IRC-Galleria

Boogiemonster

Boogiemonster

Vaikka auton turvavyö unohtuisikin, muista pitää rakkauden turvavyö kireällä!

Ba-ka! -10!!Tiistai 20.04.2010 21:04

Olipa kerran vuonna 2009 eräs turkulainen yhdeksäsluokkalainen naskali. Kyseessä oleva naskali ei ollut käynyt vielä yhdessäkään conissa, kunnes matkusti jonnekin aivan puskaan japanilaisen pop-kulttuurin perään, Pieksämäelle Bakaconiin. Naskali piti Azumangasta tuttua Chiyo chichi -hattua, joka tosin oli hyvin ruma ja huonolaatuinen. Yhdeksäsluokkalainen naskali kehittyi hyvin muistorikkaan (ANIKII!! SUPA BENSIS!!) bakaconin jälkeen conipiireissä ja jo seuraavassa conissaan, Desussa, laski hän jo itsensä conilaiseksi.

Ja kaikki tämä oli melkein vuosi sitten.

Tosiaan, Bakacon II oli tuossa viikonloppuna ja pakko sanoa ettei mulla oo ollu vähään aikaan noin kivaa. Tuntu jotenki tosi nostalgiselta palata takaisin PIEKSÄMÄKEEN vuoden jälkeen. Mutjoo asiaan. Aloittakaamme mieleenpainuvilla lainauksilla:

"Poikani, sinäkin vielä tulet kutsumaan oman faniklubisi."
-Drasa

"TROLOLOLOLOLLOLOLOLLOLOLOO, LOLOLOOOOOOO, TROLOLOLOLLOLOLOLLOLOLOO, OHHOHOHOHOO, OHHOHOHHOHOO, OHHOHHOHHOHOO, AHHAHHAHHAHAA, LOLOLOLOLOLOLOLOLOLOLOLOLOOOOO"
-Alunperin Visual Gayn satunnaisia jäseniä, siitä sitten levisi keille levisikin x DD

"Hei vitsi sää puhut Aasiaa hyvi!"
-Kenji

"IHANAA!"
-Nani

"Ninja, joku harjottelee!"
-Joshio

"Let's go shopping!"
-Hyvin huonon jenkkileffan lopetusrepla

Bakaconissa mulla oli tosi kivaa. Pieksämäki (ja lol, motelli Naarajärvellä) oli legendaarinen conisijainti ja coni itsessäänkin oli varsin laadukas: tilaa oli, ohjelma oli siistiä (vaikkakaan en kovin moneen osallistunut) ja paikalle saapui yllättävän paljon vanhoja tuttuja että uusia tuttavuuksia, motellissa oli siistiä kattoo sitä tosi huonoo jenkkileffaa ja harrastaa tyynysotaa jne. Oli kivaa.

MUTTA!
Ei ruusuja ilman risuja!

No ensinäkin, mun cossi oli aika äkkiä kyhätty. Silti se oli ihan kivaa vaihtelua ninjailun ohella.
Toisekskin, coni oli imo tosi lyhyt. En paljoakaan ehtinyt pitempään jutella kenenkään kanssa.
Kolmannekskin, mun faitti feilas. Se oli ehkä pikkusen liian venynyt ja sirpaleinen, ja aaaasdf. ihassama. en niin fanittanut. Suurkiitos Kyubille ja Haatoresulle kun osallistuivat faittiin hienolla roolisuorituksellaan. Pahoittelut et oma oli vähän mitä oli. Virheistä oppii, kikussa paremmin.

Takaisin ruusuihin!

