IRC-Galleria

Divinesia

Divinesia

but he`s always everywhere

2009 toivomuksiaTorstai 01.01.2009 17:53

- vaihto-opiskeluun syksyllä.

- omalle alalle kesätöihin.

- yhden ainoan naisen etsimistä.

- viisautta.
Normaalipainoiset miehet pettävät huomattavasti useammin kuin ylipainoiset, väittää saksalaistutkimus.

Normaalipainoiset miehet ovat yli kaksi kertaa uskottomampia kuin ylipainoiset miehet. Tällaiseen tulokseen päätyi saksalainen markkinatutkimusryhmö Forsa, joka tarkasteli tutkimuksessaan tuhatta 31-69-vuotiasta saksalaismiestä.

Tutkimuksessa ilmeni, että normaalipainoisista miehistä 23 prosenttia oli kiinnostunut seksistä muun kuin oman kumppaninsa kanssa. Lihavilla miehillä luku oli vain 11 prosenttia. Ylipainoisten miesten havaittiin käyttävän vähemmän myös seksipalveluja kuin hoikempien miesten.

Tutkijoiden mukaan uskollisuuden syy ei ole kuitenkaan paino tai ulkonäkösyissä: lihavilla on vientiä siinä missä muillakin. Ylipainoiset olivat vain enemmän huolissaan sukupuolitautien leviämisestä. Ylipainoiset miehet näyttävät olevan siis seksuaalisesti valveutuneempia kuin normaalipainoiset.

Lähde: Ananova/KH (2005). (www.suhdesoppa.fi)

Mukava reissu mutta onneksi takanapäin!Maanantai 10.11.2008 18:38

Juu-u, laivareissu meni niinku laivareissut menee. Oli nastaa, ei mitään valittamista. Parkettien teräveitset valloitti lattian jos toisenkin ja ilta päättyi alushoususillaan ryyppäämiseen. Ei uutta länsirintamalla. (^^)

Lähtiessä oli aaivan pakko vielä perjantaina käydä laulamassa suuren yleisön harmiksi Karaokea! Luonnollisesti jälki oli kännintapaista - biisin nimen jos muisti niin ihme oli.

Ryyppyputken vain jatkuessa turussa, sammuminen ei tullut kuuloonkaan. 2 tunnin yöunilla ja gourmet-aterioilla vedetään vaikka viikko putkeen.

... lauantaina bileet sitten olivatkin vaisummat.

Sunnuntaina vielä, toista päivää ollessa krapulassa, kokka kohti seinäjokea vanhaa frendiä morjenstaan ja viimein maanantaina haapikkaalle. Joo, tää on pikkuruinen kaupunki jumalan seläntakana, mutta tällä kertaa olin vain onnellinen että pääsee kämpille nukkumaan.

Ohessa vielä ehta kuva laivalta!

Uljaan miehekkään hytin kokoonpano siis oli: Jukka, Arttu, Heino ja allekirjoittanut.

Jälleen juomattomuusputki katkeaaKeskiviikko 05.11.2008 23:39

Torstaina Triangeli-risteily, eli amk-risteily. Voiko enempää mies matkaltaan toivoa?

Huomenaamulla alkaa kännääminen, joka päättyy vasta lauantaina Turussa siskon kämpiltä herätessä. Tai Perjantai-aamuna sitä ihastellaan fisuja meren pohjalta. Vuorossa siis krapulaa, jota toivottavasti lievittää uusin Bond-leffa. Mikäli kun siitä paranee, kas kas, lauantaina turunvalloitusta uusiksi. Sunnuntaina viimeistään on armoton herätys edessä ja siskolta sitten seinäjoelle. Maanantaina sitten palataan kirjojen ääreen ja vedetään tosissaan aina joululomaan saakka.

Se siitä puhtaasta eläntyylistä taas. Sittenhän sitä on piitkä aika olla jälleen erossa tuosta suomalaisia niin kiehtovasta aineesta.

PrklTorstai 09.10.2008 00:26

En

vittu

kahliinnu

ennenkä

olen

saavuttanut

jotain

.

24.09.08 Torstai 25.09.2008 15:23

Aamulla läksimmä kohti ylivieskaa ja mainetta haapajärven amk:n innokkaiden futaajien kanssa.

Team Raippa ja AC4P`s olivat kahden joukkueemme nimet. Alkulohkossa Raippa pyyhki vastustajat pois tieltään (4-2, 3-0). AC4P`s taas joutui nöyrtymään toisen pelinsä päättäen tilastonsa kahden pelin jälkeen 1-1 sijoittuen toiseksi lohkossaan.

Jatkolohkossa Raippa jatkoi kunniakasta tietään kohti finaaleja pelaten 3-0 ja 2-1 voitot. AC4P`s taasen selvitti tiensä pronssipeliin voittamalla toisen ja häviämällä jälleen toisen pelinsä.

Pronssipelissä AC4P`s selätti vastuksensa kohtuuhelponnäköisesti ja varmisti haapajärvelle toisen mitalin. Kultapelissä voittamaton Team Raippa kohtasi noutajan ja kärsi 1-3 tappion.

Fiilinki oli kaikenkaikkiaan jees, itellä petti sekä reisi että alaselkä loppuaikana, mutta hopea teki hyvää. :) Hauskaa lähettiin pitämään ja se tehtiin.

Ja niin, iltasella tapahtui jotain muutakin varsin mullistavaa. Joten siis vallan mahottoman hieno päivä tämä oli.

