IRC-Galleria

Deeveri

Deeveri

IRC-galleriassa vuonna 2024!

Selaa blogimerkintöjä

KumpiKeskiviikko 23.03.2011 21:29

Sanaa kumpi käytetään silloin, kun mahdollisia vaihtoehtoja on kaksi.
Siis tasan kaksi! Ei kolme, neljä tai viisitoista.

http://suomisanakirja.fi/kumpi

OIKEIN: Kumpi on parempi, Suomi vai Ruotsi?
VÄÄRIN: Kumpi on parempi, Suomi, Ruotsi vai Norja?

Deeveri, 2011

__

Katso myös:

Vai mitä et toi alku on tos turha?
Aiotko vielä kirjoittaa että aijot?

H-kirjaimeen loppuvat sanatMaanantai 14.03.2011 20:39

Häh? Eihän suomen kielessä ole h-kirjaimeen loppuvia sanoja… Ai on vai? No höh, niinpä onkin! H-loppuisia sanoja löytyy sanaluokasta nimeltä interjektiot, eli huudahdussanat.

Varmimmin näitä sanoja löytää sarjakuvalehdistä, kuten Aku Ankasta. Ahkerassa käytössä h-loppuiset interjektiot ovat myös chat-tyyppisissä pikaviestikeskusteluissa ja Irc-galleriassa, vaikka hymiöt ovat suurelta osin kirjoitettuja ilmaisuja korvanneetkin.

Interjektiot ovat taipumattomia, mutta monista huudahduksista käytetään useita erilaisia variaatioita. Osalla sanoista on (väliviivallinen) kaksoismuoto. Interjektioita muodostetaan myös tilanteen mukaan. Niinpä kaikenkattava luettelointi on mahdotonta. Tietynlaisen jaottelun h-loppuisista huudahduksista saa kuitenkin laadittua.

Listassa on väliotsikkoina sanojen pysyvät kirjaimet ja sanojen perässä suluissa joitakin merkityksiä.


H-kirjaimeen päättyviä suomenkielisiä sanoja:

*h / **h

ah, aah (yllättyneisyyttä, nautintoa, ihailua)
eh, eeh (epävarmuutta, epäröintiä)
oh, ooh (hämmästystä, yllättyneisyyttä)
uh, uuh (kipua, nautintoa)
yh, yyh (nyrpistelyä)
äh, ääh (turhautumista)
öh, ööh (epäröintiä, hölmistystä)

h*h

hah, hah-hah (nauramista, ivallista nauramista)
heh, heh-heh (nauramista, hekottelua, mummonaurua)
hih, hih-hih (nauramista, hihitystä)
hoh, hoh-hoh (nauramista, hohotusta, väsymystä, yllättyneisyyttä)
huh, huh-huh (väsymystä, säikähdystä)
hyh, hyh-hyh (nyrpistelyä, moittimista)
häh (ihmettelyä, kysymistä)
höh (pettymistä, tympääntymistä)

k*h

kah (murreilmaisu: katsomaan kehottamista)
köh, köh-köh (yskimistä)

p*h

pah (halveksuntaa)
pih (kiukkua)
puh (uupuneisuutta, hengästymistä)
pyh (halveksuntaa, vähättelyä, epäuskoa)
pöh (halveksuntaa, vähättelyä, epäuskoa)

r*h

röh (sian ääntelyä, röhkimistä)

t*h

tuh (höyryjunan ääntä)
täh (kysymistä)

muita

aih (kipua)
auh (kipua)
lääh (läähätystä, väsymystä)
nuuh (nuuhkimista)
nyyh (nyyhkyttämistä, itkua)
plääh (turhautumista)


Hmmh... Lisääkö loppu-h sympaattisuutta?

jaa / jaah
joo / jooh
juu / juuh
nii / niih
nooh
nääh
mmh


Nimet

Arabian kieli on pullollaan h-loppuisia sanoja ja nimiä kuten Allah, Hizbollah ja Abdullah. Muutamia nimiä on kotiutunut muillekin kielialueille. Esimerkiksi Pohjois-Amerikkaan: Deborah, Elijah, Hannah, Delilah, Mariah, Sarah, Ruth, Judith, Joannah, Norah, Savannah, Meredith, Edith, Micah. Kaikkein kotoisimmalta kuulostanee Elisabeth eri muunnoksineen.

