IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

hnjsvh ipPerjantai 12.01.2007 00:03

Rasmus sanoo:
vihaan suo


se parhain keskustelun alotus ;F

luntaluntaluuuntaaaaTorstai 11.01.2007 15:12

Tos aamulla kuulin jotain ihme paukutusta alakerrasta ja mietin et iskä on taas keksiny jotain kehittävää tekemistä joka estää meiän muiden nukkumisen, tuntuu ku se ihan tahalteen haluis herättää kaikki muutkin, koska sen nyt pitää herätä niin aikasin, toisin kun esim. mun.
Noh, siinä oli sitten aikaa vielä joku vajaa tunti, ennenkun mun ois pitäny herää, joten paukutuksesta huolimatta nukuin sitte. Katoin ulos ennenkun nukahin.

Kello soi sitte ja nousin ylös, huomasin et olo on aivan kaamee ja kävinkin vessassa siinä odottelemassa, josko ois suunkautta jotain ylös tullut, eipä tullu mitään, tekstasin Minnalle et jätän ekan tunnin pois, josko olo paranis ku nukkuis tunnin lisää. Katoin ulos ennenkun nukahin.

Kello soi taas tunnin, vähän reilun päästä, ja totesin oloni vielä kamalammaksi kun viimeksi kun olin hereillä, tällä kertaa olo oli niin hirveä, ettei tullut mielenkään, että ylös olisi voinut nousta, tekstasin siis terolle, etten ole tulossa terveystiedontunnille, enkä koko päivänä kouluunkaan. Harmittaa kyllä, koska siellois ollu seksuaaliterveysesitelmii kaks kappaletta, oisin halunnu ne kuulla. Päätin siinä turhautuneena nukkua lisää. Katoin ulos ennenkun nukahin.

Seuraavan kerran heräsin sekavasta unesta yhdeltä, jonka jälkeen olikin vessahätä ja piti nousta, muutaman seinän kautta siinä vessaan mentiin, kun tasapaino heitti hieman ja päätä särki, mutta perille pääsin, toimitin asiani ja kompuroin takaisin sänkyyn, jolloin katsoin ulos. Ajattelin että voi että nyt on kyllä pää sekasin, koska se mitä ikkunasta näky, oli valkosta. Tuijottelin siinä aikani ja kävelin lähemmäs ikkunaa, enkä oikeastaan vieläkään uskonu että ulkona voisi oikeasti olla lunta.

Kävelin alakertaan, moikkasin koiria ja avasin oven, sillon vasta uskoin että siellä oikeasti on lunta! Mutta missä ihmeen vaiheessa se on kerinny sataa, koska maassakin on lunta, koska en mä ollu ku jonkun tunnin silleen unessa, etten kertaakaan heränny ja kattonu ulos. Oiis ollu siistii nähä ku se lumi sataa, mutta kelpaa näinkin! Vaikkakin huomenna on varmaan jo poissa.

Nyt lähden lääkitsemään verensokereitani ja sitten varmaan nukun vähän lisää, että oon varmasti terve huomenna. heihei!


Pölläsin Sirulta, koska oon itekin skorppari ;D

Skorppari on eläin radan seksuaalisin, huomiota ja hellyyttä kaipaavin merkki ja tekee kaikkensa jotta saa tarpeensa tyydytetyksi.
Skorpionin katse saattaa usein olla hyvinkin läpi tunkeva ja tuntuu kuin hän tietäisi jotain mitä häneltä on jätetty kertomatta.

Skorpparin päässä pyörii miljoona eri asiaa samaan aikaan ja hän miettii asiat aina perinpohjin.
Hän saattaa miettiä asioita päiviä ennen kuin kertoo mielipiteensä asioista.
Hän on tästä syystä paljon ajatuksissaan. Hän on erittäin kovapäinen ja pitää tiukasti kiinni omista mielipiteistään kunnes joku todistaa hänen olevan väärässä.

Skorpioni on hyvin taipuvainen mustasukkaisuuteen joka ei tosin johdu huonosta itseluottamuksesta vaan omistushalusta ja pelosta menettämiseen.
Skorppari on hyvin omalaatuinen merkki ja tästä johtuen moni ei välttämättä ymmärrä
skorpparin ajatuksia, mielipiteitä ja tekoja.

