IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

- Vanhemmat »

28.5Torstai 28.05.2009 19:46

Heräsin aamulla joskus 11 ja lähdin poikaystikseltäni suoraan kaupoille. Kävin tarjoustalossa josta osti shampanjalaseja ja talouspaperia. Sitten kävin lidlissä, en muista mitä sieltä ostin. Sitten soitin suville ja treffasimme s-marketin parkiksella ja sitten lähdimme yhdessä s-markettiin, siellä näin antti aallon joka sanoi että minulla on hänen serkunsa paita ja niinhän minulla olikin, mutta shhh.
Sitten kävimme suvin kanssa alkossa ostamassa kummatkin kaksi pulloa mansikkashampanjaa ja menin suvin autoon juomaan batterya ja polttamaan tupakkaa. Autossa muistin että olin unohtanut ostaa maidon, mutta en jaksanu enään mennä hakemaan sitä. No sitten tulin kotiin ja purin ostoskassit. Imuroin, vein matot ulos ja pesin lattiat. Nyt tässä syön, ruokani on aika pahaa.Äsken jesse soitti ja kysyi pääseekö samalla kyydillä serkkuni hannan ylppäreihin lauantaina, sanoin että pääsee. Kohta aattelin viedä roskat ja laittaa samalla saunan päälle. Meen saunaan ja teen miljoona kasvohoitoo että nää näppylät painuis vittuun. Tää näppäimistä on ihan vitusta!!!!!!!!! Ostakaa mulla uus kone,kiiitos.
Sitten menen tanttalaan tossa kaheksan aikaan, siru leikkaa tuksiini ja sit suvi pääsee samalla kyydillä ku jää sinne yöksi. Opettajani txtsi minulla että see yaaaaa puol yhelttoista kk tavastian aulassa.
Ei mulla sitten muuta, moikkaa!

27.5Torstai 28.05.2009 03:09

Veny noi päiväunet vähän pitkäksi, heräsin tossa yhelttoista, eli salkkarit jäi välii :<
Sit heräsin katoin c.s.i:n,käytin tossa koiraa pihalla ja kohta meneen poikkikselle. Huomenna alkaa rulijanssi, täytyy miljoonassa kaupassa käydä ja siivoo. Sit meen illemmalla tanttalaan sirun käsittelyyn.
Mukavaa.
Olipas tylsä päivä.

27.5Keskiviikko 27.05.2009 20:16

Suvi sanoi tekevänsä myös spagettia ja jauhelihakastiketta. Tässä mää istun naamio naamassa ja kaivan nenää. Aattelin kohta mennä koiran kanssa suihkuun ja sit mennä yksinäni. Sitten ehkä käyn tervehtimässä suvia

27.5Keskiviikko 27.05.2009 17:24

Ei tullu juuri yöllä nukuttua, sit aamulla lähin kouluun ja olin siellä 10min kun oli juttutuokio opettajan kanssa. Sain opettajaltani ittestäni ruman kuvan jonka se oli päällystänyt silleen ja sain myös ruusun. Sitten tulin kotiin, matkalla alkoi satamaan vettä. Sitten aloin siivoomaan, siivosin vaatehuoneen ja tuli heitettyy kaks pussi turhia vaatteita pois. Aatteli viedä ne myöhemmin uffin laatikkoon, annoin suville muutaman paidan ja sen jättämät sukat ja yöpaidan. Se kyllä väittää että olisin ne varastanut, mutta se ei ole totuus. Pesin ovia, ne oli tosi likaset. Sitten suvi tuli meille, juotiin mehua ja poltettiin tupakkaa. Nyt se istuu tossa vieressä ja miettii mitä ruokaa se tänään tekis. Itse söin tänään spagettia ja jauhelihakastiketta. Ulkona on ankea sää, tuulee ja välillä sataa vettä. Tässä mietin mitä sitä tänään tekisi. Pitäs ainakin suihkuun mennä ja vois samalla ton koiran pestä ja sit menen yöksi poikaystäväni luokse ja ehkä saatan katsoa salatut elämät. Ensi perjantain valmistun. Pitäs sitä ennen tehä vaikka mitä. Mutta kuulemisiin!
- Vanhemmat »