IRC-Galleria

HomecomingTiistai 20.05.2008 17:29

Reissuhan meni siis loistavasti, edelliseen entryyn liittyen=D Onhan siitä tosiaan jo kohta kolme kuukautta aikaa kun sielä oltiin. Mielenkiintoinen paikka ja paljon oppi omatoimimatkailusta!
Enkä sitten saannut lopullisesti sanottua itseäni irti hesestä, carrols osaltaan kutsui takaisin hamppareitten pariin mutta onneksi kyseisessä duunissa on niin paljon muutakin kuin bögön vääntämistä. Ja yhden kanssa kuitenkin jo kolmas yhteinen duuni, tuskin olisi vaihtanu ellei se olisi sielä ollut.
En välillä vaan tajua, tätä elämän vaikeutta. Tai ei se vaikeata itsessään ole, muut vaan tekee siitä vaikean;) Mutta onhan näitä tähän viimeiseen 5 vuoteen mahtunu, joten eiköhän tääkin tästä.
Lomakin alkaa kohta ja johki päin pitäs lähteä..saa nyt sitten nährä onko se mahtava ibiza vai landelle mökkeilemään..stadiin ei aio jäädä. Muuten ei saa hetkeäkään lomaa töistä..ja provinssi sitten viimeisellä lomaviikolla..siitä tulee niin loisto! jo vaikka mitä suunniteltu.

Muailma kutsuu..!!Maanantai 03.09.2007 01:34

Uiui..ei jaksaisi millään odottaa vielä viittä kuukautta.
Sitten myö suunnataan ensin viikoksi kohti Lontoota ja sieltä suoraan
kuukaudeksi Espanjan Torreviejaan. Suunnitelmissa on ainakin vuosipäivänä
liikkua kohti Madridia yhdeksi tai kahdeksi yöksi, will see. Lennot saatiin
ihan törkeän halvalla, vain 210e per lärvi. Lentoja kuitenkin tulee aika paljon
kun Suomi-Lontoo-Alicante-Tukholma..tullaan sitten ruottista reittilaivalla Suomeen.
Poistuminen Suomesta tekee niin hyvää, kun ei yhtään tämä maa enää maistu.
Jano uuteen ja erilaiseen elämään jossain muualla on kova.
Hesburgerin päällikköduunit ovat myös viikon päästä historiaa, vihdoinkin.
Koskaan en enää siihen työhön asti. Onnea vaan tuleville heseläisille=D

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.12.2006 02:28

Hei kaverit,

vihdoinkin pääsin edes hetkeksi koneelle. Nettiaddiktioni kärsii=/
Täällä on ihan sikana lunta, tajuttomasti ihmisiä joihin ''pitäisi'' tutustua.
Mäkeen ei olla vielä päästy..mut ihan jees kun ei tarvi maksaa lippuja eikä vuokrauksia.
Hese toivottavasti alkaa näyttää kohta inhimilliseltä. Tää on jotain tajuttoman hienoa..
Ei ole vielä ikävä sinne, eiköhän se kohta paukahda=D

[Ei aihetta]Tiistai 14.11.2006 17:39

Heh, pitäähän sitä matkia kun kaikilla muillakin on=D


Satutko muistamaan, milloin rekisteröidyit gallerian käyttäjäksi? Tietokannan syövereistä löytyykin tieto! Päivämäärä oli 13.1.2004. Käyttäjänä olet ollut noin 2 vuotta ja 10 kuukautta. :)

[Ei aihetta]Sunnuntai 05.11.2006 16:43

Huuh. Tää lähtee tän kuun n.18pv 5-6kk Ylläkselle töihin.
Palaudun vapun tienoilla, ehkäpä pääsen jopa lööv boatille=D
Ei tee tiukkaa lähteä hki:stä mutta tekee tiukkaa jättää rakkain ihminen tänne.
Toivottavasti suhde kestää tän, se on jo paljon kestäny että ehkä me kyetään
elämään kaukosuhteessa pari kuukautta.

Tipu kiittää ja kuittaa, palaillaan kevään tulle=)

[Ei aihetta]Lauantai 21.10.2006 17:32

mun pitää nähä. that's it.

[Ei aihetta]Tiistai 19.09.2006 00:59

Takavasemmalle ja Hei Hei!

Tietäisinpä kumpaan suuntaan jatkaa.

Ehkäpä joku joskus sen kertoo.