Rakastuessaan skorpioni ei muista mitään eikä ketään muuta kuin mielitiettynsä eikä halua muuta kuin viettää aikaa tämän kanssa. Rakastunut skorppari leijailee pikkuisissa vaaleanpunaisissa pilvilinnoissaan ja onnellisuus paistaa hänen silmistään ja olemuksestaan niin ettei se varmasti jää keneltäkään epäselväksi.

Skorppari on ystävänä täyttä kultaa, huolehtivainen ja pyrkii aina auttamaan ystävää hädässä.
Kun skorpionista saa ystävän siitä kannattaa pitää kiinni, koska tuskin löydät parempaa ja uskollisempaa ystävää mistään. Skorpioni ei luota helposti ihmisiin
joten töitä luottamuksen eteen on tehtävä alusta asti, mutta kun luottamuksen on voittanut puolelleen avautuu skorpioni omista "pimeistä"puolistaan joista harva tulee koskaan tietämään.

fleimssiTorstai 11.01.2007 01:50

meinasin unohtaa kirjottaa tänään!
fleimssit kuulostaa hyvält.

Mut kerron mitä tapahtu tänään.

Noh, siis pääsin Olarista joskus 15 vaille neljä ja sit käppäilin Timon kaa till buspysäkken ja sielt tuliki sit just sopivasti 19 ja hyppäsin siihen, katoin et kello on just sopivasti sen verran etten kerkee kasikutoseen ja tekstasin Mantalle et onks sil tekemistä, et oisin voinu nähä sen ja mennä sit joskus kotiin ku ei ois viittiny tuntii venaa bussii. Noh, oli sil tekemistä.
Päätin sitte et meen tunniks istuu bussipysäkille. Noh, jäin sentis ja sitte tuliki joku bussi ja hyppäsin siihen ja sit joku paino nappii ja jäin pois yhel pysäkil ennen ikeaa ja käppäilin mäkkiin, aattelin ostaa jotain pientä, koska oli vähän nälkä. Kaivoin kahen eruon kolikon taskusta ja katoin et jaaha, juustohampurilainen euron, ostin siis kaks semmosta.
Söin ne, tunsin oloni possuks. Siinä sitte bussipysäkille hampurilaiset syötyäni katoin kellosta että vielä on runsaasti aikaa ja päätin käppäillä muutaman pysäkin eteenpäin, alko olee myöskin hiukan kylmä, koska takin alla ei ollu muuta kun t-paita, koska tanssitreeneissä tuli kuuma. Sitte pääsin sinne pysäkille ja sillo loppu mp3sesta patterit ja ois ollu viel joku 20 min osotusaikaa. Kirosin ääneen yhen pienen söpön perkeleen ja laitoin mp3sen laukkuun.
Kattelin ympärille ja huomasin ettei ketään ihmisii ollu missään, eikä varmaan koskaan tulossakaan, joten aloin laulelee jumalajeesusbiisei aika kovaan ääneen.

Mun ilon pilas joku pieni tyttö joka oli tulossa samalle pysäkille, mut olin sitä ennen saanu kaikes rauhas lauleskella jo jonkun 10minuuttia. Kohta bussi ja tulikin ja pääsin jääkalikkana kävelemään kotiin.

niiin, muuta jaksa nyt kertoa.


1.Syntyikö parhaat alasti?
- kaikki synty, joten kaikki on parhaita

2.Saako sua halata?
- tottakai <3

3.Ajatteletko kaiken kaksimielisesti?
- en.

4.Onko pervoilla aina hauskempaa?
- ainakin ne luulee niin.

5.Pidentääkö nauru ikää?
- jos pidentää, ette pääse musta ikinä eroon, eiku kyl mä oon tähän väitteeseen aina uskonu ;D

6.Oliko se vaan läppä?
- joo varmasti.

7.Onko veljet apinoita?
- jos ite on apina, suurella todennäköisyydellä myös veljesikin on.

8.Etkö saa yhtä ihmistä mielestäsi?
- muutamaakin ;D

9.Pannaanko menemään vai mennäänkö panemaan?
- valitsen mieluummi ekan.

10.Puhutko unissasi?
- puhun.

11.Oletko matemaattisesti lahjaton?
- en oo.

