IRC-Galleria

Oli siellä ne omat suosikit ja myös omat inhokit löytyivät.
Finaalinelikosta en kyllä varsinaisesti inhonnut ketään.
Voiton halusin menevän joko Asolle tai vaihtoehtoisesti sitten Kätlinille ja niin myös tapahtui.:)
Antti oli musta hevonen joka jaksoi finaaliin saakka, opiskelija-nörtti tyylisen huumorin viljely ja muu pelleily tuotti neljännen sijan tässä arvostetussa kilpailussa.;) Esa A sitten ansaitsi jäädä kolmanneksi. Hän oli syrjään vetäytyvä, epäsosiaalisen oloinen, ei uskaltanut näyttää tunteitaan kuin yhden kerran koko kisan aikana sekä piikitteli ja arvosteli muita liikaakin ja loi siten negatiivisia viboja taloon. Eikä absolutismi oikein sovi BB-talon henkeen, hän oli kuin sivustaseuraaja kun muut biletti.
Ason ja Kätlinin ansioiksi lasken taas ne asiat että, he uskalsivat näyttää tunteensa ja laittaa itsensä ihan täysillä peliin ja siis osallistuivat innolla kaikkeen minkä ansiosta heistä kummastakin jäi sellainen hyvin positiivinen kuva.:)
Vaikuttivat sellaisilta hetkessä eläviltä iloisilta ihmisiltä.:)
Lisäksi tahdoin voiton menevän sellaiselle joka osaa myös juhlia ja siksikin voitto meni varmasti ihan oikealle kaverille.:)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.