IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

- Vanhemmat »

sulla on se ääni.Keskiviikko 16.11.2005 11:24

Multimedian tunnilla, jippijaijee.

Tänään heräsin, yllättäen, ennenkuin kello soi, tai siis kännykkä. En tietenkään jaksanut nousta, joten laitoin herätystä 10 min eteenpäin. Tajusin, että on pakko nousta, joten puin ja tein kaikki normaalit aamutoimet muutamassa minuutissa, heitin kirjat laukkuun ja mietin, että jättäisikö espanjan kirjat kotiin, kun ne painaa niin hitosti. Mutta viisaana otin kirjat mukaan, nyt taas mietin, että olisihan ne voinut ihan hyvin jättää kotiin :D Noh, hyppelehdin alakertaan hirveellä ryminällä, heitin laukun lattialle ja suuntasin kodinhoitohuoneeseen. Olin tunkemassa päätäni lavuaariin, jonka teen aina silloin kun väsyttää, pään tunkeminen viileään veteen piristää kummasti. Tajusin, että on kiire, joten juoksin ovesta ulos hiukset epämääräisesti nutturalla, kamera roikkuen pikkurillistä, kaksi leipää toisessa kädessä, takki auki ja laukku muutamasta sormesta roikkuen. Ja taisin jopa muistaa kaiken :D Ulos juostuani, huomasin että kuu on todella upea, jäin koulun pihalle päästyäni katselemaan hetkeksi taivasta, oli liian kylmä ottaa kamera esille, joten päätin, että kuvaan seuraavalla välkällä kuun, koska ei se sieltä vielä kerkee minnekään karata ^^'

Mulla ei oo musiikkia mukana, byäääääh, itken.

dataaaaaaaaaTiistai 08.11.2005 15:50

Koulussa, dataamassa, enää neljä minuuttia aikaa olla koneella ja sitten täytyy lähteä pysäkille ja kotiin. Hahaa, ostin sen Simssin :D Se on aika hyvä, hauskaa viiä niit treffeille :D Mut se on kyl aika perseestä, kun ne tulee mustasukkasiks niin helposti :O Ja sit niit on sairaan vaikee saada enää ystäviks sen jälkeen kun toinen on pettäny toista, koska ne vaan tappelee koko aika keskenään :D Kunnon catfightit oli eilen :D

Nyt musta tuntuu et mä missaan sen bussin kummiskin. Koska, kohta soi herätys kännykässä, että pysäkille pitäs lähtee ja mä aattelin, että ääh, kyllä mä kerkiin vaiks viel dataan vähän aikaa ja sitten tidii, bussi menee kauniisti ohi ja täytyy oottaa toinenkin tunti :D

Nyt mä kirjotan, kuten puhunkin, ainakin melkeen :D Hyvin epäsiistiä, phyihyi, haha, naurattaa :D

Ainiin, mulla on pentukuume <3 Ebony mussu saa pennut <3 [btw. nyt se kello soi, ja enhän mä tästä mihkään noussu :D] ja sitten niist yks jää meille <3 ja sen nimeks tulee Enna tai sitten Loré, kumpi ois parempi? Tai no jaa, siitä tulee trikki, luultavasti, joten Enna ois hyvä, koska Loré sopii soopelille, oon ihan sitä mieltä.
Oon tässä Neallekin pentua kauppaamassa :D Ois kivaa jos Nea ottais yhen, niin sitäkin mussua ainakin näkis <3 Nojoo, tuon sille yhen kumminkin :D Niitten äitin on sitten pakko suostua kun koira tuodaan ovelle asti, ja kun Nea on koiraakin niin kauan halunnu, joten sais suostua!

Mut joo, myöhästyn bussista! :D Hävettää tää merkintä, koska tää on näin epäsiistinpuhekiellä kirjotettu :D
Oikeestaan toi otsikko on ihan pöljä, koska se ei liity mihinkään mitenkään, paitsi siihen, että kuuntelen juuri biisiä [joka kyllä loppui tällä sekunnilla] jossa lauletaan noin. Hyvä biisi muuten, REM - Make It All Okey, tai no, ei sen biisin nimi ees välttämättä ollu toi, mutta jotain sinnepäin kumminkin :D

Tällähetkellä soi pokeräp :D Ja lähettelen Leenalle musaa. Jajaja, ipsukka sais tulla meseen, tai no, meen koht simssittää jossei se tuu :D NIGHTLIFE mulle! Ja koneeseen myös samalla vähän lisää ramia, niin toimis ehkä paremmin.