-Drasan juliste, Kenjin bofferi. AWESOME?!?!?!
-DRASA MYI MULLE DESULIPUN!! IHANKU VIIMEKI VUONNA!!
-Omaa faittiani lukuunottamatta Faito oli -rakasta serkkua Nania lainatakseni- jotain todella "IHANAA!!" Thänks VG sekä muut faittaajat!
-Suurimmassa dubatussa otakussa oli kivaa, thänks Gossip Girls ja järkkääjät!
-Mikä tässä mättää -paneeli oli gut! Thänks järkkääjät, again.
-Motellin muurahaiset oli tosi awesome!!!!
-Mun ei tarvinnutkaan nukkua makuupussissa siellä motellihuoneessa! Kiitos epärehelliset Naarajärveläiset!
-Tyynysota ja "Let's go shopping!"
-Naarajärveläinen Äijä Stock. Eh? : D
-Pääsin tekemään pyhiinvaellusmatkan SUPA BENSIKSELLE!!! <3
-Ihmiseet.
Kiitos oikeesti ihan kaikille. Mulla ei oo ollu näin kivaa sitten Desuconin.

Nani, Drasa, Rewe, Haatoresu, Jedi-Tiia, Hassu Setä, Saura, KENJI + VG + FFFaitin tiimi, um.. Kumis, Vuorenmaa, Nemy + kaikki joille juttelin edes vähän.

Oli oikeesti niin kivaa et oli kauhee poissaolevuus ja lievä angsti (jonka piilotin hyvin, myönnän) maanantaina. Junassa oli jo pala kurkussa, myönnän senkin. xP

KIITOS OIKEESTI IHAN KAIKILLE!!!
Seuraavaksi sitten Camp KiBi ja Kikucon.




<- (cossasin tosiaan alinta noista...)





-Pieni liikuttunut Shamaanininja kiittää ja kuittaa toisesta bakaconistaan!

Lopuksi vielä nostalgiaa herättävä kuva suuresta sankaristamme!

A
N
I
K
I
I
!!

Baka <3

Kiitos!

LolTiistai 06.04.2010 16:00

En oo kirjottanu tänne ikuisuuksiin. Lol.
Yeeeeeeeeee-haw!! Loma alkoi, hoo! Ya-HOOOOOO!

Pitäis katsoa leffoja ihan jäätävästi ton viikon aikana: Avatar, Prinsessa Mononoke, 9 Deaths of a Ninja sekä Citizen Kane.
Muuten, tossa Citizen Kanen VHS:ää hakiessani löysin jotain mahtoisaa:
Rayman 3 ja Super Mario Sunshine Gamecubelle!! Siis töy, noi pelit on ollu kateissa jo jotain neljättä vuotta ja nyt löyty. Hoo! ^^

Tänään sain Arceuksen Pokémoniin nyähhähhää. Long live lataustapahtumat.

Sisko pyys (käski) opettelemaan Minä soitan harmonikkaa -biisin pianolla, oon jo melkein oppinut. Hoo!

Kotiintultuani juoksin vedenpitävillä kengillä lumihangessa ja kuuntelin eeppistä musaa. Tunnelma oli kaikinpuolin eeppinen kun raa'alla voimalla vie itseään eteenpäin läpi lumisen metsämaiseman kun eeppinen musiikki soi. Tunnelman tappoi se, että kuulokkeet irtosivat soittimesta ja em. mp3-soitin tippui hankeen. FAIL.
Se hetki kun tajusin sen tippuneen hankeen ja kömmin hakemaan sitä takaisin oli masentavan antiklimaattinen, sanokaa mun sanoneen.

Anyway, siistiä lomaa itse kullekin, joilla se nyt sattuu olemaan.


Veli: "No toi ON aika HIGH SPEED NINJA ACTION"

(Dis)CosplayGaala -10 + Hejdå stressiMaanantai 08.02.2010 23:31

Stressi - eliminated

*INSERT EPICLY VICTORIOUS FANFARE MUSIC HERE*

Koeviikko loppu, jes
Sain kuin sainkin pidettyä Elokkeen poikkeuksellisesti klo 11:40, jes
Cosplaygaala ja sen FFFait on nyt ohi, stressi lähti, ikävä jäi.

