IRC-Galleria

enää en ole katkera, enää en halua pudota jostakin korkealta. Vaikka koville se otti,
sillä minä rakastin sinua niin. Niin paljon minä sinua rakastin, että aloin painaa kuin jokin
koskesta ruopattu kivi ja ripustauduin sinuun pieneen, hentoon.
Anteeksi, kiitos. Sinä opetit minua katsomaan toista silmiin, sinä opetit minua
koskettamaan. Sinun silmiäsi ja ihoasi minun on ikävä. Ja sinun ymmärrystäsi, myötä-
tuntoasi. Niitä minä olen vasta opettelemassa.
Joskus nuorempana luin jostakin kirjasta, että on kahdenlaisia ihmisiä, niitä jotka
lähtevät, niitä jotka jäävät.
Ehkä se on niin että on muuttolintuja, joita varten on taivas, ja sitten varpusia kuten minä.
Mutta mitä enemmän päiviä kuluu, mitä pimeämpi ja kylmempi tulee, sitä paremmin minä
hyväksyn. Eikä se kuitenkaan tarkoita että luovuttaisin hetkeäkään pois tai unohtaisin sitä mitä meillä oli. Se on rikkumatonta ja jää minuun kuin hengitys.
Sinä kysyit minulta , mitä minä tahdon. Tai et sinä kysynyt, mutta minä luin kysymyksen sinun silmistäsi. En osannut vastata, koska minä tahdon kaiken.
Kaikkea ei voi saada, mutta tahtoa on silti lupa. Minä tahdon sinun rakkautesi, vaikka tietäisinkin etten sitä saa.
Tiedänhän minä, ymmärrän ja hyväksyn, mutta tahdon tahtoa. Uudet asiat kutsuivat sinua niin kuin syksy muuttolintuja. Eikä lintu voisi lentää jos sen siivessä roikkuisi kivi.
Ehkä uudet asiat kutsuvat joskus minuaki. Minulla on pöydällä edessäni kaikki kirjat jotka sinulta sain. Pieni kätesi on tehnyt sivuille merkintöjä. Ne ovat nyt minun polkujani. Minä otan sinun kirjasi haltuun, kannesta kanteen. Kun keskityn niihin, pystyn ehkä unohtamaan ikäväni
...

Minä tahdon rakastaa sinua aina<3