Mutta joo, tänään oli aika hauska :D Heräsin tasan 12, ja nukuin tosi hyvin, ja näin paaaaljon unia ^^ Yksi mun piti tolle ipsukalle kertoo, mut en mä sitä enää muista :D Noh, sitten simssitin ja lueskelin lehtiä ja kaikkee sellasta tavallista sunnuntai hommaa, sitten Krisu vinku, et pitäs lähtee kirkkonummen uimahalliin uimaan. Noh, äiti oli ensin aika vastaan, mut koska Krisu sai Veerun ja Veikankin hihhuloimaan, et uimaan uimaan, niin äiti sitten suostu. Päätin lähtee mukaan, koska tykkään uimisesta <3

Noh, istun koneella, krisu huutaa; "Nyt mennään! Äiti istuu jo autossa!" Ja mä istun yökkäri päällä koneella :D Noh, tuli vähän kiire :D Mutta kerkesin mukaan ja muistin vielä mp3senkin ottaa mukaan, joten olin meiän radio :D Ajeltiin siinä sitten, huomautin, että Kirkkonummen kyltti meni äsken, äiti vaan totes et vielä pitää ajaa eteenpäin. Keskityin siinä musiikkiin ja huomautin että Lohjan kyltti meni äsken. Krisu arveli, että nyt ollaan liian kaukana, mutta äiti sano, että Kirkkonummi tulee lohjan jälkeen, vastasin että ihan varmaan ja että mennään tonne Veikkolaan. Mua ei taas vaihteeksi kuunneltu ja äiti soitti iskälle, että missä me ollaan. Krisun kaa sitten heitettiin läppää, et mitä äiti selittää puhelimeen. "en mie tiiä, et mis myö ollaan, joku bussipysäkki tää kyllä on, lohja meni tossa äsken, siis sellanen kyltti missä lukee lohja, ahaaa, että sinne ois pitäny kääntyy, no niihän mie noille sanoinki, no okei, myö mennään sinne." Äiti lopetti puhelun ja selitti, että iskä oli käskeny meiän mennä Veikkolan kautta. Olin silleen, et mitä mä sanoin :D
Siinä sitten ajeltiin ja lopulta tulikin kyltti Bemböle 12, eli oltiin melkeen kotona, voi että mä repeilin äitin suunnistustaidoille :D Sanoin että mennään kaisikselle uimaan ja muut kannatti ehdotusta. Päädyttiin sitten kunkunuimahallin kautta kaisikselle ja kivaa oli :D Varsinkin sellaset suihkut, jost saa sen ihmepainetsydeemin päälle on hauskoi :D Oltiin sotaa ja sitten krisun kaa keksittiin tv-shoppiin uus laihdutuslaite :D

Olin jo unohtanu miten hauskaa voi olla ihan perheen kanssa :D

mmPerjantai 04.11.2005 15:03

eli multimediaa, huono näppis, maikka joka vahtaa koko ajan, työ, joka on tehty.
Haluisin kirjottaa novellia, tai mitä lieneekään tarinaa. Tää näppis on paska, joten en kirjota pidempää merkintää, vaikka mieli tekis.
Pakko kyllä kertoa vielä että haluun sims 2 nightlive lisäosan :D Joku voi varmaan ostaa sen mulle?

ei sähkölaitteella veteen!Maanantai 31.10.2005 18:25

Ei se lukio vaikeaa ole, ainakaan aina, väsyneeksi siellä vaan tulee.
Oli tylsää, joten kirjotan.
Sisko ja veli ei päästä mua toiselle koneelle siirtää kuvia kamerasta, koska ne pelaa Monsterit OYtä.
On nälkä, eikä meillä varmaankaan ole mitään ruokaa, äiti kyllä on tossa hollilla, että ehkä se vois jotain ruokaa mulle tehä :D Yleensä se tekee, kun valittaa ettei oo mitään ruokaa, tai sitten se toteaa vihasesti että on vaikka mitä! Ja sitten täytyy itte keksii jotain syötävää. On tää elämä sitten vaikeeta välillä :DD