[Ei aihetta]Keskiviikko 28.06.2006 18:27

(1) Sinussa on se jokin
(2) Harry Potter: Viisasten kivi
() Harry Potter: Salaisuuksien kammio
() Harry Potter: Azkabanin vanki
() Harry Potter: Liekehtivä pikari
(3) Mr. and Mrs. Smith
() The Mexican
(4) Nemoa etsimässä
(5) Leijonakuningas
(6) Ocean's eleven
(7) Ocean's twelwe
() Spy Game
() Fight Club
(8) Meet Joe Black
(9) Seven
() Thelma & Louise
(10) Grease
(11) Seitsemän yötä Tiibetissä
(12) Pirates of the Caribbean
() Troija
() Starsky and Hutch
() Saw
() Moulin Rouge
(13) Scream
(14) Scream 2
(15) Scream 3
(16) Scary Movie
(17) Scary Movie 2
() Scary Movie 3
(18) The Grinch
(19) American Pie
(20) American Pie 2
(21) American Wedding
() I, Robot
() Teksasin moottorisahamurhaaja (alkuperäinen)
() Teksasin moottorisahamurhaaja (uudempi)
(22) Men in Black
(23) Men in Black 2
(24) The Village
() Along Came Polly
(25) Forrest Gump
() Deep Impact
() The Terminal
() Halloween
(26) The Ring
(27) The Ring 2
() Space Jam
() Chigaco
() Riku Rikas
(28) The Day After Tomorrow
() I am Sam
(29) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
(30) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
() Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
(31) Ten Things I Hate About You
(32) Just Married
() Painajainen Elm Streetillä
(33) Titanic
(34) Romeo & Julia
(35) Tiedän mitä teit viime kesänä
() Independence Day
(36) Bad Boys
() Bad Boys 2
() ET
(37) Yksin kotona
(38) Yksin kotona 2
(39) Yksin kotona 3
() Mio poikani Mio
(40) Katto Kassinen
(41) How to Lose a Guy in 10 Days
(42) Calendar Girls
(43) Catch Me If You Can
(44) Spider-Man
(45) Spider-Man 2
() The Fifth Element
() Air Force One
(46) Sound of Music
() Terminaattori
() Terminaattori 2
() Vanilla Sky
(47) Addams Family
() Ace Ventura
(48) Valehtelija, valehtelija
() Hevoskuiskaaja
(49) 8 mile
() Die Hard
() Eurotrip
(50) Deep Blue Sea
() Kasper
() Alexander
(51) Save the Last Dance
(52) Pretty Woman
(53) Melkein julkkis
(54) Uneton Seattlessa
() Top Gun
(55) Sairaan kaunis maailma
(56) Cast Away
() Wicker Park
(57) Kuka sanoo tahdon?
(58) Vuosi nuoruudestani
(59) Shrek
() Shrek 2
(60) Viimeinen Samurai
(61) Kimpassa
(62) Fucking Åmål
() Saksikäsi Edward
() Vihreä maili
(63) Amelie
() The Truman Show
(64) School of Rock
(65) Big Fish
(66) Pelastakaa sotamies Ryan
() Austin Powers
() Austin Powers: Agentti joka tuuppasi minua
() Austin Powers: Kultamuna
() Pelikaanimies
() Blues Brothers
() Blues Brothers 2000
() Aristokatit
() Piano
(67) American Beauty
(68) Pahat Pojat
(69) Pitkä kuuma kesä
() Honey
(70) Notting Hill
(82) Kummelin kultakuume
(68) Morsian karkuteillä
() Karhuveljeni Koda
(69) Herrasmiesliiga
() Pieni suklaapuoti
(70) Kauna
(71) Helmiä ja sikoja
(72) Erin Brochowich
() Ihmeperhe
() Kellopeliappelsiini
() King Arthur
() Koirankynnen leikkaaja
(73) Heinähattu ja Vilttitossu
() Dancer in the Dark
() Lapsia ja aikuisia
(74) Unbreakable
() Jali ja suklaatehdas
(75) boys don't cry
() Syksy New Yorkissa
(76) Kuutamolla
(78) Kaverini mahtava Joe
(88) Olimme sotilaita
(89) Häjyt
(90) Pikkunaisia
() Kukkia ja sidontaa

[Ei aihetta]Tiistai 09.05.2006 02:59

Kopioi blogiisi/galleriapäiväkirjaasi tämä jos olet homofobiaa vastaan.


Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.


Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.


Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.


Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.


Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.


Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.


Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.


Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.


Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.


Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.


Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.


Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.


Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.


Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.


Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.


Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.


Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.


Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.


Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.


Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot homofobian olevan väärin.

[Ei aihetta]Maanantai 17.04.2006 20:13

Mielenkiintoinen olotila. Se vanha. Se uusi.
Kukaan ei tiedä miltä tuntuu. Ne muistot.
Voi kumpa voisin palata ja muistaa ja tuntea.
Taivaallista. Vain yksi asia pitäisi loksahtaa ja auvee
alkaisi...Tuntuisi.


Apulanta-Syöpä