Deeveri, 2011

LÄHTEET:
http://fi.wikipedia.org/
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8482095
Aku Ankka -lehdet
Irc-galleria, kommentit ja kuvatekstit


__

Aiemmin julkaistua:
R-kirjaimeen loppuvat sanat
L-kirjaimeen loppuvat sanat

Vai mitä et toi alku on tos turha?Lauantai 12.03.2011 19:13

Jo muutaman vuoden ovat kielenhuoltajat olleet huolissaan kansalaisten tavasta aloittaa lause eli-sanalla.

Eli me ollaan Tampereelta.
Eli mun nimi on Matti.


Joidenkin mielestä eli on ilmeisesti liian lyhyt, koska hiljalleen on yleistynyt pitempi alkurepliikki joo eli.

Joo eli meille tuli keikka tuonne Hervannan suunnalle.
Joo eli mä tein esitelmän karhusta.


Edellä mainitut ovat yleisiä pääasiassa puhutussa kielessä, mutta myös kirjoitetussa tekstissä ovat alkusepustukset hälyttävästi lisääntyneet. Seuratkaapa vaikka IRC-Gallerian käyttäjien kyselyitä.

Vai mitä et munamies on paras?
Vai mitä et mä leikkaan mun hiukset?


Vai mitä on sinänsä ihan kelpoa suomea. Sen paikka vain ei ole lauseen alussa, vaan lopussa.

Näin on parempi, vai mitä?

Deeveri, 2011

__

Katso myös:

Aijotko
Kumpi

Muoti muuttuuMaanantai 07.03.2011 19:00

Juuri kun olen tottunut asdasdasd-ilmiöön ja suurinpiirtein sisäistänyt
sen ideologian, se onkin jo vanha juttu. Nyt pitää olla äöäöäö!

Joo terve!

Mikä on nyt muotia?Maanantai 07.03.2011 18:57, 623 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Aiotko vielä kirjoittaa "aijot"?Torstai 03.03.2011 18:09

Minä aion - Me aiomme
Sinä aiot - Te aiotte
Hän aikoo - He aikovat

Deeveri, 2011

Addaan blogauksenTorstai 03.03.2011 18:00

Kumpi otsikon lainasanoista on mielestäsi järkevämpi tai tarpeellisempi?

Blogaus-sanan käyttöä voi perustella ainakin sillä, ettei sille ole vakiintunutta suomenkielistä vastinetta. Blogaus on myös lyhyempi sana kuin samaa tarkoittava puoliksi lainasana blogimerkintä.

Entä addata? Sille on suomen kielessä selkeä ja tunnettu vastine lisätä. Addaaminen ei ole suomalaista lisäämistä yhtään lyhyempi ilmaisu edes! Havaintojeni perusteella sen käyttäjät eivät myöskään ole Amerikkaan muuttaneita siirtolaisia, joten perinteistä fingelskaakaan se ei ole.

Pai tö vei: http://www.tietoportti.com/Fingelska.html

Deeveri, 2011

Silmät kusee?Sunnuntai 27.02.2011 19:16

Eikös silmien kuseminen ole toisin sanoen itkemistä...
Ja jos nenä kusee, niin silloin valuu räkä. Niin sen täytyy olla!

L-kirjaimeen loppuvat sanatTiistai 15.02.2011 19:27

Silloin tällöin arvuutellaan, mitkä ovat suomen kielen l-kirjaimeen päättyvät sanat. Internetistä löytyy monenlaista listaa, joita sekoittavat enemmän tai vähemmän murteelliset ja puhekieliset ilmaisut sekä lainasanat.

