IRC-Galleria

Saavuin Padikselle 12.7. lauantaina noin klo. 12.30. Kokoontuminen Tikkurilan kirkon edessä oli 9.45 ja lähtö 10.00. Säät suosivat koko päivän eli aurinko paistoi täydeltä terältä! Leirin avauksessa järjestäydyimme palokunnittain ja saimme samanlaisia komennuksia kuin armeijassakin : "Kolmiriviin järjesty!" "Asento!" yms. Noin 1,5h avauksesta järjestäydyimme uudestaan lippukentälle kurssien jakoa varten. Itse menin väestönsuojelu- kurssille eli varautumiskurssille. Saimme leirin aikana erilaisia lempinimiä; varustus, valitus, valaistus, VeSSa, VS, VSS, Ufot, Teletapit, Avaruustaistelijat ym. Mutta rakkaalla lapsellahan on monta nimeä ;)

Leirillä on AINA järjestäytyminen kursseittain aamupalalle, lipunnostoon, lounaalle, päivälliselle ja kurssikohtaiset kokoontumiset. Iltapala oli vapaaehtoinen, mutta muille ruokailuihin piti mennä vähintään ruokalan eteen oman kurssinsa kanssa, jos ei mennyt syömään. Leirillä satoi vain kahdesti; Tiistai yönä ja torstaina päivällä =D

Saimme VSS:llä "fashion" vaatteet: isot, harmaat housut ja takki, VSS maski suodattimella ja kumiset hanskat. Ihastuin yhteen kurssilaiseenkin, Lauriin, joka on myös ainoa jonka nimen muistan (siis jos vantaan alueen VPK:sta muita kurssille tulleita ei lasketa mukaan).

Keskiviikkona 16.7 lähdimme "rankalle" yöharjoituksiin Vääksyyn. Kokoonuimme ensin kokoontumispaikalla Vähä- Tarus- nimisen järven rannassa noin. klo 18.00 ja lähdimme sieltä kahdella autolla (ES 372 ja ES 382 [ES = Espoon Sopimus]) hotelli Tallukan eteen ja siirsimme tavaramme ES 382:een. Sen jälkeen lähdimme tunniksi Vääksyn "keskustaan". Palattuamme hotellin eteen roudasimme tavaramme autosta läheiseen näköalatorniin, joka oli korkeimmillaan (katosta mitattuna) 50m järven pinnan yläpuolella ja jossa myös yövyimme. Kamojen viennin jälkeen lähdimme uimaan Vääksyn kanavan viereiseen uimarantaan kävellen ja sinne oli yli 2km matkaa vaikka kyltissä luki 1000m eli 1km.. Se vesi oli TOSI kylmää!! Lauri oli kamunsa kanssa ensimmäisinä vedessä! Uinnista palattuamme tiivistimme ikkunat jätesäkeillä ja jeesusteipillä. Puolet putosi yön aikana ja heräsin siihen kun aurinko paistoi suaraan silmiin..

Torstaiaamuna 17.7. menimme Tallukkaan hotelliaamupalalle =P. Lipunnostoon saapuessamme saimme pidätellä nauruamme kurrsin johtajan Ilkan sanoessa järjestelypäälikölle kovaan ääneen "varautumiskurssi valmiina lipunnostoon rankan yöharjoituksien ja maittavan hotelliaamiaisen jälkeen!" Illalla olin lähellä nirhata yhden Bassen, koska hän uhkasi kertoa Laurille, että olen kusessa siihen.

Perjantai 18.7. oli purkupäivä. Ei olisi millään jaksanut pakata, mutta oli pakko. Pyysin myös Bassea hankkimaan Laurin numeron itselleni, mutta loppujen lopuksi minun piti itse hankkia ja siihen se sitten jäi.. En uskaltanu kysyä XD Christian, meidän kouluttaja, kiusoitteli ja virnuili minulle kun sai tietää, että olen kusessa Lauriin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.