IRC-Galleria

CorpseBride

CorpseBride

PLAY IT OFF KEYBOARD CAT!!!!



~Pidä kiinni
aion nyt lopettaa
joka kolmas ei~




~MaidMarian~

Otteita vahinkoilmoituskaavakkeista.Sunnuntai 28.05.2006 04:43


Seuraavassa tosikertomuksia vakuutusyhtiöiden vahinkoilmoituskaavakkeista,
joissa autoilijat ovat pyrkineet lyhimmällä mahdollisella tavalla kertomaan vahingosta. Virheellinen kielenkäyttö ja kirjoitus voi joskus olla hauskaakin.


# Luulin että ikkuna oli alhaalla, mutta huomasin että se oli ylhäällä kun pistin pääni sen läpi.

# Kaveri oli jokapaikassa kadulla. Minun täytyi kurvata monta kertaa ennenkuin osuin häneen.

# Lähdin tienreunasta, vilkaisin anoppiani ja ajoin padon yli.

#Olin ajanut 40 vuotta kun nukahdin rattiin ja jouduin onnettomuuteen.

# Kun lähestyin risteystä niin yhtäkkiä eräs merkki ilmestyi paikassa missä koskaan ennen pysähtymismerkkiä ole ilmestynyt. En voinut pysähtyä ajoissa estääkseni onnettomuutta.

# Olin vakuuttunut että vanha herra ei ehtisi kadun yli kun osuin häneen.

# Jalankulkijalla ei ollut tietoakaan minne mennä joten ajoin hänen yli.

#Näin hitaasti liikkuvan, surullisen vanhan herrasmiehen, kun hän pompahti autoni katolta.

#Toinen auto törmäsi minun autooni antamatta varoitusta aikomuksistaan.

# Törmäsin pysähtyneeseen kuorma-autoon, joka tuli toisesta suunnasta.

# Kuorma-auto peruutti läpi tuulilasin vaimoni kasvoihin.

# Autoni oli laillisesti pysäköity, kun se peruutti toiseen autoon.

# Näkymätön auto ilmestyi tyhjästä, osui autooni ja katosi.

# Tööttäsin, mutta äänitorvi ei toiminut, sillä se oli varastettu.

# Jalankulkija osui minuun ja meni autoni alle.

MusiikkiSunnuntai 28.05.2006 04:40


Musiikki on elämää ylläpitävä voima.

Musiikki on taiteista syvin.

Musiikki on loputonta.

Musiikki on ääretöntä.

Musiikin kuunteleminen on ajattelemista.

Kaikki on jo sävelletty, juuri mitään ei silti ole sävelletty.

Musiikin avulla ihminen pystyy nauttimaan jostakin, yhdessä maailman kanssa.

Musiikki ei tunne rajoja.

Musiikin äänialat ovat rajattomia.

Musiikki on vaikeaa, siksi olemme rajanneet sen, mitä haluamme kuulla.

Musiikki on paras ystävä.

Musiikki on riemun lähde.

Musiikki antaa rauhan.




~Peik Aukeantaus~

Oletko valmis saamaan lapsia?Lauantai 27.05.2006 21:33



1. SIISTEYSTESTI

Levitä puuroa pitkin sohvaa ja verhoja. Hankaa sitten kuraa seinille. Peitä kurajäljet värikynillä. Aseta vielä kalapuikko sohvan taakse ja kokeile, säilyykö se siellä kesän yli.


2. LELUTESTI

Hanki 10 litran pakki leegoja. Pyydä ystävääsi levittämään ne ympäri kotia. Laita side silmillesi. Yritä kävellä kylppäriin tai keittiöön. Ei saa huutaa! (Sillä sehän herättäisi lapset keskellä yötä...)


3. RUOKKIMISTESTI

Hanki suuri, muovinen virvoitusjuomapullo ja täytä se puoliksi vedellä. Ripusta se kattoon tukevalla narulla. Laita se heilumaan. Yritä törkkäistä pullon suusta lusikallinen löysää velliä esittäen samalla lentokonetta. Lopuksi kumoa kulho sisältöineen lattialle.


4. PUKEUTUMISTESTI

Hanki suurikokoinen, elävä ja huonolla tuulella oleva mustekala. Tunge se pieneen verkkokassiin varmistaen samalla, että jokainen sen käsivarsista pysyy kassin sisällä.


5. RUOKAKAUPPATESTI

Lainaa yksi tai kaksi isokokoista eläintä - esim. vuohet ovat hyviä - ja vie ne mukanasi ostoksille ruokakauppaan. Huolehdi, että ne pysyvät koko ajan näköetäisyydellä ja maksa kaikki, mitä ne syövät tai tuhoavat.