Suomen kirjakielessä ei ole kovin monta sanaa, jotka päättyvät likvidakonsonanttiin (l ja r). Käytännössä kaikki niistä ovat substantiiveja. Useimmilla näistä sanoista sanoilla on vaihtoehtoinen e-muoto, jossa vartalovokaali e pysyy mukana myös nominatiivissa. Mikään sääntö tämä ei ole, sillä muotoja kuten sävele tai sisare ei käytetä, ja toisaalta esimerkiksi sanoista kumpare, perkele ja sirpale ei ole muotoja kummar, perkel tai sirval.

Oman luokkansa muodostavat sitaattilainat kuten kennel, jolloin vokaalivartaloinen versio on suomalaistettu muotoon kenneli (ei kentele). Seuraavaksi voittekin miettiä päissänne sitä, onko Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Kempele suomalaistanut nimensä belgialaisesta Kemmelistä.

Suomen kielen l-päätteisistä sanoista tutuimpia ovat ihmiseen itseensä läheisesti liittyvät askel ja kyynel. Samaa sarjaa on myös nivel, joka on olennaisessa osassa kun askeleita otetaan. Kun tarpeeksi askelia on astuttu, on koko taival taitettu.

Luonnosta löytyy sammal ja sepelkyyhky. Sepel yksinään on vieraampi sana. Useammin käytetään muotoa seppele. Sepel ei siis tässä tapauksessa viittaa kivestä murskattuun sepeliin. Sepelkyyhkyn laulama sävel on matala, ja muistuttaa erehdyttävästi pöllön huhuilua.

Säveliä saadaan ilmoille myös kanteleesta, jonka l-päätteinen muoto kannel on edelleen jonkin verran käytössä, esimerkiksi laulukirjan nimessä Siionin kannel.

Varmasti kaikista vierain sana on äänel, joka tarkoittaa Nykysuomen sanakirjan mukaan puhesointia / puheääntä, ja Pienen sivistyssanakirjan mukaan yhtyemusiikkia, jossa kullakin äänellä on vain yksi tai harvoja esittäjiä sekä moniäänistä sävellystä, jossa kullakin äänellä on itsenäinen melodinen sisältö.

Alun perin hevosen valjaisiin liittyvä vemmel, eli vempele tarkoittaa nykyään yleisesti erilaisia laitteita ja työkaluja, vempaimia. Hevosen vemmel tunnetaan paremmin nimellä luokki tai luokka, riippuen siitä, sattuuko hevosmies olemaan kotoisin Itä- vai Länsi-Suomessa. Vemmelsääri viittaa juuri tuohon kaarevaan vempeleeseen, jonka tehtävä on pitää aisat irti hevosen kyljistä.

Käsitöitä tekeville tuttu sana on ommel, josta voidaan käyttää vaihtoehtoista muotoa ompele. Nominatiivina ompele on samannäköinen verbin ommella imperatiivin kanssa, joten sen käyttöä ei voi suositella. Taivutusmuodoissa ompeleen käyttö sen sijaan on jopa välttämätöntä.

Petkel on käsikäyttöinen vempele, joita on kahdenlaisia. Petkel(e) on nimitys sekä huhmaren kanssa käytettävälle rouhimisvälineelle että puun kuorimiseen tarkoitetulle työkalulle.

Joskus voi törmätä sanaan kimmel. Todennäköisimmin siihen törmää, jos omistaa S-etukortin ja aikoo yöpyä Joensuussa. Siellä nimittäin sijaitsee Sokos Hotel Kimmel. Mitä kimmel sitten tarkoittaa? Nykysuomen sanakirjan mukaan kimmel on runomuotoinen synonyymi sanoille kimalle, välke, hohde ja loiste. Esimerkkeinä kirja mainitsee: "tähtien kimmel" ja "silmissä väikkyy kostea kimmel".

Jos kimmel hyväksyttäisiin mukaan listaan, pian joku ehdottaisi sanaa temmel. Sehän tarkoittaa lasten tai eläinten poikasten leikkiä, temmellystä. Temmeltää-verbistä muodostettu substantiivi olisi
kuitenkin johdonmukaisemmin temmellys, kuten kimmeltää-verbistä kimmellys.

