IRC-Galleria

Elämme eeppisiä aikojaTorstai 08.03.2012 16:31

Eilen oli "viimeisen teini-illan" -bileet kun rakas ystäväni Tuomas on tänään 20 vuotias. Aloteltiin kämpillä ja pieneen hiprakkaan saavuttuamme siirryimme ah niin freeshiin Kulmabaariin.

Kellon lyödessä 12 kaikille meille pubin viidelle naiselle tuotiin ilmaiset mustikkashotit "naistenpäivän kunniaksi". Lisäksi miekkoset tarjoilivat onnellisina meille tupakeitaan kun oli 20-vee bileet ja vielä naistenpäiväkin! Vallan mainiota. Jossain kohtaa iloiset miekkoset olivat siirtymässä toiseen läheiseen pubiin ja tulivat sanomaan meille kaikille heihei. Suureksi onnekseni se vanhempi ja juopuneempi yksilö alkoi siinä lääppiä ja tarjoutui kovasti pussailemaan. Kieltäydyin kauniisti niin kappas kun heti oli naama mutrulla "tää ei oo riittävän kännissä" tai vaihtoehtoisesti "tää ei perkele annakkaan nii helpolla".

Eeppinen matkamme siirtyi kulmabaarista piakkoin takaisin kämpille jossa musiikki alkoi soida ja muuta mukavaa. Siinä kahden aikaan aamuyöstä simahdin lattialla olleelle patjalle tyynynäni iso nalle. Aamulla heräsin 6:30 ja tajusin että olin nukkunut tyytyväisenä patjalla ja vieressäni istui Joonas ja Tuomas hereillä kuuntelemassa musiikkia tietokoneelta, jonka edessä sattumoisin nukuin. Mielenkiintoista, siinä he onnellisina olivat koko yön bailanneet...

Ei siinä mitään ihan mielenkiintonen ilta ja muuta mukavaa. Seittemän jälkeen aamulla lähdin ajelemaan kotiinpäin tyytyväisenä ja suuntasin kotona piipahtamisen jälkeen tallille. On muuten mukavaa talleilla pienessä edellisillan bilepöhnässä...

Vallan loistavaa naistenpäivää kaikille ja hyvää synttäriä Tuomakselle vaikka vittuako se tätä lukee ku sillä ei oo konetta.

At last...Tiistai 06.03.2012 11:05

Pirun hieno aamu. Äiti herätti 7:30 ku se heitti mut ruskolle hakee auton. No ainakin se toimii vihdoinkin. Ailen koitettiin hakee se mut se ei lähteny käyntii edes kaapeleil ni jouduttii jättämää se sinne. Olin taas vallan tyytyväinen.

No isä soitti 17:50 ja ilmotti et auto on valmis. Ei pal auta ku pitää lähtee treeneihin. Oli erittäin mielenkiintonen puhelu, isä päätti näet oikeen selventää mulle mikä oli ongelma, että miksei auto lähteny käymää aamulla. Sanotaanki näin, että siitä höpötyksestä en tajunnut sanaakaan. Jotain että 'joku kampikammio daidai jotain akseli jotain plaa plaa liitin hapettunut'. Joo joo siis tottakai, joo mä ymmärrän...... Nii.

No pää asia että nyt se käy taas kiltisti. Tosiaan sit palauduin kotiin ja huomasin et olin unentokkuras laittanu paidan väärinpäin. Hyvä minä ja kiitti äiti ku et sanonu. Noooo ei se mitää. Kukaa ei sentää nähny. Toivottavasti. Ja perkele miks mulla soi päässä Rammsteinin Mein land? Ei ole hyvä tämä.

Ainoa päivän äksöni: Vie pari valokuvaa ja kortti Cafe Artiin. Aika tapahtumarikasta tää elämä näin lukulomalla. Pitäskö lukee? Mahdanko jaksaa? En kuitenkaa...

P.s. Miks hevetissä ulkona pitää olla taas 15 astet pakkast. Ärsyttävää.

MaanantaiMaanantai 05.03.2012 17:05

Siis mikä päivä tää on? Aina yhtä masentava ja yrität tehä jotai ni mitää et saa kuitenkaa aikaa.

Onneks on agility ni ees jotai tapahtumaa.

I will destroy all the things!Lauantai 03.03.2012 22:18

Hmh.. Viittaus samannimiseen videoon Meekakitty:ltä. Et semmonen päivä.

Skanssi on ihan sairaan sekava. Eihän sitä sokkeloa tajua millään... On muuten surullista shoppailla kun rahaa on huimat 6,95€. Ei sit oikee tullu shoppailtuu, olin vaan kaverin autokuski. No toi ajattelutapa ei ainakaa paranna tän päivän jo jokseenkin vittumaista fiilistä.

Mikä päivä tänään ees on? Menee sekasin ku on vaa lomaa.

SmoshTiistai 28.02.2012 13:31



Loisto <3

Helvetin lumi-inferno!Tiistai 28.02.2012 12:53

Ois niin kiva mennä koiran kans ulos pomppimaan muku sillä on ittensä kokonen kinos messissä vartin lenkin jälkee. :(

Hei kiitti heiMaanantai 27.02.2012 23:40

Viihdyttävää naureskella kaverille et blogin kävijämäärä on kymmenkertastunu ku mainitsin sosiaalises medias kolarista. Ja kaveri myöntää et joo no itseasias lueskelen just sun blogii.

Mua nauratti jo ku kävijämäärä nelinkertastu mut hei.. en mä tajunnu et se ihan noin mielenkiintone juttu on et ansaitsen gallerian etusivulta suosituimmista paikan. :D

Ihanan sadistisia ihmisiä. Pelti rypyssä ni heti ollaan ihan "mitä mitä mitä missä koska!" Kuulemma kun mun auto oli parkissa kun olin poliisiautossa ni joku pariskunta oli pysähtyny tuijottaa meijän kolhiintunutta autoo. Oi voi.

Woop woop!Maanantai 27.02.2012 18:16

Ajoin eilen kolarin! Ei tosin ollu mun vika. Hähhähhää mä en maksa mitää ku toine tuli kolmion takaa etee!

Te <3saakelin sadistit<3 kuiteski tykkäätte lukee mitä tapahtu ja nähä mihi kuntoo auto meni ni kirjotin asiasta vähän pidemmän kaavan mukaan blogissa:
http://opinions-andlife.blogspot.com/2012/02/yesterday-just-wasnt-my-day.html

MorkkisMaanantai 27.02.2012 15:17

Oon hirvee ihminen ku en lue bilsaa ylppäreihin. :(

lolskisLauantai 25.02.2012 17:46



Polskis