IRC-Galleria

Dionysos_

Dionysos_

I’m in love with you <333

Jumalaista meininkiäPerjantai 04.07.2008 14:10



Nuori Isä kirkossa oli niin hermostunut ensimmäisen ehtoollisen kanssa,
ettei voinut edes puhua kunnolla, vaan änkytti koko ajan. Ennen toista
ehtoollistaan, seuraavana sunnuntaina, kokenut Arkkipiispa kertoi niksin,
miten voisi rentoutua. Tämä ehdotti seuraavaa: "Ensi kerralla pistä pari
tippaa vodkaa vesilasiin ja juo se. Näette sitten, miten parin lasillisen
jälkeen olo on rentoutunut".

Seuraavana sunnuntaina Isä teki kuten neuvottua ja heti tunsi miten
rennoksi muuttui. Ehtoollinen sujuikin hienosti ja puhe oli erinomaisen
sujuvaa. Nuori Isä oli oikein ylpeä lämpimästä, hartaasta ja välittömästä
tunnelmasta, jonka hän oli kyennyt kirkkoväkeen puheellaan luomaan.

Ehtoollisen jälkeisenä päivänä Isä löysi huoneestaan Arkkipiispalta kirjeen:

Hyvä Isä, Seuraavan kerran pistäkää pari tippaa vodkaa vesilasiin - ei
pari tippaa vettä vodkalasilliseen. Älkää etenkään laittako paria
vodkalasillista ehtoollisviinin sekaan.

Kerron teille muutamista huomioista, jotta samat erheet eivät toistuisi
ensi sunnuntaina:

- Vodkan lisäksi sitruunaviipaleet, jääpalat, aurinkovarjot ja pillit ovat
ehtoollisviinimaljaan kuulumattomia asioita.

- Se pieni koppi siinä alttarin vieressä ei ole vessa.

- Pidämme liperejä kaulan, emme otsan ympärillä, vaikka Jeesus joskus
otsapantaa käyttikin. Ei ole myöskään tapana taitella lipereistä jäniksen
korvia.

- Yrittäkää välttää Pyhän Marian patsaaseen nojaamista ja etenkin Hänen
halaamistaan ja rintojen kourailua.

- Vaikka alttarin viereisillä enkelipatsailla onkin siivet, ei ole
soveliasta yrittää ratsastaa heillä taivaaseen Jeesusta moikkaamaan
etenkään tuohuksella piiskaa takapuolelle antaen.

- Edellä mainitun epäonnistuminen ei myöskään anna aihetta repiä
kattokruunua alas ja vaatia "Jeesus the man":iä tulemaan alas kansansa
keskuuteen.

- Vielä sopimattomampaa on pyytää seurakuntaa kerääntymään kattokruunun alle
koppia ottamaan, mikäli pyyntöön todella vastattaisiin.

- Käskyjä on 10, ei 12. Suosituksia, kehotuksia tai uhkauksia ei ole
ainuttakaan. Ainakaan luterinen kirkko ei uhkaile mafialla seurakuntansa
taivuttelemiseksi. Apostoleja oli sen sijaan 12, eikä seitsemän. He olivat
aivan oikein pääasiassa kalastajia, mutta käyttivät verkkoja, eivät
sukelluslaitteita ja harppuunoita. He eivät myöskään omistaneet
sukellusvenettä, eikä Lähi-idästä tiettävästi löydy valaita. Kukaan
opetuslapsista ei ollut kääpiö.

- Me emme viittaa Herraamme Jeesus Kristukseen ja opetuslapsiin "JC 'nd
the boys" tai "Jesse ja likainen tusina".

- Jeesus ruokki ihmisjoukon leivällä ja kalalla. Käsite "double fishburger
with sprite to take away" oli tuolloin vielä tuntematon.

- Daavid löi Goljatin maahan kivellä ja heittovälineellä, ei "näyttänyt
mistä kana kusee" tai "laittanut läskiä tummumaan".

- Emme viittaa Juudakseen "vitun kyylänä". Raamattu ei vastaa kysymykseen
jättikö Juudas arvonlisä- ja tuloveron maksamatta Jeesuksen kavaltamisesta
saamastaan hopeasta. Ainakaan hän ei perustanut investointipankkia.

- Älkää puhuko Johannes Paavalista "Kummisetänä".

- Jeesus ratsasti Jerusalemiin aasilla, eikä "kaahannut sinne
tuhatkuutioisella Harley-Davidsonilla nakki vinkuen". Em. hetkellä hän ei
myöskään tiettävästi käyttänyt nahkaliivejä, eivätkä opetuslapset ajaneet
moottoripyörillään hänen perässään parijonossa tai kutsuneet häntä
"presidentiksi".

- Bin Ladenilla ei ollut mitään tekemistä Jeesuksen kuoleman kanssa.

- Älkää rukoilko messua kirkon portailta eikä ainakaan jalka Raamatun
päällä.

- Vanhempi rouvashenkilö, jota yrititte ihmeparantaa, kyllä kaatui,mutta
ei parantunut. Hänen lonkkansa murtui.

- Öylätit tulee jakaa ehtoolliseen osallistuville, ne eivät ole alkupaloja
ehtoollisviinin kanssa.

- Urkuja soittavaa henkilöä kutsutaan kanttoriksi, ei "pillipiipariksi".

- Kanttorin mäyräkoira jonka yrititte uhrata, selvisi, mutta kolmijalkaisena
silmäpuolena ja ilman häntää. Alttari joudutaan pesemään.

- Kun keräätte kolehtia, ottakaa pois kaulastanne se kyltti, jossa lukee
"kolehdit ovat palkkani". Rahat, joita kolehtiin laitetaan, eivät ole
"suojelurahaa", ks. ed. mafiaa käsittelevä kohta.

- Synnintekijät menevät Helvettiin, eivät "hevonvittuun".

- Kolehdin antamatta jättäminen ei riitä tekemään seurakunnan jäsenestä
synnintekijää.

- Kirkko ei ota vastaan luottokortteja, joten palauttakaa
kaupunginjohtajalle hänen Visansa.

- Isä Meidän tulee lukea kädet ristissä, ei tekemällä "aaltoja".

- Kutsu yleisön saapua tanssimaan Jumalalle oli hyvä, letkajenkan
tekeminen ei.

- Ei ole myöskään soveliasta moshata virrenveisuun tahdissa.

MUUTA HUOMIOITAVAA: Se tyyppi, joka istui siinä alttarin nurkalla,johon
te viittasille sanoilla "hinttari", "tuhkamuna" ja "hameasuinen
transvestiitti"
olin minä. Toivottavasti nämä erheet tulevat korjatuksi ensi sunnuntaihin
mennessä.

Kunnioitettavasti Teidän,

Arkkipiispa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.