jalassa.
Punaista. Poika tietää mistä tykkää.
Silmiäni sarastaa. Vesi tulvii hiuksieni haaroista kuin virta niagaran lumoilla ja kuin padon maasta taian kaltain muuraan. Sateenvarjo helpottaa taas oloa.
Poika vain nauraa.
Ziigaa mun kledjuja, huutaa toinen poika hiekkalaatikon lomassa, kämmenpohjiinsa tarrautuneena, kuin kultaista samettia omistamassa hän komistaa isän ostamia uusia verkkareita.
Jatketaan linnunradan uusilla tuulilla. Kuin maailma juoksisi valuvan hanan tavalla lävitse ihosta, ilman mahdollisuutta tutkia.
Kai sitä tarkoitetaan olla lumon vallassa ilman todellisuuden tajua, luullessa asian olevan niin varma ja puhdas. Kurkistetaan silti kaiken varalta nurkalta.
Matin ja Maijan piste! kajahtaa suoraan, harmaan talon nurkalta. Huoletonta.
Koitan samaa.
Paahdan ajat lujaa takaa suoraan pisteeseen, josta ei voi pelastaa, paitsi jos oikeasti tunnustaa minun olevan jotain mitä kannattaa pelastaa.

Masin piste.