IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Torstai 24.12.2009 11:33

Iloista joulua kaikille teille täällä <3

<3Tiistai 10.11.2009 00:11

Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä. Lue koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti.
(Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause)
Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulan jokaisena sellaisena päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.
Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin'.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.
Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän.

<3Keskiviikko 14.10.2009 15:44

On liikaa nuoria kuollu, ja paljon nuoria on jääny kaipaamaan lähimmäisiään, lisää tämä päiväkirjaasi, ja toivo etteivät parhaat ystäväsi koskaan lähtisi luotasi ♥

[Ei aihetta]Lauantai 22.08.2009 16:52

☻/
/▌
/ \ Tässä on Einari.
Einarilla on supervoima.
Jos lisäät Einarin päiväkirjaasi hän
kumoaa kaikki "jos et lisää tätä päiväkirjaasi, kuolet"-jutut
ja tekee päivästäsi paremman.

[Ei aihetta]Torstai 20.08.2009 01:44



4 vuoden ikäisenä ~ mun äiti on kaikkein paras äiti
8 vuoden ikäisenä ~ äiti on paras
12 vuoden ikäisenä ~ Mä oon paras, äiti vaa huutaa
14 vuoden ikäisenä ~ En saa tehä yhtään mitää ..
16 vuoden ikäisenä ~ äiti vaa kyylää ja tenttaa
18 vuoden ikäisenä ~ No se nyt on perus mutsi
25 vuoden ikäisenä ~ miss my mum
35 vuoden ikäisenä ~ Ennenkuin päätetään, kysytään äidin mielipide
45 vuoden ikäisenä ~ Mietin vain, että mitä äiti siitä ajattelisi

65 vuoden ikäisenä ~ Voisinpa kysyä äidiltä neuvoa. ♥

Jos arvostat äitiäsi edes pikkiriikkisen verran, niin lisää tämä päiväkirjaasi.
Mainitse 3 asiaa, jotka muisuttavat sinua minusta.
Sen jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi, ja katso mikä millaisia vastauksia saat.

[Ei aihetta]Lauantai 30.05.2009 18:31

Can you raed tihs?
Olny 55% of plepoe can.

I cdnuolt blveiee taht I cluod aulaclty uesdnatnrd waht I was rdanieg. The phaonmneal pweor of the hmuan mnid, aoccdrnig to a rscheearch at Cmabrigde Uinervtisy, it dseno't mtaetr in waht oerdr the ltteres in a wrod are, the olny iproamtnt tihng is taht the frsit and lsat ltteer be in the rghit pclae. The rset can be a taotl mses and you can sitll raed it whotuit a pboerlm. Tihs is bcuseae the huamn mnid deos not raed ervey lteter by istlef, but the wrod as a wlohe. Azanmig huh? yaeh and I awlyas tghuhot slpeling was ipmorantt!
if yuo can raed tihs, palce it in yuor porfile.

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.05.2009 04:22

Onnea Fairytale-miehelle, eli Norjan euroviisu voittajalle. ^^ <3

(mut hei, tultiinhan mekin ykkössijalle.. siellä toises pääs tosin.. xD)

[Ei aihetta]Perjantai 01.05.2009 19:11



TÄMÄ PIRUN MERKINTÄ PELASTAA SINUT JOKAIKISEN MERKINNÄN TEHTÄVÄLTÄ, MITÄ SIINÄ IKINÄ LUKEEKAAN, ELI SIIS SINUN EI TARVITSE KOPIOIDA MERKINTÖJÄ JA SÄÄSTYT KUOLEMALTA.

TÄMÄ PÄTEE MYÖS VAIKKA VIESTISSÄ KERROTTAISIIN, ETTÄ AIEMMAT LUPAUKSET EI TEHOA!

Jos lisäät tämän päiväkirjaasi, saat kaikki 'ihastuksesi suutelee sinua silloin ja silloin' pelkällä katsomisella, eli sinun ei tarvitse lisätä niitä tänne.

[Ei aihetta]Tiistai 14.04.2009 02:15

☻/
/▌
/ \

kopioi tämä päiväkirjaasi 30sekunnin aikana niin
sinulle tapahtuu huomenna jotain hyvää