12.Tappaako tupakka?
- tappaahan se vaikka mandariinikin jos siihen tukehtuu mut siis joo KAIKKI kuolee, varsinkin tupakanpolttajat ennen muita, älkää polttako, haisette pahalta.

13.Onko vittuilu taitolaji?
- nojoo

14.Oletko tupakan viaton uhri?
- en.

15.Odottaako kirves kaapissa?
- ei, se on tuolla puuvajassa.

16.Laulatko suihkussa?
- toisinaan

17.Kuittaako kuolema univelat?
- mieluummin maksan ne takasin vielä kun olen hengissä.

18.Onko rokkipojat lääh?
- no on <3 ellei niil oo kovin rumaa nenää.

19.Dokaatko,mut et oo kännikala?
- en dokaa, enkä oo kännikala.

20.Tekeekö pitkä letti miehen?
- on miehet miehiä lyhyelläkin letillä, mut pitkä on ehdottomasti enemmän lääh <3

21.Eikö räppi ole musiikkia?
- onse.

22.Onko koulu #&%£$!*?
- ei, se on Kuninkaantien Lukio, täl hetkel.

23.Tietääkö äitisi, ettet ole ihan normaali lapsi?
- tietää se.

24.Pelastiko musiikki sinut urheilulta?
- taitaa se niin olla.

25.Ajaako Batman Ladalla?
- bätmobiililla, en mä tiiä minkä merkkinen se on.

26.Amisko se vaan tienaa enemmän?
- ei sitä kait voi tietää.

27.Pelastaako jeesusteippi?
- melkeen mistä vaan.

28.Jeesus tulee, otatko kopin?
- no jos pystyn.

29.Oletko angstinen taiteilijapaska?
- joo!

30.Lyötkö?
- lapasilla teroo joo.

31.Elätkö vain kuollaksesi?
- en.

32.Sitten kun rumat on in, oletko kuumaa kamaa?
- oon kuumaa kamaa koko aika ;D

33.Onko nukkuminen kivaa?
- <3

34.Raiskaatko mieluusti veitsellä?
- anteeksi?

35.Onko maailma paha?
- maailma on ihan jees, ihmiset vaan on pilannu tän.

36.Meikkaako pojatkin?
- jos ne haluaa.

37.Oletko 100% hetero?
- en menis ehkä sanomaan, ei voi tietää.

38.Onko sinulla aina nälkä?
- ei enää.

17.21Tiistai 09.01.2007 19:55

On se niin erilaista heti ku koulut alkaa, tuntuu ettei mitään kerkee eikä jaksa, väsyttää vaan.
Venaan hiihtolomaa, (pääsiäislomaa) ja sit sit, KESÄLOMA <3

ja terolle thänks ku jäi venailee mun kaa mun bussii ^^ <3



Anna mun ees hetken aikaa olla sun
Anna rauhoittuu sun luona tai mä luhistun
Niin sekaisin saa pään joskus maailma tää
Vain rakkaudella kai se selviää

/Tehosekoitin - Mä Haluun Rauhottua

jihvmpvhTiistai 09.01.2007 01:02

doupinkia

Tatu haiseeSunnuntai 07.01.2007 20:14

Tajusin etten tänään ollukaan kirjottanu vielä, voi harmi, täytyy siis keksiä jotain.
Tänään on ollu kauheen kevyt fiilis ja oon syöny valkostasuklaata ja oli serkkuja kylässä, mukavaa ^^ Nukuin viime yönkin kauheen hyvin ja on kevyt olo! Semmonen leijuva.
Kuuntelin semmosen äitin jouluceedeen kokonaan läpi, siin oli Olavi Uusivirran biisi; On Niin Helppoo Olla Onnellinen, ja se tuntu hyvält ja aattelin et koht varmaan on taas helppoo olla onnellinen!

Ja huomenna pääsee danceilee med Timo, just kivaa ^^

Äiti huus; "EI HERRANJUMALA" joten joku tais tuol mäes hyppää pitkälle.
tänään on kiva fiilis ;D

Mun periaatteet teron mielestä;

tero sanoo:
"en juo"
tero sanoo:
siin yks
tero sanoo:
"en roskaa luontoa"
tero sanoo:
toine
tero sanoo:
"olen eve"
tero sanoo:
kolmas

hruaöhbathnjLauantai 06.01.2007 15:03

Tossa pöydällä on Zorro.
Ja hyi että on aamusin huono olo, jos siis herää sillee oikeesti aamulla, eli ennen yhtä.
Jos nukkuu kahteen, huono olo pysyy poisssa, yhyhyh.
Nukuin lopult ihan hyvin viime yönä ja olin jo ennen kahtatoista ylhäällä, neljää vaille kakstoista.