Gaah... On jotenki niin rauhallinen olo. Kaikki se mitä panikoin tuolla pari viikkoa takaperin on nyt ohi. *tschhhhh*

Muttajoo, koeviikosta: Kaikki kokeet meni ihan ok, ainakin jotain 6-7 tulee (enkust ehkä parempikin), paitsi espanjast. Lyön oikeesti kympin vetoa et saan hylätyn siit. Evm.

Elokuvakerho Elokkeesta: Laputa, siis. Se oli niin paras leffa. Wou. Menee oikeesti Wallace & Gromit: Wrong Trousersin kaa kilpailemaan mun henkilökohtaisesta animaatioelokuvasuosikista. Ei sit muuta, paras Studio Ghiblin leffa jonka oon tähän asti nähny. Kattokaa. Siinä missä Robocopille naurettiin kaikille erikoistehosteille, nyt oltiin vaan ihan hiljaa ja naurettiin sillon ku elokuvissa oli niit sen omia vitsejä. Se oli niinku oikeesti hyvä leffa.

Sit Cossigaalasta lyhyesti: Kiitos Nani, Q, Rai, Visual Gay, randomit fanit (x3), DRASA, kaikki. Faitti meni kans ihan ok (lol lunttasin kyl kädestäni sen yhden alkuliikkeen ku unohdin mitä piti tehdä x P)
Joo se oli lyhyt tapahtuma, ois voinu olla siellä pitempääkin, mut oli se kans kiva. ^^ Discojytää~!
Paluumatkalla junassa tosin loin hirviön... Hrrrrr.... No, se oli viihtyisä kun oli väsynyt, hyvin hyvin viihtyisä. xDD

The future is coming!

FrööööörghLauantai 06.02.2010 17:12

Yee-haw! Koeviikko on menny ihan jees. Fysiikankoe oli awesome ku siin oli apinoita + matikankoe oli suht. helppo.

HUOMENNA COSSIGAALA, jonne kaveritkin pääsee! ^^ Ya~!



Maanantaina sit äikänkoe (johon koeviikko sitten loppu) ja Elokkeen toinen kokoontuminen Studio Ghiblin merkeissä: Laputa - Linna taivaalla.

Semana de examina, ¡Caramba!Maanantai 01.02.2010 23:13

Lolololololololol. Nyt en siis tee uutta cossia vaan pistän pikku ninja -cossiin pari uutta punasta viivaa. Ihan nätti siit tulee. [/OFFTOPIC]

Yeehaw! Saksankoe meni ihan semipersiilleen, kai siit hyväksytty tulee. Eniten siin kokees jäi harmittamaan kyl et mun eväsmandariinit maistu pahalle. (Maistu ihan kananmakusille nuudeleille??)
Huomenna englanti! Läpi menee, numerosta en tiiä, jos tulee paska, niin opiskellaan ahkerammin kolmannes kurssis.
Sit mun iankaikkinen ylepys:
EL EXAMINA DE LINGUA CASTELLANA
Vitsi mun espanja on niinku niin parasta, ekas jaksos taistelin ihan kauheesti sen kirjan kaa ja olin ihan adranaliiseis siin kokeen aikana. 5-. Yee-haw! Katotaan nyt jos mun espanjantaitoni riittäis vastaavaan suoritukseen. Meinaa kahden kurssin aikana olen oppinut:
Noilla mennään!
Epsanjan jälkeen MATIKKA!! Geometriaa onneks, jotenki ymmärrän mistä puhutaan, vaikka kaikki tunnit menikin piirtäessä haarniskapukuisia strutseja. (Opin tänään mm. trigonometriset funktiot ja sinilauseen! ^^)
Sit onki jo fysiikka, joka ainakin yläasteella oli yks mun lempiaineistani, nyt, plääh. Hyväksytty varmaankin tulee.
Viikonloppuna COSSIGAALA!! PIKKU NINJA RETURNS!!!
Ja maanantaina sekä äikänkoe (johon ei voi lukea ^^) sekä elokuvakerho Elokkeen Commando-tuokio, yeehaw.