6. VALVOMISTESTI

Hanki kestävä, pieni kangassäkki ja täytä se 5-6 kilolla hiekkaa. Kastele se läpikotaisin vedellä. Klo 20.00 ala hyräillä ja tanssia valssia sen kanssa. Klo 21.00 käy makuulle ja pane herätyskello soimaan klo 22.00. Nouse ylös, ota säkki syliisi ja laula sille kaikki laulut, jotka olet koskaan kuullut. Keksi vielä tusina uusia lauluja ja laula niitä aamuyöhön asti, kunnes kello näyttää 4.00. Pane herätyskello soimaan seuraavaksi klo 5.00. Nouse ylös ja valmista aamupala. Jatka tätä seuraavat 5 vuotta. Yritä näyttää iloiselta!


7 a: FYYSINEN TESTI (Naisille)

Hanki kasoittain hernepusseja ja kiinnitä ne vaatteisiisi vatsan kohdalle. Kun 9 kuukautta on kulunut, poista yksi hernepussi.


7 b: FYYSINEN TESTI (Miehille)

Mene lähimpään apteekkiin. Aseta lompakkosi tiskille ja pyydä apteekkaria tyhjentämään se. Jatka matkaa lähimpään ruokakauppaan. Suunnista neuvontapisteeseen ja anna kauppiaalle valtuudet tyhjentää seuraava palkkatilisi. Osta sanomalehti. Mene kotiin ja lue se viimeistä kertaa rauhassa.


8. LOPPUKOE

Etsi käsiisi pariskunta, jolla jo on pieniä lapsia. Anna heille kunnon oppitunti siitä, miten he voivat kohentaa itsekuriaan, kärsivällisyyttään, siisteyskasvatuksensa tasoa ja lastensa pöytätapoja. Anna heille lukuisia esimerkkejä siitä, miten he voisivat kasvattaa lapsiaan paremmin. Nauti tästä kokemuksesta. Se on viimeinen kerta, jolloin sinulla on valmiina kaikki vastaukset.

SyntitestiLauantai 27.05.2006 20:52


Omat tulokseni:


HYVEITÄ

Oikeudenmukaisuus: 13
Suhteellisuuden taju: 12
Lojaalisuus: 11
Rakkaus: 9
Anteeksiantavaisuus: 8
Kohtuullisuus: 8
Urhoollisuus: 8
Jalo joutilaisuus: 5
Viisaus: 5
Hiljainen tieto: 3
Pyhä huolettomuus: 1


SYNTEJÄ

Murehtiminen: 11
Kateus: 10
Vihamielisyys: 9
Ahneus: 8
Huumorintajuttomuus: 7
Tietämättömyys: 7
Ylpeys: 7
Hekumallisuus: 6
Vatsan palvonta: 5
Välinpitämättömyys: 3
Hengen velttous: 2


http://www.yle.fi/pyhatjapahat/testi.html



Pohojalaaset liikennesäännöt.Lauantai 27.05.2006 09:16


Autoolijoolle:


1§ Jos joku menöö erellä, aja ohitte.

2§ Jos joku yrittää ohitte, niin älä päästä.

3§ Säästä vilikkua.

4§ Ku liikennevalo vaihtuu nokkas erestä vihiriästä keltaaseksi, nin kiihrytä vauhtia. Kyllä sä kerkiät.

5§ Ku jalankulukia tuloo eressä suajatiälle, nii lisää vauhtia. Ei se sitte tuu.

6§ Mutta jos se kumminki tuloo, nii polokaase kaasu pohojaan. Ettei jää kitumahan.

7§ Ku joku hirasteloo erellä ja hakoo vaikka jotaki paikkaa, niin neuvo sille oikia osoote. Elikkä huura ohimennes sivuikkunasta, että:"Painu vit**hun!"

8§ Oo varovaanen ruuhkaliikentees. Ettei kännykkäs lipsahra korvalta.

9§ Ku joku yrittää sivutiältä ramppia myären isomman tiän liikennevirtaan, niin älä tee sille tilaa. Son joku kohomo.

10§ Jos taharot ajella rauhassa kaupunkilla, niin lähäreppä paanalle vaan silloon, kun kaikki muukkin tapaa liikkua.

11§ Jos jonku auto menöö rikki ja pysähtyy etehes, niin töötötä ja raivua ittekses niin kauan, että saat syränhalavauksen.

12§ Jos haluat päästä nopiaa kaupunkin lävitte, niin hommaa polokupyärä ja aja jalakakäytävällä. Siälä saa päästellä lujaa.


Pyäräälijöölle:


13§ Jos ajat polokupyärällä mumman kumohon, niin verä niska kyyryhyn ja polije pakohon. Kyllä sen joku siitä korjaa.

14§ Pyärääle ykssuuntaasta katua vastavirtahan. Son jännää.