Nyt on ihan sikapaljon kuvii näkyvillä, mua saa ihailla ^__________________^


varastin päivänkuvaheebolta:

Valmistaudu PITKÄÄN kärsimykseen. Oletko valmis?
- joooo

Kummat on söpömpiä blondit vai tummat?
- tummatumma

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
- joookait

Ikävöitkö ketään?
- joookait

Ketä? (jos vastasit kyllä edelliseen)
- joookait

Oletko mustasukkainen?
- olen, nyyhky

Mitä teet v.loppuisn?
- nukun

Oletko hyvä koulussa?
- voin sanoo hyvällä omallatunnolla että keskitasoo alempana ;D

Lempiaineesi koulussa?
- ussa maybe ja terveystieto

Mitä kouluaineita vihaat?
- niitä kaikkia muita

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- en

Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
- en lähtis

Mitä mieltä olet irc-galleriasta?
- ihan turha paikka

Onko sinulla kuvia ii2?
- jookait

Jos on niin nick?
- en mä tiiä.

Onko sinulla webkamera?
- on, en vaan kerro sitä kaikille.

Onko sinulla ollut kuvia kauankin galleriassa?
- koht kolme weee

Kuinka pitkä olet?
- puolentoistametrin yläpuolella

Mitä vihaat itsessäsi?
- sitä et oon välil aika tyhmä ;D

Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa?
- kyl mä tästä landesta tykkään.

Lempieläimesi?
- kyl se kissa on ja kirahvi ja laama.

Mitä eläintä itse muistutat eniten?
- joku sano et kissa ja sitte oon hymiö, mut se ei taida olla eläin.

Lempinumerosi?
- 2

Keneen luotat parhaiten?
- melkeen kaikkiin ;F

Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä?
- en mä usko tai jos on niin en itekään sitä tiiä.

Mitä harrastat?
- tämmösiin galluppeihin vastailuu

Kuinka aikasin menet yleensä nukkumaan?
- liian myöhään

kirjoitatko runoja?
- en

Lempivärisi?
- vihreeet

Oletko matkustanut laivalla/minne?
- tonne Ã…landiin

Horoskooppisi?
- skorppari

Millainen luonne sinulla on?
- tämmöne, oon yleensä aika pirtee ja rakastan ihmisii

Millasista elokuvista tykkäät?
- semmosista missä tapahtuu kaikkee ja päät lentelee ja ammutaan ja hypitään ja silti kellekään ei tapahdu mitään, Bruce Willis *peukku* ja sitte kans komediat, Jim Carrey. Ja semmoset leffat jois oikeesti liikahtaa jotain ajatuksii leffan jälkeenkin ja saa itkee.

Oletko koskaan liftannu?
- oon

Omistatko mitään kulkuneuvoo?
- jalat on aika kivat

Onko sinulla saldo puhelimessa?
- eeei

Jos ei, mikä on suurin laskusi?
- joskus kerra puhuin vesan kaa liikaa.

Viimeisin viesti minkä tänään olet saanut?
- viesti, tekstari Nooralt se kerto et on risteyksessä syömässä

Onko puhelimessasi turhia numeroita?
- just eilen kattelin että onpa paljon mut en osannu poistaa niitä ;DDD

Mitä sinulla on päälläsi juuri nyt?
- yöpuvunhousut ja tämmöne yöpukukauluspaitanappijuttu

Mitä kaikkea yleensä teet kun oot koneella?
- tosson mese, ja galleria ja iTunes ja ennen oli tommosii irkkijuttuiki mut nyt hermostu ;D

Onko sinulla meseä? Jos on niin ossa?
- kisu_the_misu@hotmail.com kellään oo niin hehkeetä osotetta.

Mitä ajattelet juuri nyt?
- ajattelin et onkohan tuol ulkona kylmä

Paljonko kello on juuri nyt?
- 14:48

Ootko tehnyt montakin yhteisöö tähän mennessä?
- muutamia

Kuka soitti sinulle viimeksi?
- Äiti varmaan

Tällä hetkellä olen:
[;(]ihastunut
[;(]Rakastunut
[x]Sinkku
[]Varattu

siis noi surunaamat meinaa niinkun eitä.