Ugh... Neljättä jaksoa odotellessa, sillon on historiaa <3

The Last Action HeroPerjantai 29.01.2010 21:23

Well well, mr. Luotolahti, taking a break from your mission, eh? The following objectives have been completed:

-Äikän tekstitaidon vastaus <COMPLETED>
-Musan haastattelu <COMPLETED>
-Miettiä kakkosvuoden kursseja <COMPLETED>
-mennä edustamaan koulua musisoinnin merkeissä <COMPLETED>
-Enkun suullinen esitys <COMPLETED>

But still do remember these objectives also:

-Fysiikan työseloste <UNCOMPLETED>
-Varata Opoaika ja varautua menemään sinne joskus klo 16:30 koulun jälkeen.
<UNCOMPLETED>
-KERRATA MATIKKAAAAAAA <UNCOMPLETED>

But, mr. Luotolahti, you failed these objectives miserably:
-Mene Vimmaan cosplayn merkeissä <MISSION FAILED>
-Osallistu luostarivuoren lukion bileisiin <KILLED IN ACTION>

Good luck, mr. Luotolahti. [pelasin just äsken Bondia kuusnelosel, oon vieläkin fiiliksis. lol]

Tosiaan, olin kipeä, jotenka en päässyt meidän koulun bileisiin. Kuulema en onneks kovin paljoa menettäny, mut ois ollu kiva nähdä kavereita. Ei hätää! Korvasin tiistain tylsyyden keskiviikkoactionilla!!

CHAPTER I -LET THE ACTION BEGIN-
Keskiviikko
Kouluun, koulusta, Vimmaan cossia varten tekemään jotain tarpeellista. Vimmasta kouluun soittamaan keyboardia (iso!) ja munniharppua niille natiaisille... *krhm* potentiaalisille lukiolaisille.

"Joo tervetuloa. Luostiksella on ollu tapana tämmönen oppilaiden musashou ku JaSeSoi ja tää on yks siellä tossa viime syksyllä esitetyistä biiseistä. Kyseessä on Enio Morreoconen säveltämää elokuvamusiikkia ja biisin nimi on *Clint Eastwoodmainen italia-aksentti* il buono, il brutto y.... EL CATTIVOoooh!"

Heti ku alotin soittaa munniharppua, niin ihmiseet nousi tyyliin tuoleiltaan kattomaan et mikä ihme ääntelee. Näin jopa jonkun ku näytti kaverilleen et se tulee tosta tyypistä ja elehti vielä ilmamunniharppua. Liikutuin.
Touhu meni hyvin, ja sen jälkeen sit kiiboordi (painava!) kainaloon ja takas Vimmaan. Siellä viivyin noin tunnin ja sit sain idean lähteä kavereiden kaa Kung Fu -treeneihin ku niin kauniisti pyydettiin. Nyt osaan Wing Tsunin alkeet, jee! En jatka kuitenkaan tota, niin kallista ja treeniajat tosi epäedulliset.

Kello 07:20 kodista ja 22:30 kotiin, giaah.

CHAPTER II -GAME OVER-
Torstai
Koulua neljään, opin musantunnilla valssikompin rummuilla jee.
Sit jälleen Vimmaan! Lisää cossitekoa siellä, piti nääs värjätä wanha budopuku kirkkaanpunaiseks. Vimmassa ei ollut kirkkaanpunaista väriä, joten marssin Anttilaan ostamaan jotain tekstiiliväriä.
Saaavuin Anttilaan, 700g kangasta ois vieny 16 euron edestä väriä...
Joo okei moi, sillä hinnalla saa jo punaista kangasta ja siitä vois ommella uuden. Päätin mennä Vimmaan ja värjätä sen sillä punaisella mitä sieltä löytyy. Sanottiin et niillä väreillä siit tulis sit vähän viininpunainen. Käsitin viininpunaisen tummanpunaisena, joten olin ihan, "okei, antaa palaa!" Värjäysohjelman jälkeen tästä takista ja housuista oli tullu fuksianväriset...
...
...
...
Game over

