IRC-Galleria

hrhTorstai 09.03.2006 13:49

Olen väsynyt ja menen nukkumaan jo 22:30. Pyörin sängyssä n. kello 23:43 asti miettien miltä tuntuisi kuolla hukkuen omaan limaneritykseensä. Ajattelin, millainen testamenttini olisi, jos joutuisin kirjoittamaan sen hädin tuskin henkeä vielä saaden lyijykynällä lompakosta löytyneeseen vanhaan kuittiin.
Pääasin raapustaisin koirainhoito-ohjeita ja ohjeita siitä, mikäli vanhemmat tai muut lähiomaiset eivät niitä pystyisikään pitämään; Harmin kasvattajalla on siihen etuosto-oikeus, joten luopumistilanteessa tulisi osta kääntyä hänen puoleensa, Murri sen sijaan pitäisi saada maalle aidatulle pihalle mieluiten lapsiperheeseen, ja vasta leikattuna jottei se karkaisi ja jäisi auton alle.
Kirjoittaisin, mistä kansioista löytyisi mikäkin tärkeä asiapaperi. Kirjoittaisin myös, että Vesa ei saisi joutua rappiolle vaikka kuolisinkin. Lisäisin myös, että (siis varsin vaikuttava) omaisuuteni lahjoitettaisiin löytöeläinten, etenkin koirien, auttamiseen.

Nukahdan siis arviolta varttia vaille puolen yön.

Herään ja luulen että on aamu. Katson kelloprojektiota, josta epäuskoisilla silmilläni näen todellisen ajan olevan kuitenkin 00:18. Käyn pissalla ja menen takaisin nukkumaan.

Herään kello 3:34 maissa siihen että Vesa puhuu unissaan ja kääntyy niin että vahingossa vetää minua hiuksista.

Kello 4:18 alakerrasta alkaa kuulua jotakuinkin "Voi perkeleen perkele... Voi saaatanan saatana... Etkö sä yhtään ymmärrrä? Sä et siis vaan ymmärrä?! Voi saatana, vitun vittu!"
Mietin ehkä 10 minuutin ajan, huutaako setä koiranpennulleen vai vaimolleen. En tule mihinkään tulokseen.

Kello 7:38 Vesa lähtee töihin ja ilmoittaa asiasta, sekä kyselee millainen työpäivä minulla on. Kerron olevani vapaalla. Nukahdan.

Kello 7:55 aura-auto ajaa edes takaisin pihatietä pitkin, sanomattakin selvää, että varsin kovaäänisestä kolistellen.

Kello 8:15 herätyskello soi. Siirrän sitä 15 minuuttia eteenpäin ja yritän vielä ottaa pienet tirsat. Luovutan 5 minuutin kulutta valtaisin pissahädän takia. Käyn vessassa ja juon kahvia.

Käytän koirat ulkona, on kiva sää. Murri kakkasi kaksi kertaa.

Sisälle tultuani laitoin työvaatteet pesuun ja otin edelliset pyykit kuivumasta ja taittelin kaappiin. Leikkasin koirilta kynnet. Siivosin keittötasot. Lajittelin meikkejä ja kuuntelin taas alakerrasta kiroiluja. En vieläkään tiedä ollaanko siellä vihaisia koiralle vai vaimolle. Päätin antaa olla. Lähetin Welhon asiakaspalveluun sähköpostin. Join teetä.

Nyt on taas pissahätä. Ja vähän kylmä. Kello on 11:49.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.