IRC-Galleria

Darnaguen

Darnaguen

Pauliina Dahlström

Blogimerkintä

« Uudempi -

Post-LARP DepressionKeskiviikko 20.09.2006 21:20

Minulla on kauhean seurankipeä olo. Kummallista, ottaen huomioon miten antisosiaalinen olen viime aikoina ollut.

Eniten on tietenkin ikävä larppaajaseuraa, parhaassa tapauksessa tähtitaivaan ja iltanuotion kera. Mutta kyllä minä mielelläni voisin yhden tai useamman kivan ihmisen kanssa teelle/tms. lähteä muutenkin.

Ja vaikka tuossa taas vannoinkin, että en enää ikinä pelinjohtajaksi rupea, Taivaan Saaret 2,5 pyörii nyt jo mielessä koko ajan. Intoa sen suunnitteluun lisää vielä se, että meiltä oikeasti odotetaan jatko-osaa. Olen siitä hirveän iloinen.

Surettaa vain, että pelinjohtomme vaikuttaa kovin hajanaiselta ja erimieliseltä tällä hetkellä. Tietyllä tavalla -ylläri, ylläri- tulee mieleen Nightwish ja sen sisäiset ristiriidat. Tämän projektin pitäisi yhdistää meitä, ei erottaa. Kunpa voisin tehdä asialle jotain. *huoh*

Sitä taas tajuaa, miten on alkanut etääntyä ihmisistä, ja ihmiset muutenkin toisistaan. Kai se on sitä aikuistumista, tulee muita kuvioita ja ihmiset muuttavat toisiin kaupunkeihin. Turku alkaa tuntua pieneltä ja ankealta. Ehkä sitä pitäisikin alkaa solmia rohkeammin uusia tuttavuuksia?

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.