Joo sinne tosiaan meni mun jo paljon puhuttu cossi tonne Cosplay-gaalaan. (7.2) Jos vaan osa pukua on kirkkaanpunanen mut ne kaikkein suurimmat tekstiilinkappaleet fuksianväriset niin moimoi. Cossaan vaan sit ihan perusmustaa ninjaa.

KAUTTA PÄÄKALLOLINNANMaanantai 25.01.2010 21:43

HALUAISIN LISÄÄ VOIMAAAAAAAAA!

Eimut srsly, joku vois antaa jotain powerlevel boostia nyt, tulossa semmonen aika et oikeesti palan pian loppuun varmaan. X_______X

No, mistä sitä alottais. Koeviikko on tulossa pian. Koeviikot on aina semmosia voimanimijöitä et sais Skeletorinki vapisemaan. Kyl koeviikoista aina silti ollaan selvitty, mut sitten ei se loppunu siihen! Koeviikon jälkeen on sunnuntaina cosplay-gaala. Cosplay-gaalassa on FFFaitti, johon ensimmäistä kertaa suunnittelin asioita marraskuun alussa, eli melkeen kolme kuukautta sitten. Nyt kuulin et mun suunnitelmat ei tulekaan toimimaan ihan täysillä, niin käytännössä kolmen kuukauden suunnittelutyöstä ainakin joku osa meni hukkaan. Jes. Ei se oo mikään hirvee homma soveltaa mun suunnitelmia uuteen muotoon, mut tän kaiken keskellä sen vois hyvinki jättää väliin. -___-

FFFaittiin liittyy myös toi cossin teko, joka nyt on aika hyvässä vaiheessa jo, mutta silti. Ois senki aikasemmin voinu alottaa. Vimmaanki pitäis vielä mennä kypärä huovuttamaan ja pöksyt värjäämään. Tästä pahvimiekasta kyllä tuli hienompi kuin osasin odottaa, onneks. Pääpiirteittäin se kumminkin on jo suht hyväs kuosis.

Sit kans takas kouluun: pitäis tehä projekteja ennen koeviikkoa:
-Äikän tekstitaidon vastaus
-Musan haastattelu
-Fysiikan työseloste
-Varata Opoaika ja varautua menemään sinne joskus klo 16:30 koulun jälkeen.
-Miettiä kakkosvuoden kursseja
-KERRATA MATIKKAAAAAAA

Koeviikko on siis ens viikolla.

Sit asioita, tapahtumia, jotka tapahtuu ennen koeviikkoa:
-Noi Luostiksen bileet, tylsä jättää niitä välistä
-Ysiluokkalaisille nappuloille pitäis soittaa meidän Hyvät pahat ja rumat, musanopettaja ylikalifi Norha piti meidän esitystä sen verta uniikkina
-Ja tietty Vimmareissut cosplayn merkeissä

Sit kans pitäis erinäisiä lomakkeita täytellä ja viedä ja jne..

THORUYAAAAA! *powerlevel boost scream*

...

Mutjoo, siihen loppu, katotaan nyt et miten jaksan 9.2. asti. Sit ois semmonen ihana vapaus projekteista, lukuunottamatta Arctic Ninjan kuvausta, joka nyt käy melkeen vapaa-ajasta uskoisin.