Runomuotoisten sanojen lisäksi toinen pois rajattava joukko on lainasanat. Lainasanoihin kuuluvat muun muassa bagel (leivonnainen), sisal (sisalagaavesta saatava kuitu), soul (musiikkityyli), gospel (musiikkityyli), trial (urheilulaji), diesel (polttoaine), lasol (yleisnimityksenä lasinpesunesteistä) ja alussa mainittu kennel (koiratarha).


L-kirjaimeen päättyvät suomenkieliset sanat:

askel (askele)
kannel (yl. kantele)
kyynel
nivel
ommel (ompele)
petkel (petkele)
sammal (sammale)
sepel, seppel (yl. seppele)
sävel
taival (taipale)
vemmel (yl. vempele)
äänel


Nimet

Suomessa l-loppuisia etunimiä on sekä miehillä että naisilla. Tosin Raakelia lukuun ottamatta melkein kaikki ovat miehen nimiä. Tutuimpia ovat esimerkiksi Samuel, Mikael, Daniel ja Joel. Kuten äskeiset, myös harvinaisemmat Ismael, Hesekiel, Eliel, Ariel, Natanael, Manuel, Rafael, Penuel ja Pavel (venäläinen muunnos Paavalista) ovat tuttuja Raamatusta ja lähtöisin Israelista.

Deeveri, 2011


LÄHTEET:
http://fi.wikipedia.org/
http://fi.wikipedia.org/wiki/kempele
http://nl.wikipedia.org/wiki/kemmel
http://fi.wiktionary.org/wiki/liite:suomen_kielen_likvidakonsonanttiin_päättyvät_sanat
http://fi.wiktionary.org/wiki/vemmel
http://wiki.partio.net/l-kirjaimeen_loppuvat_sanat
http://www.kirjastot.fi/fi-FI/kysy/arkistohaku/kysymys/?ID=f4c51fb6-eb9a-4166-afd2-1ce05edb4735
Riihonen E. 1992. Mikä lapselle nimeksi?

R-kirjaimeen loppuvat sanatTiistai 15.02.2011 19:26

Toinen harvinainen kirjain suomenkielisen sanan lopussa on r. Tietokilpailukysymyksenä tai tietovisan aiheena tämä ei kuitenkaan ole niin hyvä kuin l. R-loppuisiin sanoihin on myös vakiintunut loppu-e yleisemmin kuin l-loppuisiin.

Askar on tutumpi muodossa askare, mutta sukulaisuutta ilmaiseviin sanoihin sisar ja tytär ei e:tä saa loppuun tunkemallakaan. Harvinainen e-muoto on luontoon liittyvissä sanoissa auer (autere) ja manner (mantere). Näissä sitä käytetään pääasiassa sanaa taivutettaessa: autereinen, mantereella.

Sana kinner saattaa kuulostaa vieraalta. Anatomisena terminä siihen harvemmin ehkä törmääkään. Mistä se sitten on tutumpi? Ilmaisussa jonkun kintereillä on sama sana e-muodossa taivutettuna. Toinen anatominen termi udar on vielä vieraampi. Nykyisin yleisesti käytettävä e-loppuinen muoto utare sen sijaan alkaa kuulostaa jo tutulta.

Ruumiinosiin liittyy myös sana kyynär, mutta se esiintyy vain yhdyssanoissa, kuten kyynärpää, kyynärtaive ja kyynärvarsi. Vanha mittayksikkö kyynärä taas päättyy ä-kirjaimeen, kuten varmaan huomasittekin.

Mantere tuli mainittua jo aikaisemmin. Sen lisäksi maankamaraan ja maan muokkaukseen liittyy peräti kolme r-loppuista sanaa: tanner pöllyää kun tehdään pengertä ja piennarta. Vaihtoehtoiset muodot näkyvät jälleen eri taivutusmuodoissa: taistelutantereelta on penkereet ja pientareet tasoitettu.

