IRC-Galleria

Minä odotin, minä rakastin, olin valmis tulevaan. Olin niin innoissani ja samalla peloissani. Nyt kuitenkin huomaan sut menetin. Yritän ymmärtää miksi näin kävi, silti ymmärrä en. Kai ei ollut vain aika oikea, oli kai vain näin päätetty. Nyt suren ja mietin näin vain asiat menee. kuten sanonta kuuluu " aika parantaa haavat" näitä haavoja se ei paranna. Ne paranee ehkä, mutta arvet syvät se jättää.

Menetys, tuska ja rakkaus kulkee käsikädessä.

Mulla on muutama oikein hyvä ystävä...ne jotka on ollut alusta asti ja vieläkin roikkuvat perässä. Niitä ei ole montaa mutta ne riittää kun ne on se kaikki. Kaikki mitä meikäläinen tarvii..kyllä homma on sellanen. Niissä ihmisissä on sitä tarvittavaa hulluutta, tyhmyyttä (hyvällä tapaa), järeyttä ja kuuntelu taitoa. Ne elää just tätä päivää eikä suotta murehdi...vaikka tuuli puhaltais ne kumoon ne nousee ylös. Yhdessä meistä tulee järeä muuri!!!

jos jokin on varma ni se on sitten täysin varma. Ja kun kyse on musta ni se ei olekkaan varma vaan täysin epä varma....mikä kumma siinä on, että ihmiset on täysiä 2 naamasia petoja...en väitä ettenkö itse olisi joskus, mutta mä sentää myönnän sen. Toiset esittää niin kilttiä pikku ihmistä ettei vois sanoo ku hoh hoijaa...noh voimme päätellä tästä kaikesta, että ihmiset ovat pahempia kuin mikään muu täällä maan päällä oleva. Jos jokin saa tuhottua asioita maan päällä nii kyllä se on ihminen!!!! Järki käteen joka iikka tai muuten tää homma ei luista sitten millään....se on jämtti...

Jos kerron sinulle murheeni, tiedät heikkouteni.
Jos en kerro mitään sinulle, kaikki painaa mieltä ja pää hajoaa.
Jos otan avun vastaan, tunnen itseni avuttomaksi.
Jos en ota apuasi vastaan, olen yksin ilman ystävää.

Jos minulla on onnellinen olo, jaan sen kanssasi.
Jos kaadun ja nauran, kaadut viereeni ja naurat kanssani.
Ystävät on sitä varten, että he ovat kuin minä, ja minä olen kuin hän.

Ensin on hiljaista sitten kuluu kamalaa melua ja huutoa.
Ensin on valoisaa, yht' äkkiä on pimeää.
Nyt makaan hiljaa ja mietin mitä nyt?
Ympärilläni näen ihmisiä, he huutavat ja huutavat.
Vihdoin saan selvää sanoista....
he huutavat minulle " tule takaisin".
Yritän ja yritän, mutta en jaksa.

Monessa onnettomuudessa joku menettää jonkun.
Heitä jotka menettävät jonkun läheisen, pitäisi meidän muistaa.
Joku päivä sinä voit olla se joka toivoo jonkun tulevan ja sanovan. "minä olen tukenasi".

Kuljen ja kuljen tietämättä mihin kuljen.
Eteeni tulee risteys, pysähdyn ja mietin.
En tiedä mille tielle astuisin, jos astun väärälle tielle voin menettää sinut.
Mietin ja ymmärrän, että tein minkätahansa päätöksen, sinä tulet perässäni, jos niin on tarkoitus.
Otan askeleen, mutten kerro mihin, sinä tulet jos tulet.
En tiedä minne kuljen, en tiedä olenko yksin.
Joudun kulkemaan sokkona, tietämättä minne kuljen.
Sinä olet mielessäni, sydämmessäni, mutta en voi omistaa sinua.

Pieni askel maahan painuu, pienen käsi hiljaa taipuu.
Vierellä seisoo enkeli, enkeli kulta siipinen.
Enkeli katsoo, enkeli koskettaa.
Se pientä ihmistä suojelee ei silmistään päästä.
Toista enkeli kädestä ottaa, se luokseen viereensä hänet nyt ottaa.
Toista päähän silittää, vain vierellä kulkee ja varjelee.

Ei ole tosi mää selvisin hengissä..nyt olen taas oppinut, että kun on hyvä tai hiukan liian kova känni ei pidä mennä ja juoda vielä yön päätteeks kaljaa..sen nyt voi arvata, että se ei ollut kovin fiksua..no päähän siinä tuli kipeeks ja muisto oli taas se, että oksetutti ja heikotti koko seuraavan päivän...ja kun meneee ja juo ittensä sellaseen tolkuttomaan tilaan vielä viikolla niin voi pojat ei siinä kehtaa edes itseään peilistä katsoa...No voi vaan todeta ettei se kyllä ole varmasti viimeinen kerta vaikka opiksi otetaaankin jotain..ja mikä oli tarinan opetus??? No se oli se ettei pidä juoda kaljaa jos on koko illan juonut viinaa...nekun ei vaan sovi keskenään samaa paikkaan..tai ei ainakaan mun mahalaukkuun

Meinaa aika loppua kesken, kun on miljoona asiaa mitä pitäs tehdä...kaikkeen pitäs keritä mutta eihän sitä millään kerkeä.Onneksi nyt kohta alkaa syysloma ja sit voi olla hiukan rauhallisemmin.Toivottavasti keksin vaan jotain järkevää tekemistä.

Mietin, että miksi minä tunnun toisen mielestä aivan mitättömältä.Yritän antaa kaikkeni,mutta se ei tunnu riittävän.Vaadinko liikaa itseltäni vai vaativatko muut minulta liikaa?Tuntuu kuin minä eläisin välillä 2eri maailmaa.Toisessa kaikki ovat tyytyväisiä ja toisessa kukaan ei ole onnellinen.Ehkä se on vaan yleisintä täällä maailmassa,koskaan ei voi olla kaikille mieliksi.Ehkä minun pitää ruveta elämään omaa elämää ja tekemään vihdoin kuten itsestä parhaaksi näen.Se vaan tuntuu olevan joskus niin vaikeaa.