Tänpäiväsestä:
Oli muuten randomeista randomein espanjantunti, en taaskaan tehnyt oikeen mitään espanjaan liittyvää paljoakaan, mut sit lopputunnista...
meidän maikka pisti salsaa soimaan ja pyys kaikki tanssimaan mukaan...
...
SE OLI RANDOM!!! x DD

Sit kans Luostarivuoren lukion elokuvakerho Eloke starttas touhunsa turbomikadon (minä) ylikenraalimarsalkan (Juan Pablo) ja sihteerin (Sami) toimesta. Eka leffa oli ROBOCOP (1987)
Hemmetti muuten ku oli säätöä ennen sitä, oltiin varattu rehtorilta ja oppilaskunnan hallituksen mikälienee puheenjohtajalta (äikänope) ne luokka 8:n tilat jotain puoltoista viikkoa ennen meidän kerhoa varten, ja SITTEN! Joku älypää korkeakoulusta kekkas et heitetään kuulutus et tän koulun puol tuntia kestävä esittelytilaisuus luokka kasissa ihan parin minuutin päästä, sinne siis kiinnostuneet!
...
MITÄ TÖY?!
Multa just vietiin tilat, jotka mää varasin rehtorilta puoltoist viikkoo sit niinku yhellä pirun kuulutuksella, josta ei ilmeisesti äikänope eikä rehtori ollu tietosia. GRÄÄÄH! Mentiin sit ettimään äikänopen kaa luokkaa, jossa ois videotykki, ja kaikki oli varattuja.
...
Mentiin takas luokka kasin eteen ja äikänopemme pyys niit korkeakoululaisia vähän pistämään tulta seine hinterteilerne alle, ja ne sano et kymmenessä minuutissa ois ohi. Okei, päästäis kattomaan Robocoppii siin 14:40, ei paha. Suostuimme venaamaan. Opo anto meille suklaatakin siinä ku venattiin. Kiitti opo! <3
Venattiin...
Venattiin...
Kaikilla oli kivaa, suklaa oli hyvää, läppä lensi...
Venattiin...
Sihteeri Sami huomas kellon olevan 14:55...
........
!!!!
Jaha, sinne meni se kymmenminuuttisen lupaus.
Niitten esittelytilaisuuden piti muutenki loppua 15:00 niin asd....
Kello löi 15:00, siinä vaiheessa kehtasin jo koputtaa vähän tomerammin siihen oveen.
Avas oven, vastas: Ihan viis minuuttii, hetkinen. *släm*
....
Niillä oli pokkaa vielä olla myöhässä...
15:07 päästin vihdoin ja viimein kattomaan Robocop. Tekniset ongelmat siihen pääl niin oli varmaan kello jo 15:20

Ihmisiä tuli paikalle kymmenen (me kolme mukaanlukien) ja ihmisillä oli hauskaa kattoa kasaritoimintaa rennossa seurassa kielistudiotiloissa koulun jälkeen. Harmi vaan et mun julisteet ei oikeen herättäny minkäänlaista kiinnostusta, koska kaikki jotka sinne tuli oli mainostettu suullisesti sinne mun toimestani. x PP Kävin jopa painattamassa yhen värillisen A3:sen Karhukopios... murr...
Ihmiset (ihmiseeeet) viihty niin hyvin kasaritoiminnan parissa, et seuraava leffa vois olla vaikka Arskan Commando "Joo siis mitä me täällä toikeen katotaan...? Nimi vois olla vaikka Luostiksen kasariäksönkerho." Ennen leffaa myös katsottiin Robogeishan traileri, mikä herätti suurta hilpeyttä ja mielenkiintoa, hyvässä ja pahassa. Se eksyy varmasti joskus esitettäväksi.

Sit kans lupauduin yhdeks perustajajäseneks meidän tulevaan koulun lehteen, oonpa mää nyt uudistusmielinen meidän koulun suhteen.

Joo, täytyy power levalata niin enköhän usko et tää tästä.

