IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

5.12. - 7. 12. 2007 joulukalenteriPerjantai 07.12.2007 19:14

Rin huomasi yhtäkkiä tuntemattoman miehen lähestyvän häntä. #Ehkäpä voin kysyä neuvoa majatalolle..#Rin mietti mielessää, toivoen samalla että toinen ei olisi kovin humalassa ja että toisella ei olisi pahoja ajatuksia. Rin alkoi hidastamaan vauhtia, kun mies alkoi olemaan puhe etäisyydellä.
"Hyvää iltaa!"Matt sanoi lepposalla äänellä ja pysähtyi paikoilleen, katsottuaan hetken ja saatuaan vastauksen Matt jatkoi, "Mitäs noin lumoava neiti tekee tähän aikaan ulkona ja tässä kaupungin pahasessa?" Matt hymyili lumoavasti, hänet tiedettiin kaupungin neitien keskuudessa melko hyvin, moni oli langennut hänen puheisiin ja käytökseen, katsomatta ulkonäköä edes, mikä myös oli komea.
"Iltaa.."Rin vastasi miehelle ja pysähtyi samalla katselemaan miestä. #Ei pahemman näköinen..# Rin ajatteli mielessään hymyillen pienesti. "Olen ohikulkumatkalla oikeastaan. Olen tulossa idästä ja suuntani on etelä."Rin vastasi sujuvasti, tosin puheen korostuksista sai selvän ettei hän ollut siitä kaupungista. "Tiedustelisin onko täällä hyviä majataloja, minne pääsisi nukkumaan?" Rin kysyi hymyillen nätisti.
Matt katseli hymyillen tyttöä. Tuo näytti olevan melkein parikymmen kesäinen. "Jaahas, no onhan täällä muutama majatalon pahanen. Se parhain kuitenkin taitaa olla täysi, ainakin sali oli aika täysi kun läksin sieltä ulos. Muihin majataloihin tässä kaupungissa ei voisi edes kuvitella nuoren neidin kuten te, asettuvan edes minuutiksi.." Matt kertoili jouhevan suulaasti.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.