IRC-Galleria

IhmisgeneraattoriLauantai 19.08.2006 21:40

Dracie tuuppautui maailmaan eräänä loskaisena päivänä. Seuraavana päivänä näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli äveriäs ja he elivät mahtavasti. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen hampaistaan.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan fuskaaminen, niinpä ajanvietteeksi tuli öljynjalostus.

Dracie kehittyi viidennelläkymmenellä varsin älykkääksi. Päähänsä hän sai tummanruskeat hiukset, sekä liilat silmät.
Petoksista johtaun hän oli erikoisen v-mäinen. Lempiruokaansa ranskalaisia ja kalapullia hän sai työskennellen nappulanpainajana.

Dracie tupakoi ja käyttää nuuskaa joka päivä. Alkoholia hän käyttää ollessaan iloinen.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

Sen pituinen se.

Duuninhaussa onnistaa vihdoinKeskiviikko 26.07.2006 16:38

Päivän saldo: Kolme duunihaastattelua!

Ehkei tää olekaan tuhoontuomittu yritys.

[Ei aihetta]Lauantai 08.07.2006 04:44

Hmm.. Rytmi on vituillaan niin ei oikeen pääse auringonpaisteesta nauttimaan, ja yöllä on liian kuuma niin ei saa unta.

No joo.

Kesä rox enivei!

Edelleen pahTorstai 06.07.2006 21:00

Huomasinpa sitten tänään, että sähköpostin asetuksissa vastausosotteena oli vanha koulun osoite. Elikkäs on yks mielettömän hyvä työtarjous ja haastattelu menny sivu suun. Olisivat antaneet mulle myyjäharjoittelijan ja rekrytoijan hommia henkilöstövuokrausfirmassa (kuulosti kivalta paikalta) ja olivat kovasti kiinnostuneita palkkaamaan meikäläisen.

Nyt sit ei varmaan oo enää ko paikka auki ja pitää ottaa joku perkeleen siivoojantyö kun missasin ton. Voisin nyt jo olla duunissa ja saisin kohta varmaan ekan palkankin, mutta ei. Pitää onnistua sössimään toikin.

No. Elän toivossa etten just missannu ainoata hyvää työtarjousta, ja että voin edelleen saada työpaikan vaikka just laitatin pinkin keesin..

*Huoh*

PahTiistai 20.06.2006 21:15

Taas tuli lähetettyä miljoonajayksi työhakemusta eri paikkoihin. Tosin vaan yks niistä kiinnostaa, mut sinne sit varmaan on taas hirviä määrä hakijoita enkä salettiin pääse ees haastatteluun ku pärstäkerroin on väärän näkönen.

No joo, jos nyt kuitenkin sattuu sellanen soma sattuma käymään että ne kutsuukin mut haastatteluun, niin en nyt kuitenkaan uskalla ottaa mitään muuta duunia vastaan. Ja se taas tarkoittaa sitä, että jos en sinne pääse, niin oon hyvällä tsägällä hylänny jotain ihan varteenotettaviakin työpaikkoja.

Ärh.

Käpynenhän tässä palaa ku taas on niin mukavaikeeta.

KesämeininkiäKeskiviikko 14.06.2006 18:46

Taisi sit jäädä festarikesä haaveeks tänäkin vuonna.. Provinssi on jo ovella eikä tietoakaan lipuista. Vituttaa oikein urakalla. Näyttää siltä, että lähimmäs festareita pääsen kun lähen loppukuusta kaisaniemeen mukamasryyppäämään festarialueen ulkopuolelle muiden köyhien kanssa.

Prkl.

Ruisrockiin olis vielä aikaa, mutta taitaa sekin jäädä kokematta, kun rahaa ei näy ei kuulu.

Huomenna Lintsille!Perjantai 09.06.2006 00:40

En olekaan ollut siellä pitkään aikaan.. Kiva päästä taas leikkimään lasta.

Kieppi kutsuu!

Mörökölli ei syö mua nytMaanantai 29.05.2006 21:23

Alusta jäi pätkä puuttumaan, eli:

Kommentoi tähän, niin:

1. kerron jotakin mistä pidän sinussa
2. kerron mikä laulu tai elokuva muistuttaa minua sinusta
3. kerron jotakin mitä meidän pitäisi tehdä yhdessä
4. sanon jotakin minkä vain me kaksi (tai vain minä) ymmärrämme
5. kerron ensimmäinen tai selvimmän muistoni sinusta
6. lainaan jotakin joka sopii jotenkin sinulle
7. kysyn jotakin jonka olen aina halunnut tietää sinusta
8. sinä panet tämän omaan journaliisi, tai mörökölli tulee ja sinut syö

Kauppatorilla tapahtuiMaanantai 29.05.2006 16:46

Ihan älytöntä meininkiä toi Lordin voitonjuhla. Polvenkorkusia lapsia tuotu kattomaa kaiken tungoksen keskelle, vanhemmat mutisee partaansa tai ihan avoimesti vittuilee kun kulkee ohi tupakka kädessä.

Vitustako minä tiesin että ne idiootit on tuoneet lapsensa mukaa, ja mistä helvetistä mä niitä osaan varoa kun ei niitä näe ennen ku päälle astuu. Ja vaikka näkisikin, niin ei siinä hirveesti mahdu ketään varomaan, kun joka puolella on sellanen 10 000 ihmistä, jotka ilmiselvästi haluisivat just siihen, missä satut seisomaan..

Ei sitten tullut nähtyä Lordia. Paloi käpy oikein tuhannen päreiksi ja rauhoittuminen oli hoidettava sitten Tuomiokirkon portailla. Eipähän sielläkään ole tullut ryypiskeltyä täysi-ikäistymisen jälkeen.. Niin ja anteeksi meidän kaikkien puolesta sille valkopukuiselle tytölle, se punaviini oikeasti kaatui ihan vahingossa. ;)

Koska otetaan uudestaan?
Ei sit voinu yhteen näitä kaikkia niputtaa. No jaa, onko tuolla nyt niin väliä.

Asiaan: Onnea minä!! Sain siis vihdoin viimein duunia (tosin vain keikkaluontoista sellaista). Musta tulee promoottori :D

Ja vielä eilen jaksoivat muut sanoa etten ole blondi silokonityttö.. Pyhpah! Kelpaan minä näemmä näinkin.

Loistopäivä. Ehkä tästä kesästä tulee sittenkin hyvä.