Olisi kiva kirjoitella blogimerkintöjä päivittäin, tai vaikka muutamankin kerran päivässä tai jotain :D Koska tykkään kirjottaa, mutta ääh, en saa nykyään mitenkän kasaan kaikkia päiväntapahtumia tai ajatuksia, vaikeeta vaikeeta, enkä ainakaan saa enää sellasta öööh... hmm... helposti ymmärrettävää ja selvää tekstiä, se on vaikeeta :D Ja kun vielä kirjotan kaiken mitä ajattelen ja jos jumittaa, niin noita hmm joo, öööh juttuja myös väliin :D Kylläpäs taas tulee tosi mielenkiintoinen merkintä :D

Tänään oli vaan yks tunti matikkaa, koulu alko viistoista yli yksi :D Joten aamulla kun heräsin, kävin suihkussa ja pelasin simssiä. Joku simsfriikki musta taas on tullu, tekee vaan mieli pelata, mutta empä voi kun ei noi yhet päästä mua tohon koneelle.

Ja sitten, päässä soi koko ajan Skandaalin Sun Muijas ja haluun kuunnella sen, mutta empäs voikaan, kun noi ei edelleenkään päästä mua koneelle!
Noh, kohta alan riehumaan niin kyllä ne sitten päästää :D

Ja nyt vuodatan tän hetkisen suurimman ongelman, mulla on aivan mieletön sipsi&dippi riippuvuus, tekee koko ajan mieli dippiä ja sipsejä, ei saa mitään aikaseks, tää on aivan hullua, koska mulla ei oo koskaan ollu mitään riippuvuutta!
Pitäisiköhän yrittää päästä eroon vai syödä niin kauan kunnes oksettaa?
Jos valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon, pääsisin varmaan kertaheitolla eroon sipseistä ja dipeistä loppuelämäksi, ja siinä tuskin on mitään miinuspuolta, joten taidan tehdä niin.

Tänään on kyllä tapahtunut paljon muutakin, mutta kuka sitä nyt jaksais kaikesta kertoa.
Eikun joo, vielä yksi juttu.
Pääsin puoli kolmelta koulusta ja bussi tulee kolmea vaille, jtoen päätin kävellä mäkkärille siinä puolessa tunnissa ja mennä sieltä vasta bussiin kyytiin. Kävelin sellasta ihanaa tietä, jossa on muutama vanha talo, ihanat aidat ja kaikke ihanaa <3 syksyisiä lehtiä <3 no mutta enivei, sen tien päässä käyn snautserin istumassa puun juurella pää kohti taivasta. Huvittavan näköinen otus, ihmettelin ensin, että kuka sitä on ulkoiluttamassa, mutta koira varmaan asustikin viereisessä talossa. Hauveliini oli kyllä pelottavan lähellä tietä.
Noh, tätä söpöläistä heten katselin ja huomasinkin että se tuijottaa oravaa, joka istui puussa aivan paikallaan, molemmat vartioivat toisiaan :D Otin tilanteesta kuvankin, kun kamera mukana sattui olemaan ^^

Että tälläistä tänään. Tekstissä saattaa olla paljon virheitä, koska tämän näppiksen napit on paljon jäykemmät kun ton oman, joten joskus jää kirjaimia tulematta, kun en oo painanu tarpeeks kovaa, joo, sekin tärkeätieto, enkä tietystikään jaksa oikolukea tätä ja korjata virheitä :D

taasPerjantai 28.10.2005 01:49

uus blogi :D


Elämä potkii, potkin takasin!
Elämä potkii, pyydän sitä kiltisti olemaan potkimatta.
Elämä potkii, otan potkut vastaan, olen ne ansainnut...
Elämä potkii, otan potkut vastaan, kyllä kipuunkin tottuu.
Elämä potkii, väistelen.
Elämä potkii, juoksen karkuun.
Elämä potkii, alan harrastamaan potkunyrkkeilyä, jotta pärjäisin sille.
Elämä potkii, olen kun en välittäisi, kyllä sekin kyllästyy joskus.
Elämä potkii, siedän potkimisen ja kiukuttelun, olenhan sentään kypsenpi sekä muistutan itselleni millainen itse olin murrosikäisenä.

Elämä potkii, mutta tekee se muutakin :)


Mun elämä ei potki :D Tai potkii se, mutta se potkii niin vähän, että suuremmat, iloisemmat asiat vievät voiton. Laulu Rakkaudelle.
- Vanhemmat »