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
Nukkui sängyssäsi? minääää ja pallomasi ja hössy.
Näki sinun itkevän? öööööö?
Vei sinut ostoksille? vei, äiti heitti mut ;D
Tarjosi sinulle leivoksen? äiti ;D
Huusi sinulle? krisu
Lähetti sinulle sähköpostia? joku teenmusicawards varmaa
Antoi sinulle poskisuudelman? TERO!
Lainasi jotain vaatekappalettasi? krisu
Halasi sinua? minna
Läimäytti sinua? varmaa joku kaius ku ei mua yleensä kukaa läimi ;DD

OLETKO KOSKAAN...
105. Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä? joooo
106. Oletko ollut julkisella paikalla yöpuvussa? mikä lasketaan julkiseks
107. Pitänyt jonkun salaisuuden? oleeeeen
108. Itkenyt elokuvan aikana? todellaki ;D
109. Suunnitellut murhaa? täytyy lainaa edellisen vastausta, eli en tosissani ;D
110. Ollut esiintymislavalla? jooooo
111. Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? joskus oon halunnu kokeilla


Missä kulkee pettämisen raja? no mä en kauheen hyväl kattois jos mun mies tuol muita nuolis, siis jos ois mies ;D riippuu vähän, en mä kyl mielelläni myöskää kattele jos se kävelee jonkun toisen kaa käsikädes esim.

Oletko herännyt ikinä "väärästä sängystä''? kaikki sängyt on oikeita jos niis on hyvä nukkuu <3

Mikä saa sinut raivostumaan? tyhmä ihminen, ahdasmielinen ja tyhmä ihminen lallatilaaa ja yhdys sana virheet

Jos saisit valita haluaisitko lapsesi olevan tyttö vai poika? tyttö

Mistä elämässäsi pidät vähiten? täl hetkel siitä, etten oikein tuu toimeen itteni kanssa :D meil on kauheita riitoja.

Mistä elämässäsi pidät eniten? semmosista jotka jaksaa olla mun kaa <3

Mistä elämässäsi tunnet suurinta kiitollisuutta? et mul on kokonainen perhe enkä oo ihan kauheeks kasvanu ;D

Jos huomenna voisit herätä jotain kykyä tai ominaisuutta rikkaampana mikä se olisi? uuh, edellisel sama juttu, vois olla kiva lentää tai pystyy olee näkymätön tai omata taito olla enemmän avuksi muille.

Millainen on olosi nyt? semmone normiiii
Mikä biisi soi tällä hetkellä? Yö - Rakkaus on Lumivalkoinen
Paljon kello on? 14:59

17.20Perjantai 05.01.2007 14:09

Piti mennä nukkuu aikasin, eli siis menin nukkuu joskus kolmelta, enkä ees haluu ajatella millon sain unta. Heräilin koko aika, eikä varmaan jos laskee mun unet yhteen, saa montaakaan tuntia kasaan. Äiti repi jalasta ylös sängystä kattomaan aikatauluja sille netistä, jonka jälkeen se totes, että kyllä mun serkku osaa ne itekin kattoa.
jei, ihanaa elämää.

Toisaalt ihan hyvä, koska jos nyt menisin nukkuu takasin, nukkusin johki neljään ja tänään ehkä väsyttää nopeemmin, ellen hairahdu nukkumaan päivällä, vaikkei täällä edes niin voi tehä niin kauan kun veikka on paikalla ja kohta tänne se serkkukin eksyy, meteliä tiedossa jei.

Toivottavasti serkku on täällä kauan, se tykkää viettää aikaansa koneella ja pelata simssiä, joten sit mun ei tarvitse ;D

nshvcsip,hPerjantai 05.01.2007 02:08

Oon aina arvostanu kauheesti uskovia ihmisiä. tai no kun miettii niin en aina, sen jälkeen oon arvostanu niitä kun lopetin niiden vihaamisen ;D Kun itsekin liityin tuohon hienoon joukkoon.
Aattelin vaan kertoa ;D


Vuoden 06 soitetuin albumi mulla oli Avaimen Punainen Tiili, aattelin vaan kertoo.