Sitten on vielä sellainen esine kuin huhmar. (Tunnetaan myös muodossa huhmare.) Mikä tekee huhmareesta erityisen mielenkiintoisen kapineen? Tietenkin sen kanssa käytettävä survin, joka on nimeltään petkel.

Tässä vaiheessa tulee ehkä mieleen, miksi muka r-loppuiset sanat on huono tietovisa-aihe. No, aihe on hyvä niin kauan, kunnes joku keksii sanan kuningatar. Sitten keksitään haltijatar, pahatar, ajatar, kreivitär, tanssijatar, syöjätär, ranskatar, ompelijatar, opettajatar, tarjoilijatar, näyttelijätär jne. Näitä kaikkia yhdistää pääte -tar/-tär, joka ilmaisee henkilön tai olennon olevan naispuolinen.

Lisäksi on tietysti lainasanoja ja akronyymejä: avatar (visuaalinen hahmo), tatar (kasvi), tartar (ruoka), sitar (soitin), sonar (Sound Navigation And Ranging) ja laser (Light Amplification by Stimulated Emission of Radiation).


R-kirjaimeen päättyvät suomenkieliset sanat:

askar (yl. askare)
auer (auder, autere)
huhmar (huhmare)
kinner (kintere)
manner (mantere)
penger (penkere)
piennar (pientare)
sisar
tanner (tantere)
tytär
udar (yl. utare)


Nimet

Suomessa käytössä olevista vierasperäisistä etunimistä löytyy mm. Alvar (Ruotsi), Rainer (Ranska), Asser (Israel), Kristoffer (Kreikka), Kasimir (Puola), Jasper (Persia), Jesper (Tanska) ja Vladimir (Venäjä). Huomionarvoista on se, että toisin kuin suomen r-päätteiset tittelit, r-loppuiset nimet ovat poikkeuksetta miesten nimiä.

Deeveri, 2011


LÄHTEET:
http://fi.wikipedia.org/
http://fi.wiktionary.org/wiki/liite:suomen_kielen_likvidakonsonanttiin_päättyvät_sanat
Riihonen E. 1992. Mikä lapselle nimeksi?

Ihan täpölläLauantai 05.02.2011 17:35

Jos narkkarin tuoppi on täytetty piripintaan, mitä se piri silloin on? Ovatko tipotiessään olevat autot Fiateja? Moni Volkswagenin malli ainakin lienee suomalaisille ventovieras. Onko upouusi aina Upo-merkkinen? Entä kuka oli se Seppo, joka oli selällään?

Suomen kielessä on erikoinen joukko sanoja kuten sysimusta, ritirinnan, putipuhdas ja supisuomalainen. Loppuosa sanoista kuulostaa tutulta, mutta jos kiinnittää huomion alkuosaan, ei merkityksestä ole välttämättä harmainta aavistusta.

Tuttuja toki löytyy. Tulikuuma ja jääkylmä ovat selviä tapauksia. Osan merkitys selviää, jos tutkailee vanhempaa sanastoa. Sysimustan sysi tarkoittaa puuhiiltä (http://fi.wikipedia.org/wiki/Puuhiili). Pikimustan piki on jo vähän tutumpi aine. Vastakohdan, vitivalkoisen viti puolestaan tarkoittaa vastasatanutta lunta (http://suomisanakirja.fi/viti). Vitivalkoinen on siis sama asia kuin lumivalkoinen.

Rutikuivan ruti tuntuisi äkkiseltään viittaavan ruutiin, mutta millainen on sitten rutiköyhä… Litimärän liti kuvaa selvästi litinää. Niinpä rutikuivan ruti käsitetään myös rutinaksi, mutta sekään ei sovi köyhyyteen. Mistä siis on kysymys?