Jalankulukijoolle:


15§ Kun polokupyäräälijä ajaa sivuuttes, niin murijaase sitä kyynärpäällä kylykehen jos kukaan ei oo kattomas.

16§ Viheltele ittekses, kattelet taivahalle ja oo tärkiän näköönen, ku kävelet karun ylitte päin punaasia.

Jos ravintolat toimisivat kuten MicrosoftPerjantai 26.05.2006 09:36


Kanta-asiakas: Tarjoilija!

Tarjoilija: Hei, minun nimeni on Bill ja olen teidän tukitarjoilijanne. Mikä näyttäisi olevan ongelmana?

Kanta-asiakas: Keitossani on kärpänen!

Tarjoilija: Kokeilkaa uudelleen, ehkä se kärpänen ei ole siellä tällä kertaa.

Kanta-asiakas: Ei, se on vieläkin siellä.

Tarjoilija: Ehkä se on teidän tavassanne käyttää keittoa; kokeilkaa sen sijaan syödä sitä haarukalla.

Kanta-asiakas: Vaikka minä käytän haarukkaa, kärpänen on siellä edelleen.

Tarjoilija: Ehkäpä keitto on yhteensopimaton lautasen kanssa; minkälaista lautasta te käytätte?

Kanta-asiakas: KEITTOlautasta!

Tarjoilija: Hmmm, sen pitäisi toimia. Ehkä se on asennusongelma; kuinka lautanen oli asetettu?

Kanta-asiakas: Te toitte sen minulle tarjottimella; mitä sillä on tekemistä kärpäsen kanssa keitossani?

Tarjoilija: Muistatteko kaiken mitä teitte ennen kuin huomasitte kärpäsen keitossa?

Kanta-asiakas: Istuin alas ja tilasin Päivän keiton!

Tarjoilija: Oletteko harkinneet päivittää viimeisimpään Päivän keittoon?

Kanta-asiakas: Onko Teillä päivittäin enemmänkin kuin yksi Päivän keitto?

Tarjoilija: Kyllä, Päivän keitto vaihtuu joka tunti.

Kanta-asiakas: No, mikä on Päivän keitto juuri nyt?

Tarjoilija: Nykyinen Päivän keitto on tomaattikeitto.

Kanta-asiakas: Hienoa, tuokaa minulle tomaattikeitto ja lasku. Alan olla jo myöhässä.

Tarjoilija poistuu ja palaa takaisin mukanaan toinen lautasellinen keittoa ja lasku.

Tarjoilija: Olkaa hyvä herra. Keitto ja lasku.

Kanta-asiakas: Tämä on perunakeittoa!

Tarjoilija: Kyllä, tomaattikeitto ei ollut vielä valmista.

Kanta-asiakas: No, minulla on nyt niin nälkä, että syön mitä vain.

Tarjoilija poistuu.

Kanta-asiakas: Tarjoilija! Keitossani on sääski!


Lasku:

Päivän keitto... 20 mk
Vaihdettu uudempaan Päivän keittoon... 10 mk
Tukipalvelu... 20 mk
Laskun kirjoittajan huomautus:
Ötökkä keitossa... ei veloitettu ylimääräistä maksua
(Korjataan huomisessa Päivän keitossa)

Terveydenhuoltoalan slangia.Perjantai 26.05.2006 02:31


# apupässi = apupäivystäjä. Kutsukaa apupässi paikalle.
# astmaorkesteri = astmapotilaan keuhkojen kuuntelulöydös.
# dekkari = makuuhaava
# grillata = antaa sädehoitoa.
# happo = alkoholisti.
# harppulisä = palkankorotus, jonka sairaanhoitaja saa 15 työvuoden jälkeen
# hautomo = leikkausosaston heräämö
# hilsetalo = ihotautiklinikka tai -osasto
# kikkelimyrkytys, spermainfektio = raskaus
# kokovartalopuudutus = humalatila
# kuonokoppa = nukutusmaski
# kusifiltteri = munuainen. Sillä on kusifiltterit sökönä.
# kylmäkalle = vainaja t. ruumishuoneen vahtimestari
# kylmäkkö = ruumiinavausapulainen
# laiha sulhanen = tippapullon teline, jota potilas voi kuljettaa mukanaan
# lämpimäiset = uloste. Iidalta tuli kivat lämpimäiset.
# mummokuume = vaihdevuodet
# munakkaat = munuaiset
# narkkari = anestesialääkäri t. huumeiden käyttäjä
# nukketehdas = synnytysosasto, -huone
# nukkumatti = anestesialääkäri
# opetuslapsi = sairaanhoitajaopiskelija
# pakoputki = peräsuoli
# panostaa = asettaa suolen toimintaa edistävä peräpuikko peräsuoleen
# pariston vaihto = psykiatrinen hoito
# peräteippi = terapeutti
# pesämuna = laitostunut pitkäaikaispotilas
# pommipäivä = suolentyhjennyspäivä
# puukkotohtori = kirurgi
# remontti = kuukautiset
# riemutieteen tohtori = iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri
# sadetakki = kondomi
# viihdevuodet = vaihdevuodet
# äidin kulta = kroonikkopotilaan leukalappu

Äidinkielen oppitunti.Torstai 25.05.2006 14:40


Aggressiivi.