Painajainen! D:Keskiviikko 13.01.2010 22:37

Hoo~! Eka "painajainen" (=uni, josta mielellään herää imo) pitkään aikaan! Se oli sen verran hirmuinen et avaudun:

Olin meidän mökin takapihalla, kunnes RUOVIKOSTA NOUSI RUSKEA ALLIGAATTORI! Koitettiin isoveljen kaa hätistää sitä, mut se jäi siihen löllöttään. Annettiin olla, se oli awesome. Menin sit sisälle, ja siel oli kolme kissaa ja jotain random vieraita. Yks oli pörrönen ja iso, yks oli harmaa ja sit sillä oli tiikerijuovat ja yks oli semmonen söpö ja pieni. Koitin saada sitä söpöä ja pientä kiinni et saisin silitettyä sitä. SIT SE KARKAILI VAAN KOKOAJAN! : ((( Koitin saada vaikka kuinka kauan sitä kiinni, mut en onnannu. Sit päätin mennä silittämään sitä pörröstä, mut seki karkaili kokoajan... ;__; Viimetteeks koitin sit silittää sitä tiikerikissaa, mut seki tietty sit pakeni kokoajan... .__. Tuli vähän Azumaga Daioh ehkä mieleen:
Luovutin sit pettyneenä kissajahtini ja katoin kännykkään. Siin oli muistutus et Bakacon alkais tänään. (OMFG, olin mökillä) Soitin sit jollekulle joka ois siel Bakaconis ja kysyisin et ehtisinkö sinne vielä ajoissa.(?) Puhelu ohjautu yhelle mun vanhalle luokkalaiselle syystä tai toisesta. Suljin luurin edes pahoittelematta väärää numeroani, ja päätin ottaa riskin. Koittaisin ehtiä Bakaconiin sillä riskillä että myöhästyisin Desuconista?? (mun unessa niillä oli viikko väliä, kai sit et jotain jos rushaisin länsirannikolta Pieksämäelle enkä ehtis Bakaan ajoissa, myöhästyisin kans Lahdessa pidettävästä Desusta.) Kun oli conimatka kyseessä, etsin tietty cossiani. Vessasta löyty ninjacossin housut, obi-vyö ja ne ihme polvipalat. Noh, parempi ku ei mitään, totesin ja kiskasin ne päälleni. Cossi ku cossi. Mentiin sitten isoveljen voimalla kyyditsemään mua bussipysäkille vastaanottamaan bussia, joka heivais mut TURKKU ja sit sieltä Tampereelle ja sieltä Pieksämäelle. Pieksämäeltä lähtisin sit Lahteen suoraan Desuun. Tämä oli suunnitelmani. Veli sit ajeli ympäri kaupunkia eikä heivannu mua bussipysäkille tai jotain. *FILMI KATKEAA*
Olin Desuconissa. Drasa soitteli jotain kynttiläpianoa (semmonen piano, jossa oli koskettimien sijaan jotain kynttilöitä sojottamassa ylöspäin, sit ku niit heilutteli, saundi synty) Drasa soitti sen klassisen ihmemelodian jota en nyt muista. Hyvin soitti Drasa. Valitettavasti Desucon oli muuten mun mielestä tosi laimea lukuunottamatta kalatiskiä sibben nurkassa (?!?) ja Drasaa. Olin ainoo jolla oli cossi (yeah! vyö ja housut!) ja porukkaa oli noin parikymmentä henkeä.
*FILMI KATKEAA*
Jossain välissä oon turun animeseuralaisten kanssa pelaamassa Touhouta (kuva)
ja syömässä grillituotteita ja keksejä. Oon porukan paras ja kaikki hurraa mulle.
*FILMI KATKEAA, KUNNES HERÄÄN*
Herättyäni huomaan sängyn yöpöydällä neljä pokkaria Azumanga Daiohia, ilmankos oli niin animukas uni...

PS: Jos Desucon III:ssä on kalatiski ja tulituotteilla musisoiva Drasa keskellä Sibbeä, haluan vänkäriksi.

Sami: "Toi oli AIKA miksumainen painajainen kuule."