IRC-Galleria

Käytiin eilen löytöeläintalossa katsastamassa, josko meille löytyisi oma pienokainen. Ja löytyihän sieltä! Maanantaina pääsemme siis hakemaan Emmin. Musta, lyhytkarvainen kisu pääsee silloin uuteen kotiinsa. Minusta ja Annesta tulee yhteishuoltajat hyljeksitylle pikkikisulle. Tai no.. Ei se nyt niin kovin pieni ole, aikuinen jo.

Olisi siellä ollut pentujakin, mutta kun saavuttiin kissojen huoneeseen, osa vain luimisteli häkkiensä perällä, osa jopa sähähteli meille. Emmi sen sijaan tuli ihan häkin etureunaan, kehräsi, puski ja naukui niin, ettei kenellekään jäänyt epäselväksi, että se halusi kotiin meidän mukaamme.

Loppujen lopuksi kävi ilmi, että Emmin oli pitänyt lähteä HESY:n jo puolilta päivin, mutta hakijat olivat myöhässä. Todettiin,että tämä oli viimeinen merkki siitä, että Emmi on meidän.

Ensi viikolla katsotaan, miten Emmi sopeutuu, mutta kaikki kolme ollaan oikein luottavaisesti liikkeellä.

Tervetuloa, pikkuinen Emmi!

Tuli taas tänään huomattua, kuinka vähän sitä loppujen lopuksi onkaan tekemistä, kun ei ole penniäkään rahaa. Yleensä tylsistyneenä menee kavereiden kanssa kahville tai leffaan, mutta nyt tuntuu, ettei tule mitään muuta tehtyä kuin tuijotettua telkkaria.

Palkkapäivä onneksi on kohta, saisi sitten ehkä ruokaakin. Voisi sekin varmaan piristää mielialaa vähän :)

Meni päivän suunnitelmat vähän uusiksi aamulla. Piti jäädä hoitamaan Vilmaa, muttei sitten tarvinnutkaan. Näyttää siltä, että seuraa taas päivä, jonka suurin ponnistus on ruoan lämmittäminen. Ei siis mitään uutta auringon alla.

Ruokaa -->

Ajatukset voi olla todella pelottavia. Varsinkin, kun ne ajatukset on sellaisia, joita ei haluaisi kuunnella, joita ei haluaisi olevan olemassa. Olen huono kirjoittamaan päiväkirjaa, en ole sitä koskaan osannut, mutta nyt tuntui siltä, että voisi vähän vuodattaa syvimpiä tuntoja. :)

Tai no.. Ei kai niitä syvimpiä tuntoja sentään, mutta tämänhetkistä olotilaa ainakin. Yksin tulee aina mietittyä kaiken näköistä, ja tänään päällimmäinen ajatus on ollut katumus. En oikeastaan koskaan kadu mitään, mitä olen tehnyt, mutta sitäkin enemmän kadun sitä, mitä olen jättänyt tekemättä ja asioita, jotka olen jättänyt sanomatta. Viime aikoina moni asia on jäänyt tekemättä, ja se on johtunut siitä, että pelkään, mitä voisi tapahtua, jos toimin niin kuin haluaisin.

Ehkä menetän mahdollisuuden lopullisesti jos en pian toimi, tai sitten se on menetetty jo.

Pelko siitä, että sattuu, on käynyt liian tutuksi. Haluan uskaltaa.

Miten?

Sain ekat synttärilahjat.. Pippurimyllyn ja 5cl Finlandiapullon. Eikä ole edes blandista.

Söin ekaa kertaa elämässäni raglettea. Siinä mun päivä oikeastaan olikin. Heräsin kolmen aikaan, menin viideltä äidin kanssa kahville ja siitä suoraan kummintädille syömään. Toivottavasti huomenna sentään tapahtuu jotain mainitsemisen arvoista, että olisi jotain muisteltavaa tulevina viikkoina. Tosin parhaat bileethän on yleensä silloin, kun ei ole mitään yrittänyt erityisesti järjestää, eikö?

En oikeastaan tiedä, mitä huomiselta odotan, ehkä lähinnä sitä, että parhaat kaverit kerääntyisi kerrankin samaan aikaan ympärille ja saisi pitkästä aikaa nauttia monen ihmisen seurasta. Kaikki on nykyään niin kovin kiireisiä, ettei oikein koskaan ole mahdollista kerätä kaikkia yhtäaikaa samaan paikkaan.

Nyt loppuu lätinä ja jatkuu jokailtainen traditio: seilaaminen koneen ja telkkarin välillä. Hyvää yötä kaikki. Olkaa ihmisiksi. :)

Olen huomenna 20. Kovasti kysellään, miten meinaan tapahtumaa juhlistaa, mutta itselle ei ainakaan vielä ole tullut erityistä ahaa-elämystä tai valaistumista siitä, miten ehdin seuraavan tunnin kuluessa ihmisenä muuttua. Elämä jatkunee kuitenkin samaan tapaan: töitä, töitä ja töitä. Siinä välissä joskus nukun ja syön.

Lähetin parisenkymmentä kutsua tekstiviestitse niille, joiden olin kuullut kyselevän synttäreistä, mutta olen saanut neljä vahvistusta. Tämäkään ei ole omiaan nostamaan juhlatunnelmia.

Taidan kuulostaa aika menetetyltä tapaukselta?

Enivei, perjantaina on ilmeisesti kumottava kuppi jos toinenkin, jos ei muuten, niin ainakin näiden neljän ihmisen kanssa sitten. Olen kuitenkin 20 vain (?) vuoden ajan.


Ihme idea tämäkin päiväkirjahässäkkä.. No, kaikkea on kai kokeiltava.