Suomen kielen vanhojen modusten rinnalle on puhekielessä vakiintunut aggressiivi. Se taipuu persoonissa ja luvuissa ja kaikissa tempuksissa. Aggressiivin tunnus on toistaiseksi hyvin vaikeasti mihinkään sanaluokkaan määriteltävissä oleva vittu.

Vittu ei koskaan esiinny yksin, se edustaa siis eräänlaista pohjarakennetta tai osamorfeemia. Vittuun agglutinoidaan aina jokin persoona- tai relatiivipronomini. Jälkimmäiset esiintyvät poikkeuksetta paikallissijoissa. Vittu + pronomini -kombinaatio muodostaa siis aggressiiville tunnusomaisen modusrakenteen.

Aggressiivirakenteen rektio on sellainen, että se vaatii peräänsä joko kieltomuodon pääverbin tai vaihtoehtoisesti paikallissijamuotoisen (harvemmin partitiivimuotoisen) kielteisen liitepartikkelin sisältävän pronominirakenteen. Funktioltaan aggressiivirakenne on siis kieltoapuverbiä (en, et, ei) vastaava.


PREESENSTAIVUTUS

1. sg vittumä jaksa mihinkään venäjän tenttiin lukea.
2. sg vittusä rupee mulle iniseen.
3. sg vittuse tullu ees paikalle, turhaan venasin.

1. pl vittume mitään pikkulapsia syödä, paskapuhetta.
2. pl vittute mihinkään raflaan tule, kunhan jauhatte.
3. pl vittune mistään mitään tiedä.


PERSOONATTOMIA

Vittusiellä mitään ilmaista viinaa ollu.

Vittutäällä mikään kesä ole.

Vittutäällä jaksa pitempään notkua.

Muissa tempuksissa aggressiivi taipuu saman kaavan mukaan.


IMPERFEKTI

Vittumä jaksanu sitä kissaa pelastaa.

Huom! Lause "Vittuse tippu tohon avantoon" ei ole aggressiivi, koska lauseen imperfektimuotoinen predikaatti on indikatiivissa! Kyseessä on siis tavallinen kirosanalla höystetty indikatiivilause, jonka nimeäminen aggressiiviksi osoittaa sangen pitkälle kehittynyttä lingvistisen silmän verkkokalvon rappeumaa.


PERFEKTI

Vittumä oo jaksanu kahteen viikkoon tiskata.


PLUSKVAMPERFEKTI

Vittumä ollu jaksanu ees syödä päiväkausiin ennenku jouduin tiputukseen.


AGGRESSIIVI MODUKSENA

Koska aggressiivi on modus, se ei voi esiintyä samassa lauseessa eri modukseksi laskettavan predikaattimuodon kanssa. Aggressiivi, vanhan kansan suussa ponsitapa, ilmaisee aktiivista närkästystä, kyllästymistä, turhautumista, hermostumista ja suoranaista suuttumusta. Tarkemman taustatunteen voi vastaanottaja päätellä kontekstista. Aggressiivin yhteydessä käytetään eräissä piireissä tehokeinona elekieltä, jonka luonne voi vaihdella sormimerkeistä aina täyskontaktimanööveriin. Tämänhetkisen tietämyksen mukaan aggressiivia ilmaistaan samalla tavalla suurimmassa osassa maailman viittomakieliä.

Lapsuus.Torstai 25.05.2006 07:10


Alussa ihminen on tyhjä, siinä on mahdollisuus hyvään ja pahaan.

Ankea lapsuus ei ole ympäristön vaatimattomuutta.

Ankea lapsuus ei ole materian puutetta, köyhyyttä.

Ankea lapsuus on rakkauden puutetta.

Ankea lapsuus on hyväksynnän puutetta.

Ankea lapsuus on turvallisuuden puutetta.

Ankea lapsuus on ymmärryksen puutetta.

Ankea lapsuus on lapsen pitämistä pienenä aikuisena.

Ankea lapsuus on pahaa aikuisuutta.

Ankea lapsuus on huomion puutetta.

Ankea lapsuus on lapsen pitämistä vain lapsena, ei ihmisenä.

Lapsen muisti syntyy, kun hänen kielensä syntyy.

Lapsuus päättyy, kun kysely päättyy.





~Peik Aukeantaus~