Kulmakoru muistoksi jyväskylästäMaanantai 15.09.2008 23:13

Perjantaina kikkailimme Hiltusen kanssa kaksin ja katsottiin viimein Rambo IIII yön tunneilla muutamien kaljojen voimin. Heti lauantai-aamusta läksimme katselemaan tatuointeja ja varaamaan hiljalleen leffalippuja. Viimein löydettyämme tatuoijan huomasimme notta paikka on aivan ruton kallis, oma vastaava olisi maksanut 1000-3000. Todella siistiä. Sattumoisin ei näin pikkusummia (...) taskusta löytynyt, joten lohdutukseksi päätin ottaa kulmakorun takaisin - ja alle 1000 hintaan.

Leffaan ilmestyi mukaan Ile aka Iluzevitch ja katsottavan oli Kummeli - Alivuokralainen. Voi kyllä sanoa että ei yli tuntia jaksanu olla innostunu hinttihuumorista - varsinkaan kun oltiin kolmen jätkän porukalla katsomassa. Muutamat loistokommentit ja armeija-aiheiset vittuilut kyllä kolahti hyvin, joten aivan paskaksi ei tätä uutta leffaa viiti haukkua.

Ei muuta kuin takaisin kämpille, saunaan ja pariksi tunniksi kokeilemaan kuka on kovin UT-pelaaja. Tämän tittelin taisi viedä Miika, Ilen pitäessä tiukasti viimeisestä sijasta.

Ja sitten sitä lähdettiin...


Hiltusen ja Ilen kanssa vallattiin lauantaina Inferno ja todenteolla. Varsin moni teini kävi juttusilla kikattelemassa, mutta eihän siitä kikattelusta saanu muuta kuin päänsäryn. Lisää hornaa ja viskiä alas ja seuraavaan baariin katselemaan kumpuja ja alusvaatteita. Miikan lähtiessä kämpällesä (jo) kahen aikaan miesjoukko jäi kahteen. 2,5 euron Hornien vaikutuksesta nämäkin korstot suuntasivat takaisin tanssilattialle Infernoon Disturbedin tahdissa. Herranjestas, minäkin. xD

Selvisi notta paikallisten mielestä pohjoisen murre oli hyvin purevaa, hehheh. Luonnollisesti jouduimme huomaamaan että kämpän isäntä (miika) oli sammunu kämpillensä avaimien kanssa joten yöpaikkaa oltiin vailla. Ei muuta kuin yöpaikan etsintään...

Paikallisen tyttären auttaessa huomattavasti tämän paikan löydössä joutui aamulla suunnistamaan kohti keskustaa josko kämpän omistaja olisi heräillyt. Tulipahan Jyväskylän bussireitit tutuiksi olkapään kautta. Kämpän omistajan valittaessa rahan menekkiä, sekä seksin että ruuan puutetta, päätimme vuokrata vielä loppuun leffan nimeltä Outpost.

Natsi-aiheinen kauhu olikin jopa yllättävän loistava. Leffasta ei auta kuin kehuja antaa, kuten koko reissusta. 120 euroa blackjackiin oli hyvä saavutus Hiltuselta myös. Hyvin järkevää ja touhukasta.

"Mitähän minä sitten teen? - No, mee heittään vaikka moukaria cowboygirl!"

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.09.2008 00:59

Ei ollu 3000 taskussa, joten tyydyin alkajaisiksi ihan vain kulmakoruun. :D

Inferno, here we come!

Back on trackMaanantai 08.09.2008 23:23

Aiemmin vain valituilla ihmisillä on ollut tiedossa hyvin salattu osa jokapäiväistä elämää.

(frozen-klaanin sivustolle ilmoitettu "statement" pelaajalta divi[n]esia") :

19.05.08 written by Divi[n]esia:
"Katselin itse lapsena tuntikausia kun velipoika pelaili Heroes Of Might And Magic ykköstä ja quake ykköstä. Se oli niin mystistä. Sitten yksi kaunis päivä tulin koulusta ja jopa isä oli tohkeissaan jostain uudesta pelistä. Kyseinen peli oli Warcraft yksi. Taisin saada ensimmäisen orgasmini noihin aikoihin.

Jälkikäteen minulle kerrottiin että esim. nintendo oli lapsena poistettu meikältä, sillä olin samaistunu liikaa supermarioon. smile

Olin siis pullea nörtti koko ala-asteen, sitten 5-luokalla velipoika opetti urheilun saloihin ja olin koko piirini huippujuoksijoita aina lukion aikoihin asti.

Lukion lopussa erosin pitkäaikaisesta tyttöystävästä erään uuden pelin takia joka oli nimeltään - war 3, tft. Nalkutus tuntui aivan järjettömältä kun sai rennosti pelailla bnetissä frozenia. Tätä aikaa elettiin siis 2005-vuoden lopussa. Erohan siitä tuli (nalkutus oli yksinkertaisesti jätettävä addiktion tieltä) ja viimein oli aika pelata frozenia 24/7. Urheilu jäi, koulu ei inspannu mutta ai että frozeni maistu. Viimein olin jossakin pelissä useampia parempi ja kokoajan oppi uutta tästä pelistä.

Nyt vuoden 2008:n aikana olen vähentänyt pelaamista ja se on nykyään aivan minimissään mikä jättää paljon aikaa viimein koulun, sosiaalisoitumisen ja urheilun suhteen. Paino on tippunut lähemmäs 10 kiloa, jaksaminen on parempaa ja koulussakin jaksaa keskittyä. Kiitokset kaikille pelikavereille hauskoista pelihetkistä. Gl hf."

Viimein pystyn sanomaan että minulla ei ole addiktiota. :D

Paras AMK-vastaus tuleviin pippaloihinPerjantai 05.09.2008 01:32

"Hey siiS iHAn MegaIhQuU!!! XD XD XD <3<3<3<3

YeaHOuBeibeIhQUu!!!

XDXDXD

<3"

- mies 21 v, tuleva tradenomi