Kun kerätään samantyyppisiä sanoja (ritirinnan, rutikuiva, upouusi, putipuhdas, iki-ihana, ypöyksin, typötyhjä), voidaan niiden etuliitteitä tutkailla erikseen. Äkkiä käy selväksi, että tällaiset partikkelit (riti, ruti, upo, puti, iki, ypö, typö) eivät esiinny itsenäisinä sanoina, eikä niillä ei ole täsmällistä merkitystä. Niiden tarkoitus onkin vain tähdentää ja vahvistaa pääsanansa merkitystä (http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2530). Adjektiivikantaisista sanoista merkitysvaikutelma syntyy, jos kantasanaa määritellään sen omalla genetiivillä (uuden uusi, tyhjän tyhjä). Vahvistussanan ensimmäinen tavu usein kertaa pääsanan ensimmäisen tavun. (http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielikello/piripin.html)

Joidenkin sanojen alkuosa tarkoittaa jotain, mutta se on vain sattumaa. Esimerkiksi supisuomalaisen supi ei voi mitenkään viitata pesukarhuun eli supiin. Pesukarhujahan ei elä Suomessa. Supikoirakaan ei ole alun perin suomalaislaji, vaikka niitä nykyisin Suomessa esiintyykin. Piripinnassa olevassa astiassa ei ole piriä. Huumausaineen nimenä piri on johdettu aivan eri lähtökohdista.

Joistakin alkuliitteistä on muodostunut myös itsenäinen sana. Upo on tunnettu suomalainen kodinkonemerkki. Nuoriso luukuttaa musiikkia ihan täpöllä. Upon lisäksi tuotemerkkejä ovat myös Tipo ja Vento, mutta niillä ei ole suoranaisesti tekemistä suomen kielen kanssa, joten ne kuuluvat edelliseen kategoriaan.

Pilkkopimeä on mielenkiintoinen tapaus. Tässä eräs selitys:

Sana tulee suomen sanasta pilkka, joka tarkoittaa puuhun veistämällä tehtyä vaaleaa merkkiä. Pilkko on pilkka-sanan yhdyssanamuoto, aivan samoin kuin esimerkiksi jalka-sanasta tulee jalko- (esimerkiksi jalkopää).

Muinoin kun on jouduttu kulkemaan tiettömillä taipaleilla metsien halki kulkevia polkuja pitkin, on kulkureitit merkitty veistämällä pienellä kirveellä merkkejä polun varrella kasvaviin puihin, ns. pilkkoja.

Tarkoitukseen on käytetty pientä kevyttekoista kirvestä, josta ei ole juuri muuhun työhön ollut, ns. pilkkakirvestä.

Kun sitten joskus pilvisinä syysöinä on ollut niin pimeää, että vain nuo puihin merkityt pilkat eli merkit ovat heikosti kulkijan silmiin siintäneet, on alettu sanoa, että on pilkkopimeää. Toisin sanoen niin pimeää, että vain pilkat näkyvät.

(http://keskustelu.suomi24.fi/node/2827658#comment-14496325)

Suurin osa näistä vahvikepartikkelilla varustetuista sanoista on yhdyssanoja, mutta poikkeuksiakin löytyy. Totta kai, kun kyseessä on suomen kieli. Ani harva kirjoitetaan erikseen (ainakin jos uskomme Word-tekstinkäsittelyohjelmaa – ja miksi emme uskoisi). Hiiren hiljaa kirjoitetaan toisinaan erilleen, mutta Google Fight julistaa voittajaksi yhteen kirjoitetun muodon. Selvästi erikseen kirjoitetaan muun muassa apposen auki ja sepposen selällään.

Lepposen levällään on huomattavasti harvinaisempi ilmaisu. Yleensä levällään ovat Jokisen eväät. Jos joku on täpötäynnä, se on täynnä kuin Turusen pyssy. Hmm… Alussa mainitulle Sepollehan on tässä nyt kaksi sukunimivaihtoehtoa! Vai onkohan käynyt niin, että Seppo on syönyt Jokisen eväät, ja siksi täynnä kuin kaverinsa Turusen pyssy. Ei voi tietää.

Mahtaakohan näitä sanoja olla kuinka paljon muissa kielissä? Englannissa tiedän olevan ainakin muutamia. Ruotsin kielestä en uskalla esittää mitään arviota, mutta voihan sielläkin olla vaikka huru mycket